Juoksemisen filosofiasta

Juoksu on jalallisten eläinten ja ihmisen nopein tapa liikkua ilman apuvälineitä. Juoksu määritellään sellaiseksi tavaksi liikkua, jossa jossakin liikkeen vaiheessa molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa. Juoksu on myös suosittu tapa kuntoilla ja urheilla. Hölkkä on hidasta juoksua. 

Juoksu - laji, jonka periaatteessa kuka tahansa osaa. Meistä jokainen oppii yleensä ennemmin juoksemaan, kuin saa pienintäkään tolkkua edes kävelyynsä. Niin. Periaatteessa. Käytännössä juokseminen on kuitenkin erittäin haastava laji, joka ei todellakaan sovi kaikille. Esimerkiksi minulle.

Juoksen silti. Aika kieroutunutta, eikö? Pureskellaas tämä asia osiin.

Juoksu rasittaa kehoa paljon erityisesti siksi, että joka askeleella juoksija ponnistaa oman kehonpainonsa ja täräyttää sen sitten alas vasten alustaa. Mitä raskaampi keho, sen raskaampaa on juosta ja sen kovempi on iskutus myös alustaa vasten. Näin maalaisjärjellä. Mitään tieteellistä faktalähdettä en havainnolleni ole kaivanut.

Eniten telakalla itse olen ollut juoksun aiheuttamien vaivojen vuoksi, niistä yleisimpinä lienee penikkavaivat ja erilaiset rasitusmurtumat. Näistä itselläni on tähän mennessä ollut vasta penikkavaivoja. Ja toki askellan sen verran päin persettä, että varpaissani ei kesän lopulla yleensä enää ole ihan kaikkia kynsiä. Lisäksi polveni on lähtökohtaisesti huonot, ja varmasti jokainen liikuntalääketieteen ammattilainen suosittelisi näille raajoille ainoastaan pyöräilyä, vesijuoksua ja uintia. Tai jotain mummoliikuntaa.

Lisäksi suuri määrä kestävyysliikuntaa haittaa lihaskasvua, jota taas yritän saada aikaan salilla. win-win tilanteen sijasta otan turpaani tein mitä tahansa.


Olen juossut nyt kaiketi keväästä 2010 saakka, eli reilu kolme vuotta.  Jos normaali, perusterve ja normaaliaktiivinen ihminen aloittaa juoksemisen nollasta, niin minä aloitin sen jostain miinus viidestätoista.  Taustalla olematon lihaskunto, aerobinen kunto, jota ei ollut, PLUS usean vuoden harras tupakointi, joka oli kääntynyt pysyvän ON-asennon sijasta jo sentään ON/OFF asentoon. OFF-asennossa hanikka on ollut vasta reilut 1½vuotta. Ensimmäisenä juoksukeväänä luin netistä juoksuohjelmia. Vakavasti otettavan urheilulehden (Kunto Plus :D) mukaan oli 8 - 12viikon kevyellä harjoittelulla mahdollisuus päästä nollasta siihen pisteeseen, että juoksee 5km/30min. Minä juoksin 5km/30min ensimmäisen kerran toukokuussa 2012. Nyt on elokuu 2013 ja tuo reilu vuoden takainen ennätys on parantunut jonkun kuppasen minuutin tai puolitoista. Kympin taittamisesta alle tuntiin tuskin tarvitsee tälläkään kaudella haaveilla, ellei sitten lumet tule aikaisintaan helmikuussa ja siihen asti ole + 10 lämpöastetta ja sateetonta, jotta kausi voi täysipainoisesti jatkua.

No. Kaikista maailman juoksijoista mä olen varmastikin se kaikista epätoivoisin. Mua ei  todellakaan ole luotu juoksemaan, mulla ei ole langanlaihaa ja rasvatonta hoikkaa runkoa, eikä pitkiä jalkoja. Askellan päin honkia ja mun aerobinen kunto on aina ollut surkea - ja on sitä yhä - treenistä huolimatta. Kaiken järjen ja järjettömyydenkin mukaan minun jos kenen pitäisi lyödä lenkkarit naulaan ja jättää juokseminen niille, kenelle se oikeasti a)sopii ja b) jotka osaa.

