Puolimaraton, lomamatka ja uusi perheenjäsen

Heippa!

Kovin on vähäsanaiseksi jäänyt blogi. Pahoittelut niille, ketkä päivityksiä on kaivanneet.

Jyväskylän Finlandia meni miten meni. Ei se hyvin mennyt, loppuaika oli yli 6min huonompi kuin vuosi sitten, mutta loppuun asti se meni. Helposti se ei kuitenkaan mennyt. Viimeisen pitkiksen jälkeen seuraava juoksu oli puolimaraton ja se kyllä tuntuikin siltä, että takana oli kaksi ja puoli viikkoa juoksutaukoa. Välissä putkinäköisenä keskityin lastenhuoneen uudistusprojektiin, joka söi kaiken töiltä liikenevän vapaa-ajan. Lisäksi oli tosiaan surua koirasta, vähän flunssaista oloa ja liuta muita hyviä tekosyitä.

Myös superdietti kuoli kokoon puolimaratonia edeltäneellä viikolla. RIP.

Puolimaratonin jälkeen ajoin melkein suoraan Jyväskylästä Hämeenlinnaan ja sain sen seurauksena niin killiin koko vasemman puolen selkää, että jouduin maanantaiaamuna töistä käväsemään työterveyessä. Levolla ja relaksantilla jumit laukesi. Perjantaina lähdettiin anivarhain Varsovaan ja maanantaina palattiin. Reissu oli ihana ja ylläri ylläri. Ei ihan löysäilyksi mennyt, vaan käytiin jopa hotellin salilla.

Maanantiana palattiin tosiaan kotiin ja haettiin meille uusi koira. Meidän perheenjäsenenä on nyt 10kk ikäinen Parsonrusselinterrieri, Ilo. Ilo on nyt talven ylimenokauden juoksuvalmentaja ja raahaa ainakin kävelylenkeille useamman kerran päivässä. Muuten en ole jaksanut raahautua mihinkään. Muutama lomapäivä reissun jälkeen on mennyt ihan uuteen perheenjäseneen tutustuessa, mutta eiköhän se tästä taas lähde, kunhan pääsee vauhtiin. 

Elossa siis ollaan ja varmasti kohta taas treeninsyrjässäkin kiinni.

 

Ilon edesottamuksia voi lukaista täältä: 

Iloa elämään 

Valonpilkahduksista suoraan synkkyyteen

Hupsista taas. Edellisestä postauksesta on mennyt aikaa taas melko reilusti. Olkaa hyvät vaan tai pahoitteluni - jokainen valitkoon mieleisensä.

Kiitos kysymästä. Herkkulakko ja SD on menneet moitteettomasti. Tähän asti, mutta siitä tuonnempana. Juoksuohjelmassa on tapahtunut edistymistä, sunnuntain pitkis taittui nimittäin reilu 10min reippaampaa tahtia kuin vuosi sitten, matkan pituuden ja reitin ollessa suunnilleen sama.

Samoin salilla on homma maistunut - ei valittamista.

Salille menossa...

Supedietissä oli tällä viikolla tankkauspäivä. Ohjeessa se oli keskiviikkona, mutta mun kalenteriin se istui paremmin tiistaille. Kaikenlaista kummaa sitä piti syödä.

Tankkauspäivän ilta tuntui vatsanseudulla kyllä...

Tänä aamuna oli onneksi tilanne jo vähän toisenlainen...

SD:n saldo -2,8kg 2½viikossa.

Päivä jatkui sitten melko surkeissa merkeissä. Mä olen flunssainen. Ei siis kuumetta eikä mitään, vaan tukkoinen nenä. Vapaapäivä on mennyt siis ihan lepäillessä. Lisäksi tultiin sen raskaan päätöksen eteen, että 14½-vuotta mukanani kulkenut karvaturri oli aika päästää tuskistaan ja nukuttaa ikiuneen. Päätös tehtiin eilen, mutta ajankohta jäi vielä auki.

Poski poskea vasten.

Poika, jonka elämän jokaisena päivänä meillä on ollut Piitti.

Tänään poika tuli koulusta kotiin itkien ja kertoi miettineensä asiaa. Piitti on vanha ja viime aikoina vointi on mennyt alaspäin. Päätös koiran lopettamisesta lähiaikoina oli jo tehty. Pikkumies esitti toiveen, että se (lopetus siis) tehtäisi sitten mahdollisimman pian, että voisi surra ja jatkaa elämää. Viisas nuori mies. Soitettiin koiralle eläinlääkäriasemalta eutanasia-aika ja valittiin pieneläinkrematorion kuvastosta yhdessä tuleva uurna. 

Koira sai viimeisen ateriansa. Melkoiset herkut tarjottiinkin.

Maksavikaisen koiran märkäruokaa kurkulla. Bon appetit! 

Ja jälkiruuaksi hammasharjatikku. Eihän tuo takkuturkki miltään älyn jättiläiseltä tässä turpa ruuassa näytä, mutta voi hyvänen aika, että se on vaan ollut rakas.

Koira on ollut aina luonteeltaan persoonallinen. Ei koskaan mikään erityisen sosiaalinen, ei mikään standardihöntsä, saati yhtään hellyydenkipeä. Ehkä ennemminkin sellainen omissa oloissaan viihtyvä, maailman runtelema Aasi Ihaa. Vähän hajamielinen professori. Hyvin, hyvin harvat kerrat tältä koiralta sai suukon - mutta silloin harvoin se tuli sitäkin suuremmalla rakkaudella. Useinmiten Piitti vain tokki karvaisella, haisevalla ja takkuisella turvallaan ja joskus saattoi jopa köllähtää kainaloon.

Tänään klo 18 meillä oli aika. Koira taisi jo vaistota pääsevänsä maallisen elämisen taakastaan ja lähti häntä heiluen ovelle, ennen kuin ovi edes aukeni.

Kävi viimeisen kerran haistamassa korttelin kulman hajut ja hyppäsi autoon.

Crawford Silky Shine aka Piitti 21.2.1999 - 29.8.2013

Näissä merkeissä me siliteltiin koiraystävä ikiuneen. Rauhoittamisen jälkeen nostettiin kaveri pöydälle, annettiin lopulliset annokset narkoosiainetta ja lopetusainetta. Mä pidin kättä koiran rinnan päällä ja tunsin sormissani kultaisen koirasydämen viimeiset lyönnit.

Lepää rauhassa, rakas karvaturpa. Jää iso ikävä ja kaipaus.

Olkoon mikä herkkulakko tahansa, niin koiran nukutuksen jälkeen juotiin TASSUviinerikahvit.

Siinäpä sitten päivän murheelliset fiilikset. Silmäkulma näkee välillä koiran siellä ja tuolla ja suru valtaa mielen, vaikka ehdottomasti oikean ratkaisun tässä teki ja varmasti ihan oikealla hetkellä.

Nyt kun on kaksi päivää silmät turvoksissa ja räkää valuttaen itketty koiraa, niin voisi flunssakin jo vaikka hellittää, jotta pääsisi taas treenin pariin.

Turtle on the run juoksi facebookkiin!

Nonniin.

Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen ajattelin säästää IRL- ystävät ja sukulaiset itsensäpaljastelulta ja keskittää blogiaiheiset päivitykset yhteen paikkaan. Kiitos, anteeksi ja olkaa hyvät.  Tästä lähtien facebookin kautta blogipäivityksistä tiedon saa ne, ketkä tykkää. Jos joku tykkää.

Facebook-Turtle on the run löytyy täältä.  Lisään vielä sivupalkkiin tykkäämistä helpottavan nappulan, jos osaan  kunhan ehdin.

Mitäs sitten muuta. Aiheita olisi mielessä vaikka mitä, mm. juoksemisen syvällistä filosofiaa, herkkuhiiren sokerivieroitusprojektia,  viime viikon ja viikonlopun treenikuulumisia ja vähän off topic- aiheestakin - nimittäin sosiaalisuudesta ja ystävyydestä.

Ainoa vaan, että aikaa ei ole - ainakaan enää melkein puoliltaöin aamuvuoroa edeltävänä iltana.

Nyt siis nukkumaan. Ilmassa tuoksuu aamuisin jo syksy, tuleva tokaluokkalainen laskee aamuja koulun alkuun  ja minä lupaan aktivoitua taas sekä blogin päivittämisessä sekä muiden blogien lukemisessa. Niin. Ja juoksemisessa kanssa...

Kuvituskuvana näkymä joka oli vastassa torstaiaamuna ennen kello seitsemää parkkipaikan takana. Kyllä. Hierasin pari kertaa silmiäni...

Onko Ilosaarirockin jälkeen elämää?

Noniin.

Ilosaarirock on vietetty. Oli kyllä ihan huippumahtavat reissu kaikin puolin. Puitteet, tapahtuma ja seura oli kaikki ensiluokkaista.

Lähdettiin siis Hämeenlinnasta torstaina. Ennen lähtöä kävin tekemässä yläkroppatreeniä ja poljin vähän spinnua, ettei nyt vallan laiskottelun puolelle mene. Alkuviikon podin kesäflunssaa joten levätty on... Ajettiin torstaina Joutsaan, johon tiputettiin lapset miehen vanhempien luokse. Perjantaina lähdettiin kohti Joensuuta ja koska matkaa tehtiin ihan kaksin aikuisten kesken päätettiin tehdä mutka Koikkalaan, johon aktiivinen kyläosuuskunta oli juuri perustanut pienen kaupan. (aiheesta voi lukea lisää vaikka täältä) Kannattaa mennä vähän kauempaakin kurkistamaan ja ostamaan jotain pientä - tai suurempaakin. Aivan  mahtava yhteishengen lopputuotos - perustaa kylään ihan oikea kauppa!

Joensuuhun saavuttiin perjantaina joskus neljän maissa. Käytiin kavereilla kahvilla ja mentiin kurkistamaan, miltä vuokraamamme mökki näyttää.

Hyvältä näytti! Grillattiin, saunottiin ja laitettiin itsemme näteiksi ja komeiksi ja otettiin suunta kohti Sulo-klubia.

Sulo-klubin klubeilin ihan autoillen. Mökki sijaitsi Niittylahdessa n. 16km päässä Linnunlahdelta, joten ihan joka ilta ei viitsinyt taksiautolla ajella. Ei sillä, että alkoholia tähän yhteyteen nyt niin erityisesti olisin kaivannutkaan.

Lauantaina olinkin sitten skarppina katsomassa Ilosaarirockin oheistapahtumana ollutta Roller Derby- peliä, jossa toisistaan mittaa otti Joensuun Rolling Rogues ja Tampereen Taistelurullaluistelijat. Rolling Roguesissa pelaa hyvä ystäväni, joten ei tarvinnut miettiä kumpaa joukkuetta kannustaa - paikallista tietenkin. Ihan ei Roller Derbyn syvin olemus vielä tätä peliä seuraamalla auennut, mutta hauskalta näytti ja kivaa oli seurata. Roller Derbyn jälkeen kipitin keskustaan ja kävin ostamassa Annalta vähän rokkipähkinöitä naposteltavaksi.

Pähkinöiden jälkeen hain serkun asemalta ja palasin mökille muun mökkiseurueen pariin. Sauna oli jo tulilla ja nuotiossa hyvä hiillos grillaamista varten ja sit eikun vaan valmistautumaan iltaa varten.

Lauantaita ei menty ihan vesilinjalla. Muutama hyvä kuiva omenainen siideri tuli nautittua. Illan aikana kuitenkin pääosassa oli hyvän musiikin kuuntelu ja ihanien ihmisten seura - raikuvaa naurua unohtamatta. Oli meillä vaan loistava posse rokkailemassa, ihan yksi parhaista. Jokainen vähän eri piireistä ja eri paikkakunnalta, mutta niin mahtavia tyyppejä jokainen ja porukka viihtyy hyvin yhdessä. Liian harvoin nähdään (noin kerran vuodessa) mutta tärkeitä on joka ikinen siitä huolimatta. <3

Ilman lupaa en tohdi muiden seuralaisten kuvaa julkaista, joten saatte tyytyä minun ja mieheni "naimanaamoihin".

Illan jumppasuorituksista mainittakoon pari pienessä pörössä suoritettua näyttävää kärrynpyörää. Toinen festarialueen laitamilla ja toinen taksijonossa aikaa tappaessa Joensuun torilla.  Ei luun murtumia eikä muita vahinkoja, jei! Kuvatodisteita ei kai(?) ole kellään.

Sunnuntai rokkailtiin jälleen vesilinjalla helteisessä säässä. Taas kerran niitä ystäviä, naurua ja hyvää musiikkia. <3

Jossain mielenhäiriössä lähdin liikenteeseen pitkälahkeiset farkut pohkeiden tasolle käärittynä. Festarialueella hetken hikoiltuani pyysin loppuseuruetta tuomaan tullessaan shortsit. Bajamajavaihto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ilmeisesti pohje oli helteestä hivenen turvonnut ja iho hikoilusta nihkeä. En saanut käärittyä lahjetta avattua auki - enkä myöskään kiskottua jalasta läpi. Lopputuloksena oli bajamajassa tuskaansa irvistelevä bloggaaja ja suoritus oli melkoisen kivulias. Siitä muistoksi jäi myös komeat mustelmat. Illan viiletessä toiseen suuntaan vaihto menikin ihan näpsäkästi siinä päälavan edessä - toivottavasti vain hieman tai ei yhtään peffaa vilauttaen

Maanantaina edessä oli 450km kotimatkaa, Joutsan kautta. Kauas on totisesti pitkä matka. Silti. Ensi vuonna uusiksi!

Kotona oltiin iltakymmeneltä. Tänään käytin lapsen hammaslääkärissä tarkastuksessa (reikiä nolla!) ja hain kummitytön Tampereelta kyläilemään. Loppupäivä onkin mennyt sohvalla viikonlopun reissaamisesta toipuessa ja kaupassa käydessä.  Huomenna takaisin työelämään iltavuoron merkeissä. Ihana miniloma silti takana, vaikkei lomaa olekaan.

Sen, onko Ilosaarirockin jälkeen elämää varmaan aika näyttää. Ainakin festivaalielämää tulee taas loppuviikosta kun Devis, 31v. vie kolme nuorta neitiä (10-12v.) Tampereelle fanittamaan Isac Elliotia. Luultavasti näissä kemuissa on korkeammat kiljahdukset ja enemmän glitteriä huulikiilloissa kuin Ilosaarirockissa. Treenielämän pariin toivottavasti viimeistään torstaina!

Rokkivalmisteluja!

Hellurei. Kuluneet päivät oli erittäin blogisosiaalisia, koska lauantaina treffasin Ninnin ja maanantaina Emilian. Mukavaa oli tavata kummatkin ahkerat treenaajat.

Ilmeisesti jonkinlainen kesäflunssa iski, sillä nenä on ollut tukossa, kurkku kipeä ja olo vähän lämpöilevä ja tööt. Ei jumppaliikkeitä. :(

Silti. Pakko parantua perjantaiksi jolloin otamme suunnaksi Joensuun ja Ilosaarirockin. Hyvästä syystä siis kehittelin äsken jo vaatekriisin.

Muleioovaatteita! Tai on. Mutta en tiedä mitä näistä ottaisin mukaan. Vai otanko kaikki?  Jotain muuta? Ideoita? Suosikkeja? (ignoratkaa pällit ilmeet ja likainen peili...)

Lisäksi tämä viimeaikojen löysäily on mennyt vyötärölle. Päiväruuaksi syödystä perhepizzasta puhumattamaan. Syyllinen näkyy ylläolevasta kollaasista, eikä vyötärö varmaan kolmen päivän rokkaamisella kavennukaan.

No, mulla on koko elämä aikaa taistella takaisin. Ensi maanantaina taas!

Xon!

Nonni. Nyt on saatu nämä lihat liikkeelle.

Toissapäivänä raahauduin intoa puhkuen salille. Otin löysät pois kevyesti kuukauden tauon jälkeen jalkatreenillä. Salilla on ilmastointi rikki - huh! Ajattelin ensin, että juoksen salilta kotiin, mutta jaloissa oli sen sortin tärinät päällä, ettei siitä mitään olis tullut.

Eilen sitten herätys klo 7 ja suunta kohti Mikkeliä. Sain viime vuonna synttärilahjaksi lahjakortit Xon-elämyspuistoon, joten se otettiin suunnaksi. Viimeisteltiin reissu viereisessä Visulahden Dinosauriassa. Kotiin palattiin hieman ennen puoltayötä. Ei jumppaliikkeitä. Vai lasketaanko nämä:

Tänään iltavuoroon. Jalkatreenin jäljiltä on jalat aivan tukossa, eikä ilmeisesti eiliset hypyt, keinut, voltit ja liukumäkien portaiden kiipeämiset juurikaan palauttaneet.

Eiköhän se motivaatio taas löydy.

Motivaatiosta - tai lähinnä sen puutteesta

Hei taas. Pitkästä aikaa...  On vähän ollut monenlaista motivaatio-ongelmaa ja alavirettä...

Se vaan on niin, että keskeyttäminen Forssassa oli enemmän perseestä, kun mitä itse osasin edes kuvitella. Sitä tuntee itsensä niin perin epäonnistuneeksi luuseriksi (mitä toki onkin), että ylipääseminen on ollut - ja on yhä - työn ja tuskan takana.  Nyt kuitenkin jotain randomkuulumisia.

niobe haastoi jokin hetki sitten kertomaan / kuvailemaan yhden erityisominaisuuden blogaamisaiheiden ulkopuolelta, joka bloggaajalla on. En keksinyt yhtään mitään. Ei mulla ole erityisominaisuuksia tai taitoja. Niobe ehdotti, että voisin kertoa erityisominaisuudekseni sen, että osaan remontoida. Olkoon erikoistaitoni sitten sen. Alkuvuodesta vasaran alle päätyi meidän wc, sitten makuuhuone ja nyt tuulikaappi.

Remonteista en tokikaan voi ottaa koko kunniaa yksin itselleni. Onhan ne mieheni ja minun yhteistyön tulos. Yhdessä suunnitellaan isot linjat, yksityiskohdat ja hienosäätö jää mun vastuulle. Samoin kuin materiaali ja kalustehankinnat.  Pääsääntöisesti  työnjako on mennyt kuitenkin niin, että mies purkaa, minä rakennan uutta pintaa tilalle (maalaan, tapetoin ja laatoitan) ja yhdessä kootaan ja asennetaan uudet kalusteet paikalleen. Vesi- ja sähkökytkennät on toki ammattilaisten heiniä.

Ohjeen mukaan haaste pitäisi heittää eteenpäin viidelle. En nyt jaksa keksiä viittä, mutta lupaan palata asiaan lähipäivinä. 

Forssan DNF:n jälkeen siis aloitettiin tuo tuulikaappiprojekti. Sen kanssa meni koko seuraava viikko, yöunet jäi 4-5h, koska remppaa tehtiin n. klo 1 asti töiden lisäksi lähes joka yö. Juhannusaattona sain tuulikaappiin tavarat paikoilleen ja siivottua remonttirojut pois. Pääsin nukkumaan klo 1:30.  Juhannuspäivänä ajoin Jyväskylään aamuvuoron jälkeen, juoksin veljen vaimon kanssa 7km lenkin. Kävin kaverin kanssa muutamalla. Nukuin 5½h. Juhlin veljentytön synttärit, ajoin Joutsan kautta kotiin, olin perillä myöhään.  Väsytti. Nukuin 5h ja menin aamuvuoroon. 

Kulunut viikko on siis mennyt erittäin väsyneissä ja alavireississä tunnelmissa. Maanantaina töissä 7-15, tiistaina 7-20:15, jonka jälkeen luin lääkehoidon tenttiin klo 2 asti yöllä. Keskiviikkona menin lääkehoidon tenttiin ja iltavuoroon, torstaina aamuun. Vapaapäiviä on ollut yksi. Perjantai. Sillon siivosin etupihan terassia, leikkasin nurmikon, kävin kaupassa ja siivosin kotona. Eilen töissä aamussa, tänään illassa. Viikkoon on kertynyt työtunteja n.54. Treenitunteja nolla. En ole juossut. En käynyt salilla. En vaan ole jaksanut. Sen sijaan olen nukkunut - viime yönä 11h - ja syönyt mitä sattuu. Useana päivänä olen torkahtanut aamuvuoron jälkeen sohvalle ja ollut ihan valmista kauraa sänkyyn heti heräämisen jälkeen.

En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Onko laiskamato ottanut vallan ja perse juurtunut kiinni sohvaan vai ilmoittaako kroppa nyt vaan ylikuormittumistaan kaikesta univelasta ja muusta touhusta? Ennen Forssaa oli jo kevyempää treeniä ja sen jälkeenkin treenien osalta kevyempää, joten ylikunnosta ei voi olla kyse. Motivaatio salille lähtöön on ollut pakkasen puolella - tai motivaatiota ehkä onkin, muttei energiaa. Sama juttu juoksemisen kanssa. Periaatteessa mieli tekee lenkille, mutta kroppa ei jaksa. Vai onko se mieli?  Pelkäänkö liikaa? Pelkäänkö lähteä lenkille, koska pelkään etten pysty. Pelkäänkö aurinkoisella ilmalla mennä juoksemaan, jos tulee samanlainen olo kuin Forssassa. Pelkäänkö toista epäonnistumista.  Jotenkin pitäisi nyt päästä tästä keskeytysasiasta yli - en vain tiedä miten. Varmaan juoksemalla? Juoksuohjelma on aivan loistava - ainoa vaan, että en ole koko viikkoon noudattanut sitä. Saliohjelma on aivan loistava. En ole noudattanut sitä useampaan viikkoon. Ruokavalio on toimiva ja yksinkertainen. En ole noudattanut sitä ties kuinka pitkään aikaan.

Tiedän, että raahautuminen lenkille tai salille toisi energiaa, mutta jotenkin tällä viikolla olen silti vielä halunnut kuunnella suklaata ja mässyä huutavaa kroppaa ja levännyt. Ja lihonnut.  Huomisesta alkaen vaiennan sen äänen, joka kiljuu suklaata ja saa takapuolen pysymään sohvannurkassa kiinni.

Nyt. Todellakin. Saa. Lepo. Riittää.

Sitä ennen sauna ja hyvät yöunet.

Huomenna. Uusi viikko. Uusi kuukausi. Kohta (viikon päästä) alkaa uusi, kolmaskymmenestoinen vuosi elämästäni.

Miten te taltutatte motivaatiopulan?

Melkein midnightrun ja aavistus kehitystä

Moooi vaan.

Edellinen postaus herättikin kovasti kiinnostusta ja taitaa olla tällä hetkellä tämän blogin toiseksi luetuin postaus. Aihe on näemmä pinnalla ja voidaan pureutua siihen uudestaan joskus, mutta ei nyt.

Palataan ajassa muutama päivä taakse päin. Keskiviikkona oli siinä mielessä merkittävä päivä, että raahauduin palauttelemaan maanantain jalkatreenistä aivan tukkoon menneitä takareisiä salille ja spinningiin. 1:22 oli spinnaamisen kesto ja hämmästyttävää kyllä, pk-sykkeillä. *taputtaa itseään olalle*

Torstaina olin reipas ja menin suoraan töistä tekemään rinta-ojentaja-olkapäätreeniä. Ainoa vaan, ettei homma mennyt ihan putkeen. Tuntia ennen heräämistä klo 6 jälkeen kun pakkaa treenikassia, voi sieltä salilla löytää mitä vaan. Mä löysin pitkähihaisen juoksupaidan, 2 peruspuuvillaista toppia, mutta jotain puuttui...

  

 Eikä siinä vielä kaikki, treenitrikoiden lisäksi kotiin oli unohtunut urheiluliviit. Tositreenaaja vetää treenin läpi vaikka farkkucapreissa. Joo-o! No, ei se niin kivaa ollut, että tavaksi ei tee mieli ottaa. Kyllä trikoot on huomattavasti miellyttävämmät, sitäpaitsi treenatessa kaikki tuijotti. Iltasella taas oli suuri hetki siinä mielessä, että sain lenkkiseuraa perheemme sisältä.

 Nuori mies uhkasi, että juoksee kovempaa kuin äiti. Se nyt ei sinänsä ole edes paljoa vaadittu, mutta noin ekalta juoksulenkiltä kuitenkin liikaa. Eka kilometri mentiin yhtämatkaa ja otettiin välissä lyhtypylväänvälin mittainen juoksukisa. (Voitin!) Toisella kilometrillä pikkumies alkoi puutumaan, jäi kävelemään jälkeen, mä hölkkäilin hissukseen ja välillä odotin. Vajaa 1,5km kohdalta pikkumies kääntyi kotiinpäin, mä saatoin vähän matkaa ja jatkoin sitten omaa lenkkiäni. Tein 8km pk-lenkin, keskisykkeellä 151bpm. Ehkä loppukesästä lenkkiseuralaisen kanssa voi tehdä jo rauhallisen vitosen lenkin?

Juoksuintoinen nuorimies

 Perjantaina harrastin taas ihmisrääkkäystä. Että voi olla nuorelle mieshenkilölle vastenmielistä lähtee kauppaan ostamaan sekä kevätjuhlakauluspaitaa että kesäsandaaleita!  Kostoksi kierrätin kolme rättikauppaa sekä citymarketin kenkäosastoineen ja ruokaostoksineen.

Iloinen shoppailija?

Tänään sitten oli vuorossa koulun kevätjuhla itkuvirsineen. Meillä ahkera ekaluokkalainen palkittiin näin, mites teillä?

Siivouspäivä.

Illan viiletessä ja to do-listan lyhennyttyä vielä lenkille. Kello oli jo melkein yksitoista illalla. Lupasin pyhästi niobelle, etten ennen huomista pitkistä juokse kuin korkeintaan vitosen.

No en juossut kuin vitosen, mutta ihan suunnitelman mukaan se ei mennyt. Tuli vitosen ennätys. 5,01km/28:16 joka tekee 5:39min/km.

Syke suunnilleen sama, tuntuma ja fiilis tällä kertaa helpompi ja parannusta  viime vuoteen 15sek/km. Ei se paljon ole, mutta sentään jonkinverran!

Ja sitten märkä nainen on märkä. Ihan aavistuksen hiki virtasi lenkin jälkeen.

Ja niin. Onnea Tukholmassa startanneille ja maaliin päässeille! Mahtavaa, että Mission Stockholmin Leevi veti 42,2km parempaan kilometriaikaan kuin minä vitosen. Huh ja arvostan!

Huomenna sitten rantsuhommia, jos kelit sallii, nuoren miehen uimakoulun päätöskerta, selkätreeni ja kevyt ja hidas pitkis. Siinähän sitä yhdelle päivälle onkin puuhaa.

Sosiaalinen media ja valtava itsensä esittelemisen tarve

Ässä kirjoitti blogissaan TEKSTIN, joka sai aikaan valtavan halun poistua sosiaalisesta mediasta ja lopettaa bloggaaminen tällä siunatulla sekunnilla, justiinsa siihen paikkaan, kaivaa häpeäpotero ja ottaa siitä kuva, yläviistosta tietenkin ja postata se ainakin blogiin ja facebookiin - muita en käytä.

Erityisesti kolahti teksti: "Siksi onkin mielenkiintoista, miten estottomasti ja innokkaasti monet nykyään itseään puolialasti esittevät. Viisitoista vuotta sitten Mallorcan-kuvat uima-altaalta piilotettiin perhealbumiin, elleivät ne olleet tärähtäneitä ja siten pilalla, sillä valokuvaaminen oli pitkäkestoisempi projekti:" 

(Toisaalta, kyllä kai niitä Mallorcan-kuviakin esiteltiin kahvipöydässä vahingossa sokeria lainaamaan tulleelle naapurinrouvalle? )

Ja se häpeäpotero-osuus: "Nyt kuva vaikkapa jumppatrikoissa ja pikkutopissa on koko maailman katsottavissa muutaman sekunnin kuluttua sen ottamisesta. Minä lähdössä lenkille, jumppaan, salille. Minun hikitreenini, endorfiinini, sykkeeni, kierrosaikani, vatsalihakseni ja pirtelöpulloni, perkele. Kansa tarvitsee kuvatodisteita, ja kuva pitää ottaa ensin kotona, sitten salaa salin peilin kautta ja vielä lopuksi pari pukukopissa."

Ässä on aivan loistava kirjoittaja ja tiedän, että tässäkin on  hänen tyylinsä tuntien varmasti vähintäänkin75% liioittelua, mutta ajattelemaan se silti sai. Murunen totuutta tässä varmasti on silti? Tai onkin, koska kyllähän valtaava trendi on ehdottomasti kännykameroiden, internetin ja sosiaalisen median myötä ollut, että oman itsensä esitteleminen ja jakaminen on huomattavasti helpompaa. Ja sitä tehdään. Paljon! Hirmu vaiva se olisikin esitellä Mallorcan-kuvat neljälle sadalle kaverille, eihän sitä mahakaan kestäisi sitä määrää kahvia, kun jokaisen kahvipöydässä kestitsisi. Eikä niiden kahvipullien jälkeen ainakaan olisi Mallorcan bikinivartalosta tietoakaan...

Onko minulla tarve esitellä itseäni puolialasti? Ilmeisesti on, koska olen sen tehnyt - ja varmasti tulen vielä tekemään. Oleellisempi kysymys lienee onkin, miksi minulla on tarve siihen? Se onkin huomattavasti kinkkisempi tapaus pohdittavaksi. Omalta kohdaltani luulen, että kyse on ainakin osittain siitä, että sisälläni asuu edelleen se laiha läski, jolle tuotti suunnatonta tuskaa kävellä kotiovelta parkkipaikalle, hengästymättä. Tai oikeastaan, se ei edes onnistunut, koska piti samalla vetää nikotiinia ja tervaa keuhkot täyteen ja posket lommollaan. Tahdon julistaa koko maailmalle tätä liikunnan riemun ilosanomaa. Kehittymisen (tai vaihtoehtoisesti ruokavaliosta lipsumisen) näkee parhaiten kuvista ja jos kerran treenistä kirjoittaa (enimmäkseen tässäkin tapauksessa itselle muistiin, mutta silti), niin treeniin liittyen on varmaan suurin osa kuvistakin? Ja se nyt vaan on niin helppoa, kännykällä. Itselaukaisijalla, peilin kautta, yläviistosta. Ennen treeniä, treenin aikana, sen jälkeen. Suurinta osaa ei todellakaan kiinnosta, todennäköisesti ei juuri ketään ja suurimmat tunteenpurkaukset koetaankin myötähäpeän saralla.

niobe postasi facebookiin muutama päivä sitten ajatuksen joka jäi pyörimään kaikessa yksinkertaisuudessaan syvästi mieleen.

How to get a bikini body?
Put a bikini on your body.

Yksinkertaista! 

Jurmalan kuva-albumista lokakuussa  2011 löytyi tälläinen bikinibody. Saisko olla kahvia? Pullaa?

Ja koska tänä kesänä ei ole lomaa eikä lomamatkoja, niin tällä eteisestä - peilin kautta JA kännykameralla otetulla kuvalla kesän 2013 bikinibodystä mennään.

Itse katselen maailmaa vaaleanpunaisten (lempiväri! eikun...) lasien läpi ja näen alle kolmekymppisen bikinibodyn jonnin verran... hmm... pehmeämpänä kuin reilu kolmekymppisen. Tavoitteena olkoon vaikka olla kireä viiskymppinen nalkuttava naapurintäti.

Muistakaahan osallistua  molempiin arvontoihin (KLIK) ja myös oikean nurkan kyselylaatikkoon kaivataan mielipiteitä. 

Ajatus oli siis säästää tosielämän kaverit näiltä treeni-blogi-jumppa-spinnu-juoksu-kuva eestä/takaa fb-päivityksiltä, ja luoda oma blogisivu, jos sille tilausta on.


Ps. En ladannut jälkimmäistä facebookkiin. Ensimmäinen sieltä löytyy kyllä. Kaivan häpeäpoteron heti huomenna.

Randomajatuksia ranskalaisittain

- Sain tasotestipalautteen lauantaina. Se herätti niin paljon ajatuksia (positiivisiakin!), että haluan postata tasotestistä ja palautteesta ihan ajan kanssa. Sitä ei ole. Siis aikaa.

- Tein kuitenkin pari vertailua garmin connectissa.

Viime kesänä juoksin näin:

Tänä kesänä tähän mennessä:

 Ei verrata nyt nopeutta, vaan kilometrimäärää ja ajankohtia. Ilmeisesti mä olen oikeasti vihdoin pystynyt a) lisäämään hölkkätreeniä ja b) lisäämään nimenomaan sitä kirottua pk:ta!

- Olen saanut niin villejä ajatuksia tästä alla olevast näkymästä, että ne on varmasti viisainta jättää ihan ajatuksen tasolle.

- Jos himoitsee kaksi vuorokautta lakritsia niin se ei lähde kuin yhdellä tavalla. Ja se ei jää siihen yhteen lakuun!

- Viikonloppuna syötiin kauden grillivihanneksia

 - Kun lähtee lenkille 300g painoisen naudanpihvin ja muiden oheisten jälkeen on lähtökohta aika pullea ja raskas.

 - Sitäpaitsi, eilen oli laiskotus, (=hiilarikrapula) väsymys ja järkyttävä motivaatiopula. Eihän se näy iloisesta ilmeestä, eihän?

 - Päätin mennä tekemään muutaman ylämäkivedon. Aloitin tästä mäestä. Kuva ei anna oikeutta.

 - Mutkan jälkeen se jatkuu...

 - Ja kun se vihdoin loppuu, tullaan harjun päälle, josta on näkynyt koko Hämeenlinna. Siis ennen kuin tuo ryteikkö kaunis, jylhä metsikkö on kasvanut eteen.  Juoksin ryteikköä lenkkipolulle, joka on harjun kupeessa, ikäänkuin kuopassa. Hyviä mäkiä oli!

 -Sykekäyrällä mäkivedot näytti tältä:

  - Mäkivetojen jälkeen ajattelin kevyesti juosta normilenkin kotiin. Sitten päätin, että juoksen kotiin vähän eri reittiä. Yhtäkkiä huomasin, että Garminissa oli juostuna 7km ja olin rapamäen päällä Ahvenistolla, josta kotiin on 6km. Mites tässä näin kävi, kun ei yhtään huvittanut juosta?
13km jälkeen oli sulatettu ainakin pari grammaa sitä kolmesataagrammaista naudanpihviä. En hymyile, vaikka ehkä vähän mieli tekisi! Juoksulenkillä oli ehkä aavistus flowta.

 - Tänään kävin ostamassa huomiselle kulttuuria. Harrastaa voi muutakin kuin kuntosalia/liikuntaa. Meidän frendit harrastaa teatteria, se on hienoa. Mä oon niin ylpeä! Fiftari!

 - Uuden saliohjelman jalkajumppa siirtyi eiliseltä tälle päivälle (se motivaatiopula) ja voi morjes, että toimii! Jalkarääkin painotus on nyt toistojen määrässä, joten painot on huomattavasti vaatimattomammat. Kokeilkaa silti tehdä 4 x 25 jalkaprässissä 30sek. palautuksella, mutta vähentäkää normaalisti käyttämistänne painoista jokunen kilo...  Niskatukka vähän kostui...

- Niskatukan kostuminen saattoi kyllä osaltaan johtua myös salin rikkoutuneesta ilmastoinnista. Vatsojen jälkeen matolle jäi kirjaimellisesti märkä läntti.

- Joku toivoi lisää kuvia, sitä saa mitä tilaa. Laatu on taattua kännykameraa. Sorit siitä, yritän ladata järkkärin ja etsiä muistikortin.

- Muistakaahan vuosipäiväarvonta! KLIK!!