Terveisiä Mr. Murphyltä!

Mr. Murphy on taas ollut täällä.

Edellistä postausta kirjoittaessani olin BC:ssä kevennysviikolla, jonka piti kruunautua Extreme Runiin ja tankkauspäivään. Kevennysviikko sinänsä meni ihan hyvin. Sain kolme treeniä ja todellakin kevensin. Extreme Runin jouduin sen sijaan jättämään väliin. Torstaina sairastui poika ja perjantaina poika oli niin kipeä, että olin kahden vaiheilla ollaanko osastohoidon tarpeessa. Puolipakotin lapsen juomaan ja jäätiin kotiin. Enkä mennyt Extreme Runille.

No ei sillä, asiat totta kai tärkeysjärjestykseen ja kyllä tämä menee missä tahansa tilanteessa prioriteettilistan kärkeen.

Tankkauspäivä oli ihana. Kunnon hiilaripöhö tuli hankittua ja himoitsemiani irtokarkkeja sai kiskoa kohtuullisen määrän ihan luvan kanssa. Tankkauspäivästä huomasin taas kerran myös sen, että miten heikko on ihmismieli. Yhden tankkauspäivän jälkeen kolme seuraavaa päivää oli taas täynnä mielitekoja. En sortunut.

Äiti! Olin reipas. Söin kaikki!

Tankkauspäivän aamu vs. iltapäivä

Seuraavalla viikolla pojan toipuessa  tavoitteena oli kevennysviikon jälkeen vetää treenitehot ja intensiteetti maksimiin. En ehtinyt, koska sairastuin totta kai itse. Kolme päivää meni pyjamahousut jalassa läppärin alla superdietin ykkös- ja kakkoskautta kahlatessa. Niitä katellessa vahvistui myös oma pää diettaamisen ja treenaamisen suhteen. Olkootkin kaupallista ja tuotettua ohjelmaa, mutta kyllä se tiimi kuitenkin oikeasti tietää mistä puhuu ja mitä tekee.

Alkuviikon kävin töissä ja keskiviikkona vointi oli taas aika kurja. Lääkäristä diagnoosiksi virustaudin jälkitautina poskiontelontulehdus ja lääkkeet. Loppuviikko taas saikulla ja taukoa treenistä. Pojalla jälkitautina korvatulehdus.

BC ruokavalion suhteen olen sentään mennyt orjallisesti ruodussa. Pikkuapulainen punnitsee grammalleen oikeanpainoisia lihapullakökkäreitä. Puhtaan perusruuan yhdistäminen perheen arkeen on ehkä se haaste, joka tekee tästä elämäntapana aavistuksen hankalaa. Lapsi kokee oudoksi syödä eri ruokaa äidin kanssa (ja kieltämättä ajatus vaivaa vähän itseänikin - ei mielestäni ole oikea malli kasvavalle lapselle) ja olen yrittänyt kehitellä keinoja soveltaa itselleni sopivaa ruokaa perheen ruokailuihin. Täyslihapullakökköreet on yksi keino siihen. Lapselle voi tehdä kastikkeen eri astiaan, jos kastiketta ruokaansa kaipaa. Äidin lautasellehan se ei kuulu.

BC:tä kohta 7 kokonaista viikkoa takana, 3 vielä edessä. Vaaka näytti tänään ensikertaa kuukausiin vitosella alkavaa lukua. Hieman marginaalisesti toki vielä.

Parin kilon marginaali kuudenkympin haamurajaan olisi enemmän kuin toivottava oman henkisen kantin kestämisen kannalta. Kuuskymppiä tuntuu olevan minulle se raja, jonka ylittyessä tulee "aivan vi*un sama" - fiilis ja homma lähtee lapasesta oikein isolla kädellä. Rasvaa tässä kropassa kyllä vielä on tiristettäväksi ihan kilokaupalla, vaikka painon ei tästä sitä paria kiloa enempää tarvitsisikaan laskea. Fakta kuitenkin on se, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, joten aina pitää keksiä jotain uutta porkkanaa tulevaisuuteen, kunhan yksi etappi on saavutettu.

Vaikka painonpudotus / kropan muokkaus osaltaan on minulle jonkin verran ulkonäkökeskeinen asia, lähinnä oman itsetunnon huonouden vuoksi, niin ulkonäkö ei kuitenkaan ole se elämän tärkein asia. Tärkeintä on voida hyvin, henkisesti ja fyysisesti ja pelkästään plussaa on se, jos siinä sivussa voi olla ihan pikkasen vahva ja ikäisekseen kohtalaisessa kunnossa.

Haba kasvanee ajan kanssa rautaa vääntämällä ja ellei jaksa odottaa vatsan tiivistymistä, niin vatsapalathan saa erottumaan helpoiten vaikka näin.

Viimeisillä viikoilla BC:ssä olisi tarkoitus pistää sata lasiin treenien suhteen. Mä en taida suunnitella nyt yhtään mitään, ihan varmuuden vuoksi. Viikolla 8 on lupana myös Cheat Meal eli yksi vapaasyöntiateria. Se tuli kuin tilauksesta, sillä  ensi viikonloppuna on tarkoitus laittaa korkkarit kattoon tyttökavereiden kesken. Laseihin kuohuvaa ja silmiin kultaa.

Mun kuohuvat kuplat taitaa kyllä olla vielä loppukirissä ihan vissyä. ;)