maanantai 27. toukokuuta 2013

Randomajatuksia ranskalaisittain

- Sain tasotestipalautteen lauantaina. Se herätti niin paljon ajatuksia (positiivisiakin!), että haluan postata tasotestistä ja palautteesta ihan ajan kanssa. Sitä ei ole. Siis aikaa.

- Tein kuitenkin pari vertailua garmin connectissa.

Viime kesänä juoksin näin:

Tänä kesänä tähän mennessä:

 Ei verrata nyt nopeutta, vaan kilometrimäärää ja ajankohtia. Ilmeisesti mä olen oikeasti vihdoin pystynyt a) lisäämään hölkkätreeniä ja b) lisäämään nimenomaan sitä kirottua pk:ta!

- Olen saanut niin villejä ajatuksia tästä alla olevast näkymästä, että ne on varmasti viisainta jättää ihan ajatuksen tasolle.


- Jos himoitsee kaksi vuorokautta lakritsia niin se ei lähde kuin yhdellä tavalla. Ja se ei jää siihen yhteen lakuun!

- Viikonloppuna syötiin kauden grillivihanneksia

 - Kun lähtee lenkille 300g painoisen naudanpihvin ja muiden oheisten jälkeen on lähtökohta aika pullea ja raskas.
 - Sitäpaitsi, eilen oli laiskotus, (=hiilarikrapula) väsymys ja järkyttävä motivaatiopula. Eihän se näy iloisesta ilmeestä, eihän?

 - Päätin mennä tekemään muutaman ylämäkivedon. Aloitin tästä mäestä. Kuva ei anna oikeutta.

 - Mutkan jälkeen se jatkuu...
 - Ja kun se vihdoin loppuu, tullaan harjun päälle, josta on näkynyt koko Hämeenlinna. Siis ennen kuin tuo ryteikkö kaunis, jylhä metsikkö on kasvanut eteen.  Juoksin ryteikköä lenkkipolulle, joka on harjun kupeessa, ikäänkuin kuopassa. Hyviä mäkiä oli!

 -Sykekäyrällä mäkivedot näytti tältä:

  - Mäkivetojen jälkeen ajattelin kevyesti juosta normilenkin kotiin. Sitten päätin, että juoksen kotiin vähän eri reittiä. Yhtäkkiä huomasin, että Garminissa oli juostuna 7km ja olin rapamäen päällä Ahvenistolla, josta kotiin on 6km. Mites tässä näin kävi, kun ei yhtään huvittanut juosta?
13km jälkeen oli sulatettu ainakin pari grammaa sitä kolmesataagrammaista naudanpihviä. En hymyile, vaikka ehkä vähän mieli tekisi! Juoksulenkillä oli ehkä aavistus flowta.
 - Tänään kävin ostamassa huomiselle kulttuuria. Harrastaa voi muutakin kuin kuntosalia/liikuntaa. Meidän frendit harrastaa teatteria, se on hienoa. Mä oon niin ylpeä! Fiftari!


 - Uuden saliohjelman jalkajumppa siirtyi eiliseltä tälle päivälle (se motivaatiopula) ja voi morjes, että toimii! Jalkarääkin painotus on nyt toistojen määrässä, joten painot on huomattavasti vaatimattomammat. Kokeilkaa silti tehdä 4 x 25 jalkaprässissä 30sek. palautuksella, mutta vähentäkää normaalisti käyttämistänne painoista jokunen kilo...  Niskatukka vähän kostui...

- Niskatukan kostuminen saattoi kyllä osaltaan johtua myös salin rikkoutuneesta ilmastoinnista. Vatsojen jälkeen matolle jäi kirjaimellisesti märkä läntti.

- Joku toivoi lisää kuvia, sitä saa mitä tilaa. Laatu on taattua kännykameraa. Sorit siitä, yritän ladata järkkärin ja etsiä muistikortin.

- Muistakaahan vuosipäiväarvonta! KLIK!!

2 kommenttia:

  1. Minä. Vihaan. Urheilevia. Sukulaisia. -anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoo suvun eniten jumppakärpänen? :D Luv ya 2!

      Poista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.