lauantai 4. toukokuuta 2013

Elämän tivolia ja vähän treeniäkin

Huh huh. Vappu - tuo suomalaisen työn juhla - on onneksi taas takana päin. Postauksen ensimmäisistä lauseista voisi saada sen kuvan, että vappu olisi mennyt kovinkin kosteissa merkeissä, mutta ehhei. Meidän vapputraditioihin kuuluu hankkia paha olo ihan toisenlaisin menetelmin.

Minähän olen kotoisin Jyväskylästä. Jyväskylässä vappua on tapana juhlia Suomen Tivolin saapumisella kaupunkiin. Tivolissa käynti oli vapun aikaan traditio jo lapsuudessa, eikä siitä ole juuri aikuisiällä poikettu. Vissiin vuodesta 2007 lähtien - joka vuosi, tai ainakin melkein joka vuosi - on vapun aikaan käyty veljen perheen kanssa yhdessä tivolissa. Näin myös tänä vuonna.

Ongelma (jos sen sellaisena haluaa nähdä) on se, ettei rakas veljeni kestä korkeita paikkoja. Eikä hänen vaimonsa taas juurikaan pyörivää liikettä, joten arvatkaas kenelle osuu olla se aikuinen, joka menee lasten kanssa laitteisiin? Jep. Arvasitte oikein.

No, saavuttiin Jyväskylään vappuaaton iltana vasta joskus kahdeksan-yhdeksän välillä. Lapset oli jo tulevasta tivolireissusta tietenkin aivan kierroksilla. Jotenkin saatiin piltit kuitenkin säädylliseen aikaan nukkumaan ja isoveli lähti ajeluttamaan kesäautoaan vappuaattoyöhön. Tämä täti kellahti sänkyyn yöpuvussaan klo 22 ja oli melko varmasti täydessä unessa vappuaattona ennen klo 23.

Vappupäivänä herätys oli joskus kutakuinkin kukonpierun aikaan. Siitä eteenpäin laskettiin tunteja tivolin aukeamiseen.

9:56 oltiin Hippoksen parkkipaikalla. Tivoli aukesi klo 10.

Muutamaa minuuttia yli kymmenen oli jokaisella rannekkeet. (a´30€/kpl!!!)

Ihan ekaksi lapset halusi "painekattilaan" eli Gravitroniin.


Gravitronin jälkeen pyöritystä sekä Sombrerossa ja ylös alas Hip Hopissa, törmäilyä törmäilyautoissa ja ties missä. Musik Expressissä oli naama jo vähän harmaansävyinen...


Loput ei olekaan enää allekirjoittaneen osalta julkaisukelpoisia. Voi tauti, että 3½h pyörityksen (muutamat laitteet käytiin läpi monta kertaa...) jälkeen olo oli  H U O N O ! Lapset otti vähän sokerienergiaa väliin, niitä ei paljoa kieputukset painaneet...


Vapun traditioihin Jyväskylässä kuuluu myös kesäautojen "kokoontuminen" Seppälän Prismalla ja letkassa ajaminen keskustan kautta Palokan Terralle. Isoveli Fiat kuussatasellaan osallistui tähän myös ja minä suuntasin Terralle odottamaan letkan saapumista.


Pyhäinhäväistys! Isoveli meni vessaan, joten pikkusisko ihan vähän vaan kokeili!
Isoveljellä vielä safkaa naamariin ja Startfitnessiin kimppatilaus veljen vaimon kanssa. Tuleman pitää 3/4 trikoot ja pitkähihainen paita. Vappupyörähdys Jyväskylässä kesti n. 24h ja taas kotimatkalle.

Torstai meni vielä kärsiessä sekä reissuväsymystä, että pahaa oloa. En saanut aikaseksi mitään. Paitsi venyttelin takareisiä.

Siispä piti ottaa kiinni tänään.

Aamupäivällä vähän huoneiden uudelleenjärjestelyä ja ulkona seisovaan pyykkitelineeseen uudet narut. Viikkosiivous ja pyykkirallia. Välipalaksi smoothie. Kuvassa näkyvien ainesosien lisäksi heitin sekaan vähän vaniljaprotskujauhetta.
 
Nuori mies lähti yökylään kaverilleen ja mä lähdin lenkille. Tarkoitus oli juosta n. 10km ja tavata mies salilla. 
Vanhempi valopää

Tämänkertainen lenkkireitti meni näissä maisemissa. Ihanasti vihertää jo nurmi. Söin ja join kahvit ennen lenkkiä ja se oli virhe. Vatsassa painoi ja suoli tuntui menevän ihan solmuun. 5km kohdalla oli vatsassa niin tuskainen olo, että oli pakko kävellä muutama sata metriä. Samalla sain napattua muutaman maisemakuvan. Pullossa oli mukana Maximin Hypotonic Sports Drink - ja ai että mä tykkään siitä kerta kerralta enemmän!

Juoksin salille, jossa huomasin matkaa kertyneen 11,44km. Kellokin oli jo vaikka mitä.  Aikaa yläkroppatreeniin jäi vähän naftisti. Pikaisesti hommiin siis.


En tiedä onko salilla kävijät vaihtunut, mutta hyvin usein nykyään törmää tähän näkyyn. Voi pe*kele, että mua sieppaa! Painot jää justiinsa siihen, mihin ne sattuu viimeisten toistojen jälkeen tippumaan. Aikuiset miehet ihmiset!


No. Puolessa tunnissa saa näemmä ihan pätevän yläkroppatreenin, kun ei aikaile. Supereita ja reippaat liikkeet siirtymissä. Treenin jälken huppu korville ja autoon.


Kotona palautusjuomaksi taas smoothie. (Huomaa. Kesä tulee ja smoothiet palaa taas ruokavalioon!) Banaania, rahkaa, vähän vaniljaprodea, tippa steviaa ja loraus vettä. Nam.


Huomenna piiiiiitkä iltavuoro. 12:30-22 ja sunnuntaina aamu. Huomiselle ei siis luvassa jumppaliikkeitä, mutta sunnuntaille suunnitteilla vähän pidempi lenkki.

Oho. Tulipa vähän pitkä ja kuvapainotteinen postaus. Sen siitä saa, kun jättää muutaman päivän väliin...Kiitos ja anteeksi.

Mites lukijoiden viikonloppusuunnitelmat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.