Jalkapallohuligaani

Jalkapallo on nyt kova sana parhaillaan meneillään olevien EM-kisojenkin vuoksi. Meillä ja minulla jalkapallo on ollut jo vuosikausia enimmäkseen kirosana, heti siinä veen ja peen jälkeen yksi pahimmista. No, elämä muuttuu ja muuttaa.

Tiedätte varmasti sen painokkaan äänensävyn, millä äidit vannoo, ettei meidän mikkopetteri koskaan syö kaupan soseita tai muuta vastaavaa. No. Minä olen samalla äänenpainolla vannonut, että minä EN KOSKAAN tule seisomaan jalkapallokentän laidalla kullannuppuani kannustamassa. MINUN lapseni EI ala koskaan futaamaan. No. Kyllähän te tiedätte, mitä näistä yleensä seuraa.

Nyt seisotaan kentän laidalla jo kolmatta kesää.

Suurieleinen jalkapalloangstini saavutti romahtamispisteensä viimeistään tänään, kuin nappiskaupassa ostin uudet nappikset poikani lisäksi myös itselleni. Lisäksi shoppasin säärisuojat, aikuisten kokoisen pallon ja sukat. Nyt on varusteet, enää ei ole tekosyitä olla osallistumatta.

Hämeenlinnassa yritetään kerätä kokeneempia ja kokemattomampia mimmejä yhteen pelaamaan, muuten vaan. Huvin ja urheilun vuoksi. Aion olla yksi niistä. Oikeasti. Se voi olla ihan kivaakin!

Urheiluvälineitä ja välineurheilua

Tänään pääsin pitkästä aikaa laittamaan juoksulenkkarit jalkaan ja kävin lenkillä. Koska olen välineurheilija (ja ylpeänä tunnustan syntini), niin laitoin vasempaan ranteeseen Polarin ja oikeaan Garminin Forerunner satakympin. Koska kumpikaan sykevyö ei kommunikoi molempien kellojen kanssa, oli ympärilläni myös molempien laitteiden sykevyöt. Eikö kuulosta melko hullulta?  Ehkä, mutta kaikelle on looginen selitys, ainakin omasta mielestäni. Haluan saada treenin kirjautumaan Polarin harjoitusohjelmaan sekä sykekäppyröiden piirtyvän Garmin Connectiin käppyröiden tarkastelua varten. Se ei onnistu ilman tuplavyötä ja tuplakelloa, joten niillä mennään.

Jalkaan laitoin jo monta sataa kilometriä juosseet Niken Pegasokset, jotka sopii parhaiten penikkavaivaan taipuvaisille säärilleni. Kaapista löytyy myös Niken Vomerot, joihin yritän edelleen hiljalleen jalkojani totuttaa, jotta voisin joskus siirtyä niihin. Talvijuoksua varten on Asicsin maastojuoksulenkkarit. Juoksuvaatteiksi valikoitui kesän suosikkini, Run Wild- t-paita sekä 3/4 mittaiset Adidaksen trikoot. Ja hei, sillä todellakin on väliä, millä vaatteilla juoksee! Hyvännäköiset, istuvat ja teknistä materiaalia olevat hengittävät treenivaatteet tekevät harjoittelusta mukavampaa ja kaikin puolin kivempaa - väitän, että vaikutusta siinä mielessä on myös suorituskykyyn, jos treenaaminen on mukavampaa ja aktiivisempaa siksi, että varusteet on kunnossa.

Tämän oivalluksen kunniaksi tänään pienen pienen tilauksen tein Startfitnessille. Olen älyttömän hyvä luomaan itselleni erilaisia tarpeita. Olen jo aiemmin todennut pikaisesti alkuvuodesta ostamani salikengät huonoiksi, niissä kipeytyvät päkiät. Tarvitsin uudet. Tilasin Asicsin Gel  Kaedat ,jotka joissain yhteyksissä oli sisäliikuntakenkinä (joilta ne minusta näyttää) ja joissakin yhteyksissä  mainittu kevyinä juoksukenkinä. Maksoivat alle 25£, eiköhän niitä hintansa edestä käytä. Lisäksi halusin tarvitsin uuden hupparin vedettäväksi treenin jälkeen päälle. Reebokin harmaa alle 15£. Vanhat urheilurintsikatkin alkoivat olla jo harmaita. Tarvitsin uudet ja Nikeltä uudet maksoivatkin vain alle 13£. Viime vuonna ostamani Craftin juoksushortsit kinnaa hivenen pakarasta. Tarvitsin uudet, tilasin Asicsin Ayamit, alle 10£. Kesä ja kuuma, silloin tarvitsee shortsit! Tarvitsee! Se mitä EI tarvitse, niin kukaan EI laske noita summia yhteen. Eihän?

