Olen nyt miettinyt
Musta huumori on aina ollut minulle ominaista, vaikka periaatteessa olen kuitenkin positiivinen luonne. Saatan laskea leikkiä vakavistakin asioista, mutta se ei tarkoita sitä, että ottaisin niitä kuitenkaan kevyesti. Se on vaan tapa minulle käsitellä vaikeita asioita, joita elämääni on mahtunut jo melko paljon.
Olen syntynyt tavalliseen työläisperheeseen. Äiti, isä ja isoveli. Vanhemmat tekivät kovasti töitä yrittäjinä elättääkseen perheensä. Mikään ei ole tullut helpolla. Perhe kävi läpi konkurssin ja avioeron. Isäni käytti hyvin runsaasti alkoholia ja kuoli helmikuussa 2006. Alkoholinkäytöstä huolimatta isäni oli minulle erittäin tärkeä, rakas ja olimme hyvin läheisiä. Ikävöin isää usein.
Minä itse harrastin lapsena telinevoimistelua ja laskettelin. Suurimman osan lapsuudestani, nuoruudestani ja aikuisuudestani olen ollut tekemättä mitään, joten liikunta ja treenaaminen on tullut osaksi elämääni vasta lähestyessäni kolmeakymmentä. Aiheesta olen kirjoittanut vanhassa blogissani täällä ja tässä blogissa postauksessa, jossa kerroin juoksuharrastuksen lähihistoriaa.
Olen tähän ikään mennessä yhden lapsen äiti. Poikani syntyi 2005 ja jäi ainokaisekseni. Olen toista kertaa naimisissa. Ensimäinen avioliittoni alkoi syyskuussa 2005 ja päättyi helmikuussa 2008 jäätyäni leskeksi 25-vuotiaana. Ensimmäinen aviomieheni ja lapseni isä kuoli imusolmukesyöpään.
Nykyisen aviomieheni tapasin melko pian leskeytymisen jälkeen ja häitä vietettiin maistraatissa seuraavan vuoden maaliskuussa. Perjantaina 13.päivä maaliskuuta vuonna 2009. Juhlia vietettiin 1½ kuukautta myöhemmin vain aikuisten kesken. Vasemman nimettömäni rakennekynnessä oli 13 "timanttia" ja puvun helmaan oli piilotettu 13 mustaa Swarovskin kristallia, joten en ole kovinkaan taikauskoinen. Päiväni ei ollut perinteisin päivä prinsessana, mutta se oli minulle se täydellisin päiväni prinsessana. Kuin myös puolisoni on minulle se täydellisin. Ei ehkä helpoin (en ole sitä itsekään), mutta minulle täydellisin.
Avioliittoamme täydentää miehen kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Yhteisiä lapsia meillä ei ole, eikä tule. Olemme tulleet siihen tulokseen, että meidän molempien geenit yhdistämällä syntyisi sellainen itsepäisyyden ruumiillistuma, että parempi antaa maailman olla ilman. Mies on osa-aikainen keikkamuusikko. Rumpali Patajätkässä.
Eilen, miettiessäni tulevaa postausta kysyin kahdelta parhaalta ystävältäni mitä minun pitäisi itsestäni kertoa.
Eini kirjoitti näin:
"Ollaan
vietetty lapsen kans vähän laatuaikaa miehen ollessa keikkareissulla.
Viime yön lapsi nukkui poikittain mun kainalossa futonilla ja muutenkin
ollaan köllötelty kainalokkain ja nenät vastakkain. Ollaan kutiteltu ja
kikateltu. Toteutettu toiveita (kaupan
valmisspydäriä ruuaksi) ja käyty harrastamassa. Olen myhäillyt
tyytyväisenä tatamin reunalla, kun viereiset aikuiset kehui
raitahousuista poikaa erittäin taitavaks. Olen huutanut futiskentän
laidalla molaria olemaan roikkumatta maaliverkoissa ja taputtanut
vimmatusti kun se verkossa roikkumisesta huolimatta kuitenkin oli pelin
hermoilla ja teki hienon torjunnan. Ollaan istuttu saunassa ja
keskusteltu henkeviä. Ollaan halittu paljon ja muistettu sanoa, että
rakastan. ♥"
Entisenä pomona sanon, että OLET PARAS HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA, MITÄ MINULLA ON KOSKAAN OLLUT, TAI MITÄ MINULLA TULEE KOSKAAN OLEMAAN. Lisäksi olet minulle hyvin rakas ihminen.
VastaaPoista<3 Kiitos Tiina!
VastaaPoistaIhana kirjoitus!! <3 Nyt vasta ehdin lukemaan, mutta kiitän toiveeni huomioonottamisesta ja tästä postauksesta! :)
VastaaPoistaOot ehtinyt kokea aika paljon kaikkea ja menetyksiä (suuria sellaisia) on tiellesi osunut. :(
Mun isän kuolemasta tuli sunnuntaina 9 vuotta. Suurin piirtein samoihin syihin hän nukkui pois kuin sinunkin isäsi. Mutta joka tapauksessa hän oli tärkein, rakkain ja parhain isä minulle! <3
Voi että. Vielä kerran, ihana kirjoitus. <3
Kiitos Monna.
VastaaPoistaMun isä oli mulle paras isä ikinä, kaikesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi?