lauantai 26. tammikuuta 2013

Viisinkertainen JEI - päivä!

Aamu alkoi ensimmäisenä totuuden vastaanottamisella. 2kk ravinto-ohjaus on ohi ja nyt tarjoutui mahdollisuus käydä katsomassa mitä on tapahtunut, vai onko tapahtunut mitään. Ravinnon suhteenhan tässä on menty vähän miten sattuu ajoittain, mutta aina palaten ruotuun. Parempaankin lopputulokseen siis olisi voitu päästä kurinalaisemalla tyylillä.

Kehonkoostumusmittaus tehtiin Inbody 720 - laitteella, joten iha vertailukelpoisia nämä ei marraskuussa tehdyn Tanita-analyysin kanssa ole...
(Edelliset silti vertailun vuoksi täällä)

Vuoden ensimmäinen tavoite on nyt tämän mittauksen mukaan saavutettu. Rasvaprosentti on alle alvin (eli 23,4%, marraskuussa se oli Tanitan mukaan 28%).  Tosin aika vähän alle, mutta alle kuitenkin. :) Paino on tippunut n. 2½kg. Ylä- ja alavartalossa lievää epätasapainoa, joten lisää jalkatreeniä... kunhan kykenee. Yläkroppa onkin kirinyt kehitystään viime aikoina.  Analyysin mukaan tavoitepaino on 600g nykyistä enemmän, mutta eiköhän se siitä nouse, kun treenaa  kovasti ja syö hyvin. Kaikenkaikkiaan raportti oli varsin kannustava. Kehitystä on ollut ja ihan oikeaan suuntaan. Jei!

Toinen jei sille, että samalla reissulla ostin "palkkarin".Ja uudet salihanskat.

Uudet salihanskat on nahkaa ja ne on mustat ja ne on tosi hyvät. 




Kolmas jei sille, että pääsin tänään saamaan ripauksen talviliikunnan riemua. Käytiin tutustumassa Sveitsin Hiihtokeskukseen, minä toki enimmäkseen katselijan roolista, mutta muodon vuoksi oli suksetkin jalassa. Perheen pienin mies oli ensimmäistä kertaa ikinä laskettelusuksien kanssa mäessä ja noin kolmen lastenmäen laskun jälkeen hän halusi isoon rinteeseen. Äiti hannasi, mutta niin vaan pikkumies meni sompahissilläkin yksin ylös ihan tosta vaan. Tekniikassa on hiukan hiomista, mutta rohkeutta ei jätkältä ainakaan puutu.

Ehdottomasti pian uudestaan ja toivottavasti jalka on kunnossa, että minäkin pääsisin mäkeen. Kauhean kova polte olisi.



Neljäs jei uusille teipeille hiuksissa (edelliset oli 2kk ja nyt on huollettu tukka) ja viides jei  hyvässä seurassa suoritetulle reilu 1½h salitreenille, jossa  yläkroppatreenin lisäksi varovasti kokeilin tehdä etureisiä (onnistui laitteessa kun vähensi painoa) ja takareisiä (piti soveltaa, mutta sain tuntuman ilman polvikipua) ja vatsoja. Aivan. Mahtavaa.

Toivottavasti teillä on yhtä hyvä viikonvaihde. <3 




2 kommenttia:

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.