Muutos100 ja Läskit Lihakseksi

*Puuuuh*

Puhalsin taas pölyt blogin päältä, kas noin!

Alkuvuosi on aina kaikkien kuntokuurien parasta aikaa, myös minulla.

Tammikuussa osallistuin Killerin Liikuntakeskuksen Läskikstä Lihakseksi kilpailuun ja kävin alkumittauksessa toteamassa, että olen aika tarkalleen 2vuoden aikana kerännyt kroppaani 2,2kg pelkkää läskiä. Lihasmassaa olin kahden vuoden takaiseen mittaukseen saanut huikeat +100g lisää. Lopputestaus (InBody-mittaus) on toukokuussa. Harmi, ettei lihasmassaa kasvateta kovin lyhyessä ajassa, varsinkin kun paras ystäväni viimetinka on melko oleellisesti mukana projektissa kuin projektissa, mihin ryhdyn.

Helmikuun alussa alkoi Monnan ja Tuukan nettivalmennus Muutos100. Muutosta on takana nyt tarkalleen 28päivää, ja edellisen valmentajalle kirjoittamani raportin perusteella mun ongelmani on edelleen sama. Herkuttelu jää päälle. Treeniohjelma vie puolet jääkaapin ovesta.

Salilla on kuitenkin tullut käytyä enemmän säännöllisesti, kuin epäsäännöllisesti. Ei näillä lihaksilla vielä snagarin jonossa kannata alkaa kuitenkaan rettelöimään.

Laskettelemaankin on viime talvesta poiketen tänä vuonna päästy. Joulun jälkeen Rukalla ja heti perään helmikuun lopussa Laajavuoressa ja Himoksella.

Hävettävän huonolle hoidolle on jäänyt aerobinen liikunta, joka nykyään tarkoittaa rehellisyyden nimissä lähinnä hyvällä tuurilla kerran kuukaudessa tapahtuvaa nousua spinningpyörän selkään.

 Tänään on se päivä kuukaudesta.

Käsittämättömältä tuntuu, että vajaa pari vuotta sitten 15km juoksulenkki ei tuntunut edes pahalta, vaan pelkästään hyvältä. Nyt pystyisin ehkä juoksemaan 15metriä, joskin on tässä ollut vähän teknisiä vaikeuksiakin, lähinnä polvien suhteen. Ortopedillä kävin, jatkotutkimuksina on luvassa magneetti, mutta käytännössä vaihtoehtona on ainoastaan joko selvitä läpipaskojen polvien kanssa tai mennä toimenpiteeseen, jonka toipumisaika on 6-12vko / jalka ja lopputulos tuskin siltikään olisi paljoa entistä parempi. Polvien rutinasta ja naksumisesta ei ortopedin ohjeen mukaan tarvitse välittää, polvien kipeytymiseen 1,5km työmatkalla ohjeeksi oli kävellä 3km. Reisilihasjumppaa, painonhallintaa ja kovaa käyttöä, ehkä niillä vielä pärjää, tekoniveliä odotellessa. *narinarivalivali*

Terveisiä Mr. Murphyltä!

Mr. Murphy on taas ollut täällä.

Edellistä postausta kirjoittaessani olin BC:ssä kevennysviikolla, jonka piti kruunautua Extreme Runiin ja tankkauspäivään. Kevennysviikko sinänsä meni ihan hyvin. Sain kolme treeniä ja todellakin kevensin. Extreme Runin jouduin sen sijaan jättämään väliin. Torstaina sairastui poika ja perjantaina poika oli niin kipeä, että olin kahden vaiheilla ollaanko osastohoidon tarpeessa. Puolipakotin lapsen juomaan ja jäätiin kotiin. Enkä mennyt Extreme Runille.

No ei sillä, asiat totta kai tärkeysjärjestykseen ja kyllä tämä menee missä tahansa tilanteessa prioriteettilistan kärkeen.

Tankkauspäivä oli ihana. Kunnon hiilaripöhö tuli hankittua ja himoitsemiani irtokarkkeja sai kiskoa kohtuullisen määrän ihan luvan kanssa. Tankkauspäivästä huomasin taas kerran myös sen, että miten heikko on ihmismieli. Yhden tankkauspäivän jälkeen kolme seuraavaa päivää oli taas täynnä mielitekoja. En sortunut.

Äiti! Olin reipas. Söin kaikki!

