keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Näillä mentiin!

Eilen oltiin tosiaan Annan kanssa Joensuun Forever Clubilla, eli kuntokeskus Kaislassa. Olihan se omituista treenata vieraassa paikassa, laitteet vähän erilaisia, erilaisin mitotuksin/säädöin ja muutenkin tilojen kanssa vähän säätämistä. Hyvä siis, että oli paikallinen opas mukana. Suuret kiitokset Anna vielä tätäkin kautta.

Vuorossa oli yläkroppatreeni. Kuvia räpsittiin niin, että riittää ja kyllä se vaan on niin, että omat tekniikan virheet näkee parhaiten jonkun toisen ottamista kuvista. Tätä pitäisi siis varmaan harrastaa enemmän, jos vaan mahdollisuus olisi. Tai sitten pitää olla mukana kaveri, joka osaa korjata virheasennot heti paikan päällä.

Kuvat sain äsken noin kahdeksanmiljoonan kirosanan saattelemana koneelle. Siihen tarvittiin noin kymmenen kaksikymmentä kopioi ja liitä -yritystä, kunnes elvytettiin ikivanha miniläppäri (jossa kortinlukija). Nyt oli nimittäin niin, että usb-piuhalla kuvat ei vaan siirtynyt! Ja ei. Vika ei (tällä kertaa!) ollut kyllä minussa. Ei varmasti ollut.

Miniläppärin näytöllä en alkanut juurikaan kuvia retusoimaan, joten rajaukset on enimmäkseen ihan suoraan kamerasta.

Yläkroppatreeni alkaa lämmittelyllä, jonka tein eilen Crosstrainerilla. Sen jälkeen vuorossa on ohjelman mukaan penkki (johon mulla on viha-rakkaussuhde).

Penkkipunnerrus tangolla
Sovitaan, ettei kukaan katso oikean ranteen asentoa. Eihän? 

Ei. Tanko ei kosketa rintaa, se vaan näyttää siltä...

Sitten soutaa huopaa... 



 Ylätalja 


Pystypunnerrus käsipainoilla. Ilmeestä päätelleen ei ihan ekat toistot... 



Takahartiat koneessa meni vähän soveltaen...



Ei kukaan väittänytkään, että meillä kivaa oli...


Hauiskääntö taljassa


...puhallutti...


...ja lopulta paparazzaaminen nauratti...


Ojentajapunnerrus sattui syystä tai toisesta vasemmalle alavatsaan, joten vaihtoehtona tein ranskalaista punnerrusta. Siinä ei sattunut. Alavatsaan. 



Pariin yhteiskuvaankin mahduttiin.


Habaaaaaa!



Ihan mieletön treeni. Hauska, erilainen ja oikeasti. Tehokas. Kyllä me ihan tosissaan väännettiin, vaikka kameran kanssa heiluttiinkin. :) Anna oli hauska tavata ja toivottavasti tavataan toistekin. Anna oli juuri niin iloinen, pirteä ja välitön persoona, minkä kuvan Annan blogistakin saa. Aivan huipputyyppi! <3

Ja niin. Kuvia katsellessa havahtuu myös seuraavanlaiseen faktaan. Seuraavaan saliohjelmaan haluan liikkeen, joka ottaa leukoihin! Juu-u! Niihin molempiin! 


3 kommenttia:

  1. Eilenhän jo sovittiin, että jos tekniik...eikun siis kuvissa on jotain vikaa, niin se on sen kuvaajan vika ;)

    Mut oli kyllä mahtava lähteä siunkaltaisen kaverin kanssa salille, joka on itekin lähdössä oikeasti treenaamaan :) Tämä uusiksi mahdollisimman pian! <3

    VastaaPoista
  2. Hauskaa teillä näyttää ainakin olleen siinä treenin lomassa.. :)

    Olisko se sitten leuanveto mikä auttaisi..? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai muutama touhutonni ja trippi Tallinaan... :))

      Poista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.