DNF Forssassa ja arvonnan voittaja

Niinhän siinä sitten kävi, että puolimaraton Forssassa vaihtui noloon floppiin. Tai näin yön yli pureskelun jälkeen mietin jo, että olisi ehkä ollut nolompaa jatkaa voinnista huolimatta ja flopata jossain suuremmilla kilometreillä riskeeraten samalla oma terveys.

Tavattiin nioben kanssa Riihimäellä, josta ajettiin Forssaan. Kisanumeroiden noudon jälkeen pyörähdettiin Intersportin tapahtumamyynnissä, jossa oli ihan kauhea ryysis. Ei siinä jaksanut paljon katsella. Mentiin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja kiinnittämään numerot, käytiin pari kertaa vessassa ja lähdettiin ulos odottelemaan lähtöä. Odotteluaika meni sujuvasti Bajamajajonoissa, jossa yritettiin käydä tiristelemässä rakko tyhjäksi. Keli oli lämmin ja melko aurinkoinen. Sateesta ei tietoakaan. Yksi blogibongauskin mahtui mukaan, kun oltiin nioben kanssa kävelemässä lähtöpaikalle. Inka siellä oli juoksemassa ensimäistään ja hienosti juoksikin!

Lähtöpamauksesta liikkeelle massan mukana. Oltiin sovittu tavoitetahdiksi pitää 6:10 vauhtia yllä. Muutaman sadan metrin jälkeen oltiinkin jo tavoitevauhdissa. Vauhti tuntui mukavalta, juoksu rullasi ja nioben kanssa jonkin verran juteltiinkin välillä.

Jossain 7km kohdalla yhtäkkiä katsoin, että syke on 188. Yllätyin, koska se ei yhtään tuntunut siltä. Juttelin niobelle ja pystyin puhumaan ihan suht ok, aavistuksen hengästyneesti tosin. Hetki sen jälkeen (n. 8km kohdalla) tuli palelu ja menin ihan kananlihalle. Mainitsin tästäkin niobelle. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä viime vuonna koin samaa ja päättelin sen taas nestevajauksen oireeksi. Sanoin niobelle, että mun on pysähdyttävä tankkaamaan nestettä seuraavalle huoltopisteelle. Niobe kysyi saako mennä menojaan. Totta kai. Pysähdyin 8km jälkeen olleelle huoltopisteelle, join pari mukia Dexalia ja pari mukia vettä ja jatkoin matkaa. Tarkoituksella hidastin vauhtia, josko kevyempi tahti olisi palauttanut olon paremmaksi. Vauhdin hidastumisesta huolimatta olo senkun paheni. Iho oli kauttaaltaan kananlihalla, tuntuman mukaan myös naamasta ja tuntui, että täytyisi yrittää pysyä keskellä housuja, kun kangas kananlihalla olevaa ihoa vasten tuntui ikävältä. Hankalampi homma juoksutrikoissa, voin kertoa. Juomisen jälkeen alkoi myös vääntämään vatsaa. Vajaan kympin kohdalla näin ea-pisteen ja kurvasin sinne. Kerroin oireet, sain vahvistuksen sille, ettei hyvältä kuulosta. Jatkamista ei suositeltu. Tilattiin autokyyti kisapaikalle. Istuin viltin alle kietoutuneena ja olin yhä kananlihalla. Useamman minuutin istumisen jälkeen syke oli edelleen 125-130. Sain suolaa ja join vissiin 7-8mukillista vettä. Autokyyti tuli ja matkalla Tammelan rajoilta Forssaan join vielä pullollisen vettä.

Kisahallissa söin, join ja join lisää. Olo alkoi olla kohtuullinen eikä enää palellut niin paljoa. Kellosta katsoin, että pian voi alkaa odottelemaan niobea maaliin ja menin kannustamaan. Hetken odoteltuani, sieltä se tulikin sitten. Ja voi hitto mitä vauhtia! Kentälle kääntyessä niobe ohitti ihan mieletöntä vauhtia useamman juoksijan. Yritin tallentaa kiriä kuviin, mutta vauhti oli niin järkyttävä, ettei puhelin millään ehtinyt mukaan. Kiriä riitti vielä maalisuoralle astikin.

  

Nioben maaliintulo pisti kyllä pahimman keskeytysketutuksen sivuun vähäksi aikaa. Spontaanit onnenkyyneleet ystävän loistavan suorituksen puolesta valui poskille ja kohta olikin halaamassa kyynelehtivää puolimaratoninjuoksikaa. Loppuaika oli 2:04:12 ja ihan varmasti olisi mennyt alle 2h, jos olisi uskaltanut alusta asti juosta omaa tasoansa. Mahtavaa niobe!  

