Toiveita ja epätoivoa

Koska huonot uutiset ensin, niin olkaa hyvä. Luvassa säälittävä epätoivo-osio.

Hei oikeesti.

Nyt ei enää lohduta yhtään, että olin takuulla yksi Hämeenlinnan kuumimmista kolmekymppisistä muijista toissa yönä.

Ei lohduta myöskään se, että on varmasti ihan normaalia ja taudinkuvaan kuuluvaa pyörtyä keittiön lattialle suihkureissun jälkeen perjantai-aamuna jos edeltävien vajaan kolmen vuorokauden aikaan on ollut  lähes koko ajan järkyttävän hottis, vuodattanut litrakaupalla tuottanut muutaman pisaran hikeä ja juonut yhteensä n. 3-4 litraa nesteitä? Hupsista saatana, syöminen unohtui. Kokonaan. Näemmä juominenkin, melkein kokonaan.

No, siitä on tultu onneksi jo vähän eteenpäin. Ainakin keräilty lattialta luut ja siirrytty työterveyden kautta sohvalle. En muuten ajanut itse. En työterveyteen enkä takaisin kotiin sohvalle. Influessaa - sanoi lääkäri. No Shit Sherlock! Mä sanoin niin jo keskiviikkona kun ilmoitin työterveyshoitajalle kärsiväni Tamiflun puutteesta. Ei uskonut, niin kärsitään nyt sitten...

Eilisen työterveysreissun jälkeen olen doupannut itseäni vuorotellen tasaisin väliajoin sekä paracetamolilla että ibuprofeiinilla. Kyseisellä coctaililla (believe in me, viimeviikonlopun coctailit oli paljon parempia ja kävi vähemmän hermolle...) kuume pysyttelee tasaisesti yli 37, mutta alle 38.

Jei.(Kuulette varmaan innostuksen huudahduksessa. Ai ette vai? )

Yhtään ei rasita se fakta että Extreme Run juostaan TÄSMÄLLEEN 35 VRK:N KULUTTUA.  Eikä varsinkaan rasita se tosiasia, että mun edellinen edes etäisesti tavoitteellista juoksun harrastamista imitoiva treeni on ollut käytännössä viime syyskuussa ennen Espoon puolimaratonia. Eihän se (siis Extreme Run) ole onneksi kuin 16km, 34 estettä ja hupisarja ja matka ei tapa vaan vauhti ja kyseessähänonvainitsensävoittaminen ja aaaaaargh, mutta voi nyt vi*tu hitto sentään silti. Ei sinne nyt a)kävelemään olla menossa eikä b) ainakaan juoksemaan vain puolikasta matkaa. Ja vaihtoehto c:tä ei ole olemassakaan. Ei. Ole.

Yhtä kaikki. Tämä tauti saisi kyllä jo hellittää. Tiistaista alkaen kipeänä! Se tarkoittaa sitä, että edellinen "urheilusuoritus" oli Himoksen mäenlaskut, jota nyt ei käytännössä voi urheilusuoritukseksi laskea ja reissuun lähtöä edeltänyt 8km lenkki. Salille olen päässyt, enmuistamillon viimeksi? Kohta olen taas niin löysä, että valun viemäristä.

Sitten se positiivisempi toive osio.

Mikäpä ei naisen mieltä sen paremmin virkistäisi, kuin shoppailu. Tai edes näyteikkunashoppailu?

Uudet juoksutossut tarvii ehdottomasti kaverikseen uudet trikoot. Eikö?

 

 

www.startfitness.co.uk

Ja paidan.

www.startfitness.co.uk

Ja koska Garmin epäilemättä jossain vaiheessa kuolee, niin voikai sitä vähän haaveillä uudesta kellostakin jo?

www.garmin.com

Tai palauttaa mieleensä muita odottamisen arvoisia asioita, kuten 30-vuotislahjaksi saamani elämyslahjakortti, jolla pääsee Mikkelin Xon-puistoon kokeilemaan uudestaan joko Benji-hypyn tai Katapultilla ilmaan leiskahtamisen.

Paranemista odotellessa ei auta kun painaa leuka rintaan ja olla valmiina vastaanottamaan seuraava yskänpuuska. Ehkätämätästä. Vaikka huomenna? Jooko!?

***
Omaa turhautumista purin tänään lapsiin. Eheheh. 

Siivousninja