Tasotestin jälkeen olen viettänyt hiljaiseloa. Tasotestin jälkeen nielussa tuntui pientä karheutta, juttelin tulomatkalla nioben kanssa aiheesta, muuten ohitin sen ja toivoin parasta. Tiistaina karheus lisääntyi, nenä oli täysin tukkeessa ja valui vettä ja kuumemittariin nousi pieniä lämpölukemia. Silmiä, nenää ja kurkkua kutitti. Mietin, että ei nyt taas. Olen joka vuosi "flunssassa" toukokuusta heinäkuuhun. Niin. Tai sitten en. Ehkä tämä onkin allergiaa? Mitään siitepölyallergiaa mulla ei ole koskaan todettu, mutta lapsena olen oireillut siitepölyjen kanssa ristaaville juureksille. Voihan se herkityminen tulla aikuisiälläkin... ?
Marssin apteekkiin ja kerroin farmaseutille oireet. Hän sanoi oireiden kuulostavan allergialta ja mun näyttävän allergiselta. Joo, kiitti. Ostin allergialääkkeitä ja sain ohjeeksi ottaa aluksi 1tbl 2 x vrk:ssa, vaikka suositeltu annostus on 1x1. Pari päivää olen lähinnä aivastanut, niiskuttanut ja nukkunut. Edelleenkin röörit on aivan tukkeessa ja Extreme Runiin on aikaa 1päivä ja viitisentoista tuntia. Äkkiseltään tunneiksi muutettuna siis kolmekymmentäyhdeksäntuntia ennen kuin lähtö Eye Of The Tiger kajahtaa.
Ei nyt vaikuta hyvältä. Ei auta edes tänään sportsdirectilta saapunut kisa-asu. Jännityksen säilymiseksi mallin virkaa toimittaa armas puolisoni. En ota vastuuta, mikäli joku menettää kuvan vuoksi yöunensa. Tai saa painajaisia. Varoitettu on.
Sportsdirectin paketista paljastui onneksi muutakin. Karrimorin 3/4 juoksutrikoot ja Niken Just do it- toppi.
Kyllä nyt on niin sävysävyyn pinkkimustaa, että!
Kukahan pesis meidän peilin?
Myös veljen vaimon kanssa startfitnessiltä tilatut juoksukamat löysi perille. Kiitos vaan sinne. More Milen trikoot oli ehkä aavistuksen ahtaat - pohkeista! Mutta kai niillä juoksee.
Kävin uhmaamassa kohtaloani sekä kaikkia henkimaailman olentoja ja kokeilin hölkötellä. Ihan neljä kilsaa jaksoin. H i t a a s t i . Vajaan kilometrin välissä hivenen reippaammin ja tuntui että tukehdun siihen paikkaan. En tiedä auttaako se enää mitään, mutta oiskohan huomenna jollain vähän korkeammin koulutetulla terveydenhuollon ammattihenkilöllö jotain kikkakolmosta, jolla saadaan mut 16km ja 34 esteen terään seuraavan kolmenkymmenenyhdeksäntunnin aikana. Tai huomenna se varmaan on jo seuraavan vuorokauden aikana. Ehkä pitää kokeilla.
No. Extreme Runille lähdetään, se on selvä. Mennään läpi se kuustoistakilsaa, vaikka sitten kontaten!
Sportsdirectiltä saapui myös tulevien 1-vuotisarpajaisten palkinto. Arvontalaulu raikaa 3.6.2013. Kerron tarkemmat osallistumisohjeet myöhemmin.
Kävin eilen pitkästä (yli 3 viikkoa sitten viimeksi!!) aikaa salilla. Aloitin kevyesti yläkroppatreenillä. Eväinä oli Maximin pullossa Mannisen EAA:ta (koska Maximin näytetuotteista puuttui aminohappo - suuri menetys mulle) ja rasiallinen mynthoneita karkoittamaan yskänpuuskia.
Yllättäen, tauon jälkeen rauta oli erityisen painavaa ja treenivihkoon tuli kirjattua painojen lisäksi myös päälimmäiset fiilikset.
Fiilis kuitenkin loppua kohden parani. Kylki tuntui joka liikkeissä, kuten myös kolmen viikon tauko. Painoissa sai taas palata askeleen - pari taaksepäin. Hauikseen mennessä fiilis oli kuitenkin optimistinen ja toiveikas. Ja pe*kele, se hauisfiilis löytyi ja se mutkatanko kääntyi.
Ojentajat sen sijaan treenin puutteesta höllyi tuulessa, ja vaikka mitä variaatioita ojentajaliikkeistä yritin tehdä, niin kylkeen sattui tässä vaiheessa jo niin helvetisti paljon, ettei niistä oikein mitään tullut. Sain tehtyä kuitenkin ojentajia köydellä ja käsipainolla - noh, jotenkin.
Kun tarpeeksi lähelle zoomaa - suunnilleen 600kertaisen suurennoksen - niin sen voi ehkä nähdä!
Salihommien jälkeen melkein naapuriin "hömppäleffaillan" pariin. Melkein kilo karkkia kahteen naiseen ja vähän lisäksi nachoja - ja leffanakin oli Juoppohullun päiväkirja. Ei nyt ihan hömppää. Nyt on vedetty taas sellaiset överit (sekä herkuissa että leffassa), että paluu normaalielämään tuntuu enemmän kuin tervetulleelta.
Tänään pihahommien jälkeen hölkkälenkki - toivottavasti kevyesti - ja huomenna työpäivän jälkeen kuria ja nuhdetta saa salilla juoksun runtelema perse.
Uusi, kolmijakoinen saliohjelmakin on tilattu Pialta ja tulossa. <3
Niin. Paljon penkki? Se perinteinen kysymys, joka esiintyy erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Tähän mennessä olen saanut vastata aina, että korkeintaan oma perse nousee penkistä. Lokakuussa saliohjelman aloittamisen aikaan penkistä alkoi nousemaan tanko ja nyt ihan hiljattain on tangon päihin lisätty hellyyttävän pienet minipainot. Liikuttavaa kerrassaan.
Isot tytöt on kertoneet tangon painavan 20kg. Molempiin päätyihin kun lisää 2,5kg levypainon ja 1,25kg miniminilevypainon niin penkistä nousee tällä hetkellä 27,5kg , KAHDEKSAN KERTAA! Ja pienen lepuutuksen jälkeen vielä toisetkin kahdeksan kertaa. Voi että! :D
Ei näillä vielä lähdetä röyhistelemään teinipoikien keskelle, mutta hitto. Nousee penkistä edes jotain, sen oman perseen lisäksi. Ei sillä, että mulla mitään tavoitteita olisi, mutta oishan se kiva nostaa penkistä sen verran, ettei hävetä tunnustaa. Nyt vielä vähän aika paljon nolottaa. :) Ja in my opinion, tärkeintä on painojen sijaan se, että se oma perse tosiaan nousee siitä penkistä, ja menee sinne salille tekemään, edes jotain!
