Ruumiita, treeniä ja suunnatonta sokeririippuvaisuutta

Heippa vaan taas.

Eipä sitten ollutkaan perjantaina vapaapäivän kunniaksi jalkajumppapäivä. Olikin auton katsastuspäivä ja vähän yllättäen ja etukäteen sen suuremmin suunnittelematta myös Heurekan katsastuspäivä. Kävin siis vihdoin tutustumassa Body Worlds - näyttelyyn, joka oli siis aivan mahtava, upeasti ihmisen anatomiaa ja elimistön toimintaa havainnollistava, eikä yhtään ällö. Suosittelen, ellette ole vielä käyneet.

Kuva: www.heureka.fi

Lauantaina sitten töiden jälkeen jalkapuntille - pitkästä aikaa!

sellarireiska

 

 

Jalkapuntti oli tietty ihana, eli aivan kamala. Lämmöt otin juoksumatolla sitten etureiskaa ja takareiskaa superina, prässiä, sjmv, sitten taas superina pakarapotkua ja lantionnostoa. Lopuksi pohkeita ja vatsat lisäpainolla. Joo-o. Vähän on takajalkapainotteinen ja sen takakäpälissään tuntee vielä kolmantena jalkapuntin jälkeisenä päivänäkin.  Ai hitto, eli silkkaa rakkautta. <3
Käppyränä tämä rakkaus näyttää tältä:

Sunnuntaina sitten kaverin kanssa aamulenkille. Tähtien asento oli nyt jotenkin epäsuotuisa, koska ei kyllä kulkenut ilman aamupalaa yhtään, pakarat oli jumissa ja takareidet vasta menossa jumiin. Syke oli pilvissä ja jotta treeni olisi pysynyt edes sinne päin pk-treeninä / palauttavana, niin välillä oli ihan pakko himmata kävellen. Juoksukunto ei siis ole vielä löytynyt...

Eilen sitten pidin lepopäivän. Pidettiin vakavahenkinen perhepalaveri koululaisen kanssa, lisättiin naperon kotitöitä ja keskusteltiin harrastuksista seuraavana lukuvuonna. Koska palaveri esityslistoineen oli niin kovin virallinen, niin pitihän se leipoa palaveripullat. Tai tässä tapauksessa palaveripiirakat.

Tuon tuhdin marjapiirakan vuoksi vyötärölleni päätyneistä plussakaloreista kävin salilla sulattamassa tänään ehkä viidenneksen. Ohjelmassa oli palautella reisiä spinningillä ja käydä tekemässä rinta-olka-ojentajatreeni. Suunnitelma piti. Aijaijai, lisää silkkaa rakkautta. Spinning meni enimmäkseen pk-tasolla, vaikka cardiospinnu olikin, mutta tuli siellä vähän reviteltyäkin.

Pinkit

No just...

 Salin jälkeen pulahdus viileään veteen ja ah mikä ihana raukeus!

Treenit on siis löytäneet uomansa, mutta millähän saataisiin sokerihimo kuriin? Saatan oikeasti sujuvasti vetää 400g Candy Kingin karkkilaarista kerralla eikä tunnu missään, ellei puristavaa housunvyötäröä lasketa. Siinä kyllä tuntuu. Ja viimeistään parin päivän päästä tuntuu taas aivan hirveä jäytävä karkkihampaankolotus. Eilen sain kesken työpäivän mieleeni mansikkamattopalan ihanan esanssisen maun, eikä se tuska helpottanut ennen kuin 200g sokeriin liuotettua mansikkaesanssia oli pirteän värisessä Candy King-pussissa ja heti siitä sitten suussa ja todistusaineistot piilotettuna auton keskikonsolin kyynärtukeen. Ja jättimäisestä piirakkapellistä on jäljellä enää reilu puolet. Ei varmaan tarvi kertoa, missä loput on...?  Oikeasti, tässä on nyt pahemman luokan riippuvaisuuden oireita. Helpommin pääsin eroon tupakasta, hitto vie! Millä helvetillä tästä pääsee eroon? Tahdonvoima ei näemmä nyt riitä. Kromia? Joku poppakonsti?

