Kaktus kurkussa ei ole kasvanut, joskaan ei liioin lähtenyt poiskaan. Raahauduin siispä tänään salille. Lähestulkoon ja miltei jo peruin varatut tunnit, mutta menin kuitenkin. Pakko tunnustaa, että vähän pakottamisen meininkiä oli lähdössä, jotenkin on puolikuntoinen olo kuitenkin. Varattuna oli siis 45min spinning, 45min kahvakuula ja 45min sh'bam. Illan viimeisen sh'bamin jätin kuitenkin väliin, koska sain ihanan ihanan puhelun ja poikakin oli yksin kotona.
Puhelin oli mukana siltä varalta, jos kotona tulee 7½- vuotiaalla joku massiivinen kriisi, että pystyn siihen reagoimaan, joten tuli napattua pari fiilistelykuvaakin siinä tuntien alkua odotellessa.
Spinning tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Sykkeet oli yllättävän alhaalla, (epäilen vähän neppareiden olevan fairypesun tarpeessa) 45min basic-spinningin harjoitusvaikutus on Polarin mukaan "kunto & rasvanpolttokyky parantumassa" ja keskisyke 45min tunnille 123, maksimin ollessa 165. Joko lepo on tehnyt ihmeitä, tai sitten sykemittari sekoilee. Epäilen jälkimmäistä.
Salille oli tullut uusia, "hienostelupainoja", joita ohjaaja "Jarski" vähän karsasti. Luulen, että joku muukin näitä vähän karsastaisi. Itselleni ne sopi kyllä, koska 4kg on liian kevyt, ja kuitenkin 8kg liian raskas joihinkin liikkeisiin, kun esim. yhden käden heilautuksiin liian kevyt. 12kg taas tuntuu yhden käden heilautuksiin vähän turhan raskaalta. Nyt pitäisi ainakin löytyä sopiva kuula liikkeeseen kuin liikkeeseen.
Kahvakuulatunnin osalta sykkeet näytti jo paremmalta. Harjoitusvaikutus oli "kunto- ja maksimisuorituskyky parantumassa". Keskisyke 140 ja maksimi 174.
Puhelu, jonka sain sen sijaan liittyi juoksuun ja Espoon Rantamaratoniin, johon en ole vieläkään ilmoittautunut. Syystä, että ole vieläkään juossut. Nyt näyttäisi siltä, että ehkä saattaisin saada seuraa juoksun ajaksi eräästä itselleni erittäin tärkeästä ystävästä. Se olisi aivan huippusupermahtavaa!
Lupaan pyhästi, että viikonlopun aikana käyn AINAKIN kahdella lenkillä ENKÄ sairastu pahemmin. Tämä sairastelu oli nyt tässä, olihan se? Oli oli! Näyttää siltä, että flunssaa on paljon liikkeellä. Onko tauti jo yllättänyt ja mitkä on parhaat tropit syysflunssan nujertamiseen? Itse suosin äidin tekemää viinimarjamehua lämpöisenä. Sillä ei ole väliä, kuka äiti sen on tehnyt, kunhan se on äidin tekemää. Itse juon siis omatekoista.
torstai 30. elokuuta 2012
Katoa Kaktus!
maanantai 27. elokuuta 2012
Viiden pisteen vihje: Elää sekä aavikolla että kurkussa?
Vastaus: Kaktus.
(Kuva: täältä )
Loman loppumisen kunniaksi sellainen muutti nieluuni. Hiphei. En olisi halunnutkaan mennä tänään Body Pumpiin saati huomenna fillarilla töihin. Hei oikeasti. Töihin. Miksei loma voi jatkua ikuisesti?
Maanantain kunniaksi Polar ilmoitti, että viikolla on ylläpidetty kuntoa. Polarin viesti ei nyt aivan vastaa totuutta, koska kertymästä puuttui tunnin Prospinnig, jonka datat oli Garminissa ja keskiviikon Body Pumpissa käynnistin mittarin vasta puolivälissä tuntia. Eiköhän se ihan kelpoviikko ollut. Garmin Connectiin syötettynä saldo oli 5:40. Normisetti. Keskiviikkona Pumpissa lisäsin painoja ja torstaina kahvakuulatunnilla otin ekaa kertaa ikinä 12kg kuulan.
Perjantaina pikkumies aloitti judoharrastuksensa. Pieni judoka oli intopiukeana tatamilla. Tulevaisuuden judolupaukset tekivät kuperkeikkoja eteen ja taakse, juoksivat ja kaatuivat ja tekivät kaikenlaisia jänniä temppuja, joiden tarkoitus ilmeisesti oli harjoitella kaatumista, ukemia.
Myös kaverin kanssa harjoiteltiin. Ennen jokaista liikettä tehtiin rei (kumarrus).
