perjantai 17. elokuuta 2012

Mikä yhdistää rätin, imurin, spinningpyörän, kahvakuulan ja tanssin?

Vastaus on: Eilinen päivä.

Olen lomaillut niin antaumuksella, etten ole ottanut paineita mistään. En salille menosta enkä kotitöistä. Eilen sain itseni vauhtiin heti aamusta ja aloitin suorittamaan missiota siivota asuntomme jokainen nurkka olemassaolevista 95m2:stä perusteellisesti. Aloitin päivän to do- listan suorittamisen klo 8 jälkeen, kun olin ensin laittanut pojan kouluun. (Tuntia liian aikaisin. Sattuuhan sitä... ) Listalla oli ensimmäisenä keittää toinen pannullinen aamukahvia ja sen voimalla hommat alkuun.

Päivän aikana sain kuurattua saunan, kylpyhuoneen, keittiön ja olohuoneen. Lopettelin klo 16 jälkeen, kun perhe tuli kotiin. Työsarkaa riitti. Kämppä oli päässyt todellakin repsahtamaan aivan järkyttävän saastaiseen kuntoon. Tämän tiesinkin, keväällä oli opiskelujen loppurutistushässäkkä päällä, ettei vaan kertakaikkiaan voinut loistaa joka areenalla yhtä aikaa, vaikka yleensä onnistun mielestäni melko hyvin yhdistämäänkin kohtuullisen reilun treenimäärän, vuorotyön ja perheen.

Tein  siivouksen jälkeen nopeasti jotain syötävää ja siirryin sujuvasti to do -listan seuraavaan vaiheeseen, treenaamiseen. Oli mentävä vielä salille.

Eiliselle olin varannut Basic Spinningin,  Giryan ja Sh'Bamin. Yhteensä 2:15 ja 1092kcal. Ai tauti, miten hyvää se teki! Ilalla kroppa tuntui väsyneeltä. Jo yksinomaan siivous voi olla raskasta (ja hiki päässä huhkinkin!), mutta noiden jälkeen olin illalla kyllä kaikkeni antanut. Kävin vielä tekemässä loppuviikon ruokaostokset ja ennen saunaa päätin ansainneeni lomasiiderin. Saan viikonlopuksi vieraaksi veljentyttäret, 4-vuotiaan ja 7-vuotiaan prinsessan, joten viikonloppuna ei varmaan salille ehdi.

Tänään pitäisi jatkaa sitten siivousmissio loppuun. Jäljellä eteinen, wc ja kolme makuuhuonetta. Iltapäivällä hakemaan veljentyttöjä puolimatkasta. Viikonloppu menee siis lasten kanssa puuhastellessa. Mitähän kivaa me tädin murujen ja oman murun kanssa keksitäänkään? Ainakin käydään fanittamassa HJS:n naperofutisturnauksessa kentän laidalla ja ehkä tytöt pitää viedä ihan vähän shoppailemaan? Ehkä me vähän lakkaillaan kynsiä ja varmaan katsotaan jotain leffaakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.