Juoksemisen filosofiasta

Juoksu on jalallisten eläinten ja ihmisen nopein tapa liikkua ilman apuvälineitä. Juoksu määritellään sellaiseksi tavaksi liikkua, jossa jossakin liikkeen vaiheessa molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa. Juoksu on myös suosittu tapa kuntoilla ja urheilla. Hölkkä on hidasta juoksua. 

Juoksu - laji, jonka periaatteessa kuka tahansa osaa. Meistä jokainen oppii yleensä ennemmin juoksemaan, kuin saa pienintäkään tolkkua edes kävelyynsä. Niin. Periaatteessa. Käytännössä juokseminen on kuitenkin erittäin haastava laji, joka ei todellakaan sovi kaikille. Esimerkiksi minulle.

Juoksen silti. Aika kieroutunutta, eikö? Pureskellaas tämä asia osiin.

Juoksu rasittaa kehoa paljon erityisesti siksi, että joka askeleella juoksija ponnistaa oman kehonpainonsa ja täräyttää sen sitten alas vasten alustaa. Mitä raskaampi keho, sen raskaampaa on juosta ja sen kovempi on iskutus myös alustaa vasten. Näin maalaisjärjellä. Mitään tieteellistä faktalähdettä en havainnolleni ole kaivanut.

Eniten telakalla itse olen ollut juoksun aiheuttamien vaivojen vuoksi, niistä yleisimpinä lienee penikkavaivat ja erilaiset rasitusmurtumat. Näistä itselläni on tähän mennessä ollut vasta penikkavaivoja. Ja toki askellan sen verran päin persettä, että varpaissani ei kesän lopulla yleensä enää ole ihan kaikkia kynsiä. Lisäksi polveni on lähtökohtaisesti huonot, ja varmasti jokainen liikuntalääketieteen ammattilainen suosittelisi näille raajoille ainoastaan pyöräilyä, vesijuoksua ja uintia. Tai jotain mummoliikuntaa.

Lisäksi suuri määrä kestävyysliikuntaa haittaa lihaskasvua, jota taas yritän saada aikaan salilla. win-win tilanteen sijasta otan turpaani tein mitä tahansa.


Olen juossut nyt kaiketi keväästä 2010 saakka, eli reilu kolme vuotta.  Jos normaali, perusterve ja normaaliaktiivinen ihminen aloittaa juoksemisen nollasta, niin minä aloitin sen jostain miinus viidestätoista.  Taustalla olematon lihaskunto, aerobinen kunto, jota ei ollut, PLUS usean vuoden harras tupakointi, joka oli kääntynyt pysyvän ON-asennon sijasta jo sentään ON/OFF asentoon. OFF-asennossa hanikka on ollut vasta reilut 1½vuotta. Ensimmäisenä juoksukeväänä luin netistä juoksuohjelmia. Vakavasti otettavan urheilulehden (Kunto Plus :D) mukaan oli 8 - 12viikon kevyellä harjoittelulla mahdollisuus päästä nollasta siihen pisteeseen, että juoksee 5km/30min. Minä juoksin 5km/30min ensimmäisen kerran toukokuussa 2012. Nyt on elokuu 2013 ja tuo reilu vuoden takainen ennätys on parantunut jonkun kuppasen minuutin tai puolitoista. Kympin taittamisesta alle tuntiin tuskin tarvitsee tälläkään kaudella haaveilla, ellei sitten lumet tule aikaisintaan helmikuussa ja siihen asti ole + 10 lämpöastetta ja sateetonta, jotta kausi voi täysipainoisesti jatkua.

No. Kaikista maailman juoksijoista mä olen varmastikin se kaikista epätoivoisin. Mua ei  todellakaan ole luotu juoksemaan, mulla ei ole langanlaihaa ja rasvatonta hoikkaa runkoa, eikä pitkiä jalkoja. Askellan päin honkia ja mun aerobinen kunto on aina ollut surkea - ja on sitä yhä - treenistä huolimatta. Kaiken järjen ja järjettömyydenkin mukaan minun jos kenen pitäisi lyödä lenkkarit naulaan ja jättää juokseminen niille, kenelle se oikeasti a)sopii ja b) jotka osaa.

Kaikesta tästä huolimatta, juoksen silti. Edellisellä tuskaisella ja tahmealla lenkillä ei tullut juoksuflowta, mutta muistin taas muutaman asian mikä siitä tekee niin mahtavaa, loistavaa ja upeaa että sitä tekee, vaikkei sitä osaa - eikä siinä kehitykään sitä tahtia, kuin moni muu. Listaan tähän muutamia mieleeni juolahtaneita seikkoja.

Juoksen...

• pakoon elämää, itseäni ja ikäviä asioita
• löytääkseni ratkaisuja ikäviin asioihin, jotka askarruttaa (oikeasti, monesti juoksulenkin jälkeen asiat on kirkkaampia!)
• kurittaakseni itseäni, koska enimmäkseen juokseminen kuitenkin on perseestä
• saavuttaakseni henkisen vapauden, tuulettaakseni ajatuksia
• lievittääkseni ahdistusta (vähemmän sivuvaikutuksia kuin loratsepamilla, jos ei muutamaa puuttuvaa kynttä lasketa, joskin riippuvuutta tämäkin ahdistuslääke aiheuttaa...)
• koska se on helppoa. Voi vaan lähteä ovesta ulos ja mennä. Päättää vasta lenkillä, kääntyykö kotiin tästä tienhaarasta vai vasta sitä seuraavasta
• päästäkseni pois kotoa, saadakseen omaa aikaa
• ollakseni luonnossa, nauttiakseni raittiista ilmasta
• vuodattaakseni litrakaupalla hikeä, hikisissä kasvoissa ei muutamat kyyneleet näy
• saavuttaakseni ultimaalisen fyysisen rasituksen, josta seuraava endorfiiniryöppy on parempaaa melkein yhtä hyvää, kuin kahden aikuisen välinen laatuaika illalla nukkumaanmenon jälkeen... 
• kuunnellakseni musiikkia, jonka merkityksen asiayhteyteen vain minä ymmärrän 
•  toisinaan kaverin kanssa, jotta kevyestä lenkistä saadaan raskas - ainakin puheenaiheilla

Okei, joku varmasti ajattelee, että eikö samaan pääsisi kävellenkin. Ei. Juoksemisessa vaan on jotain joka siitä tekee erityistä.

Onneksi elämässä ei tarvitse kaikkia tekemiään asioita tehdä sen perusteella, mikä on järkevää ja viisasta. Voi tehdä myös asioita, joista nauttii ja joiden tekeminen on  vaan kivaa.