Oma DNF sen sijaan vielä enimmäkseen ottaa päähän, mutta ammatillisesti ja järjellä ajateltuna ratkaisu oli ainoa oikea. Kisoja tulee ja menee. Seuraavalla kerralla ehkä muistan tankata nesteitä jo edeltävästi. Mulla on yleisestikin ongelma, että juon liian vähän. Olin siis varmasti jo lähtökohtaisesti kuiva. Keskeyttämisen jälkeen join n. 4000-4500ml nesteitä ja mikäli tällä sairaanhoidollisella kokemuksella virtsan väriä arvioin, niin se kaikki  ja vähän yli meni ihan tarpeeseen.

***

Arvonnassa kukaan ei uskaltanut veikata DNF:ää, joten päätin arpoa juomapullovyön + geelit ja patukat kaikkien osallistuneiden kesken. Laskenta osoitti osallistujia olleen 15, joten ne lukemat syötettiin rangom.org:n randomgeneraattoriin. 

Ja voittajaksi selviytyi kommentti numero 3!

Onnea siis Emilia! Voittajaa pyydetään lähestymään sähköpostitse osoitteeseen turtleontherunblogi (at) gmail.com osoitetietojen saamiseksi.

Nyt vaan viestiä etävalmentajalle ja tarkennusta ensi viikon juoksuohjelmaan.

ExtremeRun 18.5.2013

Nyt se on nähty ja koettu. Vantaan vuoden 2013 ExtremeRun- tapahtuma.

Kisa-asuna tosiaan oli Sportsdirectilta tilattu raidallinen playsuit. Isot pojat oli kertoneet, että kaiken päällä olleen saa tosirymyämisen jälkeen heittää roskiin, joten siihen varauduttiin. Jalassa oli kolme kesää ja useamman sata kilometria nähneet uskolliset pegasukset. 

Edellisillan valmistautumisesta olikin edellisessä postauksessa. Pakkasin kyseisen postauksen jälkeen vielä tavarat ja menin sänkyyn unta odottamaan joskus klo 1 maissa. Vielä kahdelta olin hereillä kun sain mieheltä viestin. Pätkissä näin sekavia ExtremeRun-unia ja klo 4:27 pomppasin sydän kurkussa ylös varmana siitä, että olin nukkunut pommiin. En ollut. Kello soi 6:30 ja klo 7 sain itseni ylös.

Aamupuurot naamaan, kisa-asu alle, päälle pieruverkkarit ja viimeiset tavarat kassiin. Napero kyytiin ja hoitopaikkaansa ja itse menin hakemaan kisakumppania kyytiin. Suunnilleen 8:45 lähdettiin kohti Vantaata.

Matkalla käytiin hakemassa vielä huoltoasemalta take away-kahvit armottoman pissahädän varmistamiseksi ja hörpittiin aminohappoja.  Oltiin todella hyvissä ajoin Flamingolla, jonne jätettin auto parkkiin. Siitä yhteiskuljetuksella kisapaikalle, jossa oltiin myös hyvissä ajoin. Muutama muukin oli ajoissa.

Numerot saatiin noudettua ilman sen suurempaa ruuhkaa ja varmaan melkein pari tuntia ehdittiin istuskella nurmikolla fiilistellen tunnelmaa. Mä nautin vielä rahka-proteiini-banaani-mansikka-smoothiesotkun siinä reilu pari tuntia ennen lähtöä. Pari visiittiä bajamajassa (se kahvi!...ja ne kaikki muut nesteet...), joista viimeinen oli jo melko ruuhkainen. Jossain vaiheessa saatiin kilpakumppanin kanssa kuningasidea. Mehän oltiin Team Pia Ali-Rekola. En vaan tiedä, oliko meidän tiimi nyt Pialle varsinaisesti mikään kovin hyvä mainos. :D Eikä ehkä muistettu asiasta Pialle mainita.

Bajamajajonossa törmäsin myös Monnaan, joka oli  Lorna Jane-tiiminsä kanssa myös juoksemassa. Huikean hieno kasarilook leideillä olikin!

Viimeisen bajamajavisiitin jälkeen verkkarit pois kisa-asun päältä ja tavarat säilytykseen. Kisa-asun päälle vedettiin vielä kulahtaneet trikoopaidat, jotka jäi lähtöpaikalle järjestäjien riemuksi. Vähän venyttelyä ja lämmittelyä lähtöpaikalla. Jaajo puhui kuin Runeberg ja nostatti tunnelmaa. Urheilujuhlan tuntua ei kyllä juurikaan ollut, enemmänkin festarimeininkiä. Varmaan suurin osa kilpailijoista, oli sitten hupi-tai kilpasarjaa oli pukeutunut jotenkin. Joku enemmän, joku vähemmän, mutta edes jotain. Paljon oli myös useamman henkilön tiimejä, joilla oli joku teema-asu päällään, vähän niinkuin meidän kahden naisen tiimillä. :)

Itse juoksu sitten meni just niinkuin tällä tukkoisuudella (ja vallitsevalla kunnolla) arvata saattaa. Reitti oli erittäin mäkinen ja raskas, alustana oli paljon purualustaa. Ja mäkiä. Ihan ei ollut yksi eikä kaksikaan mäkeä, mihin puuduin, enkä vaan pystynyt _juosta_ ylös asti. Muutama kävelyaskel tuli siis väliin otettua ja toki esteillä. Alun ruuhkassa ei pystynytkään juurikaan juoksemaan. Esteet oli hauskoja, muttei mitään ylitsepääsemätöntä, jos oli valmis upottamaan itsensä nilkkoja / ranteita myöten p**kanhajuiseen mutaliejuun. Betoniseinäesteellä ekakierroksella alas hypätessäni kaaduin ja sain vasempaan kämmeneen pientä urheiluvammaa, mutta muuten selvittiin ilman venähdyksiä. Mustelmia kyllä tuli.

Vantaanjoen vesi ei ollut kovin raikastavaa, eikä puhdistavaa ja kun märät lenkkarit upottaa liejuun ja sen jälkeen pöllyttää heinikkoa/purualustaa, niin voin kertoa, ettei tossu ollut kovinkaan kevyt.

Tapahtuma oli kuitenkin hauska ja hyvin järjestetty. Ainoa "moite" ekakierroksella alussa oli ruuhkautuminen ja varsinkin vantaanjoen ylityksen jälkeen seuraavalle esteelle meno ruuhkautui niin kovasti, että paikallaan joutui seisoskelemaan ja odottelemaan useamman minuutin. Toisella  kierroksella samaa ongelmaa ei enää ollut.

Sellainen se sitten oli.

Vantaan ExtremeRun 2013. 16km hupisarjaa ja  KAIKKI esteet ajassa 2:23:26. (väliaika 1:17:19)
Maalissa olo oli mutainen, haiseva ja onnellinen. Garminin statsit TÄSSÄ.

Kuvasta kiitämme Monnaa!

Kiitos Nike Pegasus 2010-2013!

Kotona oli miellyttävää päästä kunnolla suihkuun!

Tänään fiilis on lähinnä hakattu. Jaloissa tuntuu ja esteillä kiipeileminen tuntuu myös yläkropassa. Jalat on pienillä mustelmilla.

Ehkä ensi vuonna uudestaan - paremmalla kunnolla kenties?

***

Tiedättekö sen ärsyttävän kommentoinnin sanatunnistuksen roskapostin ehkäisemiseksi? Sain eilen kuulla ystävälliseltä lukijalta, että tässä blogissa on se päällä, vaikka mä itsekin vihaan sitä. Jossain alun säätämisessä se on siis sittenkin lipsahtanut päälle. Olen melkein vuoden ollut uskossa, ettei se ole päällä ja se onkin ollut. Pyydän anteeksi, koska  SE ON ÄRSYTTÄVÄ.  Nyt sitä ei enää ole.  Kai. Ehkä.

Kommentoi ja kokeile. :)

Extremejännitystä ilmassa!

Huuui! Se on huomenna! Kesän 2013 ensimäinen juoksutapahtuma ja haaste. 16km 34 estettä + tukkoinen olo. Huh.

Lääkäri määräsi tukkoisuuteen muuten lisää allergialääkettä ja nenäsumutetta. Niillä mennään, miten pystytään. Tämän päivän missio oli löytää nuorelle miehellä cappi. Löyty!

Extremejännään: Kisa-asu on valittu. Kynnet on lakattu karkkivärein. Tavarat on pakkaamatta ja extremerunia varten viritelty rintaliivitoppisysteemi ompelematta kasaan - ehkä se pitääkin ommella vasta päällä? Miten musta tuntuu, että mun prioriteetit oli nyt vähän jotenkin kierossa? Huomenna siis herätys varmaan kuudelta... Ellen sitten heitä tavaroita kassiin NYT!

Nuori mies halusi kannustaa äitiä tekemällä iltapalarahkan. Rakkaudella. Äidille. Rahkaa, hedelmäkarkkeja ja merkkareita. <3

Kynsilakan alle melkein peittyy kynsien urheiluvammatkin. Jei!

 Ihan hurjan kutkuttava olo. Huomenna. Huomenna. Oijoijoi!!

Huomenna sitten kokemuksia tositoimista!

Vesijuoksua @ Espoon Rantamaraton 2012

Huhheijaa. Tulipahan harrastettua vesijuoksua!

Lähdin siis lauantaina aamuvuoron jälkeen kotoa Hämeenlinnasta kohti Helsinkiä. Suunnitelmana oli yöpyä ystäväni ja pikkuserkkuni Marin luona, koska Otaniemessä piti olla jättämässä omia juomia aamulla klo 9.

Illalla Marin kanssa viime hetken paniikkihössäykset, aamun suunnitelman laatiminen, hyvä iltapala, sauna ja nukkumaan. Aamulla herätys oli tarkoitus olla klo 7, mutta noustiin vasta hieman ennen puolta kahdeksaa, kun Marin Lumia oli päättänyt kääntää kelloa tunnin taaksepäin. Oltiin kyllä kumpikin hereillä se aika klo 7 eteenpäin, eli valvottiin pommiin. Shillälailla.

Aamupalat huiviin, sotkettiin valmiiksi annokset Duramaxia, juoksuvaatteet alle ja kohti Otaniemeä. Keli oli kamala. Tuulta ja vesisadetta, koko ajan! Otaniemessä oltiin niin hyvissä ajoin, ettei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Jätettiin omat juomat niille varattuihin koreihin ja haettiin numerot. Hetkeä myöhemmin niobe saapui paikalle ja sain puolet omaisuudestani vietyä nioben autoon jo valmiiksi.

Juotiin Duramaxia, käytiin vessassa, laitettiin vaatteet ja numerolaput, teipattiin kuulokkeet ja viriteltiin soittimet ja sykevyöt paikalleen. Istuttiin vielä hetki hallin katsomossa ja otettiin muutamat "ennen" kuvat ja päivitettiin tietty viime hetken tunnelmat facebookiin.

Tavaroiden vieminen narikkaan ja viimeinen vessareissu meni sen verran täpärälle, että lähtöryhmä 1 lähtölaukaus taisi pamahtaa vessassa istuskellessa. Vessareissun jälkeen haettiin niobelta kertakäyttöiset sadetakit suojaksi ja lähdetiin hytkymään lähtöpaikalle.

Pamauksesta viivan ylitykseen meni aikaa taas noin minuutti, mutta onneksi oli tiedossa, että otetaan nettoaikaa, niin ei ollut kiire. Teknisiä ongelmia oli. Garminin kanssa kävi "vanhanaikaisesti" ja se asetti itsensä virransäästötilaan siinä odotellessa. Käynnistin sen siis vasta lähtöviivan ylityksen jälkeen ja hetki meni ennen gps-signaalin löytymistä... Samoin mp3-soitin oli mennyt virransäästötilaan...  Ekat kilometrit juostiin vielä sadetakit päällä, ne paiskattiin menemään sitten kun oman kehon tuottama lämpö alkoi tuntua tukalalta muovipussin sisällä. Fiilis oli aika rento ja kiva. Mentiin melko tasaisesti alle tai hieman yli 6:40 tahdissa, joka oli 2:20 aikatavoiterannekkeen min/km tavoite. Ensimäisellä juomapisteellä kostutin suuta vedellä, toisella  oli odottamassa oma Duramax pullo. Varsinaisesti en kovin paljoa juonut. Kympin jälkeen juomapisteellä otin suuhun palan suolakurkkua ja huikan vettä. Puolimatkan väliaika oli 1:10:21.

Noin 12km paikkeilla näin Elen kannustamassa sisartensa kanssa reitin laitamilla. Naiset kannusti niin vimmatusti, että hymyilytti ihan hurjasti. Tässä Elen ikuistama kuva:

Matka jatkui tasaisesti. Oltiin Marin kanssa puhuttu etukäteen, että vedetään toisiamme perässä. 10km kohdalla vedettiin ylävitoset sen kunniaksi ja muutenkin aina välillä vaihdettiin fiiliksiä. Tässä vaiheessa vielä mä olin "vedossa" ja Mari pysytteli kannoilla. Aavistus pissahätää oli jo ehtinyt tulla, mutta luotto lantionpohjanlihaksiin oli kova ja 14km huoltopisteellä oleva Bajamaja ohitettiin sujuvasti. 18km huoltopisteellä taas joku huusi, ettei ole enää paljoa jäljellä. Marilla ilmeisesti oli vielä aika paljon jäljellä, koska muija pisti ihan mielettömän turbovauhdin päälle. Peränpitäjän paikka vaihtui ja Mari alkoi vetämään mua perässään kohti maalia. Tässä välissä sihistiin, ettei tässä paskasäässä olla minuuttiakaan pidempään, kuin on pakko ja päästeltiin muutamat vittuperkeleet. Samaan aikaan turbovauhdin kanssa tuli ehkä reitin epämiellyttävimmät ylämäet ja jumalaton vastatuuli. Yhdistelmään nähden vedettiin viimeiset 3km ihan mielettömän hyvin. 19. km meni aikaan 5:56, 20. km 6:17 ja viimeinen kilometri 5:54. Puolikkaan jälkimmäinen puolisko taittui ajassa 1:08:03.

Ele oli kameran kanssa jälleen 20km kohdalla. Hymyilyttihän se!

Maaliin päästiin! Marin kanssa sovittiin, että vedetään ihan rinta rinnan maaliin, joten käsi kädessä ylitettiin maaliviiva. Marista on tässä yhteydessä sanottava sen verran, että ollaan siis tunnettu aivan syntymästämme asti ja oltu (etenkin lapsuudessa) aina "hyvä tiimi". Meidän tiimi veti hyvin tänäänkin!

Maalissa vastassa oli jälleen ihana Ele ja ihana niobe myös!

 

Maalissa Gainomaxit ja mitalit kouraan, pikaiset halaukset Elen ja nioben kanssa ja kohti narikkaa ja suihkuja, ennen kuin tulee kylmä. Pukuhuoneessa en meinannut saada treenikassia auki, kun kädet oli kyynärpäitä myöten ihan kohmeessa. Muuten asu oli juuri sopiva ja tulipahan Espoon Rantamaraton 2012 kisapaitakin heti käyttöön. Sade ei reitillä muuten haitannut, mutta täynnä vettä litisevät lenkkarit on aika inhan tuntuiset ja tuntuu raskaalta. Kuiva tossu nousisi kevyemmin. Samoin vähän tuolla reitillä piti himmailla kun juostiin kaarevalla kalliolla ja liukkailla puusilloilla. Paikoin polut oli myös sellaista kuravelliä, että luulin osallistuneeni sittenkin suojuoksuun. Urhoolliset Pegasukseni luulevat näin epäilemättä yhä... 

Yhteenvetona voisi todeta, että keli olisi voinut olla parempikin, mutta kyllä tässäkin nyt selvisi. Juoksu oli ekat 18km rentoa ja mukavaa, vauhdinjako onnistui paremmin kuin ennen. Seura oli erittäin ensiluokkaista ja kannustajat sitä samaa ykköslaatua. Tavoite täyttyi, vaikka toki parempikin aika olisi ollut tervetullut. Toisaalta, tällä treenaamisella ei voi sen parempaa odottaa. Juoksukilsoja on nippanappa 200km huhtikuun alun jälkeen.  Kehitys olisi varmaan juoksussa parempaa, jos treenais juoksemista. Tähän voisi tietenkin toivoa, että ottaisin jotain opikseni. Osaisinkohan? 

Nyt kuitenkin painotus taas enemmän juoksun lisäksi lihaskuntoon ja spinningiä mukaan. Keväällä taas jonkun juoksuohjelman kimppuun ja tavoitteeksi alittaa 2:10. Alustavasti sovittiin kaverin kanssa osallistumisesta Extreme Runille (18km vähän haastavampaa juoksua) toukokuussa ja Forssan Suvi-iltaanhan mulla on maksettu osallistuminen puolikkaalle ensi vuodelle. Siinähän sitä on juoksutavoitetta ensi kaudelle. 

Loppuun vielä datapläjäykset: 

Espoon Rantamaraton, puolimaraton 

Vertailu viime vuotiseen:

 

Tavoite: Espoon Rantamaraton 2012, puolimaraton

Nonnin. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kymppi teki sen mitä piti. Juoksen löntystän taas syksyllä Espoossa puolikkaan. Syitä on kaksi. Reitti on kiva ja siihen on vielä tarpeeksi aikaa.

Aikaa on silti alle pari kuukautta, joten treenata varmaan pitäisi, vaikka Garminin yhteenvetojen mukaan pitäisi olla paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen.

(klikkaamalla isommaksi)

 Viime kesän treenit meni vähän heikommanpuoleisesti ja pyritään nyt siihen, että sama paha karma ei toistuisi tänä vuonna.

Sattumalta juoksuohjelman pohjaa googlaillessa löysin tälläisen:

Viikot 1-3
Keskiviikko:
Kevyt juoksu 30-40 min (syke 60-70 % maksimista)
Perjantai:Verryttely 10 min + vauhtileikittely 20 min (syke vedoissa 80-100 %, palautuksissa 60-75 %) + jäähdyttely 10 min, tekniikkaharjoituksia
Sunnuntai:Pitkälenkki 60-80 min (syke 60-75 %)

Viikko 4
Keskiviikko:
Kevyt juoksu 30 min (syke 60-70 %)
Perjantai:Peruslenkki (syke 65-75 %)
Sunnuntai:Peruslenkki 40-60 min (syke 60-75 %)

Viikot 5-7
Keskiviikko:
Kevyt 30-40 min (syke 60-70 %)
Perjantai:Verryttely 15 min + 3-5 x 1000 m (syke 80-90 %), palautus 2-3 min + jäähdyttely 15 min, tekniikkaharjoituksia
Sunnuntai:Pitkä lenkki 90-120 min (syke 60-75 %)

Viikko 8
Tiistai:
Kevyt 30-40 min (syke 60-70 %)
Torstai:Verryttely 10 min + 3x2 min puolimaratonin tavoitevauhtia, palautus 2 min + jäähdyttely 10 min
Sunnuntai :Puolimaraton

(lähde: http://www.maratonkoulu.fi/artikkelit/puolimaratonin-viehaetys.html)

Ohjelma vaikuttaa ihan pätevältä, mitä siitä nyt tällä kokemuksella ymmärrän. Todennäköisesti joudun jalkoja säästääkseni korvaamaan jotaikin lenkkejä spinningillä ja ymppään sekaan vähän lihaskuntotreeniä ja mahdollisesti työmatkapyöräilyä, mutta pääpiirteittäin varmaankin vois mennä noin, treenipäiviä pitää tosin vähän säätää.  Espoossa juostaan sunnuntaina ja hieman arveluttaa tuo viimeisen viikon torstain treeni, jossa tehdään tavoitevauhtivetoja.

Mikähän se sitten olisi tavoitevauhti tänä vuonna? Alle 6km/min ei mennä missään tapauksessa, joten kahden tunnin alitukset on jossain valovuosien takana vielä.

Geenini ovat hämäläistyneitä ja hitaita, mutta tietenkin toiveissa olisi parantaa sitä ennestään jo kovin vaatimatonta aikaa. Alle 2:20? Kympin aika on parantunut 3½minuuttia, joten reipas 7min voisi optimaalisissa olosuhteissa olla ehkä realistinenkin tavoite.

No. Näillä mennään nyt. Seuralainen Espooseen on plakkarissa. Tarjonta oli niukkaa, mutta sitäkin laadukkaampaa! Huomenna juoksuohjelman ensimmäinen lenkki!

Sitä ennen, nautitaan vielä lauantain kaupunkimaratonin palauttelun tunnelmista.

Don't give up, never give up, we won't stop giving all we got

...lauloi Eagle - Eye Cherry eilen Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä noin kahdeksan kilometrin kohdalla. En antanut periksi, vaikka mieli teki.

Eilen siis kävin vähän ex-tempore juoksemassa Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla kympin.

Ilmoittauduin edellispäivänä vaikka nioben kanssa oli suunniteltu sitä vuosi, ainakin. Garminin mukaan edellinen juoksulenkki oli 4.7.12, jonka jälkeen kaaduin pyörällä ja loukkasin säärtä. Ja sitten on tässä ollut kaikenlaista muuta ohjelmaa, joten ei ole tullut juostua. Muutenkin kevään juoksukilsat on hävettävän vähiin jäänyt, siihen nähden miten paljon muuten on liikuntaa tullut. 1.4. - 27.7. Garminin yhteenvedon mukaan 88km. Lisäksi keliksi oli luvattu paahtavankuumaa hellettä.

Edellisiltana valkkasin vaatteet kassiin ja latasin mp3-soittimeen pykälää raskaammat juoksumusiikit + muutaman jokeribiisin.  Koska keli oli kuuma, oli pakko laittaa lyhyet shortsit, jotka on oikeasti lyhyet. Siis  todellakin LYHYET. Alle juoksuliivitoppi ja päälle treenitoppi. Nikeä päästä varpaisiin taas koko tyttö, paitsi sukat oli Craftilta. Kengät valkkasin varman päälle, joten Pegasokset jalkaan.

Olin kisapäivänä aamuvuorossa, joten vaihdoin juoksukamat päälle työpaikan pukkarissa. Jännitys alkoi tiivistymään töissä jossain lounaan ja kahvitauon välissä ja työkavereilta tuli hillittömät tsempit mukaan. Tiesin, ettei juoksulta voi odottaa kovin suuria koska a) olin ilta-aamusta väsynyt b) en ole juurikaan treenannut juoksua tänä kesänä c) keli oli paahtava ja se ei sovi mulle d) en ollut ylipäänsä juossut yli kolmeen viikkoon.

Niobe oli kannustamassa ja otti kuvankin lähtöpaikalla. Fiilis oli lähinnä "tästä ei voi tulla mitään". Niobe kyseli, mihin aikaan kannattaa odotella maalisuoralle. Realistisena ehdottelin suunnilleen samaa aikaa kuin vuosi sitten Forssassa. 

Vielä bajamajaan pissalle ja lähtöpaikalle odottelemaan. Virittelin mp3 soittimen aloitamaan musisoinnin tällä:

Lähtölaukaus pamahti ja niin kuin aina, lähdin lujempaa kuin oli tarkoitus. Ekat 3km mentiin alle 6min/km, jonka jälkeen kirosin taas, että mikä ihme pistää ihmisen juoksemaan henkensä kaupalla, ja ihan ilman mitään hyvää syytä.

Jossain likimain 3km kohdalla oli mies ja poika kannustamassa. Sieltäkin on kuvatodisteita olemassa.

Toisenkin kuvan mies otti. Se kuva todistaa lähinnä sen, miten H E L V E T I S T I voi ihmisellä olla selluliittia perseessä/reisissä. En julkaise.

Ensimmäinen juomapiste oli uimahallin hoodeilla. Urheilujuomana oli oksennuksen makuista Gutzyä. Otin mukillisen, mutta en pystynyt juomaan. Otin märän sienen, jonka puristin päälleni. Ehkä paras fiilis  koko juoksussa oli siinä, kun viileää vettä valui päälle.

Normilenkeilläkin kilometrit 3-6 on aina ne raskaimmat. Niin oli nytkin. Vauhti hidastui, porukkaa meni ohi ja Garminin mukaan vajottiin 7min/km vauhtiin. Purin hammasta yhteen ja päätin, että kyllä mä nyt edes vähän parannan aikaa, ja yritin pitää vauhdin alle 7min/km. Syke oli koko ajan 185+. Niin se oli Forssassa ja Espoossakin.

Linnanpuiston kulmalla keski-ikäinen mies pyrki ohi. Ja menikin. Kannustaja reitin varrelta huusi, että "plikat, nyt ette päästä kyllä tuota miestä karkaamaan", joten kipaisin rinnalle. Tämän miehen kanssa taivallettiin rinta rinnan melkein koko loppumatka. 8km kohdalla avasin keskustelun ja juteltiin jotain. Tässä kohtaa mp3:ssa soi tuo Eagle-Eye Cherryn Don't give up- biisi.  Kerroin miehelle välillä, että enää 1,5km ja vielä 500m matkaa ja sanoin jossain vaiheessa, kauan oli aikaa mennyt. Juteltiin myös, että juoksu on kelin vuoksi raskas eikä varmaan irtoa juuri loppukiriä. Loppua kohti kuitenkin vauhti kasvoi.  Kentälle tultaessa mies jäi taakse. Edessä juoksi nainen, joka oli jossain 3km jälkeen ohittanut minut. Juoksin naisen kiinni nioben kannustaessa kentän laidalla. Nainen kiristi tahtia ja minä myös.

(Kuva: Niobe)


Juuri ja juuri sain naisen jätettyä taakseni ja ohitin maaliviivan sekunnin ennemmin. Sain elämää rumemman mitalin ja chippi otettiin pois. Pari mukia vettä mukaan ja vessaan.

Loppuaika oli 1:05:50 brutto ja 1:05:41 netto. Viime vuonna Forssassa juoksin kympin 1:09:03 brutto, joten parannusta tuli reilu 3min. Parempaankin olisin pystynyt JOS olisin treenannut. Koska en ole, niin tähän on oltava tyytyväinen. Garminin datat näkee täältä.

Se, mitä juoksusta hain, niin sen myös sain. Hain motivaatiota treenata ja innon taas ottaa jonkin kisan tavoitteeksi, jota kohti mennään ja jossa itseänsä ylitetään. Koska kymppi on jo juostu, niin varmaan se olisi sitten puolikas juostava seuraavaksi? Mutta milloin ja missä ja kenen kanssa, kas siinäpä pulma. Seuraneidille tai herralle paikka auki!

Lopuksi vielä biisilista:

1. Risto Räppääjä: Kaikki kuntopiiriin vaan
2. Turisas: Supernaut
3. Before The Dawn: Faithless
4. In Flames: Darker Times
5. Sentenced: Trooper
6. Dragonforce: StormingTthe  Building Fields
7. Gene Simmons: Asshole
8. Megadeth: Blood of Heroes
9. Megadeth: A tout le monde
10. Kotiteollisuus: Satu peikoista (live)
11. Dragonforce: Through The Fire and Flames
12. Eagle-Eye Cherry: Don't give up
13. Lapko: Bad Boy
14. Sonata Arctica: The Cage
15. Reckless Love: Hot
16. In Flames: Sounds of a Playground Fading
17. In Flames: Liberation
18. The Offspring: Can't repeat
19. Trapt: Wasteland

Luulen, että maalissa oltiin 16. biisin kohdalla, koska viimeisimmistä ei ole minkäänlaista muistijälkeä ainakaan. Loppuun vielä ehdottomasti eilisiä fiiliksiä parhaiten kuvastava biisi.

Kilpailuhenkisyyttä ilman kisakuntoa

Hei vaan taas.

Nyt tulee sitten tekstiä enemmän, kuin ehditte lukea. Salapoliisityöllä selvitin, että blogia on klikattu päivän aikana yli 100kertaa! Huikeaa! Kiitos ja kumarrus. Vielä kun avaisitte kommentointihanat, niin saisin jonkinlaista järkeä näihin postauksiin.
Mistä haluatte kirjoituksia? Haluatteko ennemmin, että en kirjoita? Kirjoitanko spinningneitsyyden menetyksestä? Entä haluatteko tietää miltä tuntui maaninen ryhmäpompinta? Entäpä kuvauksen siitä, miltä tuntuu mennä ensimmäistä kertaa Body Pump-tunnille, kun kaverit on puhuneet siitä jo vuosia? Haluatteko pohdintaa siitä, miksi hiilareita vähentävä sokerihiiri päätyy aina keräämään jättimäisen hiilaripöhön kiskomalla kaksin käsin pullaa, karkkia ja jätskiä? No, suurimmasta osasta edellämainittuja kirjoitan joka tapauksessa. Halusitte tai ette.

Sitä varmaan moni mielessänsä pohtii, mikä saa ihmisen osallistumaan juoksutapahtumaan, vaikkei edellytyksiä ole kärkisijoille, eikä edes lähelle. Eikä edes ensimmäisen kahdensadan joukkoon, hyvä jos ei aivan hännänhuipuksi jää. Forssan suvi-illassa sijoitukseni oli siinä puolivälin tuntumassa, 201/ 419 ja Espoossa "sijoitus" 566/661. Minun ja viimeisen juoksijan ajassa oli eroa melkein tunti ja väliin mahtui alle 100 juoksijaa. Niobe juoksi noin 33min minua kovempaa ja väliin mahtui 300 juoksijaa. Puolikkaan matkoilla siinä kahden tunnin kieppeillä on mieletön ruuhka.

Sitä pohdin minäkin, mikä pistää ihmisen juoksemaan numerolappu rinnassa niin kovaa kuin pääsee, vaikkei mikään pakko olisi. Ja vielä maksaa siitä osallistumismaksun, matkakulut + kisavaatteet, jotka totta kai pitää olla uudet joka tapahtumaan. Mahdollisesti niitä jopa pitää ostaa kahdet, toiset varalle. Ennen kisapäivää tuusataan soittolistat kondikseen, ladataan uudet musiikit nettikaupasta. Parhaassa tapauksessa kauden päätapahtumaa varten uusitaan juoksutossut ja sykemittarikin. Mp3-soitin ei myöskään välttämättä sovi trikoiden sävyyn, se pitää kai kanssa hankkia!? Ennen puolikasta ostetaan tankkausjuomat, mukaan pakataan energiageelit ja kisan jälkeen palautumisjuomat. Mitä hiton järkeä tässä on? No okei. Ehkä voisi juosta ilman uusia kisavaatteitakin ja pärjätä vanhoilla soittolistoillakin, tapoihini joskus kuuluu pieni (?!) liioittelu, mutta ehkä puolet totta silti tässäkin. 

Sitä järjettömyyttä tai järjellisyyttä pohdin myös Espoossa eräänä syyskuisena päivänä. Kuin myös Forssassa muutamaa kuukautta aiemmin. Taisin ajatuksen lomassa käyttää muutamaa voimasanaakin. Vedenpitävää vastausta en keksinyt, mutta kai se kisajännityksen tuoma endorfiinipölläys nostaa suorituskykyä sen verran, että tekee parhaansa + 50% yli, jolloin voittaa itsensä ainakin puolitoistakertaisesti.  Onhan se sitäpaitsi näyttävämpää rojahtaa maaliviivalle kontilleen kaikkensa antaneena kisatapahtumassa, jossa läsnä katsomassa on kymmeniä tai satoja ihmisiä, kuin vetää itsensä äärimmilleen kotiseutulenkkeilyllä ja kaatua kotiovelle vain perheen ihmeteltäväksi.

Isona tekijänä myös massajuoksutapahtuman tunnelma ja kaikkia kannustavat kannustajat reitin varrella sen lisäksi, että jokainen osallistuja yleensä voittaa itsensä lisäksi joko ruman t-paidan, mitalin tai parhaassa tapauksessa molemmat ja usein kaupan päälle vielä sponsoreiden tarjoaman tuotepakkauksen, jossa voi olla kahvinporojen lisäksi jopa yksi kalamiehen kaverikin! Ei sillä. Onhan ne kivoja kisamuistoja, rumat paidatkin. Äitini varmasti ajattelee mökillä Suvi-ilta teepparissaan savunhajussa itikoita huitoessaan lämmöllä sitä 10km juoksurutistusta, jonka tytär on paidan eteen temponut. Not. Espoosta sentään saatiin teknistä matskua oleva vihreä Rantamaraton 2011 t-paita muistoksi. Sitä olen pitänyt juoksulenkilläkin päällä. Kerran.

Kisaamaan ei siis lähdetä kylkiäisten vuoksi. Itse ilmoittaudun juoksutapahtumiin siksi, että saan asetettua itselleni jonkin päivämäärän, jota kohti treenaan tavoitteellisemmin. Varsinkin, kun kaikessa tekemisissäni olen tiivissä yhteistyössä kaverini Viime Tingan kanssa. Teistäkin joku saattaa hänet tuntea. Mahtava tyyppi, saa aikaan mielettömiä suorituksia toisinaan!

Lisäksi suurena kimmokkeena juoksutapahtumiin osallistumisena on ollut juoksuseura. Mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut juoksuseurakseni tapahtumiin nioben, jonka kanssa olimme sekä Forssassa että Espoossa. Hän on kisakonkari minuun verrattuna, mutta roikuttaa silti mukanaan hidasta juoksijaa tapahtumasta toiseen. Tänä vuonna oli tarkoitus mennä yhdessä Forssaan.  Nioben maratonille ja minun puolikkaalle, mutta se taitaa kariutua loukkaantumisen vuoksi. Ehkä pääsemme yhdessä taas Espooseen? Minun ilmoittautuminen on edelleen voimassa Forssaan puolimaratonille ja nyt päällä oleva flunssa näyttää, täytyykö se vielä viime tingassa muuttaa vain kympiksi. Vai mennäänkö juoksemaan puolikas käytännössä kylmiltään, ilman yhtään pitkää lenkkiä?

Oli miten oli. Tänä kesänä laitetaan taas numerolappu rintaan ja mennään.

Kuvakollaasissa suosikkilenkkimaisemat ja kuvamuisteloita viime vuoden Forssasta ja Espoosta.

Espoon kuvien (alarivin kaksi oikeanpuoleista) copyright Max Edin ja Forssan kuvan (alarivi vasemmalla Johanna Kuusi.