Tässä pikkumies mustissa housuissaan on tori (liikkeen suorittaja) ja toinen pikkupoika on uke (liikkeen vastaanottaja).
Välillä toisinpäin ja toinen pikkumies pitkin pituuttaan tatamille ja kiinni.
Judoka tykkäsi kovasti, joten tästä lähtien perjantaisin äidin perinteikkäät perjantai spinningit ja pumpit jää judosalin jalkoihin. Äidin näkövinkkelistä katsottuna Judossa oli huippua se, miten kurinalaista ja jämptiä toimintaa judosalilla oli. Tatamilla tehtiin sitä mitä käskettiin, eikä mitään muuta. Tykkään! Tunnilla käytetyt judotermit kaivoin muistini syövereistä sekä tältä listalta. Korjatkaa, jos joku meni pieleen.
Perjantain judon jälkeen vaihdoin viihteelle, laitoin lilat luomiin ja lähdin kaupungille.
Paikallisella terassilla esiintyi Groopies, jonka soittajat on tuttuja. Käytiin jorailemassa eka setti ja siitä matka jatkui kohti Night Lifea ja Iskelmää. Karaokea tuli kanssa laulettua, mutta ei siitä sen enempää. Viikonlopun treenit oli sitten siinä. Lauantaina darraa ja Mikki Hiiri- vohveleita, sunnuntaina muuten vaan vetämätöntä oloa ja tänään sama meno jatkui. Syyksi paljastuikin orastavaa flunssaa. Sellainen olo, että vähän lämpöäkin voi olla. (Mittasin, onkin.Tosin ihan marginaalisesti vain...) Huomenna loman jälkeen ekaksi päiväksi töihin. Nyt kun ei vaan tulisi enää enempää kipeäksi. Eihän?

torstai 23. elokuuta 2012
Lomaviikon puuhailuja
Maanantaina kävin tosiaan edellisen postauksen jälkeen parturissa. Mulla on kyllä Hämeenlinnan paras kampaaja, koska Maria Glohairista teki taas ihmeitä. Projektina on tosiaan kasvattaa vähän pidempää mallia ja se ei ole mikään ihan helppo juttu, kun lyhyt malli on ollut toiselta puolelta tosi paljon lyhyempi. Jotenkin ihmeesti Maria taas ammattitaitoaan toteutti ja uuden värin ja uusien pantojen kanssa tukka näyttää ihmeen hyvältä, ollakseen vakavasti kasvatusvaiheessa.
Kattokaa vaikka!
Maanantaina menin salille, tein Pumpin, tosin kevensin vähän jalkoja, koska tiesin meneväni perään ProSpinningiin. Ennen Pro-tuntia vaihdoin ranteeseen Garminin. Halusin saada dataa tunnin sykevaihteluista. Hyvin erottuu Pro-tunnin työosuudet ja palautukset.
Prospinningissä on ensin 3min rentoutus/keskittyminen (näkyy hyvin tuossa 16min paikkeilla) jonka jälkeen aletaan nostaa lämpöjä VK-tasolle, siten että ensimmäisen työvaiheen alussa ollaan VK:n ja MAX:n rajalla. Sitten on työbiisi, jossa vedetään niin täpöt, kun ikinä reisistä ja pakarasta irtoaa ja sen jälkeen nopea palautus. Toinen samanlainen rypäisy perään ja vähän pidempi palautus. Taas kaksi tehokasta työosuutta pienillä palautuksilla ja se on siinä. Jäähdytellen finaaliin ja taas tietää tehneensä.
Tiistaina pyöräilin tunnin, basic-tunnilla, joka tosin tuntui yllättävän raskaalta. Varmaan edellispäivä painoi reisissä. Keskiviikkona oli vuorossa Body Pump, jossa latasin tankoon enemmän kuin ikinä tai ainakin samanverran kuin ennen taukoa. Hauikseen lisäsin reteästi kilot / pääty (eli tein 6kg/pää), mutta jouduin biisin puolivälissä ottamaan kilot pois. No. Haastoinpahan ainakin itseni. Tänään on vuorossa spinning, kahvakuula ja sh'bam.
Muuten viikko on mennyt kirpparikamoja hinnotellessa. Aikamoinen homma.
Tiistaina kävin myös ostamassa pojalle ne koskettimet. Vähän toinen on keskittynyt!
Mahdollisesti löydettiin pojalle opettajakin alkeita neuvomaan ja huomenna lähdetään kokeilemaan, olisko pikkumiehestä Judokaksi.
Äiti sen sijaan kokeilee huomenna, miten sujuu irtiotto loman päättymisen kunniaksi hyvän musiikin ja hyvän seuran parissa.
Ja niin. En ole juossut. Noinkohan uskallan ilmoittautua Espoon puolikkaalle? Uskallanko?

maanantai 20. elokuuta 2012
Naperofutaajasta Nappulajudokaksi?
Nyt tuleva postaus koskee enemmänkin perheeni pienimmäistä kuin itseäni. Poika on naperofutannut nyt kolmatta kesää ja nyt olisi se hetki, kun pitäisi päättää jatketaanko -05 joukkueeseen, jolloin treenit ja pelit lisääntyy. Samassa suhteessa lisääntyy myös kustannukset ja vanhempien osallistuminen. Viime aikoina on näyttänyt vähän siltä, ettei ehkä olla enää niin sata lasissa kiinnostuneita, joten tarkkaan harkintaan joutuu harrastuksen jatkaminen. Tähän mennessä on menty niin, että talvet on oltu HPK:n jääpelikoulussa jääkiekkoharrastuksen alkutaipaleilla ja kesät futattu. Jääpelikoulu tökki jo talvella, osin idioottimaisten aikuisten vuoksi, joita hallilla pyöri. Se unohtui melko luontevasti siinä.
Tässä kuvassa eskarinsa päättänyt koululainen. (Ykkösharrastustoiveena muuten olisi jousiammunta, jota täällä ei voi harrastaa...)
Äitinä en ole mikään tiikeriäiti. En edellytä menestymistä enkä ryppyotsaisesti komenna ja piiskaa parempiin suorituksiin treeneissä. Huonosti menneistä treeneistä keskustellaan, mutta ei syyttävään sävyyn. Pääasia minulle on, että lapsi nauttii harrastamastaan lajista. MUTTA, koska toimin lajin henkilökohtaisena managerina, sponsorina, yhden lapsen joukkueen huoltajana sekä joukkueen hovikuljettajana, niin edellytän myös sitoutumista sekä harjoituksissa käymiseen sekä siihen, että yritetään parhaansa. Ja siihen, että treeneissä käyttäydytään kunnolla ja keskitytään tekemiseen.
Lauantaisessa futisturnauksessa juttelin valmentajan kanssa. Treenit on mennyt ihan ok. Lapsi ei ole erityisen innostunut, mutta ei erityisesti vetelehdikään. Pelaaminen sujuu hyvin. Ei huippumaalintekijä eikä huippumaalivahti. Tasainen joukkuepelaaja kuitenkin. Juoksu"kisassa" oli viimeinen. Lapsen näkemys asiasta oli, ettei se ollut kisa. Käskettiin vaan juosta 100m, ja se juoksi. Luontaista kilpailuviettiä ei ole. Poika on kiltti ja antaa varmaan ennemmin muille joukkueen jäsenille tilaa olla ensimmäisenä.
Uintia ollaan "harrastettu" uimakoulujen muodossa vauvana vauvauinnissa, sitten oli pari vuotta taukoa, leikki-ikäisenä käytiin vuoden verran vesipeuhulassa, sitten oli hetki taukoa ja nyt ollaan käyty toista vuotta hallilla alkeisuimakoulun ja jatkouimakoulun muodossa. Lupa oli siirtyä vesirallin ensimmäiselle portaalle Sammakoihin jo, mutta paskamutsi unohti ilmoittautumisajan, joten myöhästyttiin ja ryhmä oli täynnä. Tuplataan, eikun triplataan nyt Jatkouimakoulu II ja sitten siirrytään Sammakoihin.
Uinnista poika tykkää. On rohkea vesipeto. Ei arastele hypätä, eikä pelkää vettä. Osaa alkeisuintia eri tyyleillä 25m x 2 pienellä välitauolla. Sukeltaa sujuvasti. Uintia jatketaan tietty, ihan jo riittävän hyvän uimataidon saavuttamiseksi, koska se on mielestäni asia, joka vaan täytyy olla. Jos kiinnostus riittää, niin totta kai kannustan jatkamaan. Uinnissa tarvittaisiin jo lisää haasteita, siinä mielessä harmi, että pitää käydä nyt uudestaan ne asiat, jotka jo hanskataan.
Alettiin sitten miettimään, mikä voisi olla seuraava kiinnostava laji, jota kokeilla. Poika haluaisi alkaa soittamaan koskettimia. Sibeliusopiston muskarit jäi jo 5-vuotiaana, joten sitä kautta ei enää musiikinopetukseen pääse, ilman että otetaan privatunteja. Minä en osaa, joten en voi opettaa. Hämeenlinnassa toimii Rocktehdas - bändikoulu, mutta en tiedä onko se niin nuorille. Poika on nyt vasta 7½-vuotias ja jos äitiinsä tullut, niin ei kyllä pätkääkään musikaalinen. Isänsä soitti korvakuulolta koskettimia ja ympäristötekijöissä on runsaasti rumpuvaikutteita.
Joukkuelajeista kiinnosti ehkä salibandy, mutta sitten se räjähti. Judo. Poika on vahva ja sitkeä. Ennemminkin jäätävää voimaa sisältävä vanttera, harteikas ja reitevä pötkylä, kuin nopea juoksija. Sitä paitsi. Äitinä nautin ajatuksesta, joka Judoon liittyy kurinalaisuutensa kanssa. Tuo nappula tarvitsee juuri sitä, että ryhmää ohjaava aikuinen napakasti ja kurinalaisesti opastaa keskittymään asiaan. Ja kas. Näin se oli päätetty. Futaaja alkaa seuraavaksi Judokaksi. Kausi alkaa sopivasti tällä viikolla, joten perjantaina ekoihin treeneihin kokeilemaan sitten.
***
Omista treeneistä sen verran että juu. En juossut eilen kymppiä. Sen sijaan kitkin voikukkia, nypin muita rikkaruohoja ja laitoin sileäksi etupihan terassin valloittaneen villiviinin ja leikkasin omenapuusta ison kasan eniten tiellä olevia oksia pois. Meillä oli taloyhtiön yhteinen projekti siistiä pihaa ja siistiä tuli. Harmi ettei tullut otettua ennen - jälkeen kuvia. Siinä meni aikaa sen verran, etten ehtinyt enää juoksemaan. Takareisi meni jumiin ja käsivarret on hyytelöä.
Tänään pitäisi päästä kyllä silti salille. Vaihtoehdoissa on Body Pumpia, Sh´bamia tai ProSpinningiä. Juosta pitäis myös, jos meinaan sinne Espooseen puolikkaalle mennä. Sitä ennen käyn kyllä parturissa tekemässä ylikasvaneelle tukalleni jotain. Tarkoitus on kasvattaa pidemmäksi, joten paljoa tälle ei varmaan voi, mutta jos nyt edes vähän väriä...

sunnuntai 19. elokuuta 2012
Räjäytät mun pään!
Takana aivan mahtava viikonloppu, aivan huippuseurassa. Treenattu ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta täti on silti huhkinut!
Perjantaina hain puolimatkasta veljentyttäret, joiden kanssa touhuillessa on mennyt viikonloppu. Mentiin puistoon ja muistin taas, miksi lapsena oli niin jäätävän rautaiset vatsalihakset aina. Salaisuus on keinussa! Lapsen kanssa pitäisi selvästi enemmän puistoilla ja keinua! Tosin, noteerasin myös, että nykyään keinut tehdään ilmeisesti jostain kottikärryn renkaista, niin pieniltä ne tuntui!
Lauantaina seurattiin pojan naperofutispeliä, haettiin karkkipäivän herkut ja tultiin kotiin. Ihana Niobe kävi tyttärensä kanssa aikaa viettämässä. Lakattiin kynsiä. <3
Yllättävästi yhtäkkiä vapautui lippuja myyntiin, joten veljentyttärien kanssa illaksi lilat luomiin, punat huuliin ja Verkatehtaalle katsomaan Robinia! IIIIK! Myös oma poika oli aivan innoissaan.
Robin oli tietty IhQ! IIK! <3
Lapset otti ilon irti koko keikan ajan. Pätkät ei tietenkään ihmismassan takaa seisomapaikoilta nähneet mitään, joten nostaa piti. 1½ tuntia kun vuoronperään nosteli 15-30kg painavia ihmispunnuksia, niin tiesi nostaneensa. Olin aivan hiestä märkä. Sen ajan, kun en jaksanut lapsia nostella, ne joras täysiä ja mä yritin saada riemun tallennettua videolle. Vähän epämääräisellä menestyksellä tosin.
Illalla olisi tarkoitus tehdä kympin lenkki. Ensi viikolla myös pitää yrittää palata ruotuun ruokavalion kanssa. Hiilareita on mennyt aivan tolkuttomat määrät. Viikonloppuna pastaa, karkkia ja vohveleita. Yrp! Aamupalaksi kiskaisin riisimuroja ja banaania. Hävettää tunnustaakin. :)

perjantai 17. elokuuta 2012
Mikä yhdistää rätin, imurin, spinningpyörän, kahvakuulan ja tanssin?
Vastaus on: Eilinen päivä.
Olen lomaillut niin antaumuksella, etten ole ottanut paineita mistään. En salille menosta enkä kotitöistä. Eilen sain itseni vauhtiin heti aamusta ja aloitin suorittamaan missiota siivota asuntomme jokainen nurkka olemassaolevista 95m2:stä perusteellisesti. Aloitin päivän to do- listan suorittamisen klo 8 jälkeen, kun olin ensin laittanut pojan kouluun. (Tuntia liian aikaisin. Sattuuhan sitä... ) Listalla oli ensimmäisenä keittää toinen pannullinen aamukahvia ja sen voimalla hommat alkuun.
