Sunnuntain hidas lenkki ja kohti uutta treeniviikkoa

Viikonloppuna sain täytettyä tavoitteeni, jonka asetin itselleni perjantaina. Siis sen, että käyn ainakin kahdella lenkillä viikonlopun aikana. Perjantaina juoksin fiilispohjalta 8km ja eilen kävin suunnitelmallisemmin lenkillä. Tavoitteena oli juosta ns. "hidas ja pitkä" lenkki. Hidas olen kyllä, mutta kovin pitkää lenkkiä en hitaudestani johtuen saanut aikaan.

Lähdin matkaan vasta kahdeksan jälkeen illalla, joten myöhäinen lähtöaikakin hieman rajoitti matkan kestoa ja pituutta. Ehdin juosta n. 1,5h ja matkaa kertyi 11,5km. Sykkeet pysyi alkumatkan kurissa ja nuhteessa, mutta loppua kohti ei. Korkeat sykkeethän on aina ollut juoksuharjoitteluni ongelma, kun kävellen sykkeet ei nouse tarpeeksi ja juosten nousevat liikaa. Ja ei. En voi enää hidastaa, koska reipas kävely on nopeampaa, muttei silti nosta sykkeitä riittävästi. Kävelyvauhtia hitaampi juokseminenkin nostaa sykkeitä liikaa...  No, en malttanut pilata lenkkiä sykkeiden vahtimisella taaskaan, koska juoksu tuntui siltä, että olisin voinut jatkaa vaikka maailman tappiin asti hitaasti kiiruhtaen. Oli aivan mahtava lenkki. Tihkusadetta, pimeä syysilta, märkä asfaltti ja puista tippuneita, märkiä keltaisia lehtiä maassa.  Kuulokkeissa samat biisit, kuin Hämeenlinnan kaupunkimaratonin kympillä, eli vähän hevimpi setti. Biisilista löytyy täältä ja lenkin datat kiinnostuneille täältä.

Lenkille puin päälleni Asicsin juoksutrikoot, ehkä toista kertaa koskaan viimevuotisen Espoon Rantamaratonin kylkiäispaidan (ihan ok Adidaksen tekninen paita, mutta erittäin hassu leikkaus!) ja punaisen Craftin juoksutakin. Jalkaan laitoin uskolliset Nike Air Pegasus 26:t, jotka alkavat olla jo parhaat juoksukilometrinsä juosseet. Täältä sain muistutuksen siitä, mitkä ovat seuraavat juoksulenkkarit, mitkä ostan. Tunnustan. Kävin jo vähän katselemassakin.

Espoon Rantamaratoniin on aikaa kolme viikkoa. Nyt täytyy siis tehostaa juoksutreeniä. Tälle viikolle juoksupäiviksi valikoituu tiistai, torstai ja lauantai. Tiistaina ohjelmassa on kevyt lenkki. Ohjelmassa on merkitty 30-40min, mutta taidan juosta kevyesti tuon kasin. Torstaina ohjelmassa on 15min verryttely. 3-5km vetoja 80-90%max sykkeellä ja välissä 2-3min palautukset ja 15min jäähdyttely ja lauantaina mennään taas 90-120min hidasta ja pitkää.

Salille yritän päästä keskiviikkona ja perjantaina. Molempina päivinä pyrin lämmittelemään puolen tunnin spinningillä ja siihen päälle Body Pump. Torstaina voisi yrittää ajoittaa lenkin niin, että ehtisi illan venyttelytunnille. Tällä suunnitelmalla lepopäiväksi jäisi maanantai (tänään iltavuoro) ja sunnuntai (myös iltavuoro).  Perhe tässä kärsii, mutta treenattavakin on. Garminin vertailujen mukaan juoksukunto ei ole kehittynyt vuodentakaisesta juuri yhtään.

Polar kertoi viime harjoitusviikon olleen hyvä, siitäkin huolimatta, että sykemittari sekoili koko perjantain 8km lenkin ajan, eikä kellottanut lainkaan järjellisiä sykelukemia. Viikon yhteissaldo oli reilu 4h (säälittävää!). Polarin mukaan tällä viikolla pitäisi harjoitella enemmän sykealueella 1, joka ei tule tapahtumaan, jos ohjelmassa on kolme juoksulenkkiä.

