keskiviikko 31. lokakuuta 2012

...läpi repaleisen lokakuun...

Päivitykset on vähän jäänyt, kun ei ole yövuoroja ennen ja niiden aikana jaksanut.

En jaksa enää eritellä toppeja ja floppeja viime viikolta, koska ei nouse mieleen mitään kovin erityistä ja nyt mennään jo keskiviikossa. Töissä on ollut vähän ärsyttävää, mutta liikuntaa on tullut viime aikoina kivasti ja hyvin. Jos ruokavalio pysyisi repsahduksitta, niin tässähän voisi olla ihan hyvässä kunnossa joskus.


Aerobinen kunto on HUONO. No eikai se mikään ihme, kun aerobinen harjoittelu on jäänyt ihan surkeisiin määriin ja esimerkiksi syyslomaviikolla en tehnyt salitreenin alkulämmittelyjä lukuunottamatta mitään aerobista. Jostain syystä juoksumotivaatio on kadonnut taas johonkin. Jäi varmaankin Espooseen ja huuhtoutui sateen mukana pois. En ole juossut Espoon puolikkaan jälkeen metriäkään. Tällä viikolla yövuorojen takia aerobinen jää jälleen entistäkin vähemmälle.

Lokakuu vaihtuu marraskuuksi ihan näillä näppäimillä. Marraskuu on yksi turhimmista kuukausista, mitä tiedän. Marraskuun loppumista odottaa jo, ennen kuin koko kuukausi on edes alkanutkaan! Lokakuun yhteissaldoksi Garmin raportoi hieman alle 29h. Viikottain se teki syyslomaviikkoa lukuunottamatta 7-8h. Ihan hyvä, vaikka mukaan onkin laskettu venyttelytunnitkin. Garminin kalenterinäkymä näytti tältä. Painot blurrasin, koska te ette halua tietää...

Marraskuu on niin tylsä kuukausi, että kaipaisi jotain lisäboostausta. Monna haastaa itsensä sokerittomalla kuukaudella. Pitäisikö ryhtyä tukikarkkilakkoon? Tavoitteet ja haasteet luo ja pitää yllä motivaatiota, johon liittyen bongasin hauskan sarjakuvan eilisen päivän Hämeen Sanomista. Oma motivaation lähdettäkin pitäisi joskus pohtia tarkemmin. Ei se ainakaan kaljan kantaminen kuitenkaan ole! :D Sarjakuva tulee päätymään jääkaapin oveemme, varsinkin kun mies on huomenna menossa Forever Clubin asiakasneuvojalle ottamaan omaa jäsenyyttään, mietin vaan mikä hänen motivaattorinsa on...



Kymppitonnin toivetta (arvontaa ja uutta ulkoasua) pitäisi kanssa mietiskellä, mutta palaan niihin asioihin joskus, kunhan taas ajatus kulkee paremmin. Kolmas yövuoro nimittäin vaihtui kotona köhimiseen. Eka yönä kipeytyi kurkku, toisena nousi pientä lämpöä ja nyt päivän mittaan kuume on ollut nousussa. Yritän levätä taudin pois pian, koska maanantain jälkeen en ole ollut salilla ja polte on jo aivan kamala!

Hiljainen yö
Autenttinen zombihoitaja klo 5:30








1 kommentti:

  1. Alavirettä ja flunssaa tuntu olevan liikkeellä vähän joka puolella. Täällä ei ole flunssaa, mutta yleistä alavirettä kyllä. Itse olen yrittänyt tekopirteästi hehkuttaa kaikkia hyviä juttuja mahdollisuuksien mukaan, mutta hankalaa on.

    Pikaista paranemista sulle!

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.