Henkilökohtaisesti luulen, että minun olisi kuulunut syntyä insinööriksi tai ammattimaiseksi shoppaajaksi. Sen sijaan opiskelin sairaanhoitajaksi ja olen nyt äärimmäisen viehättynyt seuraamaan sykekäyriä ja vertaamaan harjoituksia keskenään, eikä sairaanhoitajan palkalla paljoa tarvitsisi shoppailla. Shoppailen silti. Välillä tutkin niitä sykekäyriä siksi, että havaitsisin pienen pientä kehitystä tapahtuneen, mutta yleensä tuijotan niitä vain todetakseni, miten hitaasti juoksen ja miten paljon liian kovilla sykkeillä. Näin myös tänään.

Lenkki itsessään oli aivan sieltä ja syvältä. Mp3-soitinkin oli kuollut juoksutauon aikana. AARGH! En tiedä, onko se rikki vai onko tyhjentänyt akkunsa itsestään, mutta käynnistynyt se ei ollenkaan.

Lenkillä syke nousi liikaa, jalat painoivat ja hengitys oli työlästä. En pystynyt juoksemaan kuin pätkittäin, koska halusin pitää sykkeen Polarin tehoalueella 2, jonka Polarin kuntotesti on määritellyt  olemaan 132-161. Välillä sitten kävelin pätkiä, annoin sykkeen laskea ja taas hölkkäsin. 5,55km lenkkiin tuhraantui aikaa 47min. Sanoinkos minä jotain siitä kilpikonnasta? Hyvä juttu oli, että sykkeet laski myös nopeasti ja muuten fiilis juosta oli hyvä. Kyllä tästä taas noustaan.

Nielu tuntuu yhä hivenen limaiselta ja nenä aavistuksen tukkoiselta, kipeä olo ei  silti missään tapauksessa ole. Pyysin töissä silti lääkäriltä todistuksen Forssaan ja siirsin osallistumiseni ensi vuodelle. Se päätös on nyt tehty. Harmittaa.

Endorfiinejä!

Tulin juuri 35min Basic Spinningistä ja Body Pump-tunnilta. Spinningissä huomasi, että limaisuus vähän haittasi ja tauko oli tehnyt sykkeille temput. Millään ei meinannut pysyä pk-alueella, eikä kyllä malttanut pitkän tauon jälkeen keventääkään.

Flowride Basic 35'
290kcal
36:18
avg 155bpm
max 183bpm

Body Pump 82 oli sitä mitä jo uuden ohjelman tyypanneet tytöt oli luvanneetkin. Paljon punnerruksia ja ehkä edelliseen verrattuna vähän kevyempi kokonaisuus. Painot pidin tauon jälkeen suunnilleen samoissa, kuin edellisessä ohjelmassakin.

Body Pump 82
342kcal
54:39 (unohdin käynnistää sykemittarin heti alusta)
avg 136 bpm
max 224 bpm

Body Pumpin sykelukemista voidaan päätellä, että on varmaan taas aika antaa Polarin sykelähettimen neppareille fairypesua ja kynsiharjaa. Mun syke ei takuulla ollut missään vaiheessa 224, eikä keskisyke myöskään 136.

Mutta ah. Tämä fiilis! Mahtava!

Ja taas toisaalta ei. Spinnig osoitti sen, että mä en todellakaan ole juoksukunnossa lauantaina.

Nyt suihku, ruokaa ja töihin.

Takaisin normaalielämään?

Jos  viime viikkoa edeltänyt viikko oli treenitön treeniviikko, niin sitä seuraava viikko sitä vasta olikin. Polarin viikkoyhteenveto näytti  eilen aamulla pyöreätä nollaa. Olo tuntuu niin löysältä, että valun varmaan viemäristä  alas.

Ei vaan ehtinyt eikä kyennyt.