Päivän aikana sain kuurattua saunan, kylpyhuoneen, keittiön ja olohuoneen. Lopettelin klo 16 jälkeen, kun perhe tuli kotiin. Työsarkaa riitti. Kämppä oli päässyt todellakin repsahtamaan aivan järkyttävän saastaiseen kuntoon. Tämän tiesinkin, keväällä oli opiskelujen loppurutistushässäkkä päällä, ettei vaan kertakaikkiaan voinut loistaa joka areenalla yhtä aikaa, vaikka yleensä onnistun mielestäni melko hyvin yhdistämäänkin kohtuullisen reilun treenimäärän, vuorotyön ja perheen.
Tein siivouksen jälkeen nopeasti jotain syötävää ja siirryin sujuvasti to do -listan seuraavaan vaiheeseen, treenaamiseen. Oli mentävä vielä salille.
Eiliselle olin varannut Basic Spinningin, Giryan ja Sh'Bamin. Yhteensä 2:15 ja 1092kcal. Ai tauti, miten hyvää se teki! Ilalla kroppa tuntui väsyneeltä. Jo yksinomaan siivous voi olla raskasta (ja hiki päässä huhkinkin!), mutta noiden jälkeen olin illalla kyllä kaikkeni antanut. Kävin vielä tekemässä loppuviikon ruokaostokset ja ennen saunaa päätin ansainneeni lomasiiderin. Saan viikonlopuksi vieraaksi veljentyttäret, 4-vuotiaan ja 7-vuotiaan prinsessan, joten viikonloppuna ei varmaan salille ehdi.
Tänään pitäisi jatkaa sitten siivousmissio loppuun. Jäljellä eteinen, wc ja kolme makuuhuonetta. Iltapäivällä hakemaan veljentyttöjä puolimatkasta. Viikonloppu menee siis lasten kanssa puuhastellessa. Mitähän kivaa me tädin murujen ja oman murun kanssa keksitäänkään? Ainakin käydään fanittamassa HJS:n naperofutisturnauksessa kentän laidalla ja ehkä tytöt pitää viedä ihan vähän shoppailemaan? Ehkä me vähän lakkaillaan kynsiä ja varmaan katsotaan jotain leffaakin.

tiistai 14. elokuuta 2012
Lomalla viimeinkin!
Nyt olen lomalla viimeinkin.
Garmin on jotenkin jumissa, eikä anna syöttää manuaalisesti toimintoja kalenteriin. Ei ole antanut viikkoihin syöttää. Ei ole siis luvassa viikkoyhteenvetoja. Ei sillä, ei niissä paljoa yhteen vedettävää olisikaan. Viime viikko jäi taas reippaaseen 3h ja Polar ilmoitti neljännen kerran peräkkäin harjoitusviikon olevan vajaa. Viime viikolla tuli siis käytyä maanantaina Body Pumpissa ja Sh'bamissa ja perjantaina 35min Cardio Spinningissä ja Body Pumpissa. Tarkoitus oli mennä salille / lenkille sunnuntaina, mutta elomessuilu ja tivolihuvit perheen kanssa voitti. Lauantaillekin oli töiden lisäksi joku muu hyvä tekosyy. Sunnuntaina sentään perheen kanssa tutustuttiin pojan koulureittiin, 2,8km hidasta kävelyä.
Ensimmäinen lomaviikko alkoi sentään onneksi hieman reippaammin. Eilen kävin perinteisesti Body Pumpissa, jossa pääsin vihdoin taukoa edeltäneisiin painoihin, joskin olkapää-biisissä olen jo niin finaalissa, että viimeiset pystypunnerrukset on aina ihan silkkaa tuskaa. Samoin punnerrukset tökkii taas ja edelleen. Ei pysty, ei kykene. Sen jälkeen rento 45min tanssillinen Sh'bam ja sen perään oikeasti kevyttä hölkkää (mies KÄVELI vieressä) 5km matkan verran. No, olipahan ainakin juoksuohjelman mukaista KEVYTTÄ juoksua. Keskisyke 64% maksimista, kaloreita 357kcal. Eilen yhteensä 2:40 ja 1115kcal.
Tänään oli suuri päivä esikoiselleni joka on myös kuopukseni. Tänään hänestä tuli koululainen. Ja äidin on pakko tunnustaa olevansa jo melko vanha, jos kerta lapsikin on jo koululainen.
Aamun täpinätunnelmia vähän kuvina:
Koska olen lomalla, en ota stressiä mistään. En edes siitä, etten vielä tiedä menenkö tänään spinningiin vai olenko kotona. Ehtiihän sitä miettiä myöhemminkin, ja voihan sitä olla kotonakin.