Ollako vai eikö olla? Mikä minä olen?

Monna pyysi kertomaan minusta itsestäni, siis treenaamisen ulkopuolelta. Lupasin pyhästi, että palaan aiheeseen ja jopa mietin, mitä kirjoitan.

Olen nyt miettinyt puoli päivää päivän, enkä vieläkään tahdo keksiä, mitä kertoisin itsestäni. Itsestä kertominen on hirmu vaikeaa, kun on kuitenkin aivan tavallinen, tavispirkko. Tavispirkkoudesta huolimatta täytyy kuitenkin miettiä vähän, minkälaisia asioita itsestä haluaa paljastaa. Paljastetaan nyt vaikka ensin sellainen fakta, että onnennumeroni on numero seitsemän. Se johtuu siitä, että olen syntynyt 7.7.1982, joten vietin juuri kolmekymppisiäni. Ikäkriisiäni on tässäkin blogissa sivuttu jo usein.

Musta huumori on aina ollut minulle ominaista, vaikka periaatteessa olen kuitenkin positiivinen luonne. Saatan laskea leikkiä vakavistakin asioista, mutta se ei tarkoita sitä, että ottaisin niitä kuitenkaan kevyesti. Se on vaan tapa minulle käsitellä vaikeita asioita, joita elämääni on mahtunut jo melko paljon.

Olen syntynyt tavalliseen työläisperheeseen. Äiti, isä ja isoveli. Vanhemmat tekivät kovasti töitä yrittäjinä elättääkseen perheensä. Mikään ei ole tullut helpolla. Perhe kävi läpi konkurssin ja avioeron. Isäni käytti hyvin runsaasti alkoholia ja kuoli helmikuussa 2006. Alkoholinkäytöstä huolimatta isäni oli minulle erittäin tärkeä, rakas ja olimme hyvin läheisiä. Ikävöin isää usein.

Minä itse harrastin lapsena telinevoimistelua ja laskettelin. Suurimman osan lapsuudestani, nuoruudestani ja aikuisuudestani olen ollut tekemättä mitään, joten liikunta ja treenaaminen on tullut osaksi elämääni vasta lähestyessäni kolmeakymmentä. Aiheesta olen kirjoittanut vanhassa blogissani täällä ja tässä blogissa postauksessa, jossa kerroin juoksuharrastuksen lähihistoriaa.

Olen tähän ikään mennessä yhden lapsen äiti. Poikani syntyi 2005 ja jäi ainokaisekseni. Olen toista kertaa naimisissa. Ensimäinen avioliittoni alkoi syyskuussa 2005 ja päättyi helmikuussa 2008 jäätyäni leskeksi 25-vuotiaana. Ensimmäinen aviomieheni ja lapseni isä kuoli imusolmukesyöpään. 

Nykyisen aviomieheni tapasin melko pian leskeytymisen jälkeen ja häitä vietettiin maistraatissa seuraavan vuoden maaliskuussa. Perjantaina 13.päivä maaliskuuta vuonna 2009. Juhlia vietettiin 1½ kuukautta myöhemmin vain aikuisten kesken. Vasemman nimettömäni rakennekynnessä oli 13 "timanttia" ja puvun helmaan oli piilotettu 13 mustaa Swarovskin kristallia, joten en ole kovinkaan taikauskoinen. Päiväni ei ollut perinteisin päivä prinsessana, mutta se oli minulle se täydellisin päiväni prinsessana. Kuin myös puolisoni on minulle se täydellisin. Ei ehkä helpoin (en ole sitä itsekään), mutta minulle täydellisin.

Avioliittoamme täydentää miehen kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Yhteisiä lapsia meillä ei ole, eikä tule. Olemme tulleet siihen tulokseen, että meidän molempien geenit yhdistämällä syntyisi sellainen itsepäisyyden ruumiillistuma, että parempi antaa maailman olla ilman. Mies on osa-aikainen keikkamuusikko. Rumpali Patajätkässä.

Eilen, miettiessäni tulevaa postausta kysyin kahdelta parhaalta ystävältäni mitä minun pitäisi itsestäni kertoa.

Eini kirjoitti näin:

"mitähän mä kirjotin siihe... ööö

jotain, rauhallinen, herkkä, aina tasainen luonne. hieman ujohko.

eiks se noin mee?"
  
Tunnen rakkaan ystäväni jo onneksi niin pitkän ajan takaa, että ymmärsin että puolet ylläolevasta on kuittailua. Mä en ole rauhallinen, enkä varsinkaan tasainen. Ulkopuolisen silmin ja suurimman osan ajasta  olen kyllä ulospäinsuuntautunut ja puhelias, mutta tietyissä tilanteissa olen todella ujo. Herkkä olen, sen myönnän. Toisaalta, tietyissä asioissa elämä on kovettanut myös melko paljon.

Toinen ystäväni, Erika kirjoitti näin:

Erika: "mulla oli äsken jotain kauheen hyviä adjektiiveja ja supelatiiveja mielessä...mmm...mitähän ne oli 

periksiantamaton, empaattinen, huomaavainen, helvetin hyvän numeromuistin omaava, teräväsuinen ja -älyinen!!

tehokas.

luotettava."

Tässä kohti kommentoin väliin: "Nonninonni. Nousee kohta hattuun."

Erika jatkoi: "joskus jopa vittumainen .

palautellaan maan pinnalle takas"

Niin. Myönnän. Osaan olla myös sitä. Välillä pelottavan hyvin.
 

Treenaamisen ulkopuolelta täytyy mainita myös se, että olen äiti. Rakastan lastani ihan hirmuhirmuhirmu paljon, vaikka en olekaan ehkä stereotyyppisin pullantuoksuinen äiti ruutuesiliinassaan. En omista leikkupuistoon sopivia goretexwaterproof- kenkiä ja tuulipukua, enkä jaksa vertailla myöskään lapseni toppahaalarin veden-ja tuulenpitävyysominaisuuksia loputtomiin.

Me ei leikitä äiti-poika leikkejä BeyBladeillä enkä rakentele legoilla. En myöskään järjestä mitään puuhamaata lapseni iloksi kotipäivinä tai lue satukirjoja kovinkaan usein. Silti me touhutaan yhdessä kaikenlaista muuta. Me saatetaan käydä lenkillä. Me voidaan nostaa kahvakuulaa. Me voidaan tehdä ruokaa tai mennä puistoon ottamaan kisa, kumpi keinuu kovempaa. Tai sitten mennään Aulangolle uimaan ja pelleillään yhdessä siellä. Tai sitten pelleillään yhdessä kotona. Ja halitaan. Sitä me tehdään paljon.

Eilen pelleiltiin näissä merkeissä. 

Kirjoitin Facebookiin tuon sydänkuvan alle näin:

"Ollaan vietetty lapsen kans vähän laatuaikaa miehen ollessa keikkareissulla. Viime yön lapsi nukkui poikittain mun kainalossa futonilla ja muutenkin ollaan köllötelty kainalokkain ja nenät vastakkain. Ollaan kutiteltu ja kikateltu. Toteutettu toiveita (kaupan valmisspydäriä ruuaksi) ja käyty harrastamassa. Olen myhäillyt tyytyväisenä tatamin reunalla, kun viereiset aikuiset kehui raitahousuista poikaa erittäin taitavaks. Olen huutanut futiskentän laidalla molaria olemaan roikkumatta maaliverkoissa ja taputtanut vimmatusti kun se verkossa roikkumisesta huolimatta kuitenkin oli pelin hermoilla ja teki hienon torjunnan. Ollaan istuttu saunassa ja keskusteltu henkeviä. Ollaan halittu paljon ja muistettu sanoa, että rakastan. ♥"

 

Onko juoksutauon jälkeen elämää?

Tänään koitti vihdoin se suuri päivä, kun sain itseni pitkästä pitkästä aikaa raahattua kunnon lenkille. Tiedossa on ollut, että juoksukunto ei parane, kuin juoksemalla ja se vaan on niin. Silti jostain syystä muu liikunta on täyttänyt kalenteria siinä määrin, että juoksu on jäänyt hävyttömän vähälle tänä kesänä. Toki olen tehnyt paljon jonkin verran kaikkea muuta. Sisäpyöräillyt ja tanssinut, käynyt Body Pumpissa ja nostellut kuulaa, mutta se ei paljonkaan lämmitä tarkastellessa sitä faktaa, että jos aion juosta puolikkaan tänä(kin) kesänä, se on juostava kolmen viikon kuluttua. Juoksuohjelman noudattamisen pitäisi olla kuumimmillaan ja mä jätän väliin lenkin toisensa jälkeen. Ei näin.

Huhtikuusta tähän päivään mennessä on juostuja kilometrejä kasassa 160km. Viime vuonna sain kasaan 200km juuri ja juuri ennen puolikasta. Enemmän pitäisi juosta. No Shit Sherlock!. Elokuussa jäi muutenkin liikunta vähemmälle. Loma ja kaikenlainen muu puuhastelu on syönyt aikaa liikunnalta. Perhe tosin varmasti on nauttinut. Kuukauden yhteissaldo jäi hieman reilu 17h ja toimintoja kertyi parikymmentä. Pakko skarpata.

Toinen, mikä vaikuttaa juoksuun heti on paino. Fakta on, että muutaman kilon kevyempää ruhoa on helpompi viedä eteenpäin juosten. Täytyy varmaan mennä hakemaan paikka herkkuhampaaseen, koska sitäkin on kolottanut luvattoman paljon tänä kesänä.

No. Lenkki oli kuitenkin hyvä. Sykkeet oli ihan kamalat, mutta en nyt ajatellut välittää siitä. PK-treeniä tulee spinningistä ja ei nyt pilata juoksutauon jälkeistä ekaa lenkkiä sillä, että vahdataan sykkeitä. Juoksin 8km rauhalliseen tahtiin, 57min. Fiilis oli koko reissun ajan hyvä, ennen lähtöä fiilistelin juoksuvaatteissa ja juostessa välillä tuntui siltä, että juoksu rullaa kivasti. Kyllä tämä tästä.

Jalat ei kestä kahtena peräkkäisenä päivänä juoksemista, joten sunnuntaina mennään taas. Sunnuntaille yritän saada toteutuksen asteelle hidasta kymppiä.

Kuvakollaasissa ennen lenkkiä fiilistelyä. Päällä ihan suosikkipaita ja asicsin pitkät trikoot. Päässä Koss:n Porta Pro kuulokeet (mun korvissa ei pysy minkäänmerkkiset napit, ei vaikka teippaisin!) jaloissa uskolliset Pegasokset (jotka ovat hitto vie tiensä päässä varmaan tämän kesän jälkeen...?) ja päälle heitin Craftin takin, jonka sain Kunto Plussan kylkiäisenä joskus. Viimeisissä kuvissa näkyy kuinka tein kuolemaa ja hikoilin kuin pieni sika vuodatin muutaman hillityn hikipisaran kevyellä hölkälläni.

Nämä kuvat julki muuten vaan. Tilasin vähän kirkkaanvärisiä urheilutoppeja ja ostoskoriin lipsahti pari muutakin vaatetta. Varmaan joku koodibugi...  Kirkas neonkoralli toppi oli hauskan näköinen löysän Peace-topin alla ja miehen humppakeikkahattua oli hauska sovitella.

Monnan blogissa kirjoitettiin siitä, miten paljon bloggaaminen vaatii, varsinkin jos kirjoittaja yhtään miettii etukäteen, mitä ja mistä kirjoittaa. Olisi erittäin hauska kuulla myös lukijoilta mistä haluatte lukea? Jos saan toiveita, lupaan ne parhaan taitoni mukaan täyttää ja  poikkeuksellisesti lupaan jopa miettiä mitä kirjoitan.

Katoa Kaktus!

Kaktus kurkussa ei ole kasvanut, joskaan ei liioin lähtenyt poiskaan. Raahauduin siispä tänään salille. Lähestulkoon ja miltei jo peruin varatut tunnit, mutta menin kuitenkin. Pakko tunnustaa, että vähän pakottamisen meininkiä oli lähdössä, jotenkin on puolikuntoinen olo kuitenkin. Varattuna oli siis 45min spinning, 45min kahvakuula ja 45min sh'bam. Illan viimeisen sh'bamin jätin kuitenkin väliin, koska sain ihanan ihanan puhelun ja poikakin oli yksin kotona.

Puhelin oli mukana siltä varalta, jos kotona tulee 7½- vuotiaalla joku massiivinen kriisi, että pystyn siihen reagoimaan, joten tuli napattua pari fiilistelykuvaakin siinä tuntien alkua odotellessa.

Spinning tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Sykkeet oli yllättävän alhaalla, (epäilen vähän neppareiden olevan fairypesun tarpeessa) 45min basic-spinningin harjoitusvaikutus on Polarin mukaan "kunto & rasvanpolttokyky parantumassa"  ja keskisyke 45min tunnille 123, maksimin ollessa 165. Joko lepo on tehnyt ihmeitä, tai sitten sykemittari sekoilee. Epäilen jälkimmäistä.

Salille oli tullut uusia, "hienostelupainoja", joita ohjaaja "Jarski" vähän karsasti. Luulen, että joku muukin näitä vähän karsastaisi. Itselleni ne sopi kyllä, koska 4kg on liian kevyt, ja kuitenkin 8kg liian raskas joihinkin liikkeisiin, kun esim. yhden käden heilautuksiin liian kevyt. 12kg taas tuntuu yhden käden heilautuksiin vähän turhan raskaalta. Nyt pitäisi ainakin löytyä sopiva kuula liikkeeseen kuin liikkeeseen.

 Kahvakuulatunnin osalta sykkeet näytti jo paremmalta. Harjoitusvaikutus oli "kunto- ja maksimisuorituskyky parantumassa". Keskisyke 140 ja maksimi 174.

Puhelu, jonka sain sen sijaan liittyi juoksuun ja Espoon Rantamaratoniin, johon en ole vieläkään ilmoittautunut. Syystä, että ole vieläkään juossut. Nyt näyttäisi siltä, että ehkä saattaisin saada seuraa juoksun ajaksi eräästä itselleni erittäin tärkeästä ystävästä. Se olisi aivan huippusupermahtavaa!

Lupaan pyhästi, että viikonlopun aikana käyn AINAKIN kahdella lenkillä ENKÄ sairastu pahemmin. Tämä sairastelu oli nyt tässä, olihan se? Oli oli! Näyttää siltä, että flunssaa on paljon liikkeellä. Onko tauti jo yllättänyt ja mitkä on parhaat tropit syysflunssan nujertamiseen? Itse suosin äidin tekemää viinimarjamehua lämpöisenä. Sillä ei ole väliä, kuka äiti sen on tehnyt, kunhan se on äidin tekemää. Itse juon siis omatekoista.

Viiden pisteen vihje: Elää sekä aavikolla että kurkussa?

Vastaus: Kaktus.

(Kuva: täältä )


Loman loppumisen kunniaksi sellainen muutti nieluuni. Hiphei. En olisi halunnutkaan mennä tänään Body Pumpiin saati huomenna fillarilla töihin. Hei oikeasti. Töihin. Miksei loma voi jatkua ikuisesti?

Maanantain kunniaksi Polar ilmoitti, että viikolla on ylläpidetty kuntoa. Polarin viesti ei nyt aivan vastaa totuutta, koska kertymästä puuttui tunnin Prospinnig, jonka datat oli Garminissa ja keskiviikon Body Pumpissa käynnistin mittarin vasta puolivälissä tuntia. Eiköhän se ihan kelpoviikko ollut. Garmin Connectiin syötettynä saldo oli 5:40. Normisetti. Keskiviikkona Pumpissa lisäsin painoja ja torstaina kahvakuulatunnilla otin ekaa kertaa ikinä 12kg kuulan.

