Elämä voittaa?

Lauantain pitkän lenkin jälkeen sain sitten itseni kunnolla flunssaisen tuntuiseksi. Paleli ja kurkku tuli kipeämmäksi. Sunnuntai aamuna heräsin kuumeisena (tai siis oli lämpöä, mulle harvoin nousee kunnolla kuume, vaikka melko usein olenkin jossakin hyppykupassa...) ja kurkku kipeänä. Soitin suosiolla töihin ja ilmoitin sairastavani sunnuntai iltavuoron ja maanantai aamuvuoron. Eilen päivällä/illalla oli pahin olo, join mukikaupalla omatekoista viinimarjamehua ja teetä. Mitään ei jaksanut ja mikään ei maistunut. Illalla surautin aamun mannapuuroa varten sulatetuista mansikoista ja vähän tummuneista banaaneista smoothien ja kiskoin monivitamiinia ja d-vitamiinia kaksin käsin.

Mentiin ajoissa nukkumaan ja aamulla laitoin pojan kouluun. Ensin järkyttävä mutina, kun pakotin julmasti pukemaan ohuiden collegehousujen päälle ulkohousut ja ohuen pitkähihaisen päälle välikausitakin. Kruunasin kärsimyksen pakottamalla vielä kevyen trikoopipon päähän ja puuvillasormikkaat sormiin. Mulle murjotettiin, kuten kuvasta näkee...

Juniori lähti muina miehinä polkemaan ilman pyöräilykypärää kouluun. Housut jalkaan, takki päälle ja perään. Vaistomaisesti lähdin juoksemaan, täysiä tietenkin. Huono idea. Tuntui, että henki salpautuu ja koittaa kuolema. Ei koittanut. Kuten ei vielä meidän 13½-vuotiaalle koirallekkaan, joka käpertyi melko tarkasti isännän kylpytakin päälle  makuuhuoneeseen oleskelemaan flegmaattisena mun seurana, kun venyin sängyssä peiton alla koko aamupäivän. Pahus, kun luvattiin ystäväni Erikan kanssa viime maaliskuussa, että koiran silloinen trimmaus olisi varmaaankin koiralle viimeinen kärsimys sitä laatua. Pahasti vaikuttaisi siltä, että vielä yksi pitää kärsiä..

Kuolemasta puheenollen. Näin yöllä unta lapseni isästä. Aamulla mietin, etten olekaan pitkään aikaan nähnyt hänestä unta ja tajusin, että tänään tuli kuluneeksi tasan 7-vuotta siitä, kun tahdoin rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa. Ja se erotti. 

Iltapäivällä kuitenkin heräsin lauantai-iltana alkaneesta koomasta ja luovuin melkein päälleni kasvaneista Davidin velourhousuista, Reebokin kulahtaneesta collegehupparista ja villasukista. Kävin suihkussa, kampasin naaman ja kävin lähikaupassa. Pyöräytin pari koneellista pyykkiä, pesin jääkaapin ja tein ruokaa. Ja tein vielä valmiiksi ruuan huomisellekin! Nyt iltateet ja vielä pyykit kuivumaan.  Huomenna töihin. Ja jos töissä jaksaa olla hyvin, kurkkukipu on historiaa eikä mikään tunnu miltään, niin sehän meinaa sitä, että ihan kevyesti voi treenata. Eikö?