Eilen otin noloja kuvia itsestäni alusvaatteisillani, jotta on vertailupohjaa menneeseen ja tulevaan. Ei se nyt niin pahalta näyttänyt, että treenistä pitäisi stressiä ottaa. Näyttää joka tapauksessa paremmalta, kuin koskaan ikinä ennen, vaikka päällä onkin repsahtaneen ruokavalion tuottama hiilarihöttöturvotus. Sen tiedän, että huomenna menen nautiskelemaan valmistujaislahjaksi saamaani kasvohoitoa pitkällä hieronnalla. Siinäpä sitä onkin hoitamista. Mun naamassa nimittäin!
tiistai 7. elokuuta 2012
Vastaus haasteeseen ja terveiset Unto Rapakunnolta!
Monna haastoi minut tällaiseen:
Tässä haasteen säännöt:
1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the tagger (the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know they were nominated! There are no tag backs!
Monnan kysymykset ja minun vastaukset:
1. Onnellisin hetkesi? Lapsen syntymä
2. Surullisin hetkesi? Toisaalta isän menettäminen oli ehkä surullisin, toisaalta tuntuu pahalta arvottaa isän menettämistä surullisemmaksi kuin aviopuolison menettämistä. Ei niitä vaan voi verrata. Surullisin hetkeni on ollut menettää itselleni erittäin tärkeä ja läheinen ihminen. Olen kokenut sen kahdesti ja se teki (tekee yhä) kipeää.
3. Missä olet paras? Olen erittäin hyvä luomaan itselleni tarpeita ja kun luon tarpeen, se täytyy saada. Siitä tulee suorastaan päähänpinttymä.
4. Mitä haluaisit oppia lisää? Hallitsemaan tarpeitani. En oikeasti tarvitse niin paljoa kaikkea, kuin mille luon itse tarpeen.
5. Rakkain esineesi? En juurikaan kiinny esineisiin, mutta hääkenkiäni en vaan pysty myymään.
6. Koska itkit viimeksi? Eilen.
7. Seuraatko jotain tiettyä sarjaa telkkarista? En.
8. Luetko juorulehtiä? En.
9. Oletko tyytyväinen itseesi? En niin tyytyväinen, kuin haluaisin olla.
10. Mikä eläin olisit? Laiskiainen. (koska laiskiaiset liikkuvat hitaasti ja niillä on vain puolet siitä lihasmassasta, mitä muilla samanpainoisilla eläimillä on!)
11. Jos saisit päättää, haluaisitko taidon jolla voisit lukea kaikkien muiden ajatukset? En. Se olisi liian raskasta, koska joutuisin kohtaamaan niin kovin paljon negatiivisia ajatuksia itsestäni ja muista minua koskettavista asioista. Joskus on ihan hyvä, ettei tiedä kaikkea.
Omat kysymykseni haastetuille: (joita en varmaankaan kyllä keksi 11kappaletta!)
1. Mistä saat eniten hyvää fiilistä?
2. Mikä pahoittaa mielesi?
3. Onko sinussa jokin luonteenpiirre, joka on mielestäsi parasta sinussa?
4. Onko sinussa jokin luonteenpiirre, jonka toivoisit pystyväsi kitkemään pois?
5. Lempivärisi?
6. Minkä näistä valitsisit: Kävelykengät, saappaat vai tennarit?
7. Oletko pessimisti, realisti vai optimisti?
8. Jos saisit muuttaa yhden luonteenpiirteesi, minkä muuttaisit?
9. Miksi?
10. Jos saisit muuttaa yhden asian vartalostasi, mitä muuttaisit?
11. Miksi?
Ja haaste eteenpäin lähtee: Ässälle, Annelle, Ninnille, Marnielle, nalasimballe, Helmille, elelle, Vimma ja Tara, Tiinalle, ja äh. En kertakaikkiaan keksi enempää. Yritin kuitenkin!
Täydennän listaa, kunhan saan lisää blogeja mieleen. Ilmiantakaa itsenne ja bloginne!
Eilen tosiaan kävin salilla. Menin Body Pumpiin ja Sh'bamiin. Pumpissa olin Garminin kalenterin mukaan käynyt viimeksi ennen Billundin reissua yövuorojen välissä, eli 20.7. YLI kaksi viikkoa sitten. Tein kevyemmillä painoilla kuin yleensä, koska tiesin, että tauko on tehnyt tehtävänsä ja kulutin silti enemmän kaloreita kuin koskaan ennen. Upsis.
Myös sh'bamissa hiki virtasi ja sykkeet oli ylempänä kuin yleensä. No. Sellaista se on ja sen siitä taukoilusta saa! Sitä suuremmalla syyllä, nyt skarpataan ja palataan ruotuun. Nyt on edessä iltavuoroja x3. Huomenna olisi määrä käydä juoksemassa juoksuohjelman mukainen kevyt treeni. Menee varmaan kävelyhommiksi taas. Perjantaille on varattuna Cardio Spinning ja Body Pump. Sunnuntaina varmaan hidas japitkä hidas juoksulenkki.
Tässä haasteen säännöt:
1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the tagger (the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know they were nominated! There are no tag backs!
Omat 11 faktaa:
1. Olen illan virkku ja aamun torkku. Voin nukkua helposti puoleen päivään, vaikka liian myöhään nukkumisesta tuleekin tokkurainen olo, eikä saa mitään aikaiseksi.
2. Haluaisin oppia aamunvirkuksi ja päästä eroon ylläolevasta.
3. En osaa pitää yllä järjestystä vaikka en viihdy epäjärjestyksen keskellä.
4. Pidän historiallisista elokuvista, etenkin sotiin liittyvistä.
5. Olen kiinnostunut keskitysleireistä, niiden kammottavista tapahtumista ja ihmiskohtaloista ja haluaisin matkustella itä-euroopassa tutustuen muihinkin keskitysleireihin Auschwitzin lisäksi.
6. En tykkää kissoista, eikä kissat tykkää minusta.
7. Olen riippuvainen facebookista, keskustelupalstoista ja blogeista
9. ...niistä pitäisi vierottautua...
10. Haluan itsetuntoni kohentuvan ja itselleni hyvän olon omassa nahassani
11. Olen loman tarpeessa
2. Haluaisin oppia aamunvirkuksi ja päästä eroon ylläolevasta.
3. En osaa pitää yllä järjestystä vaikka en viihdy epäjärjestyksen keskellä.
4. Pidän historiallisista elokuvista, etenkin sotiin liittyvistä.
5. Olen kiinnostunut keskitysleireistä, niiden kammottavista tapahtumista ja ihmiskohtaloista ja haluaisin matkustella itä-euroopassa tutustuen muihinkin keskitysleireihin Auschwitzin lisäksi.
6. En tykkää kissoista, eikä kissat tykkää minusta.
7. Olen riippuvainen facebookista, keskustelupalstoista ja blogeista
9. ...niistä pitäisi vierottautua...
10. Haluan itsetuntoni kohentuvan ja itselleni hyvän olon omassa nahassani
11. Olen loman tarpeessa
Monnan kysymykset ja minun vastaukset:
1. Onnellisin hetkesi? Lapsen syntymä
2. Surullisin hetkesi? Toisaalta isän menettäminen oli ehkä surullisin, toisaalta tuntuu pahalta arvottaa isän menettämistä surullisemmaksi kuin aviopuolison menettämistä. Ei niitä vaan voi verrata. Surullisin hetkeni on ollut menettää itselleni erittäin tärkeä ja läheinen ihminen. Olen kokenut sen kahdesti ja se teki (tekee yhä) kipeää.
3. Missä olet paras? Olen erittäin hyvä luomaan itselleni tarpeita ja kun luon tarpeen, se täytyy saada. Siitä tulee suorastaan päähänpinttymä.
4. Mitä haluaisit oppia lisää? Hallitsemaan tarpeitani. En oikeasti tarvitse niin paljoa kaikkea, kuin mille luon itse tarpeen.
5. Rakkain esineesi? En juurikaan kiinny esineisiin, mutta hääkenkiäni en vaan pysty myymään.
6. Koska itkit viimeksi? Eilen.
7. Seuraatko jotain tiettyä sarjaa telkkarista? En.
8. Luetko juorulehtiä? En.
9. Oletko tyytyväinen itseesi? En niin tyytyväinen, kuin haluaisin olla.
10. Mikä eläin olisit? Laiskiainen. (koska laiskiaiset liikkuvat hitaasti ja niillä on vain puolet siitä lihasmassasta, mitä muilla samanpainoisilla eläimillä on!)
11. Jos saisit päättää, haluaisitko taidon jolla voisit lukea kaikkien muiden ajatukset? En. Se olisi liian raskasta, koska joutuisin kohtaamaan niin kovin paljon negatiivisia ajatuksia itsestäni ja muista minua koskettavista asioista. Joskus on ihan hyvä, ettei tiedä kaikkea.
Omat kysymykseni haastetuille: (joita en varmaankaan kyllä keksi 11kappaletta!)
