perjantai 5. heinäkuuta 2013

Xon!

Nonni. Nyt on saatu nämä lihat liikkeelle.

Toissapäivänä raahauduin intoa puhkuen salille. Otin löysät pois kevyesti kuukauden tauon jälkeen jalkatreenillä. Salilla on ilmastointi rikki - huh! Ajattelin ensin, että juoksen salilta kotiin, mutta jaloissa oli sen sortin tärinät päällä, ettei siitä mitään olis tullut.

Eilen sitten herätys klo 7 ja suunta kohti Mikkeliä. Sain viime vuonna synttärilahjaksi lahjakortit Xon-elämyspuistoon, joten se otettiin suunnaksi. Viimeisteltiin reissu viereisessä Visulahden Dinosauriassa. Kotiin palattiin hieman ennen puoltayötä. Ei jumppaliikkeitä. Vai lasketaanko nämä:
















Tänään iltavuoroon. Jalkatreenin jäljiltä on jalat aivan tukossa, eikä ilmeisesti eiliset hypyt, keinut, voltit ja liukumäkien portaiden kiipeämiset juurikaan palauttaneet.

Eiköhän se motivaatio taas löydy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.