keskiviikko 31. lokakuuta 2012

...läpi repaleisen lokakuun...

Päivitykset on vähän jäänyt, kun ei ole yövuoroja ennen ja niiden aikana jaksanut.

En jaksa enää eritellä toppeja ja floppeja viime viikolta, koska ei nouse mieleen mitään kovin erityistä ja nyt mennään jo keskiviikossa. Töissä on ollut vähän ärsyttävää, mutta liikuntaa on tullut viime aikoina kivasti ja hyvin. Jos ruokavalio pysyisi repsahduksitta, niin tässähän voisi olla ihan hyvässä kunnossa joskus.


Aerobinen kunto on HUONO. No eikai se mikään ihme, kun aerobinen harjoittelu on jäänyt ihan surkeisiin määriin ja esimerkiksi syyslomaviikolla en tehnyt salitreenin alkulämmittelyjä lukuunottamatta mitään aerobista. Jostain syystä juoksumotivaatio on kadonnut taas johonkin. Jäi varmaankin Espooseen ja huuhtoutui sateen mukana pois. En ole juossut Espoon puolikkaan jälkeen metriäkään. Tällä viikolla yövuorojen takia aerobinen jää jälleen entistäkin vähemmälle.

Lokakuu vaihtuu marraskuuksi ihan näillä näppäimillä. Marraskuu on yksi turhimmista kuukausista, mitä tiedän. Marraskuun loppumista odottaa jo, ennen kuin koko kuukausi on edes alkanutkaan! Lokakuun yhteissaldoksi Garmin raportoi hieman alle 29h. Viikottain se teki syyslomaviikkoa lukuunottamatta 7-8h. Ihan hyvä, vaikka mukaan onkin laskettu venyttelytunnitkin. Garminin kalenterinäkymä näytti tältä. Painot blurrasin, koska te ette halua tietää...

Marraskuu on niin tylsä kuukausi, että kaipaisi jotain lisäboostausta. Monna haastaa itsensä sokerittomalla kuukaudella. Pitäisikö ryhtyä tukikarkkilakkoon? Tavoitteet ja haasteet luo ja pitää yllä motivaatiota, johon liittyen bongasin hauskan sarjakuvan eilisen päivän Hämeen Sanomista. Oma motivaation lähdettäkin pitäisi joskus pohtia tarkemmin. Ei se ainakaan kaljan kantaminen kuitenkaan ole! :D Sarjakuva tulee päätymään jääkaapin oveemme, varsinkin kun mies on huomenna menossa Forever Clubin asiakasneuvojalle ottamaan omaa jäsenyyttään, mietin vaan mikä hänen motivaattorinsa on...



Kymppitonnin toivetta (arvontaa ja uutta ulkoasua) pitäisi kanssa mietiskellä, mutta palaan niihin asioihin joskus, kunhan taas ajatus kulkee paremmin. Kolmas yövuoro nimittäin vaihtui kotona köhimiseen. Eka yönä kipeytyi kurkku, toisena nousi pientä lämpöä ja nyt päivän mittaan kuume on ollut nousussa. Yritän levätä taudin pois pian, koska maanantain jälkeen en ole ollut salilla ja polte on jo aivan kamala!

Hiljainen yö
Autenttinen zombihoitaja klo 5:30








sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yhteinen treeni, paras treeni

Tänään tapahtui sellainen maailmanluokan ihme, että sain salille seuraa. Eikä ihan mitä tahansa seuraa, vaan ihan oma aviomies lähti mukaan treenaamaan!

Siellä se salieläin oli luonnollisessa ympäristössään, kuin kala vedessä. Treeniksi valkattiin mun saliohjelman yläkroppatreeni ja tietty miehelle pistettiin paljon vähän enemmän painoja kuin mulle.

Tässä laadukkaita kännykameraräpsyjä yhteisen harrastuksen parista.

Penkistä nousi ainakin oma perse!


Eihän me nyt jäkitetä niitä hartioita korvissa, eihän? 

Leuka leuat rintaan ja kohti plastiikkakirurgisia kiristyksiä!

Väännettiin...


Habaa!
Väännettiin ihan tosissaan takaolkapäitä...

Ja sit höllättiin tyytyväisenä! 

Ihan parasta, että kevyt painostus kannustus on vihdoin kantanut hedelmää ja sain miehen mukaan. Huomenna mennään kokeilemaan jalkarääkkitreeni ja harkitaan omaa (koe)jäsenyyttä. Mies ei ole nimittäin käynyt salilla paria satunnaista kertaa lukuunottamatta YLI KYMMENEEN VUOTEEN!

