sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Polvipuolen vastaus haasteeseen

Anneli oli blogissaan haastanut minut vastaamaan kysymyksiin, joten täältä tulee.

Haasteen tarkoituksena oli  "kertoa itsestä kymmenen asiaa, vastata haastajan keksimiin kymmeneen kysymykseen ja keksiä omat kysymykset"

Ensin kymmenen randomfaktaa:
 
1. Olen kotoisin Jyväskylän seudulta ja asunut isoimman osan elämästäni Jyväskylässä, mutta aikuisiällä myös Joensuussa sekä viimeiset 4 vuotta Hämeenlinnassa.

2. Olen ollut suurimman osan elämästäni liikuntaa vieroksuva. Sain liikunnasta päänsärkyä enkä voinut käsittää, miten joku voi kokea sen tunteen hyvänä olona.

3.  Olen sairastanut aivoinfarktin kesällä 2009. Oireiden (oikean puolen puutuminen / pökkelöinen olo/heikkous/hervottomuus) jälkeen tilannetta seurattiin jokunen päivä työterveyden kautta ja lopulta sain lähetteen neurologialle keskussairaalaan. Magneettikuvassa todettiin muutos vasemmalla puolella aivoja ja tutkimuksissa metsästettiin aluksi MS-tautia, jota ei onneksi löytynyt. Diagnoosin sain puoli vuotta myöhemmin, kun tehosteaineen kanssa otetussa pään magneettikuvassa oli sama muutos, eikä mitään aktiivista, ms-tautiin viittaavaa. Ei kontrolleja. Seuraavaa odotellaan.

4. Mitään pysyvää ei tapauksesta jäänyt, mutta huomaan, että vasen haba on isompi ja vasen puoli joissakin liikkeissä dominoi, vaikka olen oikeakätinen. Ehkäpä juuri siksi?

5. Olen koulutukseltani parturi-kampaaja, lähihoitaja ja sairaanhoitaja AMK. En ole käynyt lukiota, mietin yhä pitäisikö ja miksi pitäisi?

6. Olen toista kertaa avioliitossa. Ensimmäinen avioliittoni päättyi 4.2.2008 leskeksi jäämiseen. Leskeytymistä edelsi 1½ vuotta kestänyt sairaus. Avioliitosta syntyi poikani, joka on pian 8-vuotias.

7. Nykyiseen avioliittooni astelin Hämeenlinnan maistraatissa perjantaina 13.päivä maaliskuuta 2009. En ole taikauskoinen.

8. Olen hypännyt sekä benjin (60m) että singahtanut katapultista Bulgariassa kohti korkeuksia. Olen yllytyshullu.

9. Haaveilen vielä laskuvarjohypystä, heti sitten, kun en ole ainoana elossa olevana vanhempana vastuussa alaikäisestä lapsesta.

10. Olen maailman paras luomaan itselleni materialistisia tarpeita, joita lähestulkoon  täysin pakkomielteisesti yritän hankkia. Tämä taipumus ei ole yleensä kovinkaan hyvässä suhteessa tilini käyttövarojen saldon kanssa.

Anneli oli keksinyt myös kymmenen kysymystä, joihin vastaukset tässä:

1. Mikä motivoi sua liikkumaan?
En meinaa uskoa tätä itsekään, mutta se hyvä olo joka treenistä seuraa. :)
 
2. Mikä on ollut suurin haasteesi elämässä?
Jos vastaisin, että selvitä tolkuissani elämän koettelemuksista, niin huijaisin, sillä en todellakaan selvinnyt ihan tolkuissani. Suurin haaste on itse elämä ja kaikki mitä se tuo tullessaan. 
 
3. Kuka on suurin arjen idolisi? 
Fyysisesti suurin olisi isäni, joka koostaan huolimatta oli helläsydäminen ja halusi aina olla kaikkien avuksi.  Mentaalipuolella suurin arjen idoli on oma äiti, joka taas pienestä koostaan huolimatta omaa luonnetta ja päättäväisyyttä ja tietynlaista periksiantamattomuutta enemmän kuin lajitoverit yleensä yhteensä. 
4. Liikutko tavoitteellisesti vai puhtaasti omaksi iloksesi?
Tavoitteena hyvä kunto ja hyvä olo ja mahdollisimman paras kroppa niillä palikoilla rakennettuna, mitä on annettu. :) 
 
5. Mikä oli ensikosketuksesi liikuntaan?
Lapsuudesta eniten mieleen on jäänyt voimisteluseuran näytös, jonka jälkeen ilmoittauduttiin luokkakaverin kanssa telinevoimisteluun, jota harrastin 9-12 vuotiaana. 
 
6. Mikä tekee susta onnellisen?
Perhe ja läheiset.Kokonaisvaltainen hyvä olo ja siihen sisältyy ehdottomasti myös liikunta!
7. Minkälainen treenimusa motivoi sua parhaiten?
Monenlainen! Välillä tykkään tykittää kasariheviä, välillä kuuntelen NRJ  europop-hittejä. Toisinaan tuntuu hyvältä nostalgisoida ysäriteknohittien parissa ja joskus taas joku kova kotimainen on pop. Yleensä aina treenibiisilistojen joukossa on jokeri tai pari, niin kuin esim. tämä:
 

tai vaikka tämä:

 
tai...

8. Urheiletko mieluiten yksin vai yhdessä?
Sekä ja että. Joskus on kiva treenata seurassa ja joskus on kiva keskittyä yksin omaan tekemiseen. 
 
9. Haluaisitko muuttaa jotain elintavoissasi?
Haluaisin päästä herkuttelusta eroon! 
 
10. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?
Ihan hiton hyvässä kunnossa olevana nelikymppisenä ja varmaan muuten tässä kokolailla samassa tilanteessa, tosin lapsi ei ole silloin enää melkein 8 vaan melkein kahdeksantoista. Ehkä ilmoittautumassa vihdoin sille laskuvarjohyppykurssille? 

Itse heitän haasteen eteenpäin seuraavanlaisten kysymyksien merkeissä: 

1. Mitä teet, jos et pysty treenaamaan?
2. Kuinka paljon nukut yössä keskimäärin?
3. Mikä on salainen paheesi?
4.  Paljon penkki? 
5. Oletko osallistunut urheilukilpailuihin? Mihin? Milloin?
6. Aiotko tulevaisuudessa(kin) osallistua? 
7. Miten jaottelet vuorokauden 24h riittämään kaikkeen?
8. Mistä tingit ensimmäisenä, jos aika ei riitä? 
9. Järjestä tärkeysjärjestykseen: Työ, kotityöt, sosiaaliset suhteet, perhe, treeni, lepo
10. Oliko edellinen kysymys vaikea? 

Haaste lähtee eteenpäin Annalle , niobelleElelle, ja Marnielle  (jotka on varmaan vastaneet samanlaiseen jo usein!), enkä tähän hätään kyllä muita enää keksi.



1 kommentti:

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.