Kaikesta tästä huolimatta, juoksen silti. Edellisellä tuskaisella ja tahmealla lenkillä ei tullut juoksuflowta, mutta muistin taas muutaman asian mikä siitä tekee niin mahtavaa, loistavaa ja upeaa että sitä tekee, vaikkei sitä osaa - eikä siinä kehitykään sitä tahtia, kuin moni muu. Listaan tähän muutamia mieleeni juolahtaneita seikkoja.

Juoksen...

• pakoon elämää, itseäni ja ikäviä asioita
• löytääkseni ratkaisuja ikäviin asioihin, jotka askarruttaa (oikeasti, monesti juoksulenkin jälkeen asiat on kirkkaampia!)
• kurittaakseni itseäni, koska enimmäkseen juokseminen kuitenkin on perseestä
• saavuttaakseni henkisen vapauden, tuulettaakseni ajatuksia
• lievittääkseni ahdistusta (vähemmän sivuvaikutuksia kuin loratsepamilla, jos ei muutamaa puuttuvaa kynttä lasketa, joskin riippuvuutta tämäkin ahdistuslääke aiheuttaa...)
• koska se on helppoa. Voi vaan lähteä ovesta ulos ja mennä. Päättää vasta lenkillä, kääntyykö kotiin tästä tienhaarasta vai vasta sitä seuraavasta
• päästäkseni pois kotoa, saadakseen omaa aikaa
• ollakseni luonnossa, nauttiakseni raittiista ilmasta
• vuodattaakseni litrakaupalla hikeä, hikisissä kasvoissa ei muutamat kyyneleet näy
• saavuttaakseni ultimaalisen fyysisen rasituksen, josta seuraava endorfiiniryöppy on parempaaa melkein yhtä hyvää, kuin kahden aikuisen välinen laatuaika illalla nukkumaanmenon jälkeen... 
• kuunnellakseni musiikkia, jonka merkityksen asiayhteyteen vain minä ymmärrän 
•  toisinaan kaverin kanssa, jotta kevyestä lenkistä saadaan raskas - ainakin puheenaiheilla

Okei, joku varmasti ajattelee, että eikö samaan pääsisi kävellenkin. Ei. Juoksemisessa vaan on jotain joka siitä tekee erityistä.

Onneksi elämässä ei tarvitse kaikkia tekemiään asioita tehdä sen perusteella, mikä on järkevää ja viisasta. Voi tehdä myös asioita, joista nauttii ja joiden tekeminen on  vaan kivaa.

Turtle on the run juoksi facebookkiin!

Nonniin.

Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen ajattelin säästää IRL- ystävät ja sukulaiset itsensäpaljastelulta ja keskittää blogiaiheiset päivitykset yhteen paikkaan. Kiitos, anteeksi ja olkaa hyvät.  Tästä lähtien facebookin kautta blogipäivityksistä tiedon saa ne, ketkä tykkää. Jos joku tykkää.

Facebook-Turtle on the run löytyy täältä.  Lisään vielä sivupalkkiin tykkäämistä helpottavan nappulan, jos osaan  kunhan ehdin.

Mitäs sitten muuta. Aiheita olisi mielessä vaikka mitä, mm. juoksemisen syvällistä filosofiaa, herkkuhiiren sokerivieroitusprojektia,  viime viikon ja viikonlopun treenikuulumisia ja vähän off topic- aiheestakin - nimittäin sosiaalisuudesta ja ystävyydestä.

Ainoa vaan, että aikaa ei ole - ainakaan enää melkein puoliltaöin aamuvuoroa edeltävänä iltana.

Nyt siis nukkumaan. Ilmassa tuoksuu aamuisin jo syksy, tuleva tokaluokkalainen laskee aamuja koulun alkuun  ja minä lupaan aktivoitua taas sekä blogin päivittämisessä sekä muiden blogien lukemisessa. Niin. Ja juoksemisessa kanssa...

Kuvituskuvana näkymä joka oli vastassa torstaiaamuna ennen kello seitsemää parkkipaikan takana. Kyllä. Hierasin pari kertaa silmiäni...

Ruumiita, treeniä ja suunnatonta sokeririippuvaisuutta

Heippa vaan taas.

Eipä sitten ollutkaan perjantaina vapaapäivän kunniaksi jalkajumppapäivä. Olikin auton katsastuspäivä ja vähän yllättäen ja etukäteen sen suuremmin suunnittelematta myös Heurekan katsastuspäivä. Kävin siis vihdoin tutustumassa Body Worlds - näyttelyyn, joka oli siis aivan mahtava, upeasti ihmisen anatomiaa ja elimistön toimintaa havainnollistava, eikä yhtään ällö. Suosittelen, ellette ole vielä käyneet.

Kuva: www.heureka.fi

Lauantaina sitten töiden jälkeen jalkapuntille - pitkästä aikaa!

sellarireiska

 

 

Jalkapuntti oli tietty ihana, eli aivan kamala. Lämmöt otin juoksumatolla sitten etureiskaa ja takareiskaa superina, prässiä, sjmv, sitten taas superina pakarapotkua ja lantionnostoa. Lopuksi pohkeita ja vatsat lisäpainolla. Joo-o. Vähän on takajalkapainotteinen ja sen takakäpälissään tuntee vielä kolmantena jalkapuntin jälkeisenä päivänäkin.  Ai hitto, eli silkkaa rakkautta. <3
Käppyränä tämä rakkaus näyttää tältä:

Sunnuntaina sitten kaverin kanssa aamulenkille. Tähtien asento oli nyt jotenkin epäsuotuisa, koska ei kyllä kulkenut ilman aamupalaa yhtään, pakarat oli jumissa ja takareidet vasta menossa jumiin. Syke oli pilvissä ja jotta treeni olisi pysynyt edes sinne päin pk-treeninä / palauttavana, niin välillä oli ihan pakko himmata kävellen. Juoksukunto ei siis ole vielä löytynyt...

Eilen sitten pidin lepopäivän. Pidettiin vakavahenkinen perhepalaveri koululaisen kanssa, lisättiin naperon kotitöitä ja keskusteltiin harrastuksista seuraavana lukuvuonna. Koska palaveri esityslistoineen oli niin kovin virallinen, niin pitihän se leipoa palaveripullat. Tai tässä tapauksessa palaveripiirakat.

Tuon tuhdin marjapiirakan vuoksi vyötärölleni päätyneistä plussakaloreista kävin salilla sulattamassa tänään ehkä viidenneksen. Ohjelmassa oli palautella reisiä spinningillä ja käydä tekemässä rinta-olka-ojentajatreeni. Suunnitelma piti. Aijaijai, lisää silkkaa rakkautta. Spinning meni enimmäkseen pk-tasolla, vaikka cardiospinnu olikin, mutta tuli siellä vähän reviteltyäkin.

Pinkit

No just...

 Salin jälkeen pulahdus viileään veteen ja ah mikä ihana raukeus!

Treenit on siis löytäneet uomansa, mutta millähän saataisiin sokerihimo kuriin? Saatan oikeasti sujuvasti vetää 400g Candy Kingin karkkilaarista kerralla eikä tunnu missään, ellei puristavaa housunvyötäröä lasketa. Siinä kyllä tuntuu. Ja viimeistään parin päivän päästä tuntuu taas aivan hirveä jäytävä karkkihampaankolotus. Eilen sain kesken työpäivän mieleeni mansikkamattopalan ihanan esanssisen maun, eikä se tuska helpottanut ennen kuin 200g sokeriin liuotettua mansikkaesanssia oli pirteän värisessä Candy King-pussissa ja heti siitä sitten suussa ja todistusaineistot piilotettuna auton keskikonsolin kyynärtukeen. Ja jättimäisestä piirakkapellistä on jäljellä enää reilu puolet. Ei varmaan tarvi kertoa, missä loput on...?  Oikeasti, tässä on nyt pahemman luokan riippuvaisuuden oireita. Helpommin pääsin eroon tupakasta, hitto vie! Millä helvetillä tästä pääsee eroon? Tahdonvoima ei näemmä nyt riitä. Kromia? Joku poppakonsti?

Huomiselle sitten suunnitteilla juoksulenkki. 50min kevyttä, alle 160 sykkeelä. Justjootaas. Ihavvarmaanniin!

Anonyymit Ahmijat ja kadonneen juoksukunnon metsästys

Heippa. Jos jotakuta ottaa kupoliin treeniblogien jatkuvat onnistumiset, kehittyminen ja suunnaton positiivisuus, niin tässä teille vastapainoa. Epäonnistumista oikein huolella ja arkirealismiapessimismiä!

En tiedä mikä kesämasennus mulle iski Forssan keskeytyksen jälkeen, mutta jostain syystä juoksulenkkarit meni sen jälkeen jalkaan tasan kerran, juhannuspäivänä 7km lenkin verran ja salilla on käyty hävettävän harvoin. Huonoina tekosyinä olkoon tuulikaappiremontti ja helvetillinen n.54tuntinen työviikko, kesäflunssa, Ilosaarirock-reissu jne.  Juhannuspäiväisen lenkin jälkeen sain lenkkarit jalkaan heti perään melko tarkalleen kuukausi myöhemmin. Tapani mukaan aloitin kiipeämällä perse edellä puuhun, eli 11,5km lenkillä, jonka keskisyke oli maltilliset 167bpm. Ei näin.

Ei sillä, lenkki oli loistava. Siitä suuret kiitokset sille, että lenkkiseura oli ensiluokkaista. Extremerunissa juoksukaverina ollut kaveri raahasi minua perässään ja parannettiin siinä samalla maailman lisäksi molempien suhtautumista ruokaan. Todettiin tilausta olevan vähän toisenlaiselle AA-kerholle. Meidän versio voisi olla vaikka Anonyymit Ahmijat, kummallakin kun tuntuu lähtevän vähän niinsanotusti lapasesta, eikä kohtuullisuutta tunneta. Jäätelö (ja karkki) on hyvää, varsinkin kun salaa autossa yksin syö ja hävittää todistusaineistot keskikonsolin kyynärnojaluukkuun.  Sama on/off-asenne pätee näemmä omalla kohdallani treeniin. Joko se kulkee säännöllisesti ja hyvin tai sitten se ei kulje ollenkaan. Siinä kun treeni ei kulje, niin sama se on vetää ruokavalio ihan läskiksi. Minä olen juuri se oikea esimerkki siitä, miten EI pidä toimia.  Nyt on siis ripustauduttu treenin syrjään kiinni ja eiköhän se ruokavaliokin sieltä palaudu. Tällä hetkellä olen (arviolta) n. +5kg tai enemmän bikinibodypostaukseen ja keskivartalo näyttää pullataikinalta. En postaa kuvaa,enkä mene vaa'alle, vaan pukeudun säkkiin tyytyväisenä riittävän pitkään, kunnes kesähötöt on vuodatettu hikenä lenkkipolulle tai Forever Hämeenlinnan ilmastoimattomalle salille.

Tänään roudasin itseni juoksuohjelman mukaiselle  lenkille. Etävalmennusta on takana nyt 1½kk ja tein ehkä kolmannen ohjelman mukaiset treenin. Tässä taas yksi huono esimerkki siitä, miten maksettuun treeniohjelmaan sitoudutaan. Ohjelmassa oli n.50min kevyt lenkki, sykkeen piti olla alle 160bpm. Jooeiollut.  Lönköttelin hitaasti uimahallin rantaan, uitin tenavaa puoli tuntia ja lönköttelin takaisin. Tahti oli kyllä onnettoman hidas, mutta keskisyke oli 164bpm.  Ehheh. Kuukauden juoksutauolla pääsee kyllä tosi kätevästi takaisin nollapisteeseen ja kadottaa olemattomankin juoksukunnon - varsinkin kun kruunaa juoksutauon muutenkin huonolla treenaamisella ja pitää kaiken kruunuksi ruokavalion kirjaimellisesti läskiksi.

Vaikka ylläolevasta voisi saada hirmu negatiivisen kuvan, niin ei tässä nyt sentään vielä ole nirhitty ranteita auki itseinhon vuoksi. Täältä noustaan taas kyllä, mutta mitä sitä faktoja peittelemään :D  Kesä on silti ollut tähän mennessä kaikin puolin kiva, mukava ja rento - joskin hyvin raskas, koska lomaa ei tänä vuonna ole.  Ehtiihän sitä taas koko talven kiristellä.

Päivän kruununa kuitenkin oli reissu postiin, ärrälle ja lähisiwaan. Uusi puhelin ja uusia treenivaatteita. Tänään lenkin parasta antia olikin uudet ihanan pirteät turkoosit shortsit ja valkoinen toppi.

"kevyt" 50min. Yeah...

Huomenna vapaapäivä eli jalkajumppaa!

Onko Ilosaarirockin jälkeen elämää?

Noniin.

Ilosaarirock on vietetty. Oli kyllä ihan huippumahtavat reissu kaikin puolin. Puitteet, tapahtuma ja seura oli kaikki ensiluokkaista.

Lähdettiin siis Hämeenlinnasta torstaina. Ennen lähtöä kävin tekemässä yläkroppatreeniä ja poljin vähän spinnua, ettei nyt vallan laiskottelun puolelle mene. Alkuviikon podin kesäflunssaa joten levätty on... Ajettiin torstaina Joutsaan, johon tiputettiin lapset miehen vanhempien luokse. Perjantaina lähdettiin kohti Joensuuta ja koska matkaa tehtiin ihan kaksin aikuisten kesken päätettiin tehdä mutka Koikkalaan, johon aktiivinen kyläosuuskunta oli juuri perustanut pienen kaupan. (aiheesta voi lukea lisää vaikka täältä) Kannattaa mennä vähän kauempaakin kurkistamaan ja ostamaan jotain pientä - tai suurempaakin. Aivan  mahtava yhteishengen lopputuotos - perustaa kylään ihan oikea kauppa!

Joensuuhun saavuttiin perjantaina joskus neljän maissa. Käytiin kavereilla kahvilla ja mentiin kurkistamaan, miltä vuokraamamme mökki näyttää.

Hyvältä näytti! Grillattiin, saunottiin ja laitettiin itsemme näteiksi ja komeiksi ja otettiin suunta kohti Sulo-klubia.

Sulo-klubin klubeilin ihan autoillen. Mökki sijaitsi Niittylahdessa n. 16km päässä Linnunlahdelta, joten ihan joka ilta ei viitsinyt taksiautolla ajella. Ei sillä, että alkoholia tähän yhteyteen nyt niin erityisesti olisin kaivannutkaan.

Lauantaina olinkin sitten skarppina katsomassa Ilosaarirockin oheistapahtumana ollutta Roller Derby- peliä, jossa toisistaan mittaa otti Joensuun Rolling Rogues ja Tampereen Taistelurullaluistelijat. Rolling Roguesissa pelaa hyvä ystäväni, joten ei tarvinnut miettiä kumpaa joukkuetta kannustaa - paikallista tietenkin. Ihan ei Roller Derbyn syvin olemus vielä tätä peliä seuraamalla auennut, mutta hauskalta näytti ja kivaa oli seurata. Roller Derbyn jälkeen kipitin keskustaan ja kävin ostamassa Annalta vähän rokkipähkinöitä naposteltavaksi.

Pähkinöiden jälkeen hain serkun asemalta ja palasin mökille muun mökkiseurueen pariin. Sauna oli jo tulilla ja nuotiossa hyvä hiillos grillaamista varten ja sit eikun vaan valmistautumaan iltaa varten.

Lauantaita ei menty ihan vesilinjalla. Muutama hyvä kuiva omenainen siideri tuli nautittua. Illan aikana kuitenkin pääosassa oli hyvän musiikin kuuntelu ja ihanien ihmisten seura - raikuvaa naurua unohtamatta. Oli meillä vaan loistava posse rokkailemassa, ihan yksi parhaista. Jokainen vähän eri piireistä ja eri paikkakunnalta, mutta niin mahtavia tyyppejä jokainen ja porukka viihtyy hyvin yhdessä. Liian harvoin nähdään (noin kerran vuodessa) mutta tärkeitä on joka ikinen siitä huolimatta. <3

Ilman lupaa en tohdi muiden seuralaisten kuvaa julkaista, joten saatte tyytyä minun ja mieheni "naimanaamoihin".

Illan jumppasuorituksista mainittakoon pari pienessä pörössä suoritettua näyttävää kärrynpyörää. Toinen festarialueen laitamilla ja toinen taksijonossa aikaa tappaessa Joensuun torilla.  Ei luun murtumia eikä muita vahinkoja, jei! Kuvatodisteita ei kai(?) ole kellään.