Seuraavaksi varmaan tämä rouva alkaa treenaamaan beat-komppia ja triolifillejä, koska parisuhdehan on molemminpuolista huomioimista ja edes jonkinlaista kiinnostusta toisen kiinnostuksenkohteisiin.  Mies lähti mukaan mun harrastuksiin, niin kai munkin on edes vähän opeteltava rumpujen soittoa. :D

***

Polar käski harjoittelemaan tällä viikolla paljon enemmän, ja työtä käskettyä on tehty. Ensi viikko on taas hiljaisempi, koska zombihoitaja on taas yössä työssä alkuviikon, maanantaista torstaihin.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille ja treenatkaahan minunkin puolesta!

torstai 25. lokakuuta 2012

Hiki pintaan!


Jottei aihe lipsahtaisi ihan pois treenaamisen alueelta, niin laitetaan kevennykseksi biisi, joka jäi eiliseltä zumbatunnilta soimaan päähän... Kiitos vaan ohjurille tästäkin korvamadosta.

Eilen tosiaan lämmitin "hien pintaan" zumbassa ja sen jälkeen tein jalkarääkkitreenin salin puolella. Jalkarääkkitreenin topit on ehdottomasti jalkaprässipaino, jota on saanut lisätä eka kerrasta huikeasti (ei se vielä ole paljon mitään, mutta tuplasti jo sen, mistä ekakerralla aloitin kokeilemaan!) ja kyykyt, joihin lisäsin myös yhteensä 15kg painoa tangon lisäksi. Askelkyykkykävely 3 x 30 tappaa mut vielä joskus. Eilen kellottelin kolmenkymmenen 3kg käsipainojen kanssa otetun askelkyykkyaskeleen jälkeen sellaisia 180+ sykelukemia ja tärisin kauttaaltaan - ja nautin. 

Vatsalihaksissa en pysty tekemään siinä "telineessä" jalkojen nostoja suorin jaloin. Sain ilmeisesti toissaviikolla jonkun alavatsan vatsalihaksista venähtämään/revähtämään kyseisessä liikkeessä ja yritän sitä nyt vähän säästellä. Hyvä tuntuma on silti tänään ollut vatsalihaksissa, joten ehkä jotain on mennyt perille jalat koukussa nosteluistakin ja siinä hämärässä laitteessa tehdyistä vatsoista.

Jotenkin tuntuu, että Fustran jälkeen vatsat on jääneet vähälle huomiolle ja jotain ryhtiliikettä pitäisi kai tuon röllön kadottamiseksi tehdä. Hyvänä aamuna, oikeanlaisessa valaistuksessa, sokkona, ilman silmälaseja voi kuvitella näkevänsä häivähdyksen suorien vatsalihasten rajasta/reunasta, mutta päivän valaistuessa ja lasit päässä laardi valtaa jälleen oman paikkansa ja todellisuus täyttää mielen, mutta ei lannistuta!

Tälle päivälle varasin "palauttelua" varten tunnin spinningin. Tunti on cardio-tunti, eli vähän basic-spinningiä raskaampi, mutta yritän muistaa ottaa sen vähän kevyemmin. Sen jälkeen varasin 30min CXWorxin, jonka pitäisi olla  tehokas puolituntinen vatsaa,selkää,reittä ja pakaraa... Että se siitä eilisen jalkatreenin palauttelusta!  En ole koskaan vielä kyseisellä tunnilla ollutkaan, joten lajikokeilua pukkaa... Päivän kruunaa tunnin syvävenyttely, joka tulee taas varmasti tarpeeseen.

Reunan kysely tosiaan sekoilee. Blogger on ilmeisesti sitä mieltä, että mitään kyselyjä ei tarvita, koska ei halua toimia. Mur.

Toivepostaus: Hoitotyön tähtihetkiä

Edellisellä kerralla kun kyselin mistä aiheesta haluatte kuulla, sai hoitotyön tähtihetket muutaman äänen. En ole vaan saanut aikaiseksi niistä kertoa, koska pääsääntöisesti on blogin sisällössä keskitytty kuitenkin treeniin / yövuorojen treenejä pilaaviin vaikutuksiin.

Nyt, pari päivää työstä vieraannuttuani voisin ehkä sanan tai pari kertoa omasta työstäni ja siitä miten tähän olen päätynyt.

Kaikki alkoi siitä, kun totesin 19-vuotiaana vasta valmistuneena parturi-kampaajana, että en halua ryhtyä yrittäjäksi, enkä ottaa taloudellista riskiä alle 20-vuotiaana. Sen lisäksi polveni olivat (ja ovat) erittäin huonot, eivätkä tykänneet yhtään pitkiä aikoja paikoillaan olemisesta / työtuolin sivuttaisliikkeesta. Noin 10kk ehdin valmistumisen jälkeen tehdä töitä parturi-kampaajana, kunnes lopetin. Siirryin karenssin pelossa sinne minne satuin pääsemään, eli DNA-puhelinliittymien telemarkkinoinnin pariin. "Oikeiden" töiden hakeminen jatkui ohessa koko ajan. Hain melkein mitä vaan työtä, josta nyt voisi saada järkevää tekemistä suhteellisen säännöllisellä palkalla.

Kesällä 2002 päädyin hakemaan paikkaa, jossa haettiin henkilökohtaista avustajaa CP-vammaiselle pyörätuolia käyttävälle naiselle. Hain paikkaa ja sain paikan. Työtä oli vain 10h/vko, joten jotain piti siihen oheen keksiä lisäksi. Hain grillimyyjän paikkaa ja sain senkin. Näitä kahta yhdistäen tein töitä loppuvuoden. Loppuvuodesta avautui paikka, jossa haettiin henkilökohtaista avustajaa naiselle, joka on täysin vuoteenoma. Työtä olisi tarjolla 30h/vko. Ammattikoulumatematiikalla laskin, että 10+30 = 40h/vko, eli täysipäiväinen työ. Sattumalta työpaikkojen fyysinen sijaintikin oli niin lähellä toisiaan, että töiden yhdistäminen onnistui hyvin. Hain paikkaa ja sain paikan, jätin työt grillimyyjänä.

Näistä kahdesta työstä heräsi "hoivaviettini" ja jonkin aikaa työskenneltyäni ajattelin, että hoitotyöstä voisin opiskella itselleni tulevaisuuden ammatin. Henkilökohtaisen avustajan työ ei välttämättä ole lainkaan hoitamista sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan avustamista sellaisissa asioissa, joihin syystä tai toisesta vammautunut ei itse pysty. Työ voi yhtä hyvin olla ruuanlaittoa, kuin vaativaakin sairaanhoitollista työtä. Yhtä tärkeätä on juosta ojanpohjalle hakemaan kevään ensimmäinen leskenlehti nähtäväksi ja koettavaksi, kuin huolehtia avustettavan hygieniasta. Näissä työpaikoissa sain tehdä molempia ja hakeuduin opiskelemaan ammattikorkeakouluun sairaanhoitajaksi.  Opintojen aikana laajensin työnkuvaani yksityiseen sairaalaan, jossa painottui taas enemmän hoitotyö, kuin avustaminen. Ehdin opiskella vuoden, kunnes jäin äitiyslomalle.

Sain lapsen, elämä vei ja toi (tässä välissä asuttiin vuosi Joensuussakin!) ja sen jälkeen se enimmäkseen vei. Mutkien kautta päädyin keskeyttämään amk-opinnot ja opiskelemaan oppisopimuskoulutuksella lähihoitajaksi kotiseudullani Keski-Suomessa. Oppisopimuskoulutuksen suoritin yksityissairaalassa, jossa työnkuva oli melkoisen laaja. Hoidettavina oli katkaisuhoidosta saattohoitoon ja plastiikkakirurgiasta ohitusleikkauksen jatkohoitoon. Opiskeluaikaan mahtui myös paljon saattohoidon käytännönkokemusta omaisen roolista puolisoni sairastaessa syöpää ja lopulta menehtyen siihen. Putosin, nousin jaloilleni ja tapasin nykyisen mieheni. Lähihoitajaksi valmistuin 2008 ja samantien muutin uuden elämän perässä Hämeenlinnaan  ja syksyllä 2009 olin jo opiskelemassa Hämeen Ammattikorkeakoulussa jälleen keskenjäänyttä sairaanhoitajan tutkintoa.

Lähihoitajana ehdin työskennellä palvelutalossa ennen siirtymistäni nykyiseen työpaikkaan. Tämän hetken leipätyöni on siis sotainvalidien laitoshoito ja laitoskuntoutus sekä sotaveteraanien laitoskuntoutus.  Asiakaskuntaamme ovat siis suomen sodissa maatamme puolustaneet tai muissa maanpuolustustehtävissä toimineet ikäihmiset sekä nyt sotaveteraanien vähentyessä myös muut kuntoutusta vaativat asiakkaat.

Sairaanhoitajaksi valmistuin kesäkuussa 2012. Sivuaineenani suoritin mielenterveystyön sivuaineen ja psykiatria on sydäntäni lähellä. Tällä hetkellä vaan ei tunnu hyvältä alkaa hakeutumaan uusiin tehtäviin erikoissairaanhoidon puolelle, joten vastaanotin vakituisen paikan omasta työstäni 1.7.12 alkaen. Yritän hakea haastetta omasta työstä vastuualueiden (kotiutus, psykososiaalinen kuntoutus, saattohoito) ja muuttuvan tilanteen kautta.

Omassa työssäni ehdottomasti parasta on asiakkaat. Enpä tiedä sen kiitollisempia hoidettavia, kuin maamme veteraanit / sotainvalidit. Toiseksi parasta on ehdottomasti se, että meillä on yleensä henkilökuntamitoitus resurssoitu niin, että meillä on antaa aikaa. Ehditään kohdata asiakkaat yksilöinä, hoidetaan kokonaisuutta ja huomioidaan itse asiakas ja hänen omaiset. Työmme perustuu kuntoutukseen ja kuntouttavaan työotteeseen, joten asiakkaan puolesta ei tehdä mitään, mitä hän itse voisi avustettuna/apuvälinein tai ajan kanssa tehdä itsekin.

Omalta osaltani teen työtä sydämellä, vaikkei sairaanhoitajan työ ikäihmisten parissa olekaan niin mediaseksikästä, kuin esimerkiksi sairaanhoitajan työ ison sairaalaan tehohoitoyksikössä. Kun kuulee ja näkee sotiemme veteraanien kertomuksia sodista ja näkee sodan jäljet sodassa invalidisoituneen ikäihmisen vartalosta ja mielestä, sitä menee nuori ihminen melko nöyräksi. He ovat uhranneet henkensä maata puolustaakseen, jotta meidän vanhemmat, me ja meidän lapset saavat elää rauhan ajassa. Itsenäisyyspäivänä työpaikalla on niin harras tunnelma, että ilmaa voisi leikata.

Minä ja Sinä ja me kaikki olemme heille velkaa arvokkaan vanhenemisen ja hyvän hoidon.

Oman työuran tähtihetkiin ei lukeudu dramaattisia käänteitä eikä piippaavia laitteita. Minun tähtihetkeni tulee siitä, kun ojennan äitienpäiväruusun sotaveteraaninaiselle toivottaen hyvää äitienpäivää ja hän vastaa kyyneleet silmissä kiitokset, todeten, ettei ole vuosikymmeniin saanut äitienpäiväruusua. Hän haluaa halata minua kiitokseksi ja sen sallin. Kyyneleet on silmissä molemmilla. Tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti myös se, kun saa vilpittömiä kiitoksia hyvästä hoidosta ja huolenpidosta yli 90-vuotiaalta kuntoutujalta, jonka elämänlaatu ja kotona selviytyminen on kohentunut sen vuoksi, että on saanut olla kuntoutumassa hoitolaitoksessa, jonka työyhteisöön minä kuulun. Puhumattakaan niistä liikutuksen kyyneleistä kuntoutujan silmissä , kun ylilääkärin, hoitajien, osastonsihteerin, laitoshuoltajien, viriketoiminnanohjaajan, keittiöhenkilökunnan ja fysioterapeutin lennosta muodostama sekakuoro kajauttaa ruokasalissa kesken aamupuuron pyöreitä vuosia täyttävälle naiskuntoutujalle "sä kasvoit neito kaunoinen". Tai  nähdä vakavasti onnettomuudessa loukkaantuneen kuntoutujan  toipuminen täydestä liikkumattomuudesta ensiaskeleisiin ja siitä palaamiseen omaan kotiin kuukausien laitoshoidon jälkeen. Yhdenlainen tähtihetki myös katsoa yksin kotona asuvaa 100-vuotiasta joka vapaa-ajallaan menee omatoimisesti polkemaan kuntopyörää!

Esimerkkejä tähtihetkistä olisi paljon muitakin, mutta eiköhän näistä pääse jyvälle siitä, mistä minä työni ilon ja riemun saan?

