|
To do! |
...lauloi Kelly Clarkson uuden Body Pumpin haukkaribiisissä. En kuollut spinningpyörän selkään enkä menettänyt myöskään henkeäni Body Pumpin parissa, joten logiikan mukaan olen ainakin vahvempi. Kädet tuntuu lähinnä makaronilta, mutta eikös se ole tarkoituskin hyvän treenin jälkeen?
|
Bloggaaja salilla - Kamera kourassa. |
Tänään tuli siis tyypattua Body Pump 83. Tauon jälkeen tein toki pienemmillä painoilla kuin yleensä ja muutenkin yritin malttaa keventää, koska palautuminen on vielä vähän vaiheessa (ja en kyllä aavistuksen huomasi). Kävin töiden jälkeen siis polkemassa reilu 40min kevyesti spinningiä. Ihan en malttanut olla revittämättä, mutta enimmäkseen kyllä. Kaloreita meni 267kcal ja keskisyke jäi 129bpm. Maksimi tosin karkasi 176bpm saakka, koska ei vaan voinut olla lisäämättä vastusta. Siinä vastusnappulassa oli magneetti. OliOli!
Spinningin jälkeen oli reidet sopivasti
hapoilla lämmenneet, joten jatkoin Body Pumpiin tyyppaamaan uuden ohjelman. En osaa suoriltaan heittää yhtä syväluotaavaa analyysiä, kuin
Marnie blogissaan, mutta olen kyllä melkolailla samaa mieltä. Tänään tein pumpissa lämmittelyt kevyemmin kuin yleensä, kyykkyihin latasin vain 8,5kg/pää ja säälin vähän tuntemuksia tuottavaa polveani kyykkäämällä vähän vähemmän antaumuksella, kuin mitä juoksun turmelemat pakarani vaatisivat. Rintalihakset meni vitosella/pää, ojentajat 4,5kg/pää (= hiukan liikaa), hauikset 4,5kg/pää (voisi lisätä!), selkäbiisin kevensin kanssa (4,5kg/pää), samoin askelkyykyt (4,5kg/pää ja hypyt jätin enimmäkseen hyppäämättä) ja olkapäät tein 3kg käsipainoilla ja viimeisen setin punnerrukset melkein kaikki niin kuin isot pojat. Vatsalihaksissa oli (mulle) uusia liikkeitä ja sainkin ihan mukavan poltteen keskivartaloon! Uuden ohjelman ensimmäinen kerta on aina vähän hakemista, mutta 299kcal keskisykkeellä 113bpm oli tämänkertaisen Body Pumpin saldo. Parasta kaikessa oli se, että olin aivan hymy pyllyssä koko sen ajan, kun olin salilla ja itseasiassa jo sitä ennen. Aivan mahtava fiilis ennen ja jälkeen!
|
After. Raukea fiilis, jäätävät silmäpussit ja kaksari. Yh. |
|
|
Sellainenkin jännä juttu tässä pääsi äskettäin, hyvän fiiliksen voimalla tapahtumaan, että vihdoin otin yhteyttä paikalliseen PT-palveluita tuottavaan naisyrittäjään,
Pia Ali-Rekolaan. Pia valikoitui suositusten perusteella ja luotto on kova. Piakkoin Pia laatii mulle tavoitteideni mukaisen saliohjelman ja ohjaa ensimmäisellä kerralla, että hommat tulee tehtyä oikein. Pääsen vihdoin ja viimein ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös ihan kuntosalin puolellekin ihmettelemään. Mä oon siellä niiiiin pihalla!
Huomiselle on varattuna jooga ja sen jälkeen suuntaamme koko perheen kanssa uimahalliin. Jos muistaisi ottaa uimalasit mukaan, niin voisi kokeilla vähän ihan uidakin, ainakin käsipohjaa poreissa.
Mie meinasin käydä maanantaina testaamassa uuden pumpin. Saa nähdä, mitä siitä tulee kun en edes muista milloin olisin käynyt viimeksi... Varmaan joku yli kuukausi sitten? Ja miun ylpeyshän ei anna periks esim. vähentää niitä painoja tai mitään ;)
VastaaPoistaHienoo tuo pt-juttu! Voin vannoa, että kohta siekin oot sellaisessa salikoukussa ettei paluuta oo ;)
Mä erehdyin just katsomaan mitä painoja olen käyttänyt pumpissa kesällä. Virhe. Alkoi hävettämään! Miten sitä onkin voinut päästää itsensä huonontumaan / yrittämään vähemmän?
PoistaLähetin juuri esitietolomakkeen PT:lle, joka saliohjelmaa alkaa tekemään. Jännääjännää! Odotukset on korkealla!
Equadoria tulee ikävä. Vaikken ees tehnyt sitä kertaakaan täysin kunnolla. Pari kertaa muuten, mutten hypännyt. Mutta kommentoinpa itse sitten sunnuntain jälkeen :)
VastaaPoista