maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäistreenit paketissa!

Torstain kahvakuula (tai lähinnä 10kg kuulalla tehdyt kulmasoudut) tuntui sen verran lapojen välissä, että pitkän perjantain kärsimysnäytelmässä oli vähän sovellettu koko kropan läpikäynti, poislukien selkä että pääsee taas kunnolla salitreenin(kin) makuun. Suklaamunien maku on jo tullut liiankin tutuksi. Yh.

Perjantain salitreenissä testissä oli myös uudet Easytone- kengät ja ei ehkä optimaalisimmat, jos tarkoitus on tehdä yhtään askelkyykkyjä. Pampulat pohjassa haastaa siinä hommassa tasapainoa vähän turhankin kanssa ja oli jo melko lähellä, ettei tässä pohjeluun ja polven sivusiteiden perään parannella nilkan päreiksi lipsahtaneita nivelsiteitä.

Pikkumies oli viety jo torstaina mummolaan mökkeilemään, joten ihan kahdestaan saatiin miehen kanssa kotona olla.  Ja herkutella. Nyt on myönnettävä, että ruokavalio on ollut ihan sieltä ja syvältä - suorastaan poikittain. Sitä on vedetty niin paljon sontaa naamaan, että yh ja hyh. Sanomattakin on selvää, että se myös tuntuu ja näkyy, joten ryhtiliike alkaa taas änyyteenyt.

Lauantaina oli vapaapäivä. Yllätin itseni(kin) olemalla kaverin kanssa aamulenkillä ennen kahdeksaa aamulla. Noin tunnin kävelylenkki tehtiin.  Sen perään miehen kanssa käytiin asioilla kaupungilla. Ilma oli aivan ihanan keväinen ja aurinkoinen. Laitoin kaulaan PLO:n, päälle nahkatakin ja jalkaan uudet ruskeat nahkaconssit.

Käytiin vähän ostoksilla ja syömässä Rossossa. Meni perinteisten pääsiäisherkkujen puolelle ja tilattiin pääsiäispizzat. Jälkiruuat sentään jätettiin väliin. Päiväunet kainalokkain sohvalla ja salille. Koko kroppa oli vähän tukkoisen tuntunen, joten koska oli rauhallista, juoksentelin paikallani juoksumatolla 5-6km verran ja kävelin n. 15min loppuverkat. Illalla leffailta ja leffaherkut.

Sunnuntai aamuna uusi yllätys. Ennen yhdeksää (kellot kesäaikaan!) aamulenkille kaverin kanssa. Noin 45min käpsyttely, puurot napaan ja työpäivän mittaiseksi ajaksi auton rattiin. Pikkumiehellä oli äitiä ikävä, joten melkein 500km ja noin 7h taukoineen puuduttavaa ajamista.
Hätäpäiseksi reissusafkaksi ABC:n kanapasta ja  Hämeenlinnaan saapumisen jälkeen suoraan yhden melkein 7-vuotiaan neidin synttäriherkuille. Sanoinko jo, että viikonloppuna tuli mätettyä kaikkea sontaa ja paljon. Siis oikeasti. PALJON.

Illalla ryhtiliike ja viikonlopun vapaiden ainoa to do- asia pois päiväjärjestyksestä. Olohuoneesta tummanruskeat tapetit mäkeen ja vaaleampaa harmaata tilalle. Ignoratkaa sotku, siivouspäivä oli vasta tänään... Treenistä lepo.


Tänään sitten työpäivä, kodin siivousprojekti ja jalkatreeni. Aamulla polar ilmoitti harjoitusviikon olleen hyvän. Saldo lienee oli jotain 6h30min tietämillä + aamulenkit (joille en edes ottanut mittaria mukaan).  Jalkatreeni kulki pitkästä aikaa hyvin ja ollaan jo melkein niissä painoissa, joihin tammikuussa jäätiin. Jeah! Paitsi että askelkyykkykävelyt ei sujuneet ollenkaan. Ne Easytonet on edelleen siinä hommassa ihan nilkan nivelsiteiden itsemurhaa... En saanut tehtyä kuin 2x30 lisäpainoilla.

Tästä motivaatiota ryhtiliikkeeseen:

Seuraavan 14vrk:n aikana tapahtukoon jotain muutakin.
Nyt odotellaan taas Sportsdirectin pakettia. Välineurheilija hakee juoksumotivaatiota uusista juoksutossuista. Arpa osui tuttuun ja turvalliseen Nike Pegasukseen. Värinä pinkki-musta. Niillä alittuu se kymppi tuntiin. Joojoo! (Niivarmaan!)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.