Huomiselle sitten suunnitteilla juoksulenkki. 50min kevyttä, alle 160 sykkeelä. Justjootaas. Ihavvarmaanniin!

Anonyymit Ahmijat ja kadonneen juoksukunnon metsästys

Heippa. Jos jotakuta ottaa kupoliin treeniblogien jatkuvat onnistumiset, kehittyminen ja suunnaton positiivisuus, niin tässä teille vastapainoa. Epäonnistumista oikein huolella ja arkirealismiapessimismiä!

En tiedä mikä kesämasennus mulle iski Forssan keskeytyksen jälkeen, mutta jostain syystä juoksulenkkarit meni sen jälkeen jalkaan tasan kerran, juhannuspäivänä 7km lenkin verran ja salilla on käyty hävettävän harvoin. Huonoina tekosyinä olkoon tuulikaappiremontti ja helvetillinen n.54tuntinen työviikko, kesäflunssa, Ilosaarirock-reissu jne.  Juhannuspäiväisen lenkin jälkeen sain lenkkarit jalkaan heti perään melko tarkalleen kuukausi myöhemmin. Tapani mukaan aloitin kiipeämällä perse edellä puuhun, eli 11,5km lenkillä, jonka keskisyke oli maltilliset 167bpm. Ei näin.

Ei sillä, lenkki oli loistava. Siitä suuret kiitokset sille, että lenkkiseura oli ensiluokkaista. Extremerunissa juoksukaverina ollut kaveri raahasi minua perässään ja parannettiin siinä samalla maailman lisäksi molempien suhtautumista ruokaan. Todettiin tilausta olevan vähän toisenlaiselle AA-kerholle. Meidän versio voisi olla vaikka Anonyymit Ahmijat, kummallakin kun tuntuu lähtevän vähän niinsanotusti lapasesta, eikä kohtuullisuutta tunneta. Jäätelö (ja karkki) on hyvää, varsinkin kun salaa autossa yksin syö ja hävittää todistusaineistot keskikonsolin kyynärnojaluukkuun.  Sama on/off-asenne pätee näemmä omalla kohdallani treeniin. Joko se kulkee säännöllisesti ja hyvin tai sitten se ei kulje ollenkaan. Siinä kun treeni ei kulje, niin sama se on vetää ruokavalio ihan läskiksi. Minä olen juuri se oikea esimerkki siitä, miten EI pidä toimia.  Nyt on siis ripustauduttu treenin syrjään kiinni ja eiköhän se ruokavaliokin sieltä palaudu. Tällä hetkellä olen (arviolta) n. +5kg tai enemmän bikinibodypostaukseen ja keskivartalo näyttää pullataikinalta. En postaa kuvaa,enkä mene vaa'alle, vaan pukeudun säkkiin tyytyväisenä riittävän pitkään, kunnes kesähötöt on vuodatettu hikenä lenkkipolulle tai Forever Hämeenlinnan ilmastoimattomalle salille.

Tänään roudasin itseni juoksuohjelman mukaiselle  lenkille. Etävalmennusta on takana nyt 1½kk ja tein ehkä kolmannen ohjelman mukaiset treenin. Tässä taas yksi huono esimerkki siitä, miten maksettuun treeniohjelmaan sitoudutaan. Ohjelmassa oli n.50min kevyt lenkki, sykkeen piti olla alle 160bpm. Jooeiollut.  Lönköttelin hitaasti uimahallin rantaan, uitin tenavaa puoli tuntia ja lönköttelin takaisin. Tahti oli kyllä onnettoman hidas, mutta keskisyke oli 164bpm.  Ehheh. Kuukauden juoksutauolla pääsee kyllä tosi kätevästi takaisin nollapisteeseen ja kadottaa olemattomankin juoksukunnon - varsinkin kun kruunaa juoksutauon muutenkin huonolla treenaamisella ja pitää kaiken kruunuksi ruokavalion kirjaimellisesti läskiksi.

Vaikka ylläolevasta voisi saada hirmu negatiivisen kuvan, niin ei tässä nyt sentään vielä ole nirhitty ranteita auki itseinhon vuoksi. Täältä noustaan taas kyllä, mutta mitä sitä faktoja peittelemään :D  Kesä on silti ollut tähän mennessä kaikin puolin kiva, mukava ja rento - joskin hyvin raskas, koska lomaa ei tänä vuonna ole.  Ehtiihän sitä taas koko talven kiristellä.

Päivän kruununa kuitenkin oli reissu postiin, ärrälle ja lähisiwaan. Uusi puhelin ja uusia treenivaatteita. Tänään lenkin parasta antia olikin uudet ihanan pirteät turkoosit shortsit ja valkoinen toppi.

"kevyt" 50min. Yeah...

Huomenna vapaapäivä eli jalkajumppaa!

Onko Ilosaarirockin jälkeen elämää?

Noniin.

Ilosaarirock on vietetty. Oli kyllä ihan huippumahtavat reissu kaikin puolin. Puitteet, tapahtuma ja seura oli kaikki ensiluokkaista.

Lähdettiin siis Hämeenlinnasta torstaina. Ennen lähtöä kävin tekemässä yläkroppatreeniä ja poljin vähän spinnua, ettei nyt vallan laiskottelun puolelle mene. Alkuviikon podin kesäflunssaa joten levätty on... Ajettiin torstaina Joutsaan, johon tiputettiin lapset miehen vanhempien luokse. Perjantaina lähdettiin kohti Joensuuta ja koska matkaa tehtiin ihan kaksin aikuisten kesken päätettiin tehdä mutka Koikkalaan, johon aktiivinen kyläosuuskunta oli juuri perustanut pienen kaupan. (aiheesta voi lukea lisää vaikka täältä) Kannattaa mennä vähän kauempaakin kurkistamaan ja ostamaan jotain pientä - tai suurempaakin. Aivan  mahtava yhteishengen lopputuotos - perustaa kylään ihan oikea kauppa!

Joensuuhun saavuttiin perjantaina joskus neljän maissa. Käytiin kavereilla kahvilla ja mentiin kurkistamaan, miltä vuokraamamme mökki näyttää.

Hyvältä näytti! Grillattiin, saunottiin ja laitettiin itsemme näteiksi ja komeiksi ja otettiin suunta kohti Sulo-klubia.

Sulo-klubin klubeilin ihan autoillen. Mökki sijaitsi Niittylahdessa n. 16km päässä Linnunlahdelta, joten ihan joka ilta ei viitsinyt taksiautolla ajella. Ei sillä, että alkoholia tähän yhteyteen nyt niin erityisesti olisin kaivannutkaan.

Lauantaina olinkin sitten skarppina katsomassa Ilosaarirockin oheistapahtumana ollutta Roller Derby- peliä, jossa toisistaan mittaa otti Joensuun Rolling Rogues ja Tampereen Taistelurullaluistelijat. Rolling Roguesissa pelaa hyvä ystäväni, joten ei tarvinnut miettiä kumpaa joukkuetta kannustaa - paikallista tietenkin. Ihan ei Roller Derbyn syvin olemus vielä tätä peliä seuraamalla auennut, mutta hauskalta näytti ja kivaa oli seurata. Roller Derbyn jälkeen kipitin keskustaan ja kävin ostamassa Annalta vähän rokkipähkinöitä naposteltavaksi.

Pähkinöiden jälkeen hain serkun asemalta ja palasin mökille muun mökkiseurueen pariin. Sauna oli jo tulilla ja nuotiossa hyvä hiillos grillaamista varten ja sit eikun vaan valmistautumaan iltaa varten.

Lauantaita ei menty ihan vesilinjalla. Muutama hyvä kuiva omenainen siideri tuli nautittua. Illan aikana kuitenkin pääosassa oli hyvän musiikin kuuntelu ja ihanien ihmisten seura - raikuvaa naurua unohtamatta. Oli meillä vaan loistava posse rokkailemassa, ihan yksi parhaista. Jokainen vähän eri piireistä ja eri paikkakunnalta, mutta niin mahtavia tyyppejä jokainen ja porukka viihtyy hyvin yhdessä. Liian harvoin nähdään (noin kerran vuodessa) mutta tärkeitä on joka ikinen siitä huolimatta. <3

Ilman lupaa en tohdi muiden seuralaisten kuvaa julkaista, joten saatte tyytyä minun ja mieheni "naimanaamoihin".