Sunnuntai rokkailtiin jälleen vesilinjalla helteisessä säässä. Taas kerran niitä ystäviä, naurua ja hyvää musiikkia. <3

Jossain mielenhäiriössä lähdin liikenteeseen pitkälahkeiset farkut pohkeiden tasolle käärittynä. Festarialueella hetken hikoiltuani pyysin loppuseuruetta tuomaan tullessaan shortsit. Bajamajavaihto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ilmeisesti pohje oli helteestä hivenen turvonnut ja iho hikoilusta nihkeä. En saanut käärittyä lahjetta avattua auki - enkä myöskään kiskottua jalasta läpi. Lopputuloksena oli bajamajassa tuskaansa irvistelevä bloggaaja ja suoritus oli melkoisen kivulias. Siitä muistoksi jäi myös komeat mustelmat. Illan viiletessä toiseen suuntaan vaihto menikin ihan näpsäkästi siinä päälavan edessä - toivottavasti vain hieman tai ei yhtään peffaa vilauttaen

Maanantaina edessä oli 450km kotimatkaa, Joutsan kautta. Kauas on totisesti pitkä matka. Silti. Ensi vuonna uusiksi!

Kotona oltiin iltakymmeneltä. Tänään käytin lapsen hammaslääkärissä tarkastuksessa (reikiä nolla!) ja hain kummitytön Tampereelta kyläilemään. Loppupäivä onkin mennyt sohvalla viikonlopun reissaamisesta toipuessa ja kaupassa käydessä.  Huomenna takaisin työelämään iltavuoron merkeissä. Ihana miniloma silti takana, vaikkei lomaa olekaan.

Sen, onko Ilosaarirockin jälkeen elämää varmaan aika näyttää. Ainakin festivaalielämää tulee taas loppuviikosta kun Devis, 31v. vie kolme nuorta neitiä (10-12v.) Tampereelle fanittamaan Isac Elliotia. Luultavasti näissä kemuissa on korkeammat kiljahdukset ja enemmän glitteriä huulikiilloissa kuin Ilosaarirockissa. Treenielämän pariin toivottavasti viimeistään torstaina!

Rokkivalmisteluja!

Hellurei. Kuluneet päivät oli erittäin blogisosiaalisia, koska lauantaina treffasin Ninnin ja maanantaina Emilian. Mukavaa oli tavata kummatkin ahkerat treenaajat.

Ilmeisesti jonkinlainen kesäflunssa iski, sillä nenä on ollut tukossa, kurkku kipeä ja olo vähän lämpöilevä ja tööt. Ei jumppaliikkeitä. :(

Silti. Pakko parantua perjantaiksi jolloin otamme suunnaksi Joensuun ja Ilosaarirockin. Hyvästä syystä siis kehittelin äsken jo vaatekriisin.

Muleioovaatteita! Tai on. Mutta en tiedä mitä näistä ottaisin mukaan. Vai otanko kaikki?  Jotain muuta? Ideoita? Suosikkeja? (ignoratkaa pällit ilmeet ja likainen peili...)

Lisäksi tämä viimeaikojen löysäily on mennyt vyötärölle. Päiväruuaksi syödystä perhepizzasta puhumattamaan. Syyllinen näkyy ylläolevasta kollaasista, eikä vyötärö varmaan kolmen päivän rokkaamisella kavennukaan.

No, mulla on koko elämä aikaa taistella takaisin. Ensi maanantaina taas!

Xon!

Nonni. Nyt on saatu nämä lihat liikkeelle.

Toissapäivänä raahauduin intoa puhkuen salille. Otin löysät pois kevyesti kuukauden tauon jälkeen jalkatreenillä. Salilla on ilmastointi rikki - huh! Ajattelin ensin, että juoksen salilta kotiin, mutta jaloissa oli sen sortin tärinät päällä, ettei siitä mitään olis tullut.

Eilen sitten herätys klo 7 ja suunta kohti Mikkeliä. Sain viime vuonna synttärilahjaksi lahjakortit Xon-elämyspuistoon, joten se otettiin suunnaksi. Viimeisteltiin reissu viereisessä Visulahden Dinosauriassa. Kotiin palattiin hieman ennen puoltayötä. Ei jumppaliikkeitä. Vai lasketaanko nämä:

Tänään iltavuoroon. Jalkatreenin jäljiltä on jalat aivan tukossa, eikä ilmeisesti eiliset hypyt, keinut, voltit ja liukumäkien portaiden kiipeämiset juurikaan palauttaneet.

Eiköhän se motivaatio taas löydy.