tiistai 16. heinäkuuta 2013

Onko Ilosaarirockin jälkeen elämää?

Noniin.

Ilosaarirock on vietetty. Oli kyllä ihan huippumahtavat reissu kaikin puolin. Puitteet, tapahtuma ja seura oli kaikki ensiluokkaista.

Lähdettiin siis Hämeenlinnasta torstaina. Ennen lähtöä kävin tekemässä yläkroppatreeniä ja poljin vähän spinnua, ettei nyt vallan laiskottelun puolelle mene. Alkuviikon podin kesäflunssaa joten levätty on... Ajettiin torstaina Joutsaan, johon tiputettiin lapset miehen vanhempien luokse. Perjantaina lähdettiin kohti Joensuuta ja koska matkaa tehtiin ihan kaksin aikuisten kesken päätettiin tehdä mutka Koikkalaan, johon aktiivinen kyläosuuskunta oli juuri perustanut pienen kaupan. (aiheesta voi lukea lisää vaikka täältä) Kannattaa mennä vähän kauempaakin kurkistamaan ja ostamaan jotain pientä - tai suurempaakin. Aivan  mahtava yhteishengen lopputuotos - perustaa kylään ihan oikea kauppa!

Joensuuhun saavuttiin perjantaina joskus neljän maissa. Käytiin kavereilla kahvilla ja mentiin kurkistamaan, miltä vuokraamamme mökki näyttää.

Hyvältä näytti! Grillattiin, saunottiin ja laitettiin itsemme näteiksi ja komeiksi ja otettiin suunta kohti Sulo-klubia.

Sulo-klubin klubeilin ihan autoillen. Mökki sijaitsi Niittylahdessa n. 16km päässä Linnunlahdelta, joten ihan joka ilta ei viitsinyt taksiautolla ajella. Ei sillä, että alkoholia tähän yhteyteen nyt niin erityisesti olisin kaivannutkaan.


Lauantaina olinkin sitten skarppina katsomassa Ilosaarirockin oheistapahtumana ollutta Roller Derby- peliä, jossa toisistaan mittaa otti Joensuun Rolling Rogues ja Tampereen Taistelurullaluistelijat. Rolling Roguesissa pelaa hyvä ystäväni, joten ei tarvinnut miettiä kumpaa joukkuetta kannustaa - paikallista tietenkin. Ihan ei Roller Derbyn syvin olemus vielä tätä peliä seuraamalla auennut, mutta hauskalta näytti ja kivaa oli seurata. Roller Derbyn jälkeen kipitin keskustaan ja kävin ostamassa Annalta vähän rokkipähkinöitä naposteltavaksi.

Pähkinöiden jälkeen hain serkun asemalta ja palasin mökille muun mökkiseurueen pariin. Sauna oli jo tulilla ja nuotiossa hyvä hiillos grillaamista varten ja sit eikun vaan valmistautumaan iltaa varten.

Lauantaita ei menty ihan vesilinjalla. Muutama hyvä kuiva omenainen siideri tuli nautittua. Illan aikana kuitenkin pääosassa oli hyvän musiikin kuuntelu ja ihanien ihmisten seura - raikuvaa naurua unohtamatta. Oli meillä vaan loistava posse rokkailemassa, ihan yksi parhaista. Jokainen vähän eri piireistä ja eri paikkakunnalta, mutta niin mahtavia tyyppejä jokainen ja porukka viihtyy hyvin yhdessä. Liian harvoin nähdään (noin kerran vuodessa) mutta tärkeitä on joka ikinen siitä huolimatta. <3

Ilman lupaa en tohdi muiden seuralaisten kuvaa julkaista, joten saatte tyytyä minun ja mieheni "naimanaamoihin".
Illan jumppasuorituksista mainittakoon pari pienessä pörössä suoritettua näyttävää kärrynpyörää. Toinen festarialueen laitamilla ja toinen taksijonossa aikaa tappaessa Joensuun torilla.  Ei luun murtumia eikä muita vahinkoja, jei! Kuvatodisteita ei kai(?) ole kellään.

Sunnuntai rokkailtiin jälleen vesilinjalla helteisessä säässä. Taas kerran niitä ystäviä, naurua ja hyvää musiikkia. <3


Jossain mielenhäiriössä lähdin liikenteeseen pitkälahkeiset farkut pohkeiden tasolle käärittynä. Festarialueella hetken hikoiltuani pyysin loppuseuruetta tuomaan tullessaan shortsit. Bajamajavaihto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ilmeisesti pohje oli helteestä hivenen turvonnut ja iho hikoilusta nihkeä. En saanut käärittyä lahjetta avattua auki - enkä myöskään kiskottua jalasta läpi. Lopputuloksena oli bajamajassa tuskaansa irvistelevä bloggaaja ja suoritus oli melkoisen kivulias. Siitä muistoksi jäi myös komeat mustelmat. Illan viiletessä toiseen suuntaan vaihto menikin ihan näpsäkästi siinä päälavan edessä - toivottavasti vain hieman tai ei yhtään peffaa vilauttaen


Maanantaina edessä oli 450km kotimatkaa, Joutsan kautta. Kauas on totisesti pitkä matka. Silti. Ensi vuonna uusiksi!

Kotona oltiin iltakymmeneltä. Tänään käytin lapsen hammaslääkärissä tarkastuksessa (reikiä nolla!) ja hain kummitytön Tampereelta kyläilemään. Loppupäivä onkin mennyt sohvalla viikonlopun reissaamisesta toipuessa ja kaupassa käydessä.  Huomenna takaisin työelämään iltavuoron merkeissä. Ihana miniloma silti takana, vaikkei lomaa olekaan.

Sen, onko Ilosaarirockin jälkeen elämää varmaan aika näyttää. Ainakin festivaalielämää tulee taas loppuviikosta kun Devis, 31v. vie kolme nuorta neitiä (10-12v.) Tampereelle fanittamaan Isac Elliotia. Luultavasti näissä kemuissa on korkeammat kiljahdukset ja enemmän glitteriä huulikiilloissa kuin Ilosaarirockissa. Treenielämän pariin toivottavasti viimeistään torstaina!

2 kommenttia:

  1. Hahh, tietysti mun mekkokuvia sa julkaista <3 -anne

    VastaaPoista
  2. Jäiköhän taas kerran noin 99% ihmisistä tapaamatta rokissa, joiden kanssa oli suunnitellut näkevänsä... Noh, kerettiin onneksi Punnarissa pikaisesti törmätä, kiva kun kävit! :) Seuraavalla kerralla sitten paremmalla ajalla!

    Rokki oli <3

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.