Illan jumppasuorituksista mainittakoon pari pienessä pörössä suoritettua näyttävää kärrynpyörää. Toinen festarialueen laitamilla ja toinen taksijonossa aikaa tappaessa Joensuun torilla.  Ei luun murtumia eikä muita vahinkoja, jei! Kuvatodisteita ei kai(?) ole kellään.

Sunnuntai rokkailtiin jälleen vesilinjalla helteisessä säässä. Taas kerran niitä ystäviä, naurua ja hyvää musiikkia. <3

Jossain mielenhäiriössä lähdin liikenteeseen pitkälahkeiset farkut pohkeiden tasolle käärittynä. Festarialueella hetken hikoiltuani pyysin loppuseuruetta tuomaan tullessaan shortsit. Bajamajavaihto ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ilmeisesti pohje oli helteestä hivenen turvonnut ja iho hikoilusta nihkeä. En saanut käärittyä lahjetta avattua auki - enkä myöskään kiskottua jalasta läpi. Lopputuloksena oli bajamajassa tuskaansa irvistelevä bloggaaja ja suoritus oli melkoisen kivulias. Siitä muistoksi jäi myös komeat mustelmat. Illan viiletessä toiseen suuntaan vaihto menikin ihan näpsäkästi siinä päälavan edessä - toivottavasti vain hieman tai ei yhtään peffaa vilauttaen

Maanantaina edessä oli 450km kotimatkaa, Joutsan kautta. Kauas on totisesti pitkä matka. Silti. Ensi vuonna uusiksi!

Kotona oltiin iltakymmeneltä. Tänään käytin lapsen hammaslääkärissä tarkastuksessa (reikiä nolla!) ja hain kummitytön Tampereelta kyläilemään. Loppupäivä onkin mennyt sohvalla viikonlopun reissaamisesta toipuessa ja kaupassa käydessä.  Huomenna takaisin työelämään iltavuoron merkeissä. Ihana miniloma silti takana, vaikkei lomaa olekaan.

Sen, onko Ilosaarirockin jälkeen elämää varmaan aika näyttää. Ainakin festivaalielämää tulee taas loppuviikosta kun Devis, 31v. vie kolme nuorta neitiä (10-12v.) Tampereelle fanittamaan Isac Elliotia. Luultavasti näissä kemuissa on korkeammat kiljahdukset ja enemmän glitteriä huulikiilloissa kuin Ilosaarirockissa. Treenielämän pariin toivottavasti viimeistään torstaina!

Rokkivalmisteluja!

Hellurei. Kuluneet päivät oli erittäin blogisosiaalisia, koska lauantaina treffasin Ninnin ja maanantaina Emilian. Mukavaa oli tavata kummatkin ahkerat treenaajat.

Ilmeisesti jonkinlainen kesäflunssa iski, sillä nenä on ollut tukossa, kurkku kipeä ja olo vähän lämpöilevä ja tööt. Ei jumppaliikkeitä. :(

Silti. Pakko parantua perjantaiksi jolloin otamme suunnaksi Joensuun ja Ilosaarirockin. Hyvästä syystä siis kehittelin äsken jo vaatekriisin.

Muleioovaatteita! Tai on. Mutta en tiedä mitä näistä ottaisin mukaan. Vai otanko kaikki?  Jotain muuta? Ideoita? Suosikkeja? (ignoratkaa pällit ilmeet ja likainen peili...)

Lisäksi tämä viimeaikojen löysäily on mennyt vyötärölle. Päiväruuaksi syödystä perhepizzasta puhumattamaan. Syyllinen näkyy ylläolevasta kollaasista, eikä vyötärö varmaan kolmen päivän rokkaamisella kavennukaan.

No, mulla on koko elämä aikaa taistella takaisin. Ensi maanantaina taas!

Xon!

Nonni. Nyt on saatu nämä lihat liikkeelle.

Toissapäivänä raahauduin intoa puhkuen salille. Otin löysät pois kevyesti kuukauden tauon jälkeen jalkatreenillä. Salilla on ilmastointi rikki - huh! Ajattelin ensin, että juoksen salilta kotiin, mutta jaloissa oli sen sortin tärinät päällä, ettei siitä mitään olis tullut.