Maanantai meni Ikeassa ja kotona siivotessa, tiistai - keskiviikko töissä, iltavuoroissa. Lisäksi alkuviikosta vielä vaivasi se hakkaava keuhkoputkiin sattuva yskä. Torstaina piti hakea serkku Tampereelta ja perjantaina oli juhlahumua ja piti ajaa Jyväskylään. Viikonloppu meni niissä samoissa kuohuvan huuruisissa merkeissä Jyväskylässä, mutta nyt se on virallisesti ohi. Opiskelut on takana ja minä olen virallinen Sairaanhoitaja AMK. 

Eilinen aamupäivä meni vielä viikonlopusta toipuessa. Kotona oltiin sunnuntaina vasta melko myöhään ja aina reissatessa väsähtää. Tänään yritän palata takaisin normaaliin viikkorytmiin ja klo 10 kutsuu  35min spinning ja heti perään menen testaamaan, millainen on Body Pump 82, josko sitä tästä saisi taas endorfiinierityksen ja tasapainon kohdalleen ja pääsisi kiinni normaaliin viikkorytmiin. Ehkä nielun pohjalta viimeiset sitkeät limatkin saa kyytiä ja ymmärtäisivät vihdoin häipyä?

Lauantaina pitäisi juosta Forssassa. Nielu on edelleen hieman limaisen tuntuinen, ehdottomasti pitäisi matka vaihtaa ainakin kympiksi, puolikkaan kunnossa en missään tapauksessa ole. Voi olla, että sopivan sauman tullen pyydän lääkäriltä todistuksen ja siirrän osallistumisen ensi vuoteen, tai sitten se vaan jää käymättä. Ei tämä nyt hyvää lupaa.

Loppuun kuvakollaasi viikonlopun juhlahumusta.

Treenitön treeniviikko?

Eilen aamuna herätessäni katsoin tapani mukaan Polarin harjoitusohjelman palautetta. "Harjoitusviikko vajaa". No niin oli. En viime viikolla ehtinyt käydä kuin maanantaina Pumpissa ja Pro Spinningissä, tiistain remontoin lapsen huonetta ja keskiviikko, torstai meni iltavuoroissa ja aamupäivät remontin aiheuttamaa kaaosta raivatessa. Perjantaina tulin kuumeeseen ja se vaiva jatkuu yhä.

Viime viikon saldo on siis 2:14, keskisyke 126 bpm, max 179bpm, kcal 749. Polarin asettama tavoite on jotain 4:40 ja pari tuhatta kcal. Surkea treeniviikko.

Eikä tästä viikosta lupaa tulla yhtään sen parempi. Flunssa vaivaa edelleen. Kuumetta ei enää ole, mutta nenä on tukkoinen ja yskä lähtee syvältä keuhkoputkista, sattuu. En uskalla lähteä rasittamaan itseäni vielä. Tänään on sitä paitsi vuorossa iltavuoro, samoin huomenna. Torstaina aamuvuoron jälkeen ehtisi ehkäpä juoksemaan / jumpalle, mutta meille tulee vieras. Vieras joutuu ehkä lähtemään mukaan...

Serkkuni tulee siis torstaina meille tullakseen kanssani HAMK:in valmistujaisjuhlaan pokkaamaan tutkintotodistusta. Tällä viikolla se siis vihdoin koittaa. Valmistuminen sairaanhoitajaksi. Valmistujaisjuhlamekko tuli postista maanantaina ja ai hitsi, se on hieno! Perjantain ohjelmassa on siis kuivaa juhlahumua ja siitä lähdetäänkin kohti Jyväskylää, jossa juhlitaan lauantaina sukulaisten kesken. Sunnuntaina takaisin kotiin ja siinä se viikko sitten onkin. Noh, maailma ei onneksi yhteen tai kahteenkaan heikompaan treeniviikkoon kaadu, mutta ihmislapsen se tekee hulluksi ja saa tuntemaan itsensä löysäksi. Hyi.

Täytynee yrittää repiä positiivisuutta, että sitä on saanut jotain muuta hyödyllistä aikaiseksi. Ainakin täydellisen muodonmuutoksen kahteen huoneeseen ja kai se jotain liikuntaa on hyötyliikunta huonekalujen siirtelyn parissa. Vasemmalla olevat kuvat ennen- tilanteesta.

Kilpailuhenkisyyttä ilman kisakuntoa

Hei vaan taas.