1. Mistä saat eniten hyvää fiilistä?
2. Mikä pahoittaa mielesi?
3. Onko sinussa jokin luonteenpiirre, joka on mielestäsi parasta sinussa?
4. Onko sinussa jokin luonteenpiirre, jonka toivoisit pystyväsi kitkemään pois?
5. Lempivärisi?
6. Minkä näistä valitsisit: Kävelykengät, saappaat vai tennarit?
7. Oletko pessimisti, realisti vai optimisti?
8. Jos saisit muuttaa yhden luonteenpiirteesi, minkä muuttaisit?
9. Miksi?
10. Jos saisit muuttaa yhden asian vartalostasi, mitä muuttaisit?
11. Miksi?
Ja haaste eteenpäin lähtee: Ässälle, Annelle, Ninnille, Marnielle, nalasimballe, Helmille, elelle, Vimma ja Tara, Tiinalle, ja äh. En kertakaikkiaan keksi enempää. Yritin kuitenkin!
Täydennän listaa, kunhan saan lisää blogeja mieleen. Ilmiantakaa itsenne ja bloginne!
Eilen tosiaan kävin salilla. Menin Body Pumpiin ja Sh'bamiin. Pumpissa olin Garminin kalenterin mukaan käynyt viimeksi ennen Billundin reissua yövuorojen välissä, eli 20.7. YLI kaksi viikkoa sitten. Tein kevyemmillä painoilla kuin yleensä, koska tiesin, että tauko on tehnyt tehtävänsä ja kulutin silti enemmän kaloreita kuin koskaan ennen. Upsis.
Myös sh'bamissa hiki virtasi ja sykkeet oli ylempänä kuin yleensä. No. Sellaista se on ja sen siitä taukoilusta saa! Sitä suuremmalla syyllä, nyt skarpataan ja palataan ruotuun. Nyt on edessä iltavuoroja x3. Huomenna olisi määrä käydä juoksemassa juoksuohjelman mukainen kevyt treeni. Menee varmaan kävelyhommiksi taas. Perjantaille on varattuna Cardio Spinning ja Body Pump. Sunnuntaina varmaan hidas ja
maanantai 6. elokuuta 2012
Lomaa odotellessa...
Viime viikolla kävin tiistaina tunnin spinningissä ja juoksemassa keskiviikkona. Loppuviikko meni miten sattuu, töissä lähinnä ja tietty RHCP:n huippuhyvää keikkaa kuunnellen. Toisaalta, pari tuntia hytkymistä saattoi mennä treenistä kanssa. Tässä vasta lämmiteltiin, enemmänkin irroteltiin ennen kuin Ratinan stadionilta poistuttiin kohti kotia.
Mukaan mahtui myös ystävän kolmekymppiset, jotka juhlin nätisti alkoholitonta siideriä nautiskellen. Silti viikonloppuna kertyi järkyttävä määrä univelkaa ja eilen en vaan jaksanut lähteä salille enkä lenkille. Toisaalta, kroppaakin pitää kuunnella ja koska eilen tuntui väsyneeltä, niin tuntui väsyneeltä. Olo ei piristynty edes tunnin päiväunilla, niin minkäs teet.
Viikko kuvina näyttää jotakuinkin tältä:
Tänään vietän vapaapäivää jonka aloitin nukkumalla univelkaa pois. Heräsin joskus klo 11 jälkeen. Pojan kanssa sovittiin tekevämme jotain kivaa. Se ei kuulema ole siivoamista, koska 7-vuotiaan mielestä se ei ole kivaa. No. Ei siitä erityisemmin välitä 30-vuotias äitikään, mutta vähän kai olisi pakko?
Kesälomaa odotan kuin kuuta nousevaa. Loman alkuun on vielä 3 iltavuoroa ja 2 aamuvuoroa. Kyllä. Lasken päiviä. Turnauskestävyys alkaa olemaan jo
Nyt kuitenkin täytyy skarpaantua treenaamisessakin ja tänään on jo PAKKO PÄÄSTÄ salille.
Vaihtoehtona on Body Pump ja Sh'bam (ja Combat?) tai Pro Spinning. Lihaskuntoa en ole tehnyt viikkokausiin, ja tuntuu että valun kohta viemäristä joten ehkä kallistun Body Pumpin suuntaan.
Tunnisteet:
harjoitusviikko vajaa,
kauneus,
kolmekymppinen,
misc,
treenilook
keskiviikko 1. elokuuta 2012
RHCP ja juoksuohjelman eka treeni
Vapaapäivä!
Juoksin tänään juoksuohjelman ekan treenin. Ohjelmassa oli 30-40min 60-70% maksimisykkeestä. Ei ihan onnistunut. Lopputulos oli keskisyke 70% maksimisykkeestä ja osa matkaa oli kävelyä, kesto 30min. Olin samalla menossa kaverille kahville, joten loput 3km menin miten huvitti. 7min/km ja keskisyke 168bpm.
Nyt menen 120km/h kohti Tamperetta. Ratinalla rokkaa kohta RHCP!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)