Eilen sitten herätys klo 7 ja suunta kohti Mikkeliä. Sain viime vuonna synttärilahjaksi lahjakortit Xon-elämyspuistoon, joten se otettiin suunnaksi. Viimeisteltiin reissu viereisessä Visulahden Dinosauriassa. Kotiin palattiin hieman ennen puoltayötä. Ei jumppaliikkeitä. Vai lasketaanko nämä:

Tänään iltavuoroon. Jalkatreenin jäljiltä on jalat aivan tukossa, eikä ilmeisesti eiliset hypyt, keinut, voltit ja liukumäkien portaiden kiipeämiset juurikaan palauttaneet.

Eiköhän se motivaatio taas löydy.

Motivaatiosta - tai lähinnä sen puutteesta

Hei taas. Pitkästä aikaa...  On vähän ollut monenlaista motivaatio-ongelmaa ja alavirettä...

Se vaan on niin, että keskeyttäminen Forssassa oli enemmän perseestä, kun mitä itse osasin edes kuvitella. Sitä tuntee itsensä niin perin epäonnistuneeksi luuseriksi (mitä toki onkin), että ylipääseminen on ollut - ja on yhä - työn ja tuskan takana.  Nyt kuitenkin jotain randomkuulumisia.

niobe haastoi jokin hetki sitten kertomaan / kuvailemaan yhden erityisominaisuuden blogaamisaiheiden ulkopuolelta, joka bloggaajalla on. En keksinyt yhtään mitään. Ei mulla ole erityisominaisuuksia tai taitoja. Niobe ehdotti, että voisin kertoa erityisominaisuudekseni sen, että osaan remontoida. Olkoon erikoistaitoni sitten sen. Alkuvuodesta vasaran alle päätyi meidän wc, sitten makuuhuone ja nyt tuulikaappi.

Remonteista en tokikaan voi ottaa koko kunniaa yksin itselleni. Onhan ne mieheni ja minun yhteistyön tulos. Yhdessä suunnitellaan isot linjat, yksityiskohdat ja hienosäätö jää mun vastuulle. Samoin kuin materiaali ja kalustehankinnat.  Pääsääntöisesti  työnjako on mennyt kuitenkin niin, että mies purkaa, minä rakennan uutta pintaa tilalle (maalaan, tapetoin ja laatoitan) ja yhdessä kootaan ja asennetaan uudet kalusteet paikalleen. Vesi- ja sähkökytkennät on toki ammattilaisten heiniä.

Ohjeen mukaan haaste pitäisi heittää eteenpäin viidelle. En nyt jaksa keksiä viittä, mutta lupaan palata asiaan lähipäivinä. 

Forssan DNF:n jälkeen siis aloitettiin tuo tuulikaappiprojekti. Sen kanssa meni koko seuraava viikko, yöunet jäi 4-5h, koska remppaa tehtiin n. klo 1 asti töiden lisäksi lähes joka yö. Juhannusaattona sain tuulikaappiin tavarat paikoilleen ja siivottua remonttirojut pois. Pääsin nukkumaan klo 1:30.  Juhannuspäivänä ajoin Jyväskylään aamuvuoron jälkeen, juoksin veljen vaimon kanssa 7km lenkin. Kävin kaverin kanssa muutamalla. Nukuin 5½h. Juhlin veljentytön synttärit, ajoin Joutsan kautta kotiin, olin perillä myöhään.  Väsytti. Nukuin 5h ja menin aamuvuoroon. 

Kulunut viikko on siis mennyt erittäin väsyneissä ja alavireississä tunnelmissa. Maanantaina töissä 7-15, tiistaina 7-20:15, jonka jälkeen luin lääkehoidon tenttiin klo 2 asti yöllä. Keskiviikkona menin lääkehoidon tenttiin ja iltavuoroon, torstaina aamuun. Vapaapäiviä on ollut yksi. Perjantai. Sillon siivosin etupihan terassia, leikkasin nurmikon, kävin kaupassa ja siivosin kotona. Eilen töissä aamussa, tänään illassa. Viikkoon on kertynyt työtunteja n.54. Treenitunteja nolla. En ole juossut. En käynyt salilla. En vaan ole jaksanut. Sen sijaan olen nukkunut - viime yönä 11h - ja syönyt mitä sattuu. Useana päivänä olen torkahtanut aamuvuoron jälkeen sohvalle ja ollut ihan valmista kauraa sänkyyn heti heräämisen jälkeen.

En tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Onko laiskamato ottanut vallan ja perse juurtunut kiinni sohvaan vai ilmoittaako kroppa nyt vaan ylikuormittumistaan kaikesta univelasta ja muusta touhusta? Ennen Forssaa oli jo kevyempää treeniä ja sen jälkeenkin treenien osalta kevyempää, joten ylikunnosta ei voi olla kyse. Motivaatio salille lähtöön on ollut pakkasen puolella - tai motivaatiota ehkä onkin, muttei energiaa. Sama juttu juoksemisen kanssa. Periaatteessa mieli tekee lenkille, mutta kroppa ei jaksa. Vai onko se mieli?  Pelkäänkö liikaa? Pelkäänkö lähteä lenkille, koska pelkään etten pysty. Pelkäänkö aurinkoisella ilmalla mennä juoksemaan, jos tulee samanlainen olo kuin Forssassa. Pelkäänkö toista epäonnistumista.  Jotenkin pitäisi nyt päästä tästä keskeytysasiasta yli - en vain tiedä miten. Varmaan juoksemalla? Juoksuohjelma on aivan loistava - ainoa vaan, että en ole koko viikkoon noudattanut sitä. Saliohjelma on aivan loistava. En ole noudattanut sitä useampaan viikkoon. Ruokavalio on toimiva ja yksinkertainen. En ole noudattanut sitä ties kuinka pitkään aikaan.

Tiedän, että raahautuminen lenkille tai salille toisi energiaa, mutta jotenkin tällä viikolla olen silti vielä halunnut kuunnella suklaata ja mässyä huutavaa kroppaa ja levännyt. Ja lihonnut.  Huomisesta alkaen vaiennan sen äänen, joka kiljuu suklaata ja saa takapuolen pysymään sohvannurkassa kiinni.

Nyt. Todellakin. Saa. Lepo. Riittää.

Sitä ennen sauna ja hyvät yöunet.

Huomenna. Uusi viikko. Uusi kuukausi. Kohta (viikon päästä) alkaa uusi, kolmaskymmenestoinen vuosi elämästäni.

Miten te taltutatte motivaatiopulan?

DNF Forssassa ja arvonnan voittaja

Niinhän siinä sitten kävi, että puolimaraton Forssassa vaihtui noloon floppiin. Tai näin yön yli pureskelun jälkeen mietin jo, että olisi ehkä ollut nolompaa jatkaa voinnista huolimatta ja flopata jossain suuremmilla kilometreillä riskeeraten samalla oma terveys.

Tavattiin nioben kanssa Riihimäellä, josta ajettiin Forssaan. Kisanumeroiden noudon jälkeen pyörähdettiin Intersportin tapahtumamyynnissä, jossa oli ihan kauhea ryysis. Ei siinä jaksanut paljon katsella. Mentiin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja kiinnittämään numerot, käytiin pari kertaa vessassa ja lähdettiin ulos odottelemaan lähtöä. Odotteluaika meni sujuvasti Bajamajajonoissa, jossa yritettiin käydä tiristelemässä rakko tyhjäksi. Keli oli lämmin ja melko aurinkoinen. Sateesta ei tietoakaan. Yksi blogibongauskin mahtui mukaan, kun oltiin nioben kanssa kävelemässä lähtöpaikalle. Inka siellä oli juoksemassa ensimäistään ja hienosti juoksikin!

Lähtöpamauksesta liikkeelle massan mukana. Oltiin sovittu tavoitetahdiksi pitää 6:10 vauhtia yllä. Muutaman sadan metrin jälkeen oltiinkin jo tavoitevauhdissa. Vauhti tuntui mukavalta, juoksu rullasi ja nioben kanssa jonkin verran juteltiinkin välillä.

