Valonpilkahduksista suoraan synkkyyteen

Hupsista taas. Edellisestä postauksesta on mennyt aikaa taas melko reilusti. Olkaa hyvät vaan tai pahoitteluni - jokainen valitkoon mieleisensä.

Kiitos kysymästä. Herkkulakko ja SD on menneet moitteettomasti. Tähän asti, mutta siitä tuonnempana. Juoksuohjelmassa on tapahtunut edistymistä, sunnuntain pitkis taittui nimittäin reilu 10min reippaampaa tahtia kuin vuosi sitten, matkan pituuden ja reitin ollessa suunnilleen sama.

Samoin salilla on homma maistunut - ei valittamista.

Salille menossa...

Supedietissä oli tällä viikolla tankkauspäivä. Ohjeessa se oli keskiviikkona, mutta mun kalenteriin se istui paremmin tiistaille. Kaikenlaista kummaa sitä piti syödä.

Tankkauspäivän ilta tuntui vatsanseudulla kyllä...

Tänä aamuna oli onneksi tilanne jo vähän toisenlainen...

SD:n saldo -2,8kg 2½viikossa.

Päivä jatkui sitten melko surkeissa merkeissä. Mä olen flunssainen. Ei siis kuumetta eikä mitään, vaan tukkoinen nenä. Vapaapäivä on mennyt siis ihan lepäillessä. Lisäksi tultiin sen raskaan päätöksen eteen, että 14½-vuotta mukanani kulkenut karvaturri oli aika päästää tuskistaan ja nukuttaa ikiuneen. Päätös tehtiin eilen, mutta ajankohta jäi vielä auki.

Poski poskea vasten.

Poika, jonka elämän jokaisena päivänä meillä on ollut Piitti.

Tänään poika tuli koulusta kotiin itkien ja kertoi miettineensä asiaa. Piitti on vanha ja viime aikoina vointi on mennyt alaspäin. Päätös koiran lopettamisesta lähiaikoina oli jo tehty. Pikkumies esitti toiveen, että se (lopetus siis) tehtäisi sitten mahdollisimman pian, että voisi surra ja jatkaa elämää. Viisas nuori mies. Soitettiin koiralle eläinlääkäriasemalta eutanasia-aika ja valittiin pieneläinkrematorion kuvastosta yhdessä tuleva uurna. 

Koira sai viimeisen ateriansa. Melkoiset herkut tarjottiinkin.

Maksavikaisen koiran märkäruokaa kurkulla. Bon appetit! 

Ja jälkiruuaksi hammasharjatikku. Eihän tuo takkuturkki miltään älyn jättiläiseltä tässä turpa ruuassa näytä, mutta voi hyvänen aika, että se on vaan ollut rakas.

Koira on ollut aina luonteeltaan persoonallinen. Ei koskaan mikään erityisen sosiaalinen, ei mikään standardihöntsä, saati yhtään hellyydenkipeä. Ehkä ennemminkin sellainen omissa oloissaan viihtyvä, maailman runtelema Aasi Ihaa. Vähän hajamielinen professori. Hyvin, hyvin harvat kerrat tältä koiralta sai suukon - mutta silloin harvoin se tuli sitäkin suuremmalla rakkaudella. Useinmiten Piitti vain tokki karvaisella, haisevalla ja takkuisella turvallaan ja joskus saattoi jopa köllähtää kainaloon.

Tänään klo 18 meillä oli aika. Koira taisi jo vaistota pääsevänsä maallisen elämisen taakastaan ja lähti häntä heiluen ovelle, ennen kuin ovi edes aukeni.

Kävi viimeisen kerran haistamassa korttelin kulman hajut ja hyppäsi autoon.

Crawford Silky Shine aka Piitti 21.2.1999 - 29.8.2013

Näissä merkeissä me siliteltiin koiraystävä ikiuneen. Rauhoittamisen jälkeen nostettiin kaveri pöydälle, annettiin lopulliset annokset narkoosiainetta ja lopetusainetta. Mä pidin kättä koiran rinnan päällä ja tunsin sormissani kultaisen koirasydämen viimeiset lyönnit.

Lepää rauhassa, rakas karvaturpa. Jää iso ikävä ja kaipaus.

Olkoon mikä herkkulakko tahansa, niin koiran nukutuksen jälkeen juotiin TASSUviinerikahvit.

Siinäpä sitten päivän murheelliset fiilikset. Silmäkulma näkee välillä koiran siellä ja tuolla ja suru valtaa mielen, vaikka ehdottomasti oikean ratkaisun tässä teki ja varmasti ihan oikealla hetkellä.

Nyt kun on kaksi päivää silmät turvoksissa ja räkää valuttaen itketty koiraa, niin voisi flunssakin jo vaikka hellittää, jotta pääsisi taas treenin pariin.

Ihmiskokeita ja superjuttuja

Heippa vaan.

Onpa taas edellisestä kerrasta livahtanut luokattoman kauan. Ei sillä, että tässä nyt mitään kovin järisyttävää olisikaan tapahtunut. Juoksua (liian vähän), salia (just ohjelman mukaan!), vähän ryhmäpompintaa (saako tällä anteeksi puuttuneita juoksuja?) ja kaikenmaailman tylsiä työvelvotteita kotona ja kotitöissä. Kaappien tyhjentämistä kirpputoripöydän muodossa ja kaikenlaista pientä puuhaa.

Edellispostauksessa tosiaan testissä oli ensimäistä kertaa Hot Blood-treenilatari. Ei se nyt pahaa ole, mutta ei suurinta herkkuakaan. Jalat on pikku hiljaa alkaneet kesän hiljaiselon jälkeen tottumaan treeniin, eikä enää mene neljää-viittä päivää näissä fiiliksissä:

Jalkapäivästä selviää juoksukuntoon nyt jo ehkä kolmessa päivässä. Jei!

Salilla on nähty viikonloppuna häivähdys olkapäistä - valitettavasti kuvatodistetta siitä ei ole - ei se nyt niiiiiiin hyvin erottunut, mutta mies sanoi (mun mieliksi?) kanssa nähneensä. Juoksukunto alkaa ehkä aavistuksen löytymään (tai ainakin näin haluan itselleni uskotella) ja oikeastaan treeneissä on nyt aika hyvä kauhun tasapaino.

Se, mikä on erikoista on se, että nyt on takana 16 TÄYSIN herkutonta päivää ja se, mikä on nyt superia on dietti. Kyllä. Deviksen ihmiskokeessa vuorossa FitFarmin superdietti ja ryhmä 1, joka pudottaa alle 10kg. Ruokavalio ei juuri PT-Pian tekemästä paljoakaan poikkea, mutta onpahan muka vaihtelua, kun kana ja parsa ja kukkakaali lukee eri firman ruokavalio-ohjeessa.

Superdietti alkoi siis 12.8. ja takana nyt koko lailla eka viikko. Rebel kun olen, niin noudattelen etävalmentajan juoksuohjelmaa (ja tankkaan tarpeen mukaan enemmän hiilaria, ellei riitä - vielä on riittänyt), teen saliohjelmat luotto PT:n mukaan ja juon vääränmerkkistä lataria, aminohappoa ja proteiinia. Joka tapauksessa, 1,6kg on läskiä nestettä kadotettu nyt viikossa. Kesäkiloja on silti vielä.

...mutta tällä lähtenee lisää. Työpaikan aivan huippuihana kesätyttö toi lomalle ja takaisin opiskelemaan lähtiessään muille kakkua, mutta mä sain  yhden Bikini Challenge-kollegan kanssa ananasta. :D

Superia on myös treenin aikana nauttittava aminohapposotku. Herkullista?! Ai ei vai? Oikeasti, maku on parempi, kuin ulkonäkö.

Superia on myös turhakeripset. Ekat ikinä.

Ja supernolo pullistelukuva. Takana tunnin cardiospinnin ja selkä-hauis-vatsat eli kuminauhajumppa.

Valot on ja varjot kans!

Loppuviikon jumppaliikkeet selvinnee loppuviikosta. Joka kerta, kun kirjaan blogiin jonkinlaisen treenisuunnitelman, niin se menee enemmän tai vähemmän pieleen.

Jos haluat hyvänmakuisen treenilatarin, niin syö hillomunkki

Hei, mä oon ruodussa!

Herkuttomia päiviä on takana jo likimain kahdeksan ja tästä kesän löysäilystä ja lipsumisesta järkyttyneenä nyt hyvällä syyllä nyt vähän kiristetään vielä ruokavaliota tarkemmin ruotuun.

Edellisen postauksen jälkeen lepopäiviä on ollut yksi - perjantai. Silloin siivosin kotona ja kävin töissä iltavuorossa.

Lauantain jumppaliikkeinä oli työpäivän jälkeen rinta-olka-ojentajatreeni. Pössis oli loistava ja seura mitä parhain. Paparazzi otti pari kuvaa ja muutama sentään tuli sentään peilinkin kautta.

Keskittyneellä ilmeellä...

Jäätynyt pulkannarukäsi.

Jos joskus talvella tuli tehtyä penkkiä ihan kuulkaa sentään 5kg kiekot tangon molemmissa päissä, niin nyt tässä ohjelmassa alun "vinopenkki viparit rinnalle" jälkeen hädin tuskin nousee tanko.  Kehitys on siis ihan just sen suuntaista, kuin multa suinkin saattaa odottaa. No. Tuntuma on silti hyvä ja treenin jälkeenkin tuntee vieläkin jonkin verran tehneensä, joten ei se nyt ihan pieleen vaan voi mennä.

Sunnuntaina olikin tarkoitus sitten tehdä etävalmentajan ohjeiden mukainen 1,5h lenkki, jossa ensimäinen tunti mennään kevyesti alle 160 sykkeellä ja loppu puolituntinen kiihdyttäen. Käsi ylös, joka yllättyy siitä, ettei tämä(kään) mennyt ihan putkeen? Työpäivän jälkeen oli vähän kireyttä muuallakin kuin takareisissä (jalkatreeni oli torstaina, lenkki sunnuntaina...) - eli siis korvien välissä ja muutenkin meno oli tahmaista. Syke ei todellakaan pysynyt vaaditulla alueella, tahti oli yhtä hidas kuin huhtikuussa 2012 talven juoksutaukoilun jälkeen (!!! - kyllä. Vertasin Garmin Connectissa!) eikä tunnin jälkeen riittänyt paukkuja kyllä tahdin kiristämiseenkään. Ellei tässä juoksuharrastuksessa mikään muu osa-alue kehity, niin selitysten keksimisessä alan olemaan jo melko pro. Tällä kertaa vetoan yleiseen v*tukseen, painostavaan keliin ja aivan tukkeessa oleviin takareisiin. Niin. Ja liian kuumiin villahousuihin, koska ajattelin että kompressiosäärystimet olis hyvä idea. Ei ollut. Ne oli kuumat! Pisteeksi i:n päälle, mun toiset juoksuun soveltuvat urheiluliivit napsahti lenkin aikana olkaimistaan poikki (kyllä!) ja autoon syttyi moottorin vikavalo.

Juoksun jälkeen oli varattuna 45min venyttely joka tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Ekaa kertaa viikkoihin tuntuu, että veri ehkä kiertää jaloissakin ja kieltämättä, pieni rauhottuminen tuli varmasti tarpeeseen. Jei. Salilta kotiin tullessa olin jo ihan zen.

Tänään sitten vapaapäivä. Aamu alkoi pojan saattamisella kouluun tokaluokalle. Koirakin pääsi joutui lenkille. Meidän 14½-vuotias ei nimittäin enää ihan häntä heiluen säntää ulos kirmaamaan  (paitsi silloin kun eksyy takapihalta etupihalle ja etsii paniikissa oikeaa ovea, josta pääsee kotiin), mutta ihme kyllä, ei sitä tarvinnut perässäkään vetää. Ehkä edellislenkistä oli ollut riittävän pitkä palautumisaika - vuosi. Tarkoitus oli siivota kotona, mutta ei huvittanut. Sitä vastoin kävin shoppaamassa treenilatarin ja hyvällä alennuksella Puman pidemmän hupparin ja kävin kaverilla kahvilla. Huppari on ihana, latarin ihanuuden voi jokainen päätellä otsikosta. Ei vaan, kyllä sen joi... En tiedä juoko enää muutaman viikon päästä...

Latarin jälkeen kuminauhajumppaa, eli selkä-hauis-vatsat. Joko mun kuminauha on venynyt käytössä tai sitten latarilla oli negatiivinen vaikutus. Kuminauha-avusteiset leuanvedot ei nimittäin noussut sitäkään vähää kuin yleensä. Muuten treeni oli hyvä. Latarin  piristävä vaikutus tuntui eniten heti treenin perään, jolloin melkein teki mieli mennä vielä lenkille, mutta tulin onneksi järkiini.

