Syyskuu ei ole ollut kyllä niin hyvä treenikuukausi, kuin mitä olisin toivonut. Ekalla viikolla spinningiä, kahvakuulaa ja juoksua.
Tokalla viikolla spinningiä, body pumpia ja sh'bamia ja juoksua. Mukaan on mahtui myös syysflunssa, joka vaikutti vielä syyskuun kolmannellakin viikolla. Kolmannella viikolla sh'bamia, body pumpia ja juoksua. Neljännellä viikolla oli matka ja lepoa ennen kisaa ja viidennen viikon alku palauttelua kisan jälkeen. Työt on myös haitanneet harrastuksia, niin kuin aina. Onneksi yövuoroja ei ole ollut. Ensi kuussa onkin taas zombihoitajalla uudet koettelemukset edessä, kun yritetään keksiä mitä voi harrastaa yövuorojen välissä/ jälkeen ilman, että keneltäkään lähtee henki. Muistaakseni yövuoroja on luvassa kolmin kappalen toisella lokakuun viikolla.
Tänään ennen iltavuoroa oli lepoa, koska kodin siisteys (tai siis siivottomuus) oli päässyt lipsahtamaan jo kriittisesti
Lokakuussa alkakoon kuitenkin uusi elämä. Safkat kaunistelematta kiloklubiin (eli paluu ruotuun) ja reippaasti salille myös iltavuoropäivinä, nyt kun ei enää voi verhoutua sen tekosyyn varaan, ettei ole mitään järkevää ohjattua ryhmäpompintaa, kun saan oman saliohjelman. Huomenna se tekosyy vielä pätee, koska saliohjelman ohjaus on vasta keskiviikkona.
Vko 42 on lomaa ja silloin pitää ehkä lähteä vähän reissun päälle. En vaan vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä kautta ja minne vai menenkö minnekään. Onko teillä syyslomasuunnitelmia?
Syyskuun toiminnot |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.