Jossain 7km kohdalla yhtäkkiä katsoin, että syke on 188. Yllätyin, koska se ei yhtään tuntunut siltä. Juttelin niobelle ja pystyin puhumaan ihan suht ok, aavistuksen hengästyneesti tosin. Hetki sen jälkeen (n. 8km kohdalla) tuli palelu ja menin ihan kananlihalle. Mainitsin tästäkin niobelle. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä viime vuonna koin samaa ja päättelin sen taas nestevajauksen oireeksi. Sanoin niobelle, että mun on pysähdyttävä tankkaamaan nestettä seuraavalle huoltopisteelle. Niobe kysyi saako mennä menojaan. Totta kai. Pysähdyin 8km jälkeen olleelle huoltopisteelle, join pari mukia Dexalia ja pari mukia vettä ja jatkoin matkaa. Tarkoituksella hidastin vauhtia, josko kevyempi tahti olisi palauttanut olon paremmaksi. Vauhdin hidastumisesta huolimatta olo senkun paheni. Iho oli kauttaaltaan kananlihalla, tuntuman mukaan myös naamasta ja tuntui, että täytyisi yrittää pysyä keskellä housuja, kun kangas kananlihalla olevaa ihoa vasten tuntui ikävältä. Hankalampi homma juoksutrikoissa, voin kertoa. Juomisen jälkeen alkoi myös vääntämään vatsaa. Vajaan kympin kohdalla näin ea-pisteen ja kurvasin sinne. Kerroin oireet, sain vahvistuksen sille, ettei hyvältä kuulosta. Jatkamista ei suositeltu. Tilattiin autokyyti kisapaikalle. Istuin viltin alle kietoutuneena ja olin yhä kananlihalla. Useamman minuutin istumisen jälkeen syke oli edelleen 125-130. Sain suolaa ja join vissiin 7-8mukillista vettä. Autokyyti tuli ja matkalla Tammelan rajoilta Forssaan join vielä pullollisen vettä.

Kisahallissa söin, join ja join lisää. Olo alkoi olla kohtuullinen eikä enää palellut niin paljoa. Kellosta katsoin, että pian voi alkaa odottelemaan niobea maaliin ja menin kannustamaan. Hetken odoteltuani, sieltä se tulikin sitten. Ja voi hitto mitä vauhtia! Kentälle kääntyessä niobe ohitti ihan mieletöntä vauhtia useamman juoksijan. Yritin tallentaa kiriä kuviin, mutta vauhti oli niin järkyttävä, ettei puhelin millään ehtinyt mukaan. Kiriä riitti vielä maalisuoralle astikin.

  

Nioben maaliintulo pisti kyllä pahimman keskeytysketutuksen sivuun vähäksi aikaa. Spontaanit onnenkyyneleet ystävän loistavan suorituksen puolesta valui poskille ja kohta olikin halaamassa kyynelehtivää puolimaratoninjuoksikaa. Loppuaika oli 2:04:12 ja ihan varmasti olisi mennyt alle 2h, jos olisi uskaltanut alusta asti juosta omaa tasoansa. Mahtavaa niobe!  

Oma DNF sen sijaan vielä enimmäkseen ottaa päähän, mutta ammatillisesti ja järjellä ajateltuna ratkaisu oli ainoa oikea. Kisoja tulee ja menee. Seuraavalla kerralla ehkä muistan tankata nesteitä jo edeltävästi. Mulla on yleisestikin ongelma, että juon liian vähän. Olin siis varmasti jo lähtökohtaisesti kuiva. Keskeyttämisen jälkeen join n. 4000-4500ml nesteitä ja mikäli tällä sairaanhoidollisella kokemuksella virtsan väriä arvioin, niin se kaikki  ja vähän yli meni ihan tarpeeseen.

***

Arvonnassa kukaan ei uskaltanut veikata DNF:ää, joten päätin arpoa juomapullovyön + geelit ja patukat kaikkien osallistuneiden kesken. Laskenta osoitti osallistujia olleen 15, joten ne lukemat syötettiin rangom.org:n randomgeneraattoriin. 

Ja voittajaksi selviytyi kommentti numero 3!

Onnea siis Emilia! Voittajaa pyydetään lähestymään sähköpostitse osoitteeseen turtleontherunblogi (at) gmail.com osoitetietojen saamiseksi.

Nyt vaan viestiä etävalmentajalle ja tarkennusta ensi viikon juoksuohjelmaan.