Terveiset uskolliselle lukijalleni Katrille näiden kuvien muodossa. Todistusaineistoa!
Rohkeasti vaan levypainoa tangon päätyihin, kyllä se siitä!
***
Ja asiasta kukkaruukkuun.
Eräänä päivänä, noin puolitoista viikkoa sitten, salilla käydessä kyllä hävetti. Väänsin habaa mutkatangolla minipainot (sillon taisi olla 3,75kg) tangon molemmissa päissä. Vieressä oli 3-4 kanssatreenaajamiestä ja 1 nainen. Heistä jokainen "palautteli" sillä välin, kun minä tein omaa sarjaa. Tunsin jatkuvan tuijotuksen ja se häiritsi. Tai ei se nyt häirinnyt, mutta kiinnitin asiaan huomiota. Jäin miettimään oliko mun tekniikka ihan pielessä? Onko joku kirjoittamaton sääntö, että sarjat tehdään yhtä aikaa? Oliko housut väärinpäin (ei ollut, tarkistin!)? Oliko mussa jotain muuta erittäin perustavanlaatuista vikaa? Kenties pipo (koska huono tukkapäivä)? Vai katsoiko jokainen vain säälien minipainoilla habaa pumppaavaa pulkannarukättä?
Tänään väänsin habaa mutkatangolla, 5kg levypainot oli molemmissa päissä. Patti kasvoi niin, että kohisi ja kohta olen ihan hirveä kaappi. Juuri se vaara siinä piilee, kun alkaa naisihminen nostaa rautaa salilla. Eikö? Siinähän tuijotatte, arvon kanssatreenaajat. Teen silti omaa juttuani, omalla tasollani. Pipo päässä tai ilman.
***
Edit. Näkyy olevan 100. postaus tässä blogissa! Hiphurraa! Onnea, vaikken tiedä kenelle sitä pitäisi toivottaa. Itselleni vai teille, jotka luette. Onnea nyt silti, vaikka meille kaikille :)
Tiedättehän sen, että aina ei mene kaikki niin kuin Strömsössä... Ei mene tosiaan ei. Jostain syystä nukuin viime yönä käsittämättömän huonosti. Ensinnäkin, menin nukkumaan liian myöhään. Toiseksi en osannut nukahtaa, koska mies oli keikalla. Ja kun vihdoin nukahdin, heräilin tämän tästä. Heräsin sekä miehen tekstiviestiin ja hänen kotiutumiseen ja ainakin kolme kertaa sen jälkeen. Kelloi soitti klo 6 ja mä olisin maksanut mitä vaan, jos olisin voinut jatkaa unia.
Epäluuloinen treenaaja
Työpäivän jaksoin kuitenkin ihan ok, meni yllättävän nopeastikin. Sää ulkona oli aivan... no sieltä. Ei yhtään tehnyt mieli mennä juoksemaan. Ei huvittanut, satoi vettä. Väsytti. Mies lähti taas keikalle, mä istahdin sohvalle. Hetki sen jälkeen, kun olin refreshannut facebookin etusivun kahdennenkymmenennen kerran päätin, ettei tämä väsymys ainakaan sohvalle juuttumalla hellitä. Vaihdoin treenikamat niskaan ja lähdin salille, vaikka fiilis oli vähän "mitähän tästäkin oikein tulee". Ulkoilemaan pääsi uusin treenitoppini, joka tuli Fit4Yousta jokunen aika sitten. Aivan ihanan pehmeää ja hyvin istuvaa materiaalia. Tykkään!
Salilla tapahtuikin sitten seuraavanlainen ihme.
JUOKSIN! Kuvanlaadusta saatte kiittää ihan minua itseäni. Mainittakoon vielä, että tämä oli eka kerta ikinä, kun juoksin metriäkään juoksumatolla. Alku piti ottaa rauhallisesti totutellen, mutta lopulta uskalsin ihan kunnon hölkkävauhtiakin. Sykkeet oli. Nojoo. Ne oli just sellaiset, kun niiden voi olettaakin olevan lähes 2kk juoksutauon jälkeen. 25min, alkuun ja loppuun reippaasti kävellen, 3,3km ja avg HR 159. Pidempään en kehdannut mattoa pitää varattuna, mutta ehkä tästä lähtien otan lämmöt juoksumatolla? Ellei sitten käy näin...
Treeni oli hyvä. Aikaa meni liki pari tuntia alkulämmittelyineen ja palauttavine venytyksineen, rapiat 620kcal ja aivan mahtavaa tehdä kiireettä, ilman ruuhkaa ja rauhassa. Normi jalkarääkin lisäksi tein vielä vähän Fustrasta tutuksi tulleita takareisiliikkeitä (lantionnostoa), vatsoja, hooveria ja vinoja vatsoja kahvakuulan kanssa. Tuli hikikin.
Treenin jälkeen tyyppasin Star Nutritionin Cookies & Creamia rasvattomaan maitoon sekoitettuna ja ai vitsi se oli hyvää!
Kotiin päästyä sauna, arvontalipukkeiden askartelu (heitin ne mielikuvituksellisesti hattuun) ja kalsarikalle onnetar töihin.
Vinosta videotallenteesta huolimatta siis onnetar suosi Turtle on the run-blogin historian ekassa arvonnassa JENNIÄ! Onnea voittajalle! Jenni voisi pipon halutessaan laittaa tiedoksi väritoivetta sekä päänympärysmittaa. Mallistakin saa esittää sen verran toivetta, että haluaako lörpän vai päänmyötäisen. Muunlaisiin hienouksiin ei mun taidot taivu. :)
Kuvia ja videotallennetta katsoessa voi nokkelasti päätellä, että huomenna ennen iltavuoroa on syytä pitää siivouspäivä. Hyi olkoon!
Nyt aion kuitenkin herkutella porkkana, kurkku ja paprikasuikaleilla ja dipillä ja ottaa rennosti hyvän jalkareenin jälkeen.
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu. <3
Eilen tuli uitettua lasta, kun kerta tuli luvattuakin. Oltiin vähän toista tuntia uimahallissa ja aikani vinkumista kuunneltuani vein pikkumiehen hyppyaltaalle. Menin altaaseen vastaan ja annoin luvan hypätä jalat edellä altaan reunalta (hyppyaltaassa siis syvyyttä 4m). Meni hyvin. Annoin mennä ykkösen ponnahduslaudalle ja vannotin, että yhtään ei saa heiluttaa vauhtia. Seiskavee leiskautti sieltä monta monta kertaa. Viimeisillä hypyillä jo joustin vähän ja annoin vähän joustaa.
Käytiin välillä altaissa uimassa ja sukeltelemassa, kunnes ennen lähtöä sain vielä kuulla "äitipliisvoidaankovielämennähyppäämäänedesyhdenkerran?" painostusta. No voitiinhan me. Pikkumies hyppäsi ykkösestä ja katseli haaveillen kohti kerroksia. Ei. En anna lupaa! Ajattelin, että ehkä realiteettiterapia auttaa ja kiivettiin katsomaan kolmosesta, kuinka korkealla oikeasti ollaan. Ei auttanut realiteettiterapiat, poika haaveili yhä tulevansa alas hyppäämällä... No. Äitinä piti tietenkin ennen luvan myöntämistä hypätä itse. Ei muuta kun ponnahduslaudalle ja varmaan noin 5min harkinta ja potslojoo. Nenään meni vettä, mutta hengissä selvisin... (Tässä yhteydessä ei uskoisi, että minä olen sekä hypännyt Benjin että ollut sellaisessa ihmiskatapultissa jossa leiskautetaan valjaissa kohti taivasta... ) Pikkumies oli yhä sitä mieltä, että hän haluaa hypätä kanssa. Syke oli varmaan 185, siis äidillä, mutta niin se seiskavee vaan tuli kolmosesta jalat edellä pläts vaan. Ei tuntunut missään. Uudestaan piti päästä. Ponnahduslaudalla uimalasien kiristys ja rohkeasti eteenpäin. Tällä kertaa tultiin jo reippaan BANZAAAAAIN saattelemana, niin kuin monta seuraavaakin kertaa, ennen kuin oli pakko lähteä pois...
Äitinä tuntui kohtalainen nykäisy napanuorasta. Mistä lähtien vauvat on muka hyppineet kerroksista? Hä?! Menin illalla toipumaan järkytyksestäni tunnin prospinningiin + 30min venyttelyyn ja yhä silti olen aivan järkyttynyt. KOLMOSESTA! 7-VUOTIAANA!!
Tänään oli määrä mennä työterveystarkastukseen klo 10 ja sinne meninkin. Aikaa oli moiseen varattu pari tuntia, mutta ei siellä onneksi ihan niin kauaa tarvinnut olla, koska asiat oli kunnossa. Kolesteroli (se huono) voisi toki olla matalampikin (sukuvika), mutta hyvää oli niin paljon, että kompensoi ja huonokin oli vielä viitearvoissa, naftisti tosin. Myös maksa-arvot, paastosokeri ja hb (139!) oli kunnossa. Audit-testi, elintavat ja työn kuormittavuus oli kunnossa minun osaltani. Lääkäri soittaa vielä ensi viikolla, haluaako tsekata myös kilpirauhasarvot ja seurata tuota kolesterolia (kiitos, sukurasitteet taas...), vaiko ei.
Työterveyshoitajalta menin suoraan salille. Ihana käydä tuolla sillai, ettei ole mitään kiirettä minnekään. Vuorossa oli jalkarääkkitreeni, joten lämmittelin kuntopyörää polkemalla 15min. Tein ohjelman mukaiset liikkeet, tosin jalkaprässi ja kyykky tangolla vaihtoi paikkaansa, koska tanko oli koko ajan isojen poikien käytössä. Loppujenlopuksi menin jumppasaliin ja latasin pumppitankoon painoa sen verran, kuin mitä se iso tanko painaa (kai se on jotain parikytkiloa?) ja kyykkäilin siellä autuaassa yksinäisyydessäni. Note to myself seuraavaa kertaa varten, että 30+ kg ei nouse selän päälle kyykkäämistä varten ilman telinettä, ainakaan kovin helposti. Kannattaa ehkä odotella vuoroaan sille isojen poikien tangolle, jos meinaa ladata yhtään enempää painoa kyykkyihin...
Puhelin oli mukana, joten informaatioarvoltaan ja laadultaan erittäin hyviä treenikuvia on tiedossa. Tuli todettua, että kyykätessä jos kuvaa samalla, hajoaa tekniikka sekä kyykystä että kuvaamisesta. Puolustan, että en laskenut näitä mannekiinikyykkyjä sarjoihin mukaan, vaan tein ne puhtaana no, puhtaampana erikseen.
Vatsat rutistin sekä jalkoja nostellen, pallon päällä että siinä hämärässä laitteessa (joka tuntuu toisinaan lonkankoukistajissa), mutta sain ihmeen hyvin rutistuksen tuntumaan myös vatsoissa. Loppuun 5min jäähdyttely ja palauttavat nopeat venytykset. 1:41 kaikkineen kuvaamisineen ja odotteluineen, maksimisyke 171, keskisyke 117 ja kaloreita tuhlasin 500kcal. Muutoinkin oli parempi jalkatreeni, kun tiesi jo suoraan, mistä painoista alkaa ja pystyi jo joihinkin heti lisäämään, vaikka ihan minipainoilla vielä mennäänkin!
Treenin jälkeen taas tunsi tehneensä ja siltä se myös näytti.
Tänään alkaakin yövuorot, joten saa nähdä millaisia zombihoitajan horrortreenejä kykenee tekemään loppuviikosta. Huomenna tai ylihuomenna kuitenkin saliohjelman mukainen yläkropparutistus.
...lauloi Kelly Clarkson uuden Body Pumpin haukkaribiisissä. En kuollut spinningpyörän selkään enkä menettänyt myöskään henkeäni Body Pumpin parissa, joten logiikan mukaan olen ainakin vahvempi. Kädet tuntuu lähinnä makaronilta, mutta eikös se ole tarkoituskin hyvän treenin jälkeen?
Bloggaaja salilla - Kamera kourassa.
Tänään tuli siis tyypattua Body Pump 83. Tauon jälkeen tein toki pienemmillä painoilla kuin yleensä ja muutenkin yritin malttaa keventää, koska palautuminen on vielä vähän vaiheessa (ja en kyllä aavistuksen huomasi). Kävin töiden jälkeen siis polkemassa reilu 40min kevyesti spinningiä. Ihan en malttanut olla revittämättä, mutta enimmäkseen kyllä. Kaloreita meni 267kcal ja keskisyke jäi 129bpm. Maksimi tosin karkasi 176bpm saakka, koska ei vaan voinut olla lisäämättä vastusta. Siinä vastusnappulassa oli magneetti. OliOli!
Spinningin jälkeen oli reidet sopivasti hapoilla lämmenneet, joten jatkoin Body Pumpiin tyyppaamaan uuden ohjelman. En osaa suoriltaan heittää yhtä syväluotaavaa analyysiä, kuin Marnie blogissaan, mutta olen kyllä melkolailla samaa mieltä. Tänään tein pumpissa lämmittelyt kevyemmin kuin yleensä, kyykkyihin latasin vain 8,5kg/pää ja säälin vähän tuntemuksia tuottavaa polveani kyykkäämällä vähän vähemmän antaumuksella, kuin mitä juoksun turmelemat pakarani vaatisivat. Rintalihakset meni vitosella/pää, ojentajat 4,5kg/pää (= hiukan liikaa), hauikset 4,5kg/pää (voisi lisätä!), selkäbiisin kevensin kanssa (4,5kg/pää), samoin askelkyykyt (4,5kg/pää ja hypyt jätin enimmäkseen hyppäämättä) ja olkapäät tein 3kg käsipainoilla ja viimeisen setin punnerrukset melkein kaikki niin kuin isot pojat. Vatsalihaksissa oli (mulle) uusia liikkeitä ja sainkin ihan mukavan poltteen keskivartaloon! Uuden ohjelman ensimmäinen kerta on aina vähän hakemista, mutta 299kcal keskisykkeellä 113bpm oli tämänkertaisen Body Pumpin saldo. Parasta kaikessa oli se, että olin aivan hymy pyllyssä koko sen ajan, kun olin salilla ja itseasiassa jo sitä ennen. Aivan mahtava fiilis ennen ja jälkeen!
After. Raukea fiilis, jäätävät silmäpussit ja kaksari. Yh.
Sellainenkin jännä juttu tässä pääsi äskettäin, hyvän fiiliksen voimalla tapahtumaan, että vihdoin otin yhteyttä paikalliseen PT-palveluita tuottavaan naisyrittäjään, Pia Ali-Rekolaan. Pia valikoitui suositusten perusteella ja luotto on kova. Piakkoin Pia laatii mulle tavoitteideni mukaisen saliohjelman ja ohjaa ensimmäisellä kerralla, että hommat tulee tehtyä oikein. Pääsen vihdoin ja viimein ryhmäliikuntatuntien lisäksi myös ihan kuntosalin puolellekin ihmettelemään. Mä oon siellä niiiiin pihalla!
Huomiselle on varattuna jooga ja sen jälkeen suuntaamme koko perheen kanssa uimahalliin. Jos muistaisi ottaa uimalasit mukaan, niin voisi kokeilla vähän ihan uidakin, ainakin käsipohjaa poreissa.
Ylläoleva otsikko oli tänään Facebookin tilapäivityksenä. Otsikko kuvaa tätä päivää, mutta melko paljon touhua, säpinää ja sydämentykytyksiä on näihin muihinkin päiviin mahtunut.
Tiistaista lähtien olen siis ollut töissä. Treenaamaan uskaltauduin
vasta torstaina, vaikka flunssa ei juurikaan enää vaivaakaan. Syynä
tosin se, etten tiistaina ehtinyt, koska oli vähän aika
paljon muuta draamaa elämässä, mutta ei siitä tässä yhteydessä sen
enempää. Keskiviikkona suunnittelin aamupäivällä kevyttä lenkkiä ennen
iltavuoroon menoa, mutta satoi vettä aivan kaatamalla. En uskaltanut
mennä kastelemaan itseäni, ettei tauti pahene uudelleen. Eilen raahasin
itseni kympin lenkille. Vaikeuksien kautta, väsyneenä ja vasta klo 21.
Väsymyksestä
huolimatta lenkki kulki aivan törkeän hyvin ekat 5km, hetken salaa jo toivoin vihdoin onnistuvani alittamaan tunnin kympillä. No, ei tänäkään kesänä.
Vitosen jälkeen jalat meni ihan veteläksi, sykkeet laski ja tuntui,
että energiat loppui ihan tyystin. Ei ihme. Siinä vaiheessa muistin
syöneeni viimeksi töissä lounaalla. Ei näin. 1:04:55 meni sitten lopulta
aikaa kymmenessä kilometrissä. Ei ehkä aamuvuoron jälkeen (herätys viimeistään klo 6) ihan
optimaalisin lenkkeilyaika, varsinkaan syömättä.
Viikon
aikana sain myös haettua tilaamani G-Starin mustat farkut. En
äkkiseltään keksi mitään sen parempaa, luovat ihastuttavan illuusion
hyvin muotoutuneesta perssiistä ja kapeasta vyötäröstä. Aivan mahtavat. Lisäksi sain
muunlaista kirjepostia. Todellisen rakkauskirjeen. Jaa nämä elämäni
tähtihetket kanssanne kuvakollaasin muodossa.
Tänään vietin siis ansaittua vapaapäivää töistä ja päivä on mennyt asioita hoidellessa ja ostoksilla. Imuri / Hooveri olisi kanssa sopinut litanian jatkoksi, mutta siirtynee huomiselle. Tevarista (paikallinen musaliike) kävin ostamassa rumpukapuloita, motarista (Motonet) spraymaaleja (Don't ask...), Citymarketista (eli citarista) hain 9prk Gainomaxia, (oli hyvä tarjous, 2,99€/3prk!), tiimarista askartelutarvikkeita (Don't ask toisen kerran!), mäkkäristä kanasalaatti ja illan kruunuksi vielä Foreverille. Kävin pitkästi aikaa pumpissa ja sh'bamissa. Pumpissa oli kyllä lihasvoimat hukassa, vaikka tein taas viikon tauon vuoksi pienemmillä painoilla kuin yleensä. Tietty tuo aerobisen lisääntyminen nyt varmasti vaikuttaa kanssa ja ehkä vielä tautikin painaa. Otin salille testiin saamani näytteen High5 Zero - tabletista, joka liuotetaan 750ml vettä. Myyntipuheen mukaan pitäisi parantaa vaikka ja mitä.
"This drink has a pleasant taste and is ideal for low-carb training. It
provides your body optimally with all necessary electrolytes, so that a
better lipid metabolism is guaranteed during medium intensive workouts
than with a normal sports drink. Moreover, the risk of dehydration is
banned."
Yhden tabletin kokeilun perusteella en menisi kehumaan. En huomannut mitään vaikutusta missään, paitsi siinä, että janontunne ei lähtenyt mihinkään. Hörpin koko 750ml nestettä viimeistä pisaraa myöten Pumpin ja Sh'Bamin aikana ja olin suu kuivanatunnin loppuosan. Ei vakuuttanut. Ensi viikolla testiin pääsee kehuttu Dura Max- aminohappovalmiste, jota toivon kykeneväni ottamaan mukaan myös Espooseen.
Nyt kuitenkin kuvasaastetta a'la Devis. Olkaa hyvät.
Kuvassa takkatuli, g-star arse x 2, rakkauskirje, treenilook tältä päivältä ja myös kaupunkireissun look.
Nyt ei mene treenit putkeen. Kolmannen viikon peräkkäin Polar ilmoittaa, että harjoitusviikko vajaa.
Viime viikolla kävin tiistaina tunnin spinningissä ja juoksemassa keskiviikkona. Loppuviikko meni miten sattuu, töissä lähinnä ja tietty RHCP:n huippuhyvää keikkaa kuunnellen. Toisaalta, pari tuntia hytkymistä saattoi mennä treenistä kanssa. Tässä vasta lämmiteltiin, enemmänkin irroteltiin ennen kuin Ratinan stadionilta poistuttiin kohti kotia.
Mukaan mahtui myös ystävän kolmekymppiset, jotka juhlin nätisti alkoholitonta siideriä nautiskellen. Silti viikonloppuna kertyi järkyttävä määrä univelkaa ja eilen en vaan jaksanut lähteä salille enkä lenkille. Toisaalta, kroppaakin pitää kuunnella ja koska eilen tuntui väsyneeltä, niin tuntui väsyneeltä. Olo ei piristynty edes tunnin päiväunilla, niin minkäs teet.
Viikko kuvina näyttää jotakuinkin tältä:
Tänään vietän vapaapäivää jonka aloitin nukkumalla univelkaa pois. Heräsin joskus klo 11 jälkeen. Pojan kanssa sovittiin tekevämme jotain kivaa. Se ei kuulema ole siivoamista, koska 7-vuotiaan mielestä se ei ole kivaa. No. Ei siitä erityisemmin välitä 30-vuotias äitikään, mutta vähän kai olisi pakko?
Kesälomaa odotan kuin kuuta nousevaa. Loman alkuun on vielä 3 iltavuoroa ja 2 aamuvuoroa. Kyllä. Lasken päiviä. Turnauskestävyys alkaa olemaan jo vähän melko heikolla. Vielä viimeinen puristus, niin saa kaksi viikkoa chillailla. Parasta lomassa on, että mulla ei ole kertakaikkiaan minkäänlaisia lomasuunnitelmia. Ainoastaan kävellä puolitoista kilometriä aamulla koululle ja takaisin kotiin ja iltapäivällä sama homma, sillä esikoiseni, joka on myös kuopukseni, aloittaa koulun lomani aikana. Siinä minun kesälomani ykkösprioriteetti, tukea lasta koulutien alkutaipaleella. Nyyh.
Nyt kuitenkin täytyy skarpaantua treenaamisessakin ja tänään on jo PAKKO PÄÄSTÄ salille.
Vaihtoehtona on Body Pump ja Sh'bam (ja Combat?) tai Pro Spinning. Lihaskuntoa en ole tehnyt viikkokausiin, ja tuntuu että valun kohta viemäristä joten ehkä kallistun Body Pumpin suuntaan.
...lauloi Eagle - Eye Cherry eilen Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä noin kahdeksan kilometrin kohdalla. En antanut periksi, vaikka mieli teki.
Eilen siis kävin vähän ex-tempore juoksemassa Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla kympin.
Ilmoittauduin edellispäivänä vaikka nioben kanssa oli suunniteltu sitä vuosi, ainakin. Garminin mukaan edellinen juoksulenkki oli 4.7.12, jonka jälkeen kaaduin pyörällä ja loukkasin säärtä. Ja sitten on tässä ollut kaikenlaista muuta ohjelmaa, joten ei ole tullut juostua. Muutenkin kevään juoksukilsat on hävettävän vähiin jäänyt, siihen nähden miten paljon muuten on liikuntaa tullut. 1.4. - 27.7. Garminin yhteenvedon mukaan 88km. Lisäksi keliksi oli luvattu paahtavankuumaa hellettä.
Edellisiltana valkkasin vaatteet kassiin ja latasin mp3-soittimeen pykälää raskaammat juoksumusiikit + muutaman jokeribiisin. Koska keli oli kuuma, oli pakko laittaa lyhyet shortsit, jotka on oikeasti lyhyet. Siis todellakin LYHYET. Alle juoksuliivitoppi ja päälle treenitoppi. Nikeä päästä varpaisiin taas koko tyttö, paitsi sukat oli Craftilta. Kengät valkkasin varman päälle, joten Pegasokset jalkaan.
Olin kisapäivänä aamuvuorossa, joten vaihdoin juoksukamat päälle työpaikan pukkarissa. Jännitys alkoi tiivistymään töissä jossain lounaan ja kahvitauon välissä ja työkavereilta tuli hillittömät tsempit mukaan. Tiesin, ettei juoksulta voi odottaa kovin suuria koska a) olin ilta-aamusta väsynyt b) en ole juurikaan treenannut juoksua tänä kesänä c) keli oli paahtava ja se ei sovi mulle d) en ollut ylipäänsä juossut yli kolmeen viikkoon.
Niobe oli kannustamassa ja otti kuvankin lähtöpaikalla. Fiilis oli lähinnä "tästä ei voi tulla mitään". Niobe kyseli, mihin aikaan kannattaa odotella maalisuoralle. Realistisena ehdottelin suunnilleen samaa aikaa kuin vuosi sitten Forssassa.
Vielä bajamajaan pissalle ja lähtöpaikalle odottelemaan. Virittelin mp3 soittimen aloitamaan musisoinnin tällä:
Lähtölaukaus pamahti ja niin kuin aina, lähdin lujempaa kuin oli tarkoitus. Ekat 3km mentiin alle 6min/km, jonka jälkeen kirosin taas, että mikä ihme pistää ihmisen juoksemaan henkensä kaupalla, ja ihan ilman mitään hyvää syytä.
Jossain likimain 3km kohdalla oli mies ja poika kannustamassa. Sieltäkin on kuvatodisteita olemassa.
Toisenkin kuvan mies otti. Se kuva todistaa lähinnä sen, miten H E L V E T I S T I voi ihmisellä olla selluliittia perseessä/reisissä. En julkaise.
Ensimmäinen juomapiste oli uimahallin hoodeilla. Urheilujuomana oli oksennuksen makuista Gutzyä. Otin mukillisen, mutta en pystynyt juomaan. Otin märän sienen, jonka puristin päälleni. Ehkä paras fiilis koko juoksussa oli siinä, kun viileää vettä valui päälle.
Normilenkeilläkin kilometrit 3-6 on aina ne raskaimmat. Niin oli nytkin. Vauhti hidastui, porukkaa meni ohi ja Garminin mukaan vajottiin 7min/km vauhtiin. Purin hammasta yhteen ja päätin, että kyllä mä nyt edes vähän parannan aikaa, ja yritin pitää vauhdin alle 7min/km. Syke oli koko ajan 185+. Niin se oli Forssassa ja Espoossakin.
Linnanpuiston kulmalla keski-ikäinen mies pyrki ohi. Ja menikin. Kannustaja reitin varrelta huusi, että "plikat, nyt ette päästä kyllä tuota miestä karkaamaan", joten kipaisin rinnalle. Tämän miehen kanssa taivallettiin rinta rinnan melkein koko loppumatka. 8km kohdalla avasin keskustelun ja juteltiin jotain. Tässä kohtaa mp3:ssa soi tuo Eagle-Eye Cherryn Don't give up- biisi. Kerroin miehelle välillä, että enää 1,5km ja vielä 500m matkaa ja sanoin jossain vaiheessa, kauan oli aikaa mennyt. Juteltiin myös, että juoksu on kelin vuoksi raskas eikä varmaan irtoa juuri loppukiriä. Loppua kohti kuitenkin vauhti kasvoi. Kentälle tultaessa mies jäi taakse. Edessä juoksi nainen, joka oli jossain 3km jälkeen ohittanut minut. Juoksin naisen kiinni nioben kannustaessa kentän laidalla. Nainen kiristi tahtia ja minä myös.
(Kuva: Niobe)
Juuri ja juuri sain naisen jätettyä taakseni ja ohitin maaliviivan sekunnin ennemmin. Sain elämää rumemman mitalin ja chippi otettiin pois. Pari mukia vettä mukaan ja vessaan.
Loppuaika oli 1:05:50 brutto ja 1:05:41 netto. Viime vuonna Forssassa juoksin kympin 1:09:03 brutto, joten parannusta tuli reilu 3min. Parempaankin olisin pystynyt JOS olisin treenannut. Koska en ole, niin tähän on oltava tyytyväinen. Garminin datat näkee täältä.
Se, mitä juoksusta hain, niin sen myös sain. Hain motivaatiota treenata ja innon taas ottaa jonkin kisan tavoitteeksi, jota kohti mennään ja jossa itseänsä ylitetään. Koska kymppi on jo juostu, niin varmaan se olisi sitten puolikas juostava seuraavaksi? Mutta milloin ja missä ja kenen kanssa, kas siinäpä pulma. Seuraneidille tai herralle paikka auki!
Lopuksi vielä biisilista:
Risto Räppääjä: Kaikki kuntopiiriin vaan
Turisas: Supernaut
Before The Dawn: Faithless
In Flames: Darker Times
Sentenced: Trooper
Dragonforce: StormingTthe Building Fields
Gene Simmons: Asshole
Megadeth: Blood of Heroes
Megadeth: A tout le monde
Kotiteollisuus: Satu peikoista (live)
Dragonforce: Through The Fire and Flames
Eagle-Eye Cherry: Don't give up
Lapko: Bad Boy
Sonata Arctica: The Cage
Reckless Love: Hot
In Flames: Sounds of a Playground Fading
In Flames: Liberation
The Offspring: Can't repeat
Trapt: Wasteland
Luulen, että maalissa oltiin 16. biisin kohdalla, koska viimeisimmistä ei ole minkäänlaista muistijälkeä ainakaan. Loppuun vielä ehdottomasti eilisiä fiiliksiä parhaiten kuvastava biisi.
Mä olen hyvä tasan ja täsmälleen yhdessä asiassa. Shoppailussa.
Tänään kävin ensimmäisessä ikäsidonnaisessa syöpäseulonnassani ja tarkoituksena oli vain katsoa, löytyisikö Sokokselta matkustamokokoisia matkalaukkuja. Ei löytynyt. Löytyi pari t-paitaa. Alesta. (kollaasin keskimmäiset kolme)
Sen jälkeen menin Intersportiin. Sieltä löytyikin vaikka ja mitä. Treenivaatteiksi valkoiset caprihousut + vihreä t-paita, bikinit ja Björn Borgin huppari sekä Davidin treenikassit, jotka lapset ottaa reissuun mukaan.
Tiimarista tarttui mukaan Angry Birds- penaali nuorelle koululaiselle, saman sarjan kynät, kumit ja viivotin, vähän muita kyniä, teroitin ja muistivihkonen sekä isommille koululaisilla muistivihkoset, lyijykyniä ja kumit. Prismasta löytyi koululaiselle Retki- merkkinen perusreppu sekä matkustamokokoiset laukut.
Nyt pitää vielä toivoa, että kuvassa esiintyvä, kuumeinen nuori mies a) paranee ennen reissua ja b) ei tartuta ketään muuta.
Ja niin. Ei sporttia ja urheilua tänäänkään. Shoppailu vei rahojen lisäksi myös kaikki mehut.
Perusluonteeni ollessa pessimistisyyteen taipuvainen, joskin ollen kuitenkin melko empaattinen ihmisolento, niin toivoin tänäkin vuonna a) huonoa keliä (= vähemmän hukkujia) ja b) itselleni töitä kaikiksi juhannuspäiviksi (= vähemmän vitutusta sekä mulle että kanssaeläjilleni).
Juhannusta viettäköön mökeillä ja festareilla ne, ketkä siitä nauttii. Mä nautin juhannustunnelmasta enemmän töissä keski-iältään 90 vuoden nurkilla olevien ikäihmisten parissa. (Ja kerrytän samalla vähän extraa muuten niin ohueen hoitajan tilipussiin.)
Eilisessä postauksessa uhkasin roudaavani miehen kahvakuulatunnille. No. Se saattoi kariutua alkuunsa. Ei hänellä ole enää sisäliikuntaan sopivia kenkiä! Hitto. Just nyt olis ollut hyvä sauma, kun lapsikin mökkeilee. Mietin jo, että lähden plaraamaan Hämeenlinnan urheiluliikkeiden (niitä on ehkä kaksi.) alelaarit, josko löytyisi edulliset sisäliikuntakengät miehelle. Ehkä sen vielä toteutankin. Tunti alkaa vasta 18:40.
Sisäliikuntakengistä puheen ollen, hain eilen postista StartFitnessin paketin, joka ei pettänyt taaskaan. nioben toivomuksesta, luvassa kuvapostaus uusista kuteista. Laitoin mukaan myös muutaman puhelimen uumenista löytyneen palloilukuvan ja pullistelukuvan. Pullistelukuva on lähinnä vertailukohdaksi sille, jos se haba joskus erehtyy kasvamaan. :D Olkaa hyvä.
Eikai tässä sitten muuta. Pitäisi kai vapaapäivänä siivota, mutta ei huvita, enkä taida jaksaa. Ehtii kai sitä juhannuksena töiden jälkeenkin siivota.
Nyt tulee sitten tekstiä enemmän, kuin ehditte lukea. Salapoliisityöllä selvitin, että blogia on klikattu päivän aikana yli 100kertaa! Huikeaa! Kiitos ja kumarrus. Vielä kun avaisitte kommentointihanat, niin saisin jonkinlaista järkeä näihin postauksiin.
Mistä haluatte kirjoituksia? Haluatteko ennemmin, että en kirjoita? Kirjoitanko spinningneitsyyden menetyksestä? Entä haluatteko tietää miltä tuntui maaninen ryhmäpompinta? Entäpä kuvauksen siitä, miltä tuntuu mennä ensimmäistä kertaa Body Pump-tunnille, kun kaverit on puhuneet siitä jo vuosia? Haluatteko pohdintaa siitä, miksi hiilareita vähentävä sokerihiiri päätyy aina keräämään jättimäisen hiilaripöhön kiskomalla kaksin käsin pullaa, karkkia ja jätskiä? No, suurimmasta osasta edellämainittuja kirjoitan joka tapauksessa. Halusitte tai ette.
Sitä varmaan moni mielessänsä pohtii, mikä saa ihmisen osallistumaan juoksutapahtumaan, vaikkei edellytyksiä ole kärkisijoille, eikä edes lähelle. Eikä edes ensimmäisen kahdensadan joukkoon, hyvä jos ei aivan hännänhuipuksi jää. Forssan suvi-illassa sijoitukseni oli siinä puolivälin tuntumassa, 201/ 419 ja Espoossa "sijoitus" 566/661. Minun ja viimeisen juoksijan ajassa oli eroa melkein tunti ja väliin mahtui alle 100 juoksijaa. Niobe juoksi noin 33min minua kovempaa ja väliin mahtui 300 juoksijaa. Puolikkaan matkoilla siinä kahden tunnin kieppeillä on mieletön ruuhka.
Sitä pohdin minäkin, mikä pistää ihmisen juoksemaan numerolappu rinnassa niin kovaa kuin pääsee, vaikkei mikään pakko olisi. Ja vielä maksaa siitä osallistumismaksun, matkakulut + kisavaatteet, jotka totta kai pitää olla uudet joka tapahtumaan. Mahdollisesti niitä jopa pitää ostaa kahdet, toiset varalle. Ennen kisapäivää tuusataan soittolistat kondikseen, ladataan uudet musiikit nettikaupasta. Parhaassa tapauksessa kauden päätapahtumaa varten uusitaan juoksutossut ja sykemittarikin. Mp3-soitin ei myöskään välttämättä sovi trikoiden sävyyn, se pitää kai kanssa hankkia!? Ennen puolikasta ostetaan tankkausjuomat, mukaan pakataan energiageelit ja kisan jälkeen palautumisjuomat. Mitä hiton järkeä tässä on? No okei. Ehkä voisi juosta ilman uusia kisavaatteitakin ja pärjätä vanhoilla
soittolistoillakin, tapoihini joskus kuuluu pieni (?!) liioittelu, mutta ehkä puolet totta silti tässäkin.
Sitä järjettömyyttä tai järjellisyyttä pohdin myös Espoossa eräänä syyskuisena päivänä. Kuin myös Forssassa muutamaa kuukautta aiemmin. Taisin ajatuksen lomassa käyttää muutamaa voimasanaakin. Vedenpitävää vastausta en keksinyt, mutta kai se kisajännityksen tuoma endorfiinipölläys nostaa suorituskykyä sen verran, että tekee parhaansa + 50% yli, jolloin voittaa itsensä ainakin puolitoistakertaisesti. Onhan se sitäpaitsi näyttävämpää rojahtaa maaliviivalle kontilleen kaikkensa antaneena kisatapahtumassa, jossa läsnä katsomassa on kymmeniä tai satoja ihmisiä, kuin vetää itsensä äärimmilleen kotiseutulenkkeilyllä ja kaatua kotiovelle vain perheen ihmeteltäväksi.
Isona tekijänä myös massajuoksutapahtuman tunnelma ja kaikkia kannustavat kannustajat reitin varrella sen lisäksi, että jokainen osallistuja yleensä voittaa itsensä lisäksi joko ruman t-paidan, mitalin tai parhaassa tapauksessa molemmat ja usein kaupan päälle vielä sponsoreiden tarjoaman tuotepakkauksen, jossa voi olla kahvinporojen lisäksi jopa yksi kalamiehen kaverikin! Ei sillä. Onhan ne kivoja kisamuistoja, rumat paidatkin. Äitini varmasti ajattelee mökillä Suvi-ilta teepparissaan savunhajussa itikoita huitoessaan lämmöllä sitä 10km juoksurutistusta, jonka tytär on paidan eteen temponut. Not. Espoosta sentään saatiin teknistä matskua oleva vihreä Rantamaraton 2011 t-paita muistoksi. Sitä olen pitänyt juoksulenkilläkin päällä. Kerran.
Kisaamaan ei siis lähdetä kylkiäisten vuoksi. Itse ilmoittaudun juoksutapahtumiin siksi, että saan asetettua itselleni jonkin päivämäärän, jota kohti treenaan tavoitteellisemmin. Varsinkin, kun kaikessa tekemisissäni olen tiivissä yhteistyössä kaverini Viime Tingan kanssa. Teistäkin joku saattaa hänet tuntea. Mahtava tyyppi, saa aikaan mielettömiä suorituksia toisinaan!
Lisäksi suurena kimmokkeena juoksutapahtumiin osallistumisena on ollut juoksuseura. Mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut juoksuseurakseni tapahtumiin nioben, jonka kanssa olimme sekä Forssassa että Espoossa. Hän on kisakonkari minuun verrattuna, mutta roikuttaa silti mukanaan hidasta juoksijaa tapahtumasta toiseen. Tänä vuonna oli tarkoitus mennä yhdessä Forssaan. Nioben maratonille ja minun puolikkaalle, mutta se taitaa kariutua loukkaantumisen vuoksi. Ehkä pääsemme yhdessä taas Espooseen? Minun ilmoittautuminen on edelleen voimassa Forssaan puolimaratonille ja nyt päällä oleva flunssa näyttää, täytyykö se vielä viime tingassa muuttaa vain kympiksi. Vai mennäänkö juoksemaan puolikas käytännössä kylmiltään, ilman yhtään pitkää lenkkiä?
Oli miten oli. Tänä kesänä laitetaan taas numerolappu rintaan ja mennään.
Kuvakollaasissa suosikkilenkkimaisemat ja kuvamuisteloita viime vuoden Forssasta ja Espoosta.
Espoon kuvien (alarivin kaksi oikeanpuoleista) copyright Max Edin ja Forssan kuvan (alarivi vasemmalla Johanna Kuusi.
Kaikki alkoi kai vuonna 2010, helmikuussa. Istuin lääkärin vastaanotolla ja kuulin mitä todennäköisimmin sairastaneeni edelliskesänä aivoinfarktin ja näin myös epikriisiin diagnoosin kohdalle kirjoitettiin. Olin tuolloin ollut juuri ja juuri 27-vuotias. Riskitekijöiksi keksittiin tupakointi ja migreenitaipumus, sekä hyvin lievänä tekijänä hormonikierukka. Näistä kolmesta ainoa, johon saatoin itse vaikuttaa oli tuo tupakoinnin lopettaminen ja kieltämättä muutenkin aivoinfarkti kannusti elämäntaparemonttiin. Lopetin tupakoinnin ja samoihin aikoihin Hämeenlinnaan rantautui myös Zumba. Aloin käydä työkavereiden kanssa Zumbaamassa ja innostuin. Kunto kasvoi, ja lumien sulaessa aloin miettimään, että jos kestän tunnin-pari zumbaa, niin ehkä voisin aloittaa myös jonkinlaisen juoksukoulun jolla tavoitella 5km yhtäjaksoista juoksemista. Aikatavoitteeksi asetin vitosen puoleen tuntiin.
Ostin elämäni ekat juoksulenkkarit ja vähän sen jälkeen myös sykemittarin (Polar FT60). Aloin juosta. Juoksin lyhtypylvään välin, juoksin kaksi ja niin edelleen. HeiaHeian ensimmäinen juoksumerkintä on 18.5.2010 ja statistiikassa 2,4km ja aikaa oli mennyt 20min. 11.6.2010 olen kirjannut juosseeni 7km tunnissa. Heinäkuussa 2010 muutin ja nyrjäytin muutossa nilkkani. Tämä vastoinkäyminen aiheutti aikamoisen takapakin ja myös juoksutauon. Jossain vaiheessa kesää jaksoin juosta sen 5km, mutta puoli tuntia ei ollut lähelläkään. Syksyllä jaksoin juosta 7km yhteen menoon 53minuuttiin. Se tuntui todella pitkältä lenkiltä jo se!
Talvella eksyin taas tupakkanaisten seuraan. Liikuntaharrastuskin vähän jäi ja joku hyvä tekosyykin sille varmasti oli. Heiaheia on täysin vailla merkintöjä koko talven ajan. Kevään alkaessa sulattaa lumia pois asfaltia alkoi taas juoksuvarvas kutiamaan. Huhtikuulta 2011 löytyy seuraavat merkinnät, jolloin 5km on taittunut tämän mukaan 35min. Muistan heittäneeni tuon ajan vähän hatusta, koska jotain ongelmaa oli ajanoton kanssa. Uskon, että todellinen aika oli lähempänä 40min tuossa vaiheessa talven venymisen jälkeen. Lopetin taas tupakoinnin ja otin tavoitteeksi juosta 10km putkeen numerolappu rinnassa. Sen tein Forssan suvi-illassa 2011 aikaan 1:09:03. Elämäni ensimmäisen 10km lenkin juoksin treenin vuoksi vain muutamaa päivää ennen. Lenkin jälkeen itkien soitin ystäville ja ilmoitin: "Minä. Juoksin. 10km. " Ehkä yksi elämäni suurimmista itseni voittamisen hetkistä.
Kympin suorittamisen jälkeen päätin juosta puolimaratonin syksyllä. Kesän treenit meni ensin ihan hyvin. Juoksin yhä liian kovilla sykkeillä ja liian usein. Viisaammathan jo tietää mitä siitä seuraa. Minäkin tiedän nyt. Siitä tulee rasitusvammat eli penikkaongelmat. Niiden kanssa taistellessa kesän juokseminen oli vähän sellaista sun tällaista. Samoin oli hankalaa pysytellä erossa tupakkakääryleistä. Jos juoksin, en polttanut. Jos en pystynyt juoksemaan, aloin polttamaan.
Syksyyn mennessä sain nippa nappa 200km juostuja kilometrejä alle ja osallistuin Espoon Rantamaratonin puolikkaalle. Puolikkaalle treenaaminen oli ollut tosiaan vähän epäjohdonmukaista ja tupakansavun höystämää, mutta osallistuin silti puolikkaalle, vaikka tiesin olevani ehkä jopa huonommassa kunnossa, kuin kesäkuussa Forssassa. Juoksin kuin juoksinkin ystäväni nioben kanssa puolimaratonin. Aika oli 2:27 ja risat, mutta juoksin sen. Niobe ehti oman maaliintulonsa jälkeen käydä suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, ennen kuin tuli urheilukentälle minua kannustamaan. Hieman juostaan eri sarjoissa ja siksi niobe onkin ehdottomasti oma juoksuesikuvani.
Puolimaratonin jälkeen oli taas varmasti hyviä tekosyitä paljon, koska seuraavan kerran sain juoksutossut jalkaan vasta marraskuussa. Talven ajan kuitenkin yritin jollain tavalla juosta koko talven. Välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän aktiiviesti. Käännekohta liikuntaharrastukseen tuli kuitenkin hieman ennen joulua, kun miehen siskon houkuttelemana kävin tutustumassa läheiseen kuntokeskukseen ja otin jäsenyyden sinne.
Kuntokeskusjäsenyyden jälkeen menetin sekä body pump että spinning-neitsyyteni, otin 10 kerran Fustra PT-paketin ja tein tuttavuutta Zumban kaltaisen Sh'bamin kanssa. Käynyt olen satunnaisesti myös Body Balancessa, Joogassa, Combatissa ja jopa Body Attackissa (joka oli mielestäni enimmäkseen maanista ryhmäpompintaa...). Olen myös syvävenytellyt, kahvakuulaillut, työmatkapyöräillyt ja juossut. Yhteensä tänä vuonna 107h edestä ja siitä juoksua on ollut vain vajaa viidesosa, reilu 20h ja noin 100km. Treenejä häiritsi melko paljon huhti-toukokuussa opintojen loppurutistus, johon mahtui opinnäytetyön lisäksi kaikki muut viimehetken rästihommat.
Juoksussa on silti tapahtunut kehitystä, vaikka kilometrejä on tullutkin nihkeästi. Sain pari viikkoa sitten vihdoin vuonna 2010 asetetun tavoitteen täytettyä. Juoksin 5km alle puoleen tuntiin. Tarkalleen 29:32.
Myös normilenkin vertailussa voi havaita sekä "vauhdin" kasvaneen että sykkeiden laskeneen. Kyseinen vertailu on siis täsmälleen saman 8km lenkin kiertämisestä, täysin samaan suuntaan, vaikka Garmin haluaakin mitata korkeudet joka kerta eri tavalla.Turtle on the run ei todellakaan ole edes liiottelua.
Tästä siis jatketaan historiani kolmatta juoksukesää eteenpäin. Seuraava tavoite piti olla 16.6.2012 Forssassa juostava puolikas, mutta tulin kamalaan flunssaan, joten se lienee kariutuu siihen. Ehkä vaihdan osallistumisen vain kympiksi. Syksyllä haluaisin taas mennä Espooseen, koska reitti oli maisemallisesti todella kaunis. Jostain syystä tykkään ihan pöhkönä juosta veden äärellä. Mikä lie siinäkin sitten.
Tiivistän loppuun kuvamuotoon vielä treenilookkia joka lähtöön:
