perjantai 24. toukokuuta 2013

Erikoisammattimies

Heippa hei!

Extreme runista on toivuttu. Viikko on mennyt vähän kevennellen, tiistaina kävin salilla tekemässä rinta-olkapää-ojentajatreenin ja kevyesti lönköttelin pk:ta 5km salilta kotiin. Tälle päivälle suunnittelin lenkkiä ja selkä-vatsatreeniä. Sunnuntaille varmaankin lenkki+jalat.

Siitä alkuviikon lenkistä tulikin mieleeni, että voi hyvänen aika, että mä olen hidas jos yritän juosta pk-sykkeillä. No. Aikaa meni siis lähemmäs kolme varttia ja keskisyke oli 141, joka on varmaan ennätyksellisen matala ja varmaan menee pk-alueen rajoihin, koska maksimit on yli 200. Nopeammin silti olisi päässyt, jos olisi vaihdellut juoksu/kävely intervalleilla. Edelleenkin kun ongelmana on se, että kävellen ei syke nouse (tasotestimiehen mukaan ongelma on osittain matalassa leposykkeessä, joka on n. 48) ja hitaassakin juoksussa (esim. 8min/km) karkaa liian korkealle, eli sitä Pe*keleen Kituuttamista (PK:ta siis) vaan pitäisi harrastaa enemmän. Tiedän kyllä sen faktan, mutta kun en tahdo saada mitään treeniä osumaan oikean sykealueen kohdalle. Paitsi nyt sain, kun tulin 9min/km tahdilla (eli kävelyvauhtia), mutta kuitenkin juoksunomaisesti. Näyttää ja tuntuu niin typerältä, että tekee mieli vetää pussi päähän.

Ehkä se tästä kuitenkin vielä iloksi muuttuu. Tasotestipalautetta muuten odottelen edelleen. Muutama päivä sitten sain sähköpostia, jossa pahoiteltiin tasotestipalautteiden viivästymistä ja luvattiin viimeisinkien kolahtavan postilaatikkoon perjantaina. Tietääkseni tänään on perjantai, joten toiveet on korkealla. Ehkä niillä opeilla, tämäkin "turtle on the run" saa vähän ilmaa jalkojensa alle.

Kuva lainattu täältä: http://zedzed-pes.blogspot.fi/2012/05/bilan-du-1500.html
***

Työelämä on näyttänyt viimeisen viikon sisällä myös parhaita puoliaan. Tässä päivänä eräänä menin töistä lähtiessä hissiin ja P-kerrokseen. Hississä vieressäni oli tekniikan työntekijä, jonka nimineulassa luki "erikoisammattimies".  Mikä hiton erikoisammattimies? Minkä alan erikoisammattimies? Vai kenties joka alan erikoisammattimies? Vähän superia! Samassa hississä ihan oikean erikoisammattimiehen kanssa! Siitä miehestä tuli laakista mun esikuva!

No. Eräänlaiseksi erikoisammattinaiseksi tässä on itsensäkin tuntenut. Tai siis lähinnä on tuntenut, että  pitäisi olla joka erikoisalan asiantuntija. En  siis ole. Työviikko on mennyt nimittäin siten, että sunnuntaina olin useamman vapaapäivän jälkeen raudankova ortpedinen sairaanhoitaja, maanantaina  olin urologian osastolla (tosin, lievennyksenä, hoidin gastron potilaita), tiistaina olin osaava gastrokirurginen sairaanhoitaja (eri potilaat silti, kuin edellispäivänä), keskiviikkona olin korva-nenä-kurkku(silmä)taudeista vastannut iltavuoron sairaanhoitaja ja torstaina erikoisosaamattomuusalueellani oli verisuonikirurgia ja plastiikkakirurgia.  Faktahan on, että tiedän rippeitä sieltä täältä, enkä mistään kunnolla ja en koskaan tunne potilaita. Varahenkilön yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin tämän parin kuukauden kokemuksen perusteella hyväksyä se, että mistään et koskaan tiedä mitään ja aina olet aivan pihalla.

Ei sillä. Tätä mä halusin ja tästä mä tykkään. Tilanteet, erikoisalat ja potilaat vaihtuu. Varmaan sitä nuo edellämainitut erikoisalatkin tulee tutuksi tässä vuosien saatossa vähän paremmin, mutta kyllä välillä hirvittää itseäkin ja tulee mietittyä, että pitäisi varmaan vapaa-aikaansa kuluttaa enemmän ko. erikoisalojen asioita kertaillen. Heti sitten, kun on ylimääräistä aikaa...

http://frabz.com/1jwa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.