Perjantaina pikkumies aloitti judoharrastuksensa. Pieni judoka oli intopiukeana tatamilla. Tulevaisuuden judolupaukset  tekivät kuperkeikkoja eteen ja taakse, juoksivat ja kaatuivat ja tekivät kaikenlaisia jänniä temppuja, joiden tarkoitus ilmeisesti oli harjoitella kaatumista, ukemia. 

Myös kaverin kanssa harjoiteltiin. Ennen jokaista liikettä tehtiin rei (kumarrus).

Tässä pikkumies mustissa housuissaan on tori (liikkeen suorittaja) ja toinen pikkupoika  on uke (liikkeen vastaanottaja).

Välillä toisinpäin ja toinen pikkumies pitkin pituuttaan tatamille ja kiinni.

Judoka tykkäsi kovasti, joten tästä lähtien perjantaisin äidin perinteikkäät  perjantai spinningit ja pumpit jää judosalin jalkoihin. Äidin näkövinkkelistä katsottuna Judossa oli huippua se, miten kurinalaista ja jämptiä toimintaa judosalilla oli. Tatamilla tehtiin sitä mitä käskettiin, eikä mitään muuta. Tykkään! Tunnilla käytetyt judotermit kaivoin muistini syövereistä sekä tältä listalta. Korjatkaa, jos joku meni pieleen.

Perjantain judon jälkeen vaihdoin viihteelle, laitoin lilat luomiin ja lähdin kaupungille.

 Paikallisella terassilla esiintyi Groopies, jonka soittajat on tuttuja. Käytiin jorailemassa eka setti ja siitä matka jatkui kohti Night Lifea ja Iskelmää. Karaokea tuli kanssa laulettua, mutta ei siitä sen enempää. Viikonlopun treenit oli sitten siinä. Lauantaina darraa ja Mikki Hiiri- vohveleita, sunnuntaina muuten vaan vetämätöntä oloa ja tänään sama meno jatkui. Syyksi paljastuikin orastavaa flunssaa. Sellainen olo, että vähän lämpöäkin voi olla.  (Mittasin, onkin.Tosin ihan marginaalisesti vain...) Huomenna loman jälkeen ekaksi päiväksi töihin. Nyt kun ei vaan tulisi enää enempää kipeäksi. Eihän?

Lomaviikon puuhailuja

Maanantaina kävin tosiaan edellisen postauksen jälkeen parturissa. Mulla on kyllä Hämeenlinnan paras kampaaja, koska Maria Glohairista teki taas ihmeitä. Projektina on tosiaan kasvattaa vähän pidempää mallia ja se ei ole mikään ihan helppo juttu, kun lyhyt malli on ollut toiselta puolelta tosi paljon lyhyempi. Jotenkin ihmeesti Maria taas ammattitaitoaan toteutti ja uuden värin ja uusien pantojen kanssa tukka näyttää ihmeen hyvältä, ollakseen vakavasti kasvatusvaiheessa. 

Kattokaa vaikka!

 Maanantaina menin salille, tein Pumpin, tosin kevensin vähän jalkoja, koska tiesin meneväni perään ProSpinningiin. Ennen Pro-tuntia vaihdoin ranteeseen Garminin. Halusin saada dataa tunnin sykevaihteluista. Hyvin erottuu Pro-tunnin työosuudet ja palautukset.

Prospinningissä on ensin 3min rentoutus/keskittyminen (näkyy hyvin tuossa 16min paikkeilla) jonka jälkeen aletaan nostaa lämpöjä VK-tasolle, siten että ensimmäisen työvaiheen alussa ollaan VK:n  ja MAX:n rajalla. Sitten on työbiisi, jossa vedetään niin täpöt, kun ikinä reisistä ja pakarasta irtoaa ja sen jälkeen nopea palautus. Toinen samanlainen rypäisy perään ja vähän pidempi palautus. Taas kaksi tehokasta työosuutta pienillä palautuksilla ja se on siinä. Jäähdytellen finaaliin ja taas tietää tehneensä.

Tiistaina pyöräilin tunnin, basic-tunnilla, joka tosin tuntui yllättävän raskaalta. Varmaan edellispäivä painoi reisissä. Keskiviikkona oli vuorossa Body Pump, jossa latasin tankoon enemmän kuin ikinä tai ainakin samanverran kuin ennen taukoa. Hauikseen lisäsin reteästi kilot / pääty (eli tein 6kg/pää), mutta jouduin biisin puolivälissä ottamaan kilot pois. No. Haastoinpahan ainakin itseni. Tänään on vuorossa spinning, kahvakuula ja sh'bam.

Muuten viikko on mennyt kirpparikamoja hinnotellessa. Aikamoinen homma.

Tiistaina kävin myös ostamassa pojalle ne koskettimet. Vähän toinen on keskittynyt! 

Mahdollisesti löydettiin pojalle opettajakin alkeita neuvomaan ja huomenna lähdetään kokeilemaan, olisko pikkumiehestä Judokaksi.

 Äiti sen sijaan kokeilee huomenna, miten sujuu irtiotto loman  päättymisen kunniaksi hyvän musiikin ja hyvän seuran parissa. 

Ja niin. En ole juossut. Noinkohan uskallan ilmoittautua Espoon puolikkaalle? Uskallanko?

Naperofutaajasta Nappulajudokaksi?

Nyt tuleva postaus koskee enemmänkin perheeni pienimmäistä kuin itseäni. Poika on naperofutannut nyt kolmatta kesää ja nyt olisi se hetki, kun pitäisi päättää jatketaanko -05 joukkueeseen, jolloin treenit ja pelit lisääntyy. Samassa suhteessa lisääntyy myös kustannukset ja vanhempien osallistuminen.  Viime aikoina on näyttänyt vähän siltä, ettei ehkä olla enää niin sata lasissa kiinnostuneita, joten tarkkaan harkintaan joutuu harrastuksen jatkaminen. Tähän mennessä on menty niin, että talvet on oltu HPK:n jääpelikoulussa jääkiekkoharrastuksen alkutaipaleilla ja kesät futattu. Jääpelikoulu tökki jo talvella, osin idioottimaisten aikuisten vuoksi, joita hallilla pyöri. Se unohtui melko luontevasti siinä.

Tässä kuvassa eskarinsa päättänyt koululainen. (Ykkösharrastustoiveena muuten olisi jousiammunta, jota täällä ei voi harrastaa...)

Äitinä en ole mikään tiikeriäiti. En edellytä menestymistä enkä ryppyotsaisesti komenna ja piiskaa parempiin suorituksiin treeneissä. Huonosti menneistä treeneistä keskustellaan, mutta ei syyttävään sävyyn.  Pääasia minulle on, että lapsi nauttii harrastamastaan lajista. MUTTA, koska toimin lajin henkilökohtaisena managerina, sponsorina, yhden lapsen joukkueen huoltajana sekä joukkueen hovikuljettajana, niin edellytän myös sitoutumista sekä harjoituksissa käymiseen sekä siihen, että yritetään parhaansa. Ja siihen, että treeneissä käyttäydytään kunnolla ja keskitytään tekemiseen.

Lauantaisessa futisturnauksessa juttelin valmentajan kanssa. Treenit on mennyt ihan ok. Lapsi ei ole erityisen innostunut, mutta ei erityisesti vetelehdikään. Pelaaminen sujuu hyvin. Ei huippumaalintekijä eikä huippumaalivahti. Tasainen joukkuepelaaja kuitenkin. Juoksu"kisassa" oli viimeinen. Lapsen näkemys asiasta oli, ettei se ollut kisa. Käskettiin vaan juosta 100m, ja se juoksi. Luontaista kilpailuviettiä ei ole. Poika on kiltti ja antaa varmaan ennemmin muille joukkueen jäsenille tilaa olla ensimmäisenä.

Uintia ollaan "harrastettu" uimakoulujen muodossa vauvana vauvauinnissa, sitten oli pari vuotta taukoa, leikki-ikäisenä käytiin vuoden verran vesipeuhulassa, sitten oli hetki taukoa ja nyt ollaan käyty toista vuotta hallilla alkeisuimakoulun ja jatkouimakoulun muodossa. Lupa oli siirtyä vesirallin ensimmäiselle portaalle Sammakoihin jo, mutta paskamutsi unohti ilmoittautumisajan, joten myöhästyttiin ja ryhmä oli täynnä. Tuplataan, eikun triplataan nyt Jatkouimakoulu II ja sitten  siirrytään Sammakoihin.

Uinnista poika tykkää. On rohkea vesipeto. Ei arastele hypätä, eikä pelkää vettä. Osaa alkeisuintia eri tyyleillä 25m x 2 pienellä välitauolla. Sukeltaa sujuvasti. Uintia jatketaan tietty, ihan jo riittävän hyvän uimataidon saavuttamiseksi, koska se on mielestäni asia, joka vaan täytyy olla. Jos kiinnostus riittää, niin totta kai kannustan jatkamaan. Uinnissa tarvittaisiin jo lisää haasteita, siinä mielessä harmi, että pitää käydä nyt uudestaan ne asiat, jotka jo hanskataan.

Alettiin sitten miettimään, mikä voisi olla seuraava kiinnostava laji, jota kokeilla.  Poika haluaisi alkaa soittamaan koskettimia. Sibeliusopiston muskarit jäi jo 5-vuotiaana, joten sitä kautta ei enää musiikinopetukseen pääse, ilman että otetaan privatunteja.  Minä en osaa, joten en voi opettaa. Hämeenlinnassa toimii Rocktehdas - bändikoulu, mutta en tiedä onko se niin nuorille. Poika on nyt vasta 7½-vuotias ja jos äitiinsä tullut, niin ei kyllä pätkääkään musikaalinen. Isänsä soitti korvakuulolta koskettimia ja ympäristötekijöissä on runsaasti rumpuvaikutteita.

Joukkuelajeista kiinnosti ehkä salibandy, mutta sitten se räjähti. Judo. Poika on vahva ja sitkeä. Ennemminkin jäätävää voimaa sisältävä vanttera, harteikas ja reitevä pötkylä, kuin nopea juoksija. Sitä paitsi. Äitinä nautin ajatuksesta, joka Judoon liittyy kurinalaisuutensa kanssa. Tuo nappula tarvitsee juuri sitä, että ryhmää ohjaava aikuinen napakasti ja kurinalaisesti opastaa keskittymään asiaan. Ja kas. Näin se oli päätetty. Futaaja alkaa seuraavaksi Judokaksi. Kausi alkaa sopivasti tällä viikolla, joten perjantaina ekoihin treeneihin kokeilemaan sitten.

***

Omista treeneistä sen verran että juu. En juossut eilen kymppiä. Sen sijaan kitkin voikukkia, nypin muita rikkaruohoja ja laitoin sileäksi etupihan terassin valloittaneen villiviinin ja leikkasin omenapuusta ison kasan eniten tiellä olevia oksia pois. Meillä oli taloyhtiön yhteinen projekti siistiä pihaa ja siistiä tuli. Harmi ettei tullut otettua ennen - jälkeen kuvia.  Siinä meni aikaa sen verran, etten ehtinyt enää juoksemaan. Takareisi meni jumiin ja käsivarret on hyytelöä.

Tänään pitäisi päästä kyllä silti salille. Vaihtoehdoissa on Body Pumpia, Sh´bamia tai ProSpinningiä. Juosta pitäis myös, jos meinaan sinne Espooseen puolikkaalle mennä. Sitä ennen käyn kyllä parturissa tekemässä ylikasvaneelle tukalleni jotain. Tarkoitus on kasvattaa pidemmäksi, joten paljoa tälle ei varmaan voi, mutta jos nyt edes vähän väriä...