tiistai 27. marraskuuta 2012

Off topic: Turhamaisuuspostaus ja ALEKOODI!

Jossain sivulauseessa on ehkä tullut mainittua, että meneillään on hiustenkasvatusprojekti. Tavan mukaan hius kasvaa n. sentin kuukaudessa, joten lyhyiden hiusten kasvattamisessa takaisin pitkiksi menee aikaa. Paljon aikaa.

Turhamaisuuspuuskissani halusin nopeuttaa prosessia hieman. Toisaalta siksi, että pääsin taas näkemään ja kokemaan, miltä se näyttää ja tuntuukaan olla pitkäkutrinen (--> kannattaako kasvattaa edes...) ja toisaalta siksi, koska KAIKKI HETI MULLE NYT!

Sunnuntaina reilu 3h unta, aamupuurot napaan ja kohti Jyväskylää. Pikainen treffaus nioben kanssa ja lapsi hoidosta ja kaverin luo hiuksia kasvattamaan.

Kas noin.

Lopputulos on yllättävän luonnollinen siihen nähden, että lyhyeltä puolelta omat hiukset on vain noin korvan alareunaan asti pitkät. Kyseessä on siis teippipidennys, jonka laittaminen on helppoa kun noudattaa yksinkertaisia ohjeita ja huomioi muutaman hiustenpidennyksen perusasian.

Hyvällä hoidolla teippipidennys kestää 2-3kk! Itselläni tähän pidennykseen meni 2pkt 40cm pitkää hiusta, jossa teipit oli valmiina. Yksi pakkaus sisältää 20kpl 4cm leveitä hiusosioita, jotka yksinkertaisesti teipataan oman hiuksen tyveen kiinni kerroksittain ja fiilis on, että ehkä näin lyhyeen olisi saanut olla puoli pakettia lisääkin hiusta.  Itselleni teipit laittoi tuttu hiusalan opiskelija harjoitustyönä, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole, vaikka paras asiantuntijuus onkin toki alan ammattilaisilla.

Hiukset tilasin tukkukauneutta.comista ja kyseisen liikkeen palveluita  ja tuotteita voin omakohtaisella kokemuksella suositella. Ilokseni saan jakaa teidän kanssa myös ALEKOODIN!

Alekoodilla Q8619T3D siis  31.5.2013 saakka -10% alennus kaikista tukkukauneutta.comin tuotteista! Tukkukauneutta.comista löysyy hiustenpidennystarvikkeiden lisäksi myös kynsitarvikkeet, kynsikoristeita, kynsilakkoja ja erilaisia meikkitarvikkeita ja -tuotteita. Bling Bling!

Muistattehan myös tukkukauneutta.comin hiljattain avatun myymälän Helsingissä, osoitteessa Kalevankatu 55. :) 

***

Uuden tukan kanssa treenaamista pääsen testaamaan vasta tänään. :) Pari lepopäivää siis on pakon edessä tullut lauantain kotitreenin jälkeen. Ruokavaliouudistuskin on saanut nesteet liikkeelle ja vaaka näytti tänä aamuna -1,2kg perjantaista. Hurja on tahti, mutta onneksi tiedän, että kyllä se siitä rauhottuu ja normalisoituu, kunhan nestelasti on kaikonnut.
 

11 kommenttia:

  1. So, so pretty! Myös noi pitkät kutrit käy siulle kuin nenä päähän :)

    Ja peukut miinuksista, siitä se lähtee!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Koskas sulle laitetaan? T: Teippipidennyksien kimppuun himoitseva ex-parturi-kampaaja

      Poista
    2. Hmm.. pitääkin pitää tuo mielessä. ;)

      Poista
  3. Oi kun on kauniit hiukset!! <3 Ja hienoa tuo ruokavaliouudituksen kautta lähtenyt paino! Tosiaan aika nopeasti, mutta alussahan sitä tosiaan lähtee nesteistäkin niin kun sanoit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alla oli tosiaan vielä yövuoroissa AINA kertyvä pöhötys, kun aineenvaihdunta sekoaa ihan kunnolla.

      Poista
  4. Ai vitsi, multa olisit saanut ihan aitoa hiusta 30-40cm koko pään verran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääkin on ihan aitoa, mutta tarkoituksenmukaisesti käsiteltyä. :D Joku aasialaisnainen näiden eteen on joutunut hiuksensa leikkaamaan. Suomalaisten hiuksesta taitas sen käsittelyn jälkeen jäädä enää kasa pölyä. :D

      Poista
  5. Hei, millaset noi pidennykset on ollu sulla? Voitko suositella?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvät! Kohta on 2kk roikkuneet päässä ja irtoamisen takia ei olis huollolle tarvetta, mutta omat kun on kasvaneet niin pitää huoltaa...

      Poista
  6. Moips, löysin tämän tekstin googlettamalla koska ajattelin itse tilata tuolta micro loop pidennykset. Itse suosittelet ainakin? Pysyivätkö hiukset hyvinä, miten tarkkaan hoidit? Iso kiitos vastauksesta. Vastaathan mun blogiin niin saan ilmoituksen siitä, kiitos.. :)

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.