Nyt tulee sitten tekstiä enemmän, kuin ehditte lukea. Salapoliisityöllä selvitin, että blogia on klikattu päivän aikana yli 100kertaa! Huikeaa! Kiitos ja kumarrus. Vielä kun avaisitte kommentointihanat, niin saisin jonkinlaista järkeä näihin postauksiin.
Mistä haluatte kirjoituksia? Haluatteko ennemmin, että en kirjoita? Kirjoitanko spinningneitsyyden menetyksestä? Entä haluatteko tietää miltä tuntui maaninen ryhmäpompinta? Entäpä kuvauksen siitä, miltä tuntuu mennä ensimmäistä kertaa Body Pump-tunnille, kun kaverit on puhuneet siitä jo vuosia? Haluatteko pohdintaa siitä, miksi hiilareita vähentävä sokerihiiri päätyy aina keräämään jättimäisen hiilaripöhön kiskomalla kaksin käsin pullaa, karkkia ja jätskiä? No, suurimmasta osasta edellämainittuja kirjoitan joka tapauksessa. Halusitte tai ette.

Sitä varmaan moni mielessänsä pohtii, mikä saa ihmisen osallistumaan juoksutapahtumaan, vaikkei edellytyksiä ole kärkisijoille, eikä edes lähelle. Eikä edes ensimmäisen kahdensadan joukkoon, hyvä jos ei aivan hännänhuipuksi jää. Forssan suvi-illassa sijoitukseni oli siinä puolivälin tuntumassa, 201/ 419 ja Espoossa "sijoitus" 566/661. Minun ja viimeisen juoksijan ajassa oli eroa melkein tunti ja väliin mahtui alle 100 juoksijaa. Niobe juoksi noin 33min minua kovempaa ja väliin mahtui 300 juoksijaa. Puolikkaan matkoilla siinä kahden tunnin kieppeillä on mieletön ruuhka.

Sitä pohdin minäkin, mikä pistää ihmisen juoksemaan numerolappu rinnassa niin kovaa kuin pääsee, vaikkei mikään pakko olisi. Ja vielä maksaa siitä osallistumismaksun, matkakulut + kisavaatteet, jotka totta kai pitää olla uudet joka tapahtumaan. Mahdollisesti niitä jopa pitää ostaa kahdet, toiset varalle. Ennen kisapäivää tuusataan soittolistat kondikseen, ladataan uudet musiikit nettikaupasta. Parhaassa tapauksessa kauden päätapahtumaa varten uusitaan juoksutossut ja sykemittarikin. Mp3-soitin ei myöskään välttämättä sovi trikoiden sävyyn, se pitää kai kanssa hankkia!? Ennen puolikasta ostetaan tankkausjuomat, mukaan pakataan energiageelit ja kisan jälkeen palautumisjuomat. Mitä hiton järkeä tässä on? No okei. Ehkä voisi juosta ilman uusia kisavaatteitakin ja pärjätä vanhoilla soittolistoillakin, tapoihini joskus kuuluu pieni (?!) liioittelu, mutta ehkä puolet totta silti tässäkin. 

Sitä järjettömyyttä tai järjellisyyttä pohdin myös Espoossa eräänä syyskuisena päivänä. Kuin myös Forssassa muutamaa kuukautta aiemmin. Taisin ajatuksen lomassa käyttää muutamaa voimasanaakin. Vedenpitävää vastausta en keksinyt, mutta kai se kisajännityksen tuoma endorfiinipölläys nostaa suorituskykyä sen verran, että tekee parhaansa + 50% yli, jolloin voittaa itsensä ainakin puolitoistakertaisesti.  Onhan se sitäpaitsi näyttävämpää rojahtaa maaliviivalle kontilleen kaikkensa antaneena kisatapahtumassa, jossa läsnä katsomassa on kymmeniä tai satoja ihmisiä, kuin vetää itsensä äärimmilleen kotiseutulenkkeilyllä ja kaatua kotiovelle vain perheen ihmeteltäväksi.

Isona tekijänä myös massajuoksutapahtuman tunnelma ja kaikkia kannustavat kannustajat reitin varrella sen lisäksi, että jokainen osallistuja yleensä voittaa itsensä lisäksi joko ruman t-paidan, mitalin tai parhaassa tapauksessa molemmat ja usein kaupan päälle vielä sponsoreiden tarjoaman tuotepakkauksen, jossa voi olla kahvinporojen lisäksi jopa yksi kalamiehