Viikonloppuna sain täytettyä tavoitteeni, jonka asetin itselleni perjantaina. Siis sen, että käyn ainakin kahdella lenkillä viikonlopun aikana. Perjantaina juoksin fiilispohjalta 8km ja eilen kävin suunnitelmallisemmin lenkillä. Tavoitteena oli juosta ns. "hidas ja pitkä" lenkki. Hidas olen kyllä, mutta kovin pitkää lenkkiä en hitaudestani johtuen saanut aikaan.
Lähdin matkaan vasta kahdeksan jälkeen illalla, joten myöhäinen lähtöaikakin hieman rajoitti matkan kestoa ja pituutta. Ehdin juosta n. 1,5h ja matkaa kertyi 11,5km. Sykkeet pysyi alkumatkan kurissa ja nuhteessa, mutta loppua kohti ei. Korkeat sykkeethän on aina ollut juoksuharjoitteluni ongelma, kun kävellen sykkeet ei nouse tarpeeksi ja juosten nousevat liikaa. Ja ei. En voi enää hidastaa, koska reipas kävely on nopeampaa, muttei silti nosta sykkeitä riittävästi. Kävelyvauhtia hitaampi juokseminenkin nostaa sykkeitä liikaa... No, en malttanut pilata lenkkiä sykkeiden vahtimisella taaskaan, koska juoksu tuntui siltä, että olisin voinut jatkaa vaikka maailman tappiin asti hitaasti kiiruhtaen. Oli aivan mahtava lenkki. Tihkusadetta, pimeä syysilta, märkä asfaltti ja puista tippuneita, märkiä keltaisia lehtiä maassa. Kuulokkeissa samat biisit, kuin Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä, eli vähän hevimpi setti. Biisilista löytyy täältä ja lenkin datat kiinnostuneille täältä.
Lenkille puin päälleni Asicsin juoksutrikoot, ehkä toista kertaa koskaan viimevuotisen Espoon Rantamaratonin kylkiäispaidan (ihan ok Adidaksen tekninen paita, mutta erittäin hassu leikkaus!) ja punaisen Craftin juoksutakin. Jalkaan laitoin uskolliset Nike Air Pegasus 26:t, jotka alkavat olla jo parhaat juoksukilometrinsä juosseet. Täältä sain muistutuksen siitä, mitkä ovat seuraavat juoksulenkkarit, mitkä ostan. Tunnustan. Kävin jo vähän katselemassakin.
Espoon Rantamaratoniin on aikaa kolme viikkoa. Nyt täytyy siis tehostaa juoksutreeniä. Tälle viikolle juoksupäiviksi valikoituu tiistai, torstai ja lauantai. Tiistaina ohjelmassa on kevyt lenkki. Ohjelmassa on merkitty 30-40min, mutta taidan juosta kevyesti tuon kasin. Torstaina ohjelmassa on 15min verryttely. 3-5km vetoja 80-90%max sykkeellä ja välissä 2-3min palautukset ja 15min jäähdyttely ja lauantaina mennään taas 90-120min hidasta ja pitkää.
Salille yritän päästä keskiviikkona ja perjantaina. Molempina päivinä pyrin lämmittelemään puolen tunnin spinningillä ja siihen päälle Body Pump. Torstaina voisi yrittää ajoittaa lenkin niin, että ehtisi illan venyttelytunnille. Tällä suunnitelmalla lepopäiväksi jäisi maanantai (tänään iltavuoro) ja sunnuntai (myös iltavuoro). Perhe tässä kärsii, mutta treenattavakin on. Garminin vertailujen mukaan juoksukunto ei ole kehittynyt vuodentakaisesta juuri yhtään.
Polar kertoi viime harjoitusviikon olleen hyvä, siitäkin huolimatta, että sykemittari sekoili koko perjantain 8km lenkin ajan, eikä kellottanut lainkaan järjellisiä sykelukemia. Viikon yhteissaldo oli reilu 4h (säälittävää!). Polarin mukaan tällä viikolla pitäisi harjoitella enemmän sykealueella 1, joka ei tule tapahtumaan, jos ohjelmassa on kolme juoksulenkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.