Kilpailuhenkisyyttä ilman kisakuntoa

Hei vaan taas.

Nyt tulee sitten tekstiä enemmän, kuin ehditte lukea. Salapoliisityöllä selvitin, että blogia on klikattu päivän aikana yli 100kertaa! Huikeaa! Kiitos ja kumarrus. Vielä kun avaisitte kommentointihanat, niin saisin jonkinlaista järkeä näihin postauksiin.
Mistä haluatte kirjoituksia? Haluatteko ennemmin, että en kirjoita? Kirjoitanko spinningneitsyyden menetyksestä? Entä haluatteko tietää miltä tuntui maaninen ryhmäpompinta? Entäpä kuvauksen siitä, miltä tuntuu mennä ensimmäistä kertaa Body Pump-tunnille, kun kaverit on puhuneet siitä jo vuosia? Haluatteko pohdintaa siitä, miksi hiilareita vähentävä sokerihiiri päätyy aina keräämään jättimäisen hiilaripöhön kiskomalla kaksin käsin pullaa, karkkia ja jätskiä? No, suurimmasta osasta edellämainittuja kirjoitan joka tapauksessa. Halusitte tai ette.

Sitä varmaan moni mielessänsä pohtii, mikä saa ihmisen osallistumaan juoksutapahtumaan, vaikkei edellytyksiä ole kärkisijoille, eikä edes lähelle. Eikä edes ensimmäisen kahdensadan joukkoon, hyvä jos ei aivan hännänhuipuksi jää. Forssan suvi-illassa sijoitukseni oli siinä puolivälin tuntumassa, 201/ 419 ja Espoossa "sijoitus" 566/661. Minun ja viimeisen juoksijan ajassa oli eroa melkein tunti ja väliin mahtui alle 100 juoksijaa. Niobe juoksi noin 33min minua kovempaa ja väliin mahtui 300 juoksijaa. Puolikkaan matkoilla siinä kahden tunnin kieppeillä on mieletön ruuhka.

Sitä pohdin minäkin, mikä pistää ihmisen juoksemaan numerolappu rinnassa niin kovaa kuin pääsee, vaikkei mikään pakko olisi. Ja vielä maksaa siitä osallistumismaksun, matkakulut + kisavaatteet, jotka totta kai pitää olla uudet joka tapahtumaan. Mahdollisesti niitä jopa pitää ostaa kahdet, toiset varalle. Ennen kisapäivää tuusataan soittolistat kondikseen, ladataan uudet musiikit nettikaupasta. Parhaassa tapauksessa kauden päätapahtumaa varten uusitaan juoksutossut ja sykemittarikin. Mp3-soitin ei myöskään välttämättä sovi trikoiden sävyyn, se pitää kai kanssa hankkia!? Ennen puolikasta ostetaan tankkausjuomat, mukaan pakataan energiageelit ja kisan jälkeen palautumisjuomat. Mitä hiton järkeä tässä on? No okei. Ehkä voisi juosta ilman uusia kisavaatteitakin ja pärjätä vanhoilla soittolistoillakin, tapoihini joskus kuuluu pieni (?!) liioittelu, mutta ehkä puolet totta silti tässäkin. 

Sitä järjettömyyttä tai järjellisyyttä pohdin myös Espoossa eräänä syyskuisena päivänä. Kuin myös Forssassa muutamaa kuukautta aiemmin. Taisin ajatuksen lomassa käyttää muutamaa voimasanaakin. Vedenpitävää vastausta en keksinyt, mutta kai se kisajännityksen tuoma endorfiinipölläys nostaa suorituskykyä sen verran, että tekee parhaansa + 50% yli, jolloin voittaa itsensä ainakin puolitoistakertaisesti.  Onhan se sitäpaitsi näyttävämpää rojahtaa maaliviivalle kontilleen kaikkensa antaneena kisatapahtumassa, jossa läsnä katsomassa on kymmeniä tai satoja ihmisiä, kuin vetää itsensä äärimmilleen kotiseutulenkkeilyllä ja kaatua kotiovelle vain perheen ihmeteltäväksi.

Isona tekijänä myös massajuoksutapahtuman tunnelma ja kaikkia kannustavat kannustajat reitin varrella sen lisäksi, että jokainen osallistuja yleensä voittaa itsensä lisäksi joko ruman t-paidan, mitalin tai parhaassa tapauksessa molemmat ja usein kaupan päälle vielä sponsoreiden tarjoaman tuotepakkauksen, jossa voi olla kahvinporojen lisäksi jopa yksi kalamiehen kaverikin! Ei sillä. Onhan ne kivoja kisamuistoja, rumat paidatkin. Äitini varmasti ajattelee mökillä Suvi-ilta teepparissaan savunhajussa itikoita huitoessaan lämmöllä sitä 10km juoksurutistusta, jonka tytär on paidan eteen temponut. Not. Espoosta sentään saatiin teknistä matskua oleva vihreä Rantamaraton 2011 t-paita muistoksi. Sitä olen pitänyt juoksulenkilläkin päällä. Kerran.

Kisaamaan ei siis lähdetä kylkiäisten vuoksi. Itse ilmoittaudun juoksutapahtumiin siksi, että saan asetettua itselleni jonkin päivämäärän, jota kohti treenaan tavoitteellisemmin. Varsinkin, kun kaikessa tekemisissäni olen tiivissä yhteistyössä kaverini Viime Tingan kanssa. Teistäkin joku saattaa hänet tuntea. Mahtava tyyppi, saa aikaan mielettömiä suorituksia toisinaan!

Lisäksi suurena kimmokkeena juoksutapahtumiin osallistumisena on ollut juoksuseura. Mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut juoksuseurakseni tapahtumiin nioben, jonka kanssa olimme sekä Forssassa että Espoossa. Hän on kisakonkari minuun verrattuna, mutta roikuttaa silti mukanaan hidasta juoksijaa tapahtumasta toiseen. Tänä vuonna oli tarkoitus mennä yhdessä Forssaan.  Nioben maratonille ja minun puolikkaalle, mutta se taitaa kariutua loukkaantumisen vuoksi. Ehkä pääsemme yhdessä taas Espooseen? Minun ilmoittautuminen on edelleen voimassa Forssaan puolimaratonille ja nyt päällä oleva flunssa näyttää, täytyykö se vielä viime tingassa muuttaa vain kympiksi. Vai mennäänkö juoksemaan puolikas käytännössä kylmiltään, ilman yhtään pitkää lenkkiä?

Oli miten oli. Tänä kesänä laitetaan taas numerolappu rintaan ja mennään.

Kuvakollaasissa suosikkilenkkimaisemat ja kuvamuisteloita viime vuoden Forssasta ja Espoosta.

Espoon kuvien (alarivin kaksi oikeanpuoleista) copyright Max Edin ja Forssan kuvan (alarivi vasemmalla Johanna Kuusi.