perjantai 24. toukokuuta 2013

Vuosipäiväarvonta lähestyy!

Blogi juhlii  ensimmäistä syntymäpäiväänsä 3.6.2013.

(Eka postaus on kirjoitettu kylläkin toukokuussa, mutta ei julkaistu suurelle yleisölle ennen kuin kesäkuussa.)

Syntymäpäivän kunniaksi luvassa arvonta, sillä sitä toivottiin. Lupaan myös juoda skumppaa, mitäs toivoitte sitäkin.

Arvontapalkintoja on tällä kertaa kaksi. Siispä suoritamme kaksi arvontaa!

Ensimmäinen arvotaan blogin virallisena syntymäpäivänä, 3.6.2012 ja toinen arvotaan 15.6.2013 Forssan Suvi-illan puolimaratonin jälkeen.

Ohjeet tulee tässä:

Ensimmäiseen arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta antamalla blogin sisällöstä ruusuja / risuja ja kehittämisehdotuksia tulevaisuuden varalle.

Palkintona on 

Kuva: www.sportsdirect.com
Karrimorin ihana vaaleanpunainen juomapullo, joka vetää sisäänsä 300ml nestetttä. Vettä, aminohappoja, skumppaa. Mitä kukakin nyt tykkää lenkillä mukanaan hörppiä. Puteli on muotoiltu siten, että sitä on erityisen helppo kiikuttaa mukanaan kun juoksee tuulispäänä ympäri pitäjiä.

Lisäksi luvassa on jonkinlainen määrä lisäravinnepatukoita. Riippuu vähän siitä, saanko kerjättyä sponssia vai meneekö omakustanteiseksi.

Arvonta suoritetaan 3.6.2013 aamupäivällä, joten ruusut / risut ja kehittämisehdotukset 2.6.2013 klo 23:59 mennessä kommenttilaatikkoon.

Onnettarena toimii random.org.

Toiseen arvontaan osallistut veikkaamalla minun Forssan suvi-illan puolimaratonin loppuaikaa.

Jotain osviittaa voi saada menneistä ja tulevista juoksuaiheisistä blogipostauksista ja garmin-statistiikoista sekä sivupalkin vanhoista tuloksista. Pelkkä "järkyttävän hidas"  ei riitä vastaukseksi, vaikka aivan oikeaan se kieltämättä osuukin. Myös osallistumattomuutta / keskeyttämistä sopii veikata, eihän sitä tiedä jos vaikka arpaonni olisi sinun puolellasi. Tässä yhteydessä toivon kuitenkin ettei ole.

Toissavuonna Forssassa kellotettiin ainoastaan bruttoaikoja, joten se olkoon arvonnassa oleellinen, vaikka viime vuoden kilpailijat olivat saaneet nettoajatkin.  Lupaan olla vitkastelematta alussa, vaikka en tokikaan aivan eturivin lähtijänä olekaan.


Kakkosarvonnassa palkintona on vähän hardcorempi juomaratkaisu pidemmille lenkeille ja väri sopii maskuliinisemmallekin lukijaväelle.

Kuva: www.sportsdirect.com
Juomapullovyön lisäksi palkintona on vyön taskujen täydeltä energiageelejä ja patukoita. Määrä ja laatu riippuu taas samoista seikoista kuin edellisessäkin huikeassa palkinnossa.

Palkinnon voittaa siis lähimmäksi veikannut. Mikäli yhtä lähelle pääsee useampi arvaaja, suoritetaan reilun pelin hengessä arvonta.

Osallistumisaikaa on lähtöpamaukseen saakka ja sehän kajahtaa ilmoille 15.6.2013 klo 16 paikallista aikaa Forssassa. Voittaja julkistetaan heti, kun selviän juoksun jälkeen tarkistamaan, kuka oli lähimmäksi arvannut.

Mikäli haluat  osallistua molempiin arvontoihin, anna rakentavalle palautteelle mahdollisuus tulla luetuksi ja veikkaa loppuaikaa. Mikäli et halua tuplata mahdollisuuksiasi huippupalkintoihin, tee vain jompikumpi.

***

Selkeetä?

 Ja onnea arvontaan, paitsi niille, jotka veikkaa DNF:ää tai osallistumattomuutta. *kjäh*

30 kommenttia:

  1. Hyvä blogi! Tykkään. Myös koska olet kummitätini <3

    VastaaPoista
  2. satunnainen lukija kuittaa, tykkään kun postauksissa on paljon kuvia, elävöittää blogia ihanasti. puolikkaan aikaa onkin hankala haarukoida kun tuo extreme runin hupitulos antaisi viitteitä ettei tähänastinen kehityskaari jatkuisi mutta haluan kuitenkin veikata että jatkuu eli veikkaain 2:15:27 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Extremerunissa olikin hauskaa, kun Garmin ilmoittaa kokonaisajan lisäksi liikkeellä ollun ajan. Aika liikkeellä oli garminin mukaan 2:05 ja jos se pitää lähestulkoonkaan paikkaansa, niin aika paljon tuli paikallaan pöjötettyä.

      Poista
  3. Mä nyt sitten tuun pitkästä aikaa kommentoimaan ja heti tietenkin tähän arvontapostaukseen.. Kuten tonne omaan blogiin jo kirjoitinkin että mäkin kävin tänään lueskelemassa sun blogia ja tsekkaamassa selvisitkö extremestä. Ja hienosti selvisitkin. :) Tätä sun blogia on ollut kiva lukea monestakin syystä. Ensimmäisenä varmaankin kiinnitin huomiota siihen että kirjotat sopivan sarkastisesti mitään kaunistelematta, pidä siitä kiinni. :)

    Kovin vaikea on kyllä veikata tota juoksuaikaa, syvällisen pohdinnan jälkeen veikkaan 2:10:05

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi ja kiitos optimistisesta veikkauksesta myös. Teen parhaani, sen lupaan!

      Poista
  4. Osallistuu arvontaan...

    Tykkään sun kirjoitustyylistä, mutta lisää kuvia toivoisin.
    Loppuajaksi veikkaan 2:08:20

    Iituliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja huh. Sinä se vasta optimistinen oletkin! Teen parhaani. <3

      Poista
  5. Sun blogis on huippu, koska a) kirjotat hyvin ja hauskasti, b) teksteistä välittyy mainiosti sun asennoituminen elämään, c) blogissa on sarkasmilla maustettu ja lukijaa viihdyttävä tatsi.:)

    Veikkaan loppuajaks 2:12:40.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, miten kauniita sanoja! Aika tiukka aikatavoite - yritän!! :)

      Poista
  6. Aina luen ja koskaan en kommentoi, mutta pakkohan mun arvontaan on osallistua ;) Ja tykkään lukea, sun kirjoitustyyli on aivan mahtava! Jatka vaan samaan malliin!

    Forssan loppuajaksi veikkaan 2:15:15. Kyllä sä parannat aikaasi, vaikka itse muuta väitätkin :)

    -Katja-(sisko)-

    VastaaPoista
  7. Tykkään tässä blogissa erityisesti siitä, että sanavarmistus lähti pois kommentoinnista ;) Heheh. Ei vaan, kirjoitat niin Devismäisesti viiltäviä analyyseja elävästä elämästä. I like!

    Ajaksi heitän 2:06:06.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveen optimistinen aika! Et vissiin ole juomapullovyön tarpeessa! :D

      *pus*

      Poista
  8. Hiljainen lukija ilmottautuu :)

    Tykkään sun kirjoitustyylistä :)
    Ei risuja.
    Forssan loppuajaksi veikkaan 2.10.45

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan optimismia ilmassa! Teen parhaani! Ellei risuja niin talvella ainakin havuja, prkl. Eiks ni? :)

      Poista
  9. Kirjoitustyylistä puhdasta plussaa. Enemmän kuvia ois vielä enemmän plussaa, mut silläkään ei ole yhtään mitään väliä, luen kuvilla ja ilman ;)

    Loppuaika jota halusin veikata oli jo mennytkin (2.15.15)!!!!! joten käänsin pari numeroa ja siitä tuli 2.15.51

    VastaaPoista
  10. Pohjois-Karjala :D ilmoittautuu mukaan kaikkeen mahdolliseen! Forssa menee 2.18.28

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Karjalassa voikin tehdä ihan mitä tahansa mahdollista! Arvaus voi olla aika hyvä, kunto ei ole kovin kaksisesti kehittynyt.

      Poista
  11. Tykkään sun blogista, on tullut juoksupostauksia seurattua ja opittua niistä jotain ehkä, kiitos sinulle! :)
    Ajaksi veikkaan.... 2:14:15

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Hyvä veikkaus, teen parhaani! :)

      Poista
  12. Siis Vorssahan menee ajalla 2:05:59 ja helposti.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Onpa optimitisia arvauksia. :) Kiitos luottamuksesta!

      Poista
  14. Veikkaan ajaksi 2:14.45. :) Mäkin olen tulossa Forssaan, olis eka puolikas edessä :D

    Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos veikkauksesta. Nykäise hihasta, kun painat Tammelan suoralla ohi! :)

      Poista
  15. Hei, hyvä kun muistututit tästä arvonnasta, olin ihan unohtanut! Mä veikkaan, että Forssa menee aikaan 2.11.03 :) Tsemppiä juoksuun!

    VastaaPoista
  16. Aika vahva arvaus siihen nähden millä vauhdilla ajattelin lähteä. Vielä ehtii!

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.