Välillä toki minunkin työ on kiirettä, juoksemista ja riittämättömyydentunnetta, eikä pelkkiä tähtihetkiä kyyneleet silmissä. Ikäihmisten kanssa myös fyysinen vointi voi muuttua äkisti. Pitää pystyä myös reagoimaan nopeasti tajunnanmenetyksiin, infektioihin. Jakaa ja antaa lääkkeitä ja tehdä sitä perinteisesti lähihoitajan/sairaanhoitajan työkenttään lokeroitua työtä. Myös perushoito on iso osa työtäni, onhan asiakkaamme iäkkäitä ja usein toimintakyvyltään jo melko paljon rajoittuneita sairauksien ja vammojen vuoksi. Pitää kyetä auttamaan raskaitakin asiakkaita siirtymisissä ja olemaan valppaana hidastamaan putoamista, jos voimat kesken kävelyn loppuu äkisti. Vaara siis piilee myös, että oma kroppa saa osumaa, koska kaikkia äkillisesti muuttuvia tilanteita ei voi hallita, vaikka oma työergonomia olisikin teoriassa ja käytännössäkin yleensä hallussa. On myös psyykkisesti sairaita / muistisairaita asiakkaita, jotka voivat olla hyvinkin rivoja suustaan ja haukkua hyvin henkilökohtaisellakin tasolla hoitajia tai koko henkilökuntaa. Myös väkivallan uhka on arkipäivää. Nyrkkiä ja jalkaa voi tulla myös siksi. Ei siksi, että sinua haluttaisiin vahingoittaa vaan siksi, että sairaus muuttaa psyykettä ja käyttäytymistä hallitsemattomaksi. Myös vastuu on suuri. Väärät lääkkeet väärälle asiakkaalle voi koitua ikäihmisen kohtaloksi, joten virheisiin ei ole varaa...

Onneksi yleensä riittämättömyydentunnekin johtuu ennemmin työyhteisön sudenkuopista , kuin asiakkaiden palautteesta ja vastuun painavaan taakkaankin "turtuu" kun muistaa nöyrän asenteen ja pitää oman työmoraalin ja etiikan korkealla. Huolellisuutta ja tarkkuutta vaaditaan, vaikka vain ihmisiä ollaan mekin. Virheitä sattuu jokaiselle joskus, mutta siitä syystä onkin hyvä noudattaa erityistä huolellisuutta.

Miten tätä sitten jaksaa. Työn tähtihetkillä toki pötkii pitkälle, mutta kyllä isossa osassa tässä paketissa itselläni on tuo liikunnan tuoma "nollausmahdollisuus" ja kyllä hyvä fyysinen kunto auttaa pitämään oman tuki-ja liikuntalimistönkin kunnossa. Ja kun tekee sitä mistä tykkää, niin sillä jaksaa kanssa!

Loppuun vielä.

Hei, olen Devis. Työskentelen epäseksikkäällä  hoitotyön erikoisalalla vanhustyön parissa JA OLEN SIITÄ YLPEÄ!

***
On meistä ollut mediassakin:

Ilveskodin enkelit- levynjulkkarit

Historiikki

Vanhukset paremmassa kunnossa

***

Mitvit!!??

Eilen äänestyksessä oli 14ääntä, nyt nolla! Kiitos blogger! Muistelisin, että arvonta oli voitolla ja uusi ulkoasu oli kai hyvänä kakkosena ja Ässä toivoi juoksurunoa. Mitä muuta te toivoitte?

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kymppitonni täynnä!

Huijui!

Tänään aivan kuin varkain oli kliksautusten kymppitonni täyttynyt ja mä olen vielä ihan alkutekijöissäni sen kanssa, mitä sen kunniaksi keksin!

Laitan ihan ihan kohta kyselyä tuohon sivupalkkiin, mitä äänestätte juhlan kunniaksi tapahtuvan.

***
Poika mursi eilen olkapäänsä, joten sisar hento valkoista on tarvittu nyt kotona. Ollut jotenkin tosi nuutunut päivä ja hiimailin kotona one piece-haalarissani varmaan klo 15 saakka. Kävin kaupassa, tein ruuan ja otin miehen kanssa 1½h päikkärit. Hupsista.

Eilen en 9,5h työpäivän päätteeksi kertakaikkiaan jaksanut salille, vaikka tarkoitus oli. Ilmeisesti vähän reissuväsymystä vielä? Tänään menen. Meinasin lämmitellä zumballa ja sitten rääkätä jalat. Huomenna voisi palautella spinningillä sitten...


maanantai 22. lokakuuta 2012

Viikon topit ja flopit

Pitäisi olla jo nukkumassa, koska huomenna on 9,5h aamuvuoro, vastuuvuoro vieläpä. UGH!

Pikaisesti silti viikon flopit:
  • Treenikertoja vain 2, yläkroppa Joensuussa ja alakroppa Jyväskylässä + venyttelyt Joensuussa.
  • Polarin mukaan harjoitusviikko oli vajaa. Yllättäen. 
  •  Koko viikon ihan hirveää mattöä. Suklaamuffinssia, sacherkakkua, possukakkua, omenapiirakkaa, sämpylää, kiinalaista, you name it. 

Ja viikon kohokohdat:
  • Reissusta huolimatta silti 2 x salilla! Hyvät venyttelyt!
  • Ulkoilua, uintia.
  • Tapasin ihania uusia ihmisiä, kuten ihanan Annan!
  • Ihania ystäviä ja aikaa veljentyttärien, veljen perheen ja äidin kanssa. 
  • HopLop & Peurunka = Naurunaamaiset lapset
  • Samuli Putro @ Lutakko
  • Sanoinko jo ne ihanat ystävät? 
  • Paino oli aamulla mättämisestä huolimatta "turvalliset" 600g haamurajan alapuolella.
  • Jäsenkorjaus/hieronta eli kehonhuoltoakin mahtui lomaviikkoon. 
Ystävät.

***
Viikko alkoi ärsyttävällä työpäivällä. Olin pahalla päällä alkumetreistä lähtien ja  onneksi satuin saunotusvuoroon. Onneksi menin töihin aiemmin ja saunotusvuoron kunniaksi karkasin myös aikaisemmin ja ehdin pitkästä aikaa omalle salille yläkroppatreenin pariin. Yläkropan tein 59minuutissa ja sitten paremmalla päällä kotiin. Huomenna jotain aerobista, joka on jäänyt vähän turhankin vähiin. Oiskohan kohta jo aika pitkästä aikaa käydä juoksulenkilläkin?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Loma loppuu ja hyvä niin

Reissu on onnellisesti takana päin. Kivaa oli, mutta kivaa on tulla kotiinkin.

Tässä pieni kuva/videopläjäys lomaviikon tunnelmista.

Joensuuhun saavuttiin maanantaina iltamyöhään. Oli vähän autio tunnelma...

Joensuussa leikittiin ja vietettiin aikaa kavereiden kanssa...

Auts!!

O-ou! 


Matkalla Jyväskylään erästä "ei yhtään väsytä".


Jyväskylässä lapset huutaa "jeee" kun ollaan HopLopin pihassa...


HopLopissa on kivaa! 



Vaikka näyttää siltä, että kolmen tunnin juokseminen olisi voinut käydä voimillekin... 


Kaverin karkkilakkoa tukien vein "kahvileipää".

Illalla ystävän ja hänen ystäviensä kanssa Lutakkoon ja Samuli Putro. Juomapuoli oli hallussa.


Keikka oli aivan loistava! Samoin seura. Parasta oli, että tänään ei ollut yhtään krapula.

Reissussa oli ihanaa, mutta vielä ihanampaa on olla kotona. Univelkaa on kertynyt noin miljardituntia, koska olen nukkunut huonosti koko viikon. Oma koti, oma mies, oma sänky. Arki on kivaa, koska se on niin tavallista, eikä tarvitse sinkoilla ja säätää. Ei tarvi olla toisten nurkissa ja viettää matkalaukkuelämää. Ihanaa päästä taas omalle salillekin, tuttuihin tiloihin, tutuille laitteille.

Olkaa hyvät!




Mä kaadun nyt sänkyyn ja herään toivottavasti huomenna iltavuoroon töihin.

torstai 18. lokakuuta 2012

Jalkarääkki Jyväskylän Positivessa

Reissu on edennyt Jyväskylään saakka. Päivän vietin lasten kanssa, tarkoituksena oli mennä HopLoppiin. Syysloman kunniaksi puoli Jyväskylää oli myös halunnut sinne, joten me ei jääty jonottamaan. Vein sitten lapset purkamaan energiaansa Prisman leikipaikalle ja tarjosin lohdukkeeksi jäätelöt. Olin reipas ja pidättäydyin itse jäätelöstä.

Illalla lähdin tyyppaamaan Jyväskylän CMS-clubin, eli kuntokeskus Positiven.  Lähteminen oli silkkaa säätöä, huomasin Jyväskeskuksen parkkihalliin ajamisen jälkeen, että lompakko oli jäänyt Isoveljen luo. Onneksi äiti oli vapaalla ja kykeni tuomaan lompakon kaupunkiin, että pääsin salilta (ja parkkihallista) poiskin...

Vuorossa oli jalkarääkkitreeni, joka meni hieman soveltaen. Reiden koukistajaa varten en löytänyt sopivaan laitetta, joten tein enemmän reiden ojennusta. Samoin pohkeet piti tehdä toisenlaisella härvelillä, mutta pääasia, että tulee jotain tehtyä. Vatsoja tehdessa paikallistin kipua samassa paikassa, kuin ojentajapunnerruksia tehdessä. Ilmeisesti vasemmalta alavatsalta on joku lihas venähtänyt/revähtänyt jonkin verran. Seuraaviin vatsoihin pitänee keksiä jokin vaihtoehtoinen suoritustapa. Jalkojen nosto on ainakin ihan nounou.

