Eilisestä koitoksesta on toivuttu jo aikasta hyvin. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin oikeastaan kelikään ei ollut pöllömpi ja vastatuuli toi mukavaa lisähaastetta. Ei vaan. Keli oli ja on yhä edelleen kamala, sateinen ja harmaa. Yök.
Jalat oli eilen tönköt, polvia särki. Mun polvethan on jo lähtökohtaisesti
Mieli alkoi jo janoamaan salille, mutta järki huutaa, että kroppa tarvii nyt palautumista. Jos oikein tunnustelee ja kuulostelee, niin ehkä hienoista väsymystä on reisissä ja lonkankoukistajissa, mutta korkeintaan saman verran kuin viimeisimmän pitkän ja hitaan lenkin jälkeen.
Onko tämä sitten tyyntä myrskyn edellä ja joka paikka vetää jumiin huomenna, mutta nyt tuntuu käsittämättömän hyvältä siihen nähden, että eilen taivallettiin 21,1km mulle ihan hyvää tahtia juosten. Vai onko viime vuoteen verrattuna huomattavasti nopeampi palautuminen lisääntyneen aerobisen harjoittelun (vaikka juoksua onkin ollut selvästi viime vuotta vähemmän) ja Duramaxin vaikutusta? Yritän silti malttaa mieleni palautumisen suhteen, ettei tulisi isompia ongelmia ja kävin ostamassa lankaa.
Syksyisin mulle aina tulee hinku ostaa lankaa ja neuloa. Melkein joka vuosi se iskee. Yleensä inspiraatio kestää päivän-pari tai korkeintaan muutaman ja
Pakko varmaan tunnustaa, että vähän silmäilin jo salin tuntikalenteria. Jos sama hyvä flow jatkuu, niin keskiviikkona voisin käydä korkkaamassa uuden pumpin ja tehdä jalat vielä vähän kevennettynä ja jatkaa siitä kevyen 45min zumban. Ja oikeesti mietin myös, että olisko lähiseudulla vielä joku muu loppusyksyn puolimaratontapahtuma, jossa voisi haastaa itsensä tuulen ja veden lisäksi myös juoksemalla vain muutamassa asteessa räntäsateessa? Täytyy olla vissiin hieman hullu...
Muista nyt oikeesti levätä.. kevyesti ainakin pari viikkoa nyt! Look what happened to me...
VastaaPoista