Tankkauspäivän aamu vs. iltapäivä

Seuraavalla viikolla pojan toipuessa  tavoitteena oli kevennysviikon jälkeen vetää treenitehot ja intensiteetti maksimiin. En ehtinyt, koska sairastuin totta kai itse. Kolme päivää meni pyjamahousut jalassa läppärin alla superdietin ykkös- ja kakkoskautta kahlatessa. Niitä katellessa vahvistui myös oma pää diettaamisen ja treenaamisen suhteen. Olkootkin kaupallista ja tuotettua ohjelmaa, mutta kyllä se tiimi kuitenkin oikeasti tietää mistä puhuu ja mitä tekee.

Alkuviikon kävin töissä ja keskiviikkona vointi oli taas aika kurja. Lääkäristä diagnoosiksi virustaudin jälkitautina poskiontelontulehdus ja lääkkeet. Loppuviikko taas saikulla ja taukoa treenistä. Pojalla jälkitautina korvatulehdus.

BC ruokavalion suhteen olen sentään mennyt orjallisesti ruodussa. Pikkuapulainen punnitsee grammalleen oikeanpainoisia lihapullakökkäreitä. Puhtaan perusruuan yhdistäminen perheen arkeen on ehkä se haaste, joka tekee tästä elämäntapana aavistuksen hankalaa. Lapsi kokee oudoksi syödä eri ruokaa äidin kanssa (ja kieltämättä ajatus vaivaa vähän itseänikin - ei mielestäni ole oikea malli kasvavalle lapselle) ja olen yrittänyt kehitellä keinoja soveltaa itselleni sopivaa ruokaa perheen ruokailuihin. Täyslihapullakökköreet on yksi keino siihen. Lapselle voi tehdä kastikkeen eri astiaan, jos kastiketta ruokaansa kaipaa. Äidin lautasellehan se ei kuulu.

BC:tä kohta 7 kokonaista viikkoa takana, 3 vielä edessä. Vaaka näytti tänään ensikertaa kuukausiin vitosella alkavaa lukua. Hieman marginaalisesti toki vielä.

Parin kilon marginaali kuudenkympin haamurajaan olisi enemmän kuin toivottava oman henkisen kantin kestämisen kannalta. Kuuskymppiä tuntuu olevan minulle se raja, jonka ylittyessä tulee "aivan vi*un sama" - fiilis ja homma lähtee lapasesta oikein isolla kädellä. Rasvaa tässä kropassa kyllä vielä on tiristettäväksi ihan kilokaupalla, vaikka painon ei tästä sitä paria kiloa enempää tarvitsisikaan laskea. Fakta kuitenkin on se, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, joten aina pitää keksiä jotain uutta porkkanaa tulevaisuuteen, kunhan yksi etappi on saavutettu.

Vaikka painonpudotus / kropan muokkaus osaltaan on minulle jonkin verran ulkonäkökeskeinen asia, lähinnä oman itsetunnon huonouden vuoksi, niin ulkonäkö ei kuitenkaan ole se elämän tärkein asia. Tärkeintä on voida hyvin, henkisesti ja fyysisesti ja pelkästään plussaa on se, jos siinä sivussa voi olla ihan pikkasen vahva ja ikäisekseen kohtalaisessa kunnossa.

Haba kasvanee ajan kanssa rautaa vääntämällä ja ellei jaksa odottaa vatsan tiivistymistä, niin vatsapalathan saa erottumaan helpoiten vaikka näin.

Viimeisillä viikoilla BC:ssä olisi tarkoitus pistää sata lasiin treenien suhteen. Mä en taida suunnitella nyt yhtään mitään, ihan varmuuden vuoksi. Viikolla 8 on lupana myös Cheat Meal eli yksi vapaasyöntiateria. Se tuli kuin tilauksesta, sillä  ensi viikonloppuna on tarkoitus laittaa korkkarit kattoon tyttökavereiden kesken. Laseihin kuohuvaa ja silmiin kultaa.

Mun kuohuvat kuplat taitaa kyllä olla vielä loppukirissä ihan vissyä. ;) 

Vuodet vierii

Hupsista.

Edellisestä päivityksestä ei ihan vuotta ehtinyt kulumaan, mutta melkein.  Nyt ihan lyhyt tilannekatsaus kuluneeseen vuoteen ja takaisin asiaan.

Loppuvuosi 2013:

Lokakuu: Aviokriisi
Marraskuu: Aviokriisi. Työkaverit on ihan <3. 