Muuten Jyväskylän Positive oli ihan ok. Siisti, ehkä hieman ahtaan oloinen.  Ei silti ole "oman salin" voittanutta. Tahtoo jo Hämeenlinnaan ja tutulle salille. (Okei, miestäkin on jo vähän ikävä...)

Ilta päättyi rasvaähkyyn kiinalaisen ruuan parissa. Yh. Närästää!

Huomenna lasten kanssa Peurunkaan uimaan (jos mahdun bikineihini...) ja laskemaan Pohjoismaiden pisintä liukumäkeä. Kavereiden tapaamista ja huonoa ruokavaliota. Lihoan viikon aikana ehkä tonnin...

***

Ilokseni huomasin muuten, että uusia lukijoita on ilmaantunut. Kiitos ja kumarrus. Yritän panostaa taas kotikoneelta enemmän blogaamiseenkin ja pykätä jotain kivaa. Ehdotuksia otetaan vastaan. Pian on 10 000 klikkaustakin tullut, se on jo aika paljon se.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Näillä mentiin!

Eilen oltiin tosiaan Annan kanssa Joensuun Forever Clubilla, eli kuntokeskus Kaislassa. Olihan se omituista treenata vieraassa paikassa, laitteet vähän erilaisia, erilaisin mitotuksin/säädöin ja muutenkin tilojen kanssa vähän säätämistä. Hyvä siis, että oli paikallinen opas mukana. Suuret kiitokset Anna vielä tätäkin kautta.

Vuorossa oli yläkroppatreeni. Kuvia räpsittiin niin, että riittää ja kyllä se vaan on niin, että omat tekniikan virheet näkee parhaiten jonkun toisen ottamista kuvista. Tätä pitäisi siis varmaan harrastaa enemmän, jos vaan mahdollisuus olisi. Tai sitten pitää olla mukana kaveri, joka osaa korjata virheasennot heti paikan päällä.

Kuvat sain äsken noin kahdeksanmiljoonan kirosanan saattelemana koneelle. Siihen tarvittiin noin kymmenen kaksikymmentä kopioi ja liitä -yritystä, kunnes elvytettiin ikivanha miniläppäri (jossa kortinlukija). Nyt oli nimittäin niin, että usb-piuhalla kuvat ei vaan siirtynyt! Ja ei. Vika ei (tällä kertaa!) ollut kyllä minussa. Ei varmasti ollut.

Miniläppärin näytöllä en alkanut juurikaan kuvia retusoimaan, joten rajaukset on enimmäkseen ihan suoraan kamerasta.

Yläkroppatreeni alkaa lämmittelyllä, jonka tein eilen Crosstrainerilla. Sen jälkeen vuorossa on ohjelman mukaan penkki (johon mulla on viha-rakkaussuhde).

Penkkipunnerrus tangolla
Sovitaan, ettei kukaan katso oikean ranteen asentoa. Eihän? 

Ei. Tanko ei kosketa rintaa, se vaan näyttää siltä...

Sitten soutaa huopaa... 



 Ylätalja 


Pystypunnerrus käsipainoilla. Ilmeestä päätelleen ei ihan ekat toistot... 



Takahartiat koneessa meni vähän soveltaen...



Ei kukaan väittänytkään, että meillä kivaa oli...


Hauiskääntö taljassa


...puhallutti...


...ja lopulta paparazzaaminen nauratti...


Ojentajapunnerrus sattui syystä tai toisesta vasemmalle alavatsaan, joten vaihtoehtona tein ranskalaista punnerrusta. Siinä ei sattunut. Alavatsaan. 



Pariin yhteiskuvaankin mahduttiin.


Habaaaaaa!



Ihan mieletön treeni. Hauska, erilainen ja oikeasti. Tehokas. Kyllä me ihan tosissaan väännettiin, vaikka kameran kanssa heiluttiinkin. :) Anna oli hauska tavata ja toivottavasti tavataan toistekin. Anna oli juuri niin iloinen, pirteä ja välitön persoona, minkä kuvan Annan blogistakin saa. Aivan huipputyyppi! <3

Ja niin. Kuvia katsellessa havahtuu myös seuraavanlaiseen faktaan. Seuraavaan saliohjelmaan haluan liikkeen, joka ottaa leukoihin! Juu-u! Niihin molempiin! 


tiistai 16. lokakuuta 2012

Huipputreeni, huippuseurassa!

Eilen saavuin Joensuuhun ja tänään olin jo salilla ihanan Annan kanssa. Vuorossa oli yläkroppatreeni.  Kamera oli mukana, joten kuvia on luvassa kunhan saan siirrettyä ne johonkin koneelle. Nyt kun kerrankn säästin matkatavaroissa ja jätin läppärin kotiin, niin sitä tarviis... 
Treenistä Anna kirjoitti omaan blogiinsa, tänne.
 
Muuten reissussa on tavattu ystäviä ja syöty. Paljon. Huomenna matka jatkuu kohti Jyväskylää, jossa pitäisi loppuviikosta tyypata Positive-sali. Torstaina ajan viettoa veljentyttärien kanssa.

Tabletilla ei jaksa päivittää, joten moro!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Viikon topit ja flopit

Viikon flopit:
  • Yövuorot hajotti pään, kehon, ruokarytmin ja pilasi monta hyvää treenipäivää.
  • Polarin mukaan harjoitusviikko ei ollut edes "hyvä" vaan "kuntoa on ylläpidetty". Kehoitti harjoittelemaan ensi viikolla enemmän.  - Haistakoon nyt! 

Viikon topit:
  • Paino palasi takaisin omalle kymmenluvulleen, marginaalisesti tosin, mutta palasi!
  • Yövuoroihin nähden harjoitusviikon saldo oli hyvä, sanoi Polar mitä tahansa. 
  • Pikkumies sai siirron jatkouimakoulu 2:sta sammakoihin. <3 
  • Mulla alkoi L O M A ! 
  • Salitreeni on kivaa. Mun mies on kiva. Mulla on kivat kaverit. Elämä on kiva. 

 Viime viikolla ainakin kehonhuolto oli kondiksessa. Ja onhan se polar oikeassa, että aerobista on hävyttömän vähän suhteessa entisiin määriin. Tarvis varmaan päivittää ehkä Polarin harjoitusohjelman tavoitteetkin...

***

Tänään pakataan reput ja kassit ja otetaan suunta kohti itäsuomea. Tehdään pikkumiehen kanssa tosiaan kaksin syyslomaroadtrip. Mennään tänään Heinolan ja Juvan kautta Joensuuhun, jossa yövytään kavereilla pari yötä. Tiistaille on suunniteltukin treenitreffit Annan kanssa.  Keskiviikkona siirretään leiri Jyväskylään, jossa majoitutaan isoveljen nurkkiin, tavataan kavereita ja sukulaisia, käydään varmaan Peurungassa uimassa ja lauantaina mä ajattelin lähteä kavereiden kanssa katsomaan Samuli Putroa. Tosin, lauantai illan lapsenvahtikuvio on vielä semisti epävarma (lapsenvahti ei vielä tiedä), mutta eiköhän se suttaannu jotenkin. Sunnuntaina ajellaan kotiin, koska Sammakko-ryhmän ekat treenit on klo 17:30 uimahallilla.

Blogia päivittelen, jos jaksan raahata mukaan läppärin / temppuilla tablet-päivitysten kanssa. Treenikassi lähtee kuitenkin ehdottomasti mukaan, joten ei turhaan jäädä lorvailemaan, lomallakaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa ja hyvää lomaa teille, joilla se on!

Syyslomakuva täältä.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Meillä on sammakko!

Tänään oli pojan jatkouimakoulu II:n päätöskerta. Jännitimme todella, että saako poika uimaseuralta suosituksen siirtyä seuraavaan ryhmään. Taustallahan oli episodi, jossa poika sai ohjaajalta keväällä luvan syksyllä aloittaa seuraavassa ryhmässä, jos kesällä treenaa kovasti. Noo... Unohdinpa sitten ilmoittaa sen sinne seuraavaan ryhmään ja kun muistin, niin ryhmä oli jo täynnä. Voi sitä harmia, kun kuuli joutuvansa kolmatta kertaa jatkouimakoulu II:een. Uintiharrastuksen motivaatio sai kovan kolauksen ja yritin tsempata yrittämään kovasti, että varmasti pääsee seuraavaan ryhmään jakson päätyttyä.

Tässä meidän vesipeto.










Ja se on siinä! Diplomi kourassa ja suositus ilman vastaväitteitä Sammakoihin! On sitä treenattukin!
Onnea, äidin vesipeto! <3 

***

Äitikin kävi illalla treenaamassa. Jalkarääkkitreenin vuoro ja se meni taas perille. Aijaijai.