Nyt päätän tämän iloa ja positiivisuutta tihkuvan postauksen. Kyllä mulla oikeesti on ihan kivaa treenailla - joskus jopa juoksulenkeilläkin. 

Huomenna työilta. Jumppaliikkeitä aamulla - jos jaksaa. Todennäköisesti ei silti jaksa.

Kuuma, kostea, hikinen

Siinä eilisen päivän fiilikset.

Eilen aamulla sää näytti harmaalta ja vettäkin tuli. Suunnitelmissa oli hoidella muutama pikkumiehen kouluunlähtövalmisteluihin liittyvä asia kuntoon, eli käyttää koottavana pikkujätkän uusi fillari. Intopiukka pikkumies jo kyselikin, koska lähdetään lenkille. Minä, hän ja uusi pyörä. En tiedä onko aavistuksen epäreilua, jos toisella on alla 21-vaihteinen Crescent ja toisella Niken Pegasukset, joissa ei tähän mennessä ole löytynyt kuin yksi vaihde - se hidas?

Muutamassa postauksessa aikaisemmin mainitsin järkyttävästä sokerihimosta, joka kesän aikana mieleeni on hiipinyt.  Viime viikolla kirjoitin Facebookkiin päivityksen, jossa lupasin olla niin monta päivää ilman sokeriherkkuja/karkkeja, kuin päivityksellä on tykkääjiä. Ja jos lipsahtaisin, tulisi lisää lakkopäiviä joka lipsahduksesta 10.  Päivityksestä tykättiin 79 kertaa ja maanantaina se alkoi. Nyt mennään siis päivää 5/79. Pää on ollut kipeänä, todennäköisesti sokerivierotusoireista, mutta muuten on mennyt ihan hyvin, palaamalla tuttuun ja turvalliseen puuro-rahka-kana-kasvis- ruokavalioon.

 Muutama päivä on siis takana ja tänään uskaltauduin vaa'alle. Vaaka oli lipsahtanut ensinnäkin aivan väärälle kymmenluvulle ja vielä reilun matkaa. Onneksi en tiedä, mitä se vaaka näytti esim. maanantaiaamuna viikonlopun särkänniemi/kylpylälomamättöjen jälkeen. Kesäkunnon sijasta keräsin siis kesäkiloja. Ehkä kinkku laitetaan sitten jouluksi kuntoon? Monnan tapaan elokuussa ei enää ihmeitä ehdi, mutta olkoon välitavoitteena syyskuinen Varsovan matka.

Eilen lähdin tavoittelemaan tavoitetta (ainiin, myös se Finlandiassa juoksu, mahdollisesti puolimaraton?) 11km hölkällä. Keli oli ihan kamala, nestettä meni lenkin aikana 8dl ja hikeä vuodatin varmaan litrakaupalla. Jokainen tositreenibloggaaja ottaa kuvan ennen lenkille lähtöä. Peilin kautta, tietenkin!

Lenkin puolivälin tienoilla sain melkein matkalle ihailijan mukaan.  Siinä ei silmä levännyt, muuten taas Hämeen Linnan maisemissa kyllä.  Lenkki itsessään tuntui taas siltä, että joku on voidellut pegasuksien pohjat tervalla. Syke paukutti taas liian korkealla ja vauhti oli hidastakin hitaampi.

 Lenkki päättyi salille ja jalat viimeisteltiin jalkatreenillä. Ihana PT-Pia on kyllä tehnyt taas sellaisen jalkaohjelman, että yhtäaikaa rakastan sitä (siis ohjelmaa) enemmän kuin mitään maailmassa ja vihaan vähintään yhtä tarmokkaasti.

Koska Polar on Jyväskylässä vierailemassa, saan jakaa nyt jalkatreenin sykekäppyrät, koska salillakin on nykyään mukana Garmin. Treenin keskivaiheen huiput tulee, kun tekee prässiä 20-25toistolla neljä sarjaa ja sen perään sjmv 15-20 toistoa neljä sarjaa 30sek. palautuksilla ja jatkaa perään pakarapotkuja ja lantionnostoa tangolla superina. Uh. Tykkään Rakastan!

Tänään sitten iltavuoroon töihin. Nyt jos olis tosi reipas, niin ehtisi käydä pienen palauttavan lenkin. Painotetaan sitä jos olis - kohtaa...

Muistakaahan tykkäillä Facebook-sivusta. KLIK!

Juoksemisen filosofiasta

Juoksu on jalallisten eläinten ja ihmisen nopein tapa liikkua ilman apuvälineitä. Juoksu määritellään sellaiseksi tavaksi liikkua, jossa jossakin liikkeen vaiheessa molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa. Juoksu on myös suosittu tapa kuntoilla ja urheilla. Hölkkä on hidasta juoksua. 

Juoksu - laji, jonka periaatteessa kuka tahansa osaa. Meistä jokainen oppii yleensä ennemmin juoksemaan, kuin saa pienintäkään tolkkua edes kävelyynsä. Niin. Periaatteessa. Käytännössä juokseminen on kuitenkin erittäin haastava laji, joka ei todellakaan sovi kaikille. Esimerkiksi minulle.

Juoksen silti. Aika kieroutunutta, eikö? Pureskellaas tämä asia osiin.

Juoksu rasittaa kehoa paljon erityisesti siksi, että joka askeleella juoksija ponnistaa oman kehonpainonsa ja täräyttää sen sitten alas vasten alustaa. Mitä raskaampi keho, sen raskaampaa on juosta ja sen kovempi on iskutus myös alustaa vasten. Näin maalaisjärjellä. Mitään tieteellistä faktalähdettä en havainnolleni ole kaivanut.

Eniten telakalla itse olen ollut juoksun aiheuttamien vaivojen vuoksi, niistä yleisimpinä lienee penikkavaivat ja erilaiset rasitusmurtumat. Näistä itselläni on tähän mennessä ollut vasta penikkavaivoja. Ja toki askellan sen verran päin persettä, että varpaissani ei kesän lopulla yleensä enää ole ihan kaikkia kynsiä. Lisäksi polveni on lähtökohtaisesti huonot, ja varmasti jokainen liikuntalääketieteen ammattilainen suosittelisi näille raajoille ainoastaan pyöräilyä, vesijuoksua ja uintia. Tai jotain mummoliikuntaa.

Lisäksi suuri määrä kestävyysliikuntaa haittaa lihaskasvua, jota taas yritän saada aikaan salilla. win-win tilanteen sijasta otan turpaani tein mitä tahansa.


Olen juossut nyt kaiketi keväästä 2010 saakka, eli reilu kolme vuotta.  Jos normaali, perusterve ja normaaliaktiivinen ihminen aloittaa juoksemisen nollasta, niin minä aloitin sen jostain miinus viidestätoista.  Taustalla olematon lihaskunto, aerobinen kunto, jota ei ollut, PLUS usean vuoden harras tupakointi, joka oli kääntynyt pysyvän ON-asennon sijasta jo sentään ON/OFF asentoon. OFF-asennossa hanikka on ollut vasta reilut 1½vuotta. Ensimmäisenä juoksukeväänä luin netistä juoksuohjelmia. Vakavasti otettavan urheilulehden (Kunto Plus :D) mukaan oli 8 - 12viikon kevyellä harjoittelulla mahdollisuus päästä nollasta siihen pisteeseen, että juoksee 5km/30min. Minä juoksin 5km/30min ensimmäisen kerran toukokuussa 2012. Nyt on elokuu 2013 ja tuo reilu vuoden takainen ennätys on parantunut jonkun kuppasen minuutin tai puolitoista. Kympin taittamisesta alle tuntiin tuskin tarvitsee tälläkään kaudella haaveilla, ellei sitten lumet tule aikaisintaan helmikuussa ja siihen asti ole + 10 lämpöastetta ja sateetonta, jotta kausi voi täysipainoisesti jatkua.

No. Kaikista maailman juoksijoista mä olen varmastikin se kaikista epätoivoisin. Mua ei  todellakaan ole luotu juoksemaan, mulla ei ole langanlaihaa ja rasvatonta hoikkaa runkoa, eikä pitkiä jalkoja. Askellan päin honkia ja mun aerobinen kunto on aina ollut surkea - ja on sitä yhä - treenistä huolimatta. Kaiken järjen ja järjettömyydenkin mukaan minun jos kenen pitäisi lyödä lenkkarit naulaan ja jättää juokseminen niille, kenelle se oikeasti a)sopii ja b) jotka osaa.

