Turtle on the run: 18.3.1954

Lupasin jossain vaiheessa avata vähän tarkemmin blogin bannerissa komeilevan nuoren painonnostajan historiaa. Kyseinen voimamieshän on toki isäni, jonka kuolemasta tulee tällä päivämäärällä kuluneeksi 7 vuotta.

Ihan tarkkoja faktoja ei valitettavasti ole, koska lapsena ei tullut oltua niin kovin kiinnostunut isän painnonoston saavutuksista, vaikka toki muistan sen olleen iso osa isän elämää.


TUL:n mestarit v. 1977

Isoveljen tietojen mukaan isä aloitti painonnostoharrastuksen n. 14-15 vuoden iässä. Isän lajina oli siis painonnosto , ei voimannosto eikä kehonrakennus. Varma muistijälki saavutusten suhteen on alle 23-vuotiaiden SM-hopea (tulos on kysymysmerkki) ja ilmeisesti useampia TUL:n mestaruuksia, joista google löytää vain seuraavanlaisen merkinnän. Toinen nimiosuma tulee listauksessa, jossa on TUL:n ennätykset vuodelta 1973. Lapsuudesta muistan laatikon, joka oli täynnä isän voittamia painonnostomitaleita, enimmäkseen TUL:n ja piirinmestaruuskisoista. Isä ei ollut koskaan mitenkään erityisen iso, vaikka pituutta oli 186cm verran. Menestyksen salat taisi olla ennemminkin tekniikassa ja jaloissa, joissa voimaa kyllä oli. Isän kädet oli aina pulkannarut suhteessa jalkoihin.

Isä nosti aina Keljon Viestin riveissä ja kävi kotisalillaan Jyväskylän Kukkumäen Valorinteellä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ollut. Seura oli aktiivinen ja tiivis ja sitä kautta isällä säilyi useita ystävyyssuhteita aivan kuolemaansa saakka ja vielä sen jälkeenkin meidän jälkipolvien kautta.

Aktiivinen nostaminen päättyi isoveljen muistin mukaan 80-luvun puolivälin tienoilla. Minä synnyin 1982 ja muistan kuitenkin olleeni mukana salilla ja kisoissa. Muistan Valorinteen tuoksun ja fiiliksen, vaa'an ja muistan käyneeni isän punttikavereiden kanssa Valorinteellä saunomassa ja olin mukana treenaamassa. Muistan ehdottaneeni, että voisin harjoitella nostamalla pelkkää tankoa - sain nostettavakseni kepin. Enpä tiennyt silloin, paljonko pelkkä tanko painaa... Lienee painoin itse samanverran... :)

Isä palasi tutulle salille punttiharrastuksen pariin kuitenkin aina uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä uudestaan. 90-luvun alkupuolella avioeron jälkeen isä osallistui painonnoston ikämiesten SM-kilpailuihin, sijoittuen pronssille. Taas harrastuksessa oli taukoa, sillä isälläni oli myös toinen harrastus, joka vei ajan lisäksi myös suuren osan terveydestä. Alkoholi. Isäni oli siis myös alkoholisti ja se on fakta, jota en kiellä.

Alkoholi aiheutti isälle maksakirroosin ja toisenkin. Ensimmäisen maksakirroosin isä sairasti jossain vuosituhannen vaihteessa, toisen 2004. Salihommat oli jäissä vuosituhannen alkupuolen, mutta isä palasi salille taas toisen maksakirroosin jälkeen, kun jäi lopullisesti pois työelämästä. Isä kävi melko aktiivisesti salilla, ja suunnitteli osallistumista ikämiesten kisoihin, jotka oli määrä järjestää Joensuussa kai huhtikuussa 2006. Loppuvuodesta 2005 alkoi isää vaivata lonkan alueen kipu. Keitto alkoi taas myös maistumaan ja isä kuoli helmikuun 6.päivä 2006. Sillä kertaa päällä oli kolmas maksakirroosi sekä keuhkokuume ja ruumiinavauksessa selvisi myös lonkkavaivana olleen huonoennusteinen osteosarkooma (luusyöpä). Lopulta äkillisempi kuolema maksakirroosiin oli varmasti isän onni, eipä ehtinyt syöpä kuihduttaa.

Isä oli alkoholismistaan huolimatta maailman hyvätahtoisin mies, vaikka herkästi sortuikin sekä viinaan että naisiinkin. Isä elää "legendana" Valorinteen salilla ja meidän muistoissa. Ei ole kertaa tai kahta käynyt niin, että pidättelen salilla raudan kanssa temutessani kyyneleitä. Näen isäni itsessäni ja tiedän. Isä olisi sekä otettu että ylpeä tyttärestään, vaikken aivan isän jalanjäljillä kuljekaan.

Tänään kunnioitin isäni muistoa vierailemalla isän "kotisalilla", joka on yhä lähes entisellään. Miljöö, tuoksut ja kaikki. Saunaan en rohjennut mennä, mutta veljentyttärelleni annoin kepin nostettavaksi.