Joulukuu: Aviokriisi. Pinnistelin piparinleivontaan sentään vähän romantiikkaa ja porahvirakkautta.

Vuosi 2014:
Tammikuu: Aviokriisi ja muutto Jyväskylään.
Uusi työ, uusi sali. Rähmäkäpälä tunaroi porraskäytävässä.

Helmikuu: Aviokriisi jatkuu. Kykenin jalalla töihin, mutta en salille.
Maaliskuu: Aviokriisin taitekohta. Välirauha.
Huhtikuu: Muutto uuteen kotiin. Kotiin, jonne ajattelin vakaasti jäädä.
Toukokuu: Superdietti alkoi 5.5. Jonkin verran treeniä. Noudatin ruokavaliota tankkauspäivään asti ja sitten repesi.

Treenit sujui. No joskus paremmin ja joskus... no ei niin hyvin.

Kesäkuu- Heinäkuu: Lomaviikko Hämeenlinnassa. Dietti läskiksi, kirjaimellisesti. Viikonloppuloma Prahassa. Paisuin kuin pullataikina. Harrastin koiran kanssa.

Elokuu: Bikini Challenge. Nyt v*ttu oikeesti riittää!

Vasemmanpuoleinen kuva oikeasti toukokuulta, tuohon  tuli vielä varmaan pari kiloa lisää. Oikeanpuoleinen kuva elokuu 2013.

 Näen öisin unta irtokarkista ja aamulla yritän vakuutella itselleni, että puuro on ihan yhtä hyvää. On on!

 Elokuussa koirakin kävi missikisoissa ja oli oikein nättinä. Minulla ei ole minkäänlaista osuutta koiran menestykseen.

Elokuun treenit on menneet jo paljon paremmalla asenteella.

Syyskuussa homma jatkuu. Diettiä on mennyt nyt kuukauden verran. Ruokavaliossa lipsumisia nolla. Treenejä kertynyt  elokuussa ihan kohtuullisesti. Kaikkia fillarointeja ja yksittäisiä treenejä ei ole edes  Suunnon palveluun merkattu.

Tästä on hyvä jatkaa. Niin. Ja koska kyseessä on juoksublogi, niin lienee syytä tunnustaa, että en ole juossut. En koko kesänä,en kertaakaan esim. viittä kilometriä putkeen,  mutta lauantainapa juoksenkin. Extremerun - Peurunka on mun osaltani siis todellakin ihan hoocee extremeä.

Puolimaraton, lomamatka ja uusi perheenjäsen

Heippa!

Kovin on vähäsanaiseksi jäänyt blogi. Pahoittelut niille, ketkä päivityksiä on kaivanneet.

Jyväskylän Finlandia meni miten meni. Ei se hyvin mennyt, loppuaika oli yli 6min huonompi kuin vuosi sitten, mutta loppuun asti se meni. Helposti se ei kuitenkaan mennyt. Viimeisen pitkiksen jälkeen seuraava juoksu oli puolimaraton ja se kyllä tuntuikin siltä, että takana oli kaksi ja puoli viikkoa juoksutaukoa. Välissä putkinäköisenä keskityin lastenhuoneen uudistusprojektiin, joka söi kaiken töiltä liikenevän vapaa-ajan. Lisäksi oli tosiaan surua koirasta, vähän flunssaista oloa ja liuta muita hyviä tekosyitä.

Myös superdietti kuoli kokoon puolimaratonia edeltäneellä viikolla. RIP.

Puolimaratonin jälkeen ajoin melkein suoraan Jyväskylästä Hämeenlinnaan ja sain sen seurauksena niin killiin koko vasemman puolen selkää, että jouduin maanantaiaamuna töistä käväsemään työterveyessä. Levolla ja relaksantilla jumit laukesi. Perjantaina lähdettiin anivarhain Varsovaan ja maanantaina palattiin. Reissu oli ihana ja ylläri ylläri. Ei ihan löysäilyksi mennyt, vaan käytiin jopa hotellin salilla.

Maanantiana palattiin tosiaan kotiin ja haettiin meille uusi koira. Meidän perheenjäsenenä on nyt 10kk ikäinen Parsonrusselinterrieri, Ilo. Ilo on nyt talven ylimenokauden juoksuvalmentaja ja raahaa ainakin kävelylenkeille useamman kerran päivässä. Muuten en ole jaksanut raahautua mihinkään. Muutama lomapäivä reissun jälkeen on mennyt ihan uuteen perheenjäseneen tutustuessa, mutta eiköhän se tästä taas lähde, kunhan pääsee vauhtiin. 

Elossa siis ollaan ja varmasti kohta taas treeninsyrjässäkin kiinni.

 

Ilon edesottamuksia voi lukaista täältä: 

Iloa elämään 

Tänään!!

Finlandia Marathon 2013 ja matkana puolimaraton. Forssasta oppineena - ei tavoitteita - paitsi olla keskeyttämättä.

Valmistautuminen on mennyt ihan miten sattuu, joten sisulla mennään, rennosti. Sillai miten se nyt sattuu menemään.

Valonpilkahduksista suoraan synkkyyteen

Hupsista taas. Edellisestä postauksesta on mennyt aikaa taas melko reilusti. Olkaa hyvät vaan tai pahoitteluni - jokainen valitkoon mieleisensä.

Kiitos kysymästä. Herkkulakko ja SD on menneet moitteettomasti. Tähän asti, mutta siitä tuonnempana. Juoksuohjelmassa on tapahtunut edistymistä, sunnuntain pitkis taittui nimittäin reilu 10min reippaampaa tahtia kuin vuosi sitten, matkan pituuden ja reitin ollessa suunnilleen sama.

Samoin salilla on homma maistunut - ei valittamista.

Salille menossa...

Supedietissä oli tällä viikolla tankkauspäivä. Ohjeessa se oli keskiviikkona, mutta mun kalenteriin se istui paremmin tiistaille. Kaikenlaista kummaa sitä piti syödä.

Tankkauspäivän ilta tuntui vatsanseudulla kyllä...

Tänä aamuna oli onneksi tilanne jo vähän toisenlainen...

SD:n saldo -2,8kg 2½viikossa.

Päivä jatkui sitten melko surkeissa merkeissä. Mä olen flunssainen. Ei siis kuumetta eikä mitään, vaan tukkoinen nenä. Vapaapäivä on mennyt siis ihan lepäillessä. Lisäksi tultiin sen raskaan päätöksen eteen, että 14½-vuotta mukanani kulkenut karvaturri oli aika päästää tuskistaan ja nukuttaa ikiuneen. Päätös tehtiin eilen, mutta ajankohta jäi vielä auki.

Poski poskea vasten.

Poika, jonka elämän jokaisena päivänä meillä on ollut Piitti.

Tänään poika tuli koulusta kotiin itkien ja kertoi miettineensä asiaa. Piitti on vanha ja viime aikoina vointi on mennyt alaspäin. Päätös koiran lopettamisesta lähiaikoina oli jo tehty. Pikkumies esitti toiveen, että se (lopetus siis) tehtäisi sitten mahdollisimman pian, että voisi surra ja jatkaa elämää. Viisas nuori mies. Soitettiin koiralle eläinlääkäriasemalta eutanasia-aika ja valittiin pieneläinkrematorion kuvastosta yhdessä tuleva uurna. 

Koira sai viimeisen ateriansa. Melkoiset herkut tarjottiinkin.

Maksavikaisen koiran märkäruokaa kurkulla. Bon appetit! 

Ja jälkiruuaksi hammasharjatikku. Eihän tuo takkuturkki miltään älyn jättiläiseltä tässä turpa ruuassa näytä, mutta voi hyvänen aika, että se on vaan ollut rakas.

Koira on ollut aina luonteeltaan persoonallinen. Ei koskaan mikään erityisen sosiaalinen, ei mikään standardihöntsä, saati yhtään hellyydenkipeä. Ehkä ennemminkin sellainen omissa oloissaan viihtyvä, maailman runtelema Aasi Ihaa. Vähän hajamielinen professori. Hyvin, hyvin harvat kerrat tältä koiralta sai suukon - mutta silloin harvoin se tuli sitäkin suuremmalla rakkaudella. Useinmiten Piitti vain tokki karvaisella, haisevalla ja takkuisella turvallaan ja joskus saattoi jopa köllähtää kainaloon.

Tänään klo 18 meillä oli aika. Koira taisi jo vaistota pääsevänsä maallisen elämisen taakastaan ja lähti häntä heiluen ovelle, ennen kuin ovi edes aukeni.

Kävi viimeisen kerran haistamassa korttelin kulman hajut ja hyppäsi autoon.

Crawford Silky Shine aka Piitti 21.2.1999 - 29.8.2013

Näissä merkeissä me siliteltiin koiraystävä ikiuneen. Rauhoittamisen jälkeen nostettiin kaveri pöydälle, annettiin lopulliset annokset narkoosiainetta ja lopetusainetta. Mä pidin kättä koiran rinnan päällä ja tunsin sormissani kultaisen koirasydämen viimeiset lyönnit.

Lepää rauhassa, rakas karvaturpa. Jää iso ikävä ja kaipaus.

Olkoon mikä herkkulakko tahansa, niin koiran nukutuksen jälkeen juotiin TASSUviinerikahvit.

Siinäpä sitten päivän murheelliset fiilikset. Silmäkulma näkee välillä koiran siellä ja tuolla ja suru valtaa mielen, vaikka ehdottomasti oikean ratkaisun tässä teki ja varmasti ihan oikealla hetkellä.

Nyt kun on kaksi päivää silmät turvoksissa ja räkää valuttaen itketty koiraa, niin voisi flunssakin jo vaikka hellittää, jotta pääsisi taas treenin pariin.

Ihmiskokeita ja superjuttuja

Heippa vaan.

Onpa taas edellisestä kerrasta livahtanut luokattoman kauan. Ei sillä, että tässä nyt mitään kovin järisyttävää olisikaan tapahtunut. Juoksua (liian vähän), salia (just ohjelman mukaan!), vähän ryhmäpompintaa (saako tällä anteeksi puuttuneita juoksuja?) ja kaikenmaailman tylsiä työvelvotteita kotona ja kotitöissä. Kaappien tyhjentämistä kirpputoripöydän muodossa ja kaikenlaista pientä puuhaa.

Edellispostauksessa tosiaan testissä oli ensimäistä kertaa Hot Blood-treenilatari. Ei se nyt pahaa ole, mutta ei suurinta herkkuakaan. Jalat on pikku hiljaa alkaneet kesän hiljaiselon jälkeen tottumaan treeniin, eikä enää mene neljää-viittä päivää näissä fiiliksissä:

Jalkapäivästä selviää juoksukuntoon nyt jo ehkä kolmessa päivässä. Jei!

Salilla on nähty viikonloppuna häivähdys olkapäistä - valitettavasti kuvatodistetta siitä ei ole - ei se nyt niiiiiiin hyvin erottunut, mutta mies sanoi (mun mieliksi?) kanssa nähneensä. Juoksukunto alkaa ehkä aavistuksen löytymään (tai ainakin näin haluan itselleni uskotella) ja oikeastaan treeneissä on nyt aika hyvä kauhun tasapaino.

Se, mikä on erikoista on se, että nyt on takana 16 TÄYSIN herkutonta päivää ja se, mikä on nyt superia on dietti. Kyllä. Deviksen ihmiskokeessa vuorossa FitFarmin superdietti ja ryhmä 1, joka pudottaa alle 10kg. Ruokavalio ei juuri PT-Pian tekemästä paljoakaan poikkea, mutta onpahan muka vaihtelua, kun kana ja parsa ja kukkakaali lukee eri firman ruokavalio-ohjeessa.

Superdietti alkoi siis 12.8. ja takana nyt koko lailla eka viikko. Rebel kun olen, niin noudattelen etävalmentajan juoksuohjelmaa (ja tankkaan tarpeen mukaan enemmän hiilaria, ellei riitä - vielä on riittänyt), teen saliohjelmat luotto PT:n mukaan ja juon vääränmerkkistä lataria, aminohappoa ja proteiinia. Joka tapauksessa, 1,6kg on läskiä nestettä kadotettu nyt viikossa. Kesäkiloja on silti vielä.

...mutta tällä lähtenee lisää. Työpaikan aivan huippuihana kesätyttö toi lomalle ja takaisin opiskelemaan lähtiessään muille kakkua, mutta mä sain  yhden Bikini Challenge-kollegan kanssa ananasta. :D

Superia on myös treenin aikana nauttittava aminohapposotku. Herkullista?! Ai ei vai? Oikeasti, maku on parempi, kuin ulkonäkö.

Superia on myös turhakeripset. Ekat ikinä.

Ja supernolo pullistelukuva. Takana tunnin cardiospinnin ja selkä-hauis-vatsat eli kuminauhajumppa.

Valot on ja varjot kans!

Loppuviikon jumppaliikkeet selvinnee loppuviikosta. Joka kerta, kun kirjaan blogiin jonkinlaisen treenisuunnitelman, niin se menee enemmän tai vähemmän pieleen.