keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Huh ja oh, mikä ihana vapaapäivä!

Pakkopostaus, että blogger keksii jotain uutta mainostettavaa turtle on the runilta. En ihan ajatellut loppuun asti miettiessäni edellisen postauksen kuvia... Aaargh!

Tänään on ollut liikunnallisesti melkoisen reipas päivä. Uuden saliohjelman ohjauksen lisäksi tuli käytyä 35min spinningissä, body pumpissa ja zumbassa. Yhteensä 855kcal.

Onneksi tänään on tullut syötyäkin reilusti ja siitä puheenollen, vielä pitäisi iltapalaa haukata. Prodet jäi tänään vähän vähiin suhteessa hiilareihin, samoin kasvikset ihmeellisdesti vain keltaiseksi palluraksi. Kirotut porkkanapiirakat, sotkivat koko päivän!

Huomenna aamulla/aamupäivällä saliohjelman korkkaus sen jälkeen iltavuoro töissä. Perjantaina lyhyt aamuvuoro ja iltapäivän ja illan lupasin pyhittää perheelle (eli lepopäivä!) ja käydä pojan kanssa kirjastossa ja judotreeneissä. Lauantaina ja sunnuntaina aamuvuorot, mutta jotain salihommaa sinne varmaan mahtuu silti poikasen uimakoulun lisäksi.

Näillä eteenpäin. Nyt kuitenkin sitä iltapalaa ja sitten unta, että jaksaa taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.