Kaikesta tästä huolimatta, juoksen silti. Edellisellä tuskaisella ja tahmealla lenkillä ei tullut juoksuflowta, mutta muistin taas muutaman asian mikä siitä tekee niin mahtavaa, loistavaa ja upeaa että sitä tekee, vaikkei sitä osaa - eikä siinä kehitykään sitä tahtia, kuin moni muu. Listaan tähän muutamia mieleeni juolahtaneita seikkoja.

Juoksen...

• pakoon elämää, itseäni ja ikäviä asioita
• löytääkseni ratkaisuja ikäviin asioihin, jotka askarruttaa (oikeasti, monesti juoksulenkin jälkeen asiat on kirkkaampia!)
• kurittaakseni itseäni, koska enimmäkseen juokseminen kuitenkin on perseestä
• saavuttaakseni henkisen vapauden, tuulettaakseni ajatuksia
• lievittääkseni ahdistusta (vähemmän sivuvaikutuksia kuin loratsepamilla, jos ei muutamaa puuttuvaa kynttä lasketa, joskin riippuvuutta tämäkin ahdistuslääke aiheuttaa...)
• koska se on helppoa. Voi vaan lähteä ovesta ulos ja mennä. Päättää vasta lenkillä, kääntyykö kotiin tästä tienhaarasta vai vasta sitä seuraavasta
• päästäkseni pois kotoa, saadakseen omaa aikaa
• ollakseni luonnossa, nauttiakseni raittiista ilmasta
• vuodattaakseni litrakaupalla hikeä, hikisissä kasvoissa ei muutamat kyyneleet näy
• saavuttaakseni ultimaalisen fyysisen rasituksen, josta seuraava endorfiiniryöppy on parempaaa melkein yhtä hyvää, kuin kahden aikuisen välinen laatuaika illalla nukkumaanmenon jälkeen... 
• kuunnellakseni musiikkia, jonka merkityksen asiayhteyteen vain minä ymmärrän 
•  toisinaan kaverin kanssa, jotta kevyestä lenkistä saadaan raskas - ainakin puheenaiheilla

Okei, joku varmasti ajattelee, että eikö samaan pääsisi kävellenkin. Ei. Juoksemisessa vaan on jotain joka siitä tekee erityistä.

Onneksi elämässä ei tarvitse kaikkia tekemiään asioita tehdä sen perusteella, mikä on järkevää ja viisasta. Voi tehdä myös asioita, joista nauttii ja joiden tekeminen on  vaan kivaa.

Turtle on the run juoksi facebookkiin!

Nonniin.

Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen ajattelin säästää IRL- ystävät ja sukulaiset itsensäpaljastelulta ja keskittää blogiaiheiset päivitykset yhteen paikkaan. Kiitos, anteeksi ja olkaa hyvät.  Tästä lähtien facebookin kautta blogipäivityksistä tiedon saa ne, ketkä tykkää. Jos joku tykkää.

Facebook-Turtle on the run löytyy täältä.  Lisään vielä sivupalkkiin tykkäämistä helpottavan nappulan, jos osaan  kunhan ehdin.

Mitäs sitten muuta. Aiheita olisi mielessä vaikka mitä, mm. juoksemisen syvällistä filosofiaa, herkkuhiiren sokerivieroitusprojektia,  viime viikon ja viikonlopun treenikuulumisia ja vähän off topic- aiheestakin - nimittäin sosiaalisuudesta ja ystävyydestä.

Ainoa vaan, että aikaa ei ole - ainakaan enää melkein puoliltaöin aamuvuoroa edeltävänä iltana.

Nyt siis nukkumaan. Ilmassa tuoksuu aamuisin jo syksy, tuleva tokaluokkalainen laskee aamuja koulun alkuun  ja minä lupaan aktivoitua taas sekä blogin päivittämisessä sekä muiden blogien lukemisessa. Niin. Ja juoksemisessa kanssa...

Kuvituskuvana näkymä joka oli vastassa torstaiaamuna ennen kello seitsemää parkkipaikan takana. Kyllä. Hierasin pari kertaa silmiäni...