lauantai 24. marraskuuta 2012

...'cause I'm TNT... I'm dynamite!

Nyt tuntuu lähes rikolliselta päivittää tällainen päivitys kesken yövuorojen, kaiken sen parjaamisen jälkeen, mitä olen niistä pitänyt. Kuinka ennen, jälkeen ja niiden välillä maailma on huono paikka elää ja teen vähintäänkin kuolemaa.

8-15:40 unta ja olen kuin uudesti syntynyt. Harmi vaan, että kun nukkuu päivästä n. 8h ja on töissä työmatkoineen n. 11h, niin vuorokauteen ei ihan hirveästi jää aikaa muille aktiviteeteille. Siksipä pitääkin olla erityisen tehokas, jos aikoo tehdä treenin, ruokaa, syödä x 2 ja värjätä hiukset ja ehtiä hetki chillata ennen yövuoroa + käydä kaupassa.

"Aamupuurot" naamaan klo 16. Raejuusto oli päässyt loppumaan. Se lähestulkoon aiheutti kriisin, mutta siitä selvittiin silti. Seassa oli paahdettua pellavaa rouheena ja mustikoita. Muutaman tipan steviaa heitin perään raejuuston puuttuessa ja ah. Makuelämys oli täydellinen. Annoksen esteettisyydessä on ehkä vielä petraamista.

Mietin, että hirmuisesti tekisi mieli salille.  Koska käytettävissä olevat tunnit oli tänään erityisen rajallisia, kiskaisin treenitopin niskaan ja shortsit jalkaan ja ajattelin soveltaa kotona löytyvillä välineillä jonkinlaisen yläkroppatreenin.

Tähän pystyttiin:
Lämmittely:
Heilautuksia 8kg kahvakuulalla 20/käsi, yhteensä n. 120toistoa.

Penkkipunnerrus
8kg tanko + 11,5kg x 12
8kg tanko + 13,5kg x 10 + 8 + 8

Pull over käsipainolla 4 x 12

Olkapäiden nostot 8 + 6kg kahvakuulat käsissä, välillä vaihto. 3x16

Siinä se on sitten myös se meikitön kauheus yövuoron jälkeen...
Pystypunnerrukset 6kg kahvakuulalla

Hauiskääntöjä käsipainolla 4 x 12

Ranskalainen punnerrus 6kg kahvakuulalla  4 x 12

Triplasoutu ja soutu levytangolla  8kg tanko + 10kg

Aikaa meni 49min ja sai tuntuman.Hiusväriä sekoittaessaä käsivarret tuntui hyytelöltä.

Ja lopuksi hiusväri päähän ja ruuanlaittoon. Ja suihkun jälkeen aherrus palkitaan herkullisella ruualla ja hetkellä sohvalla.


En tiedä johtuuko tämä räjähtävä tunne nyt hyvistä unista vai hyvästä ruuasta, mutta ai hitsi. Nyt on hyvä Flow! Jatkukoon se myös koko työyön ja vielä huomisenkin!

1 kommentti:

  1. Mie tiiän keneen otan yhteyttä seuraavan kerran, kun on kiire ja pitäis keretä tehdä mahdollisimman paljon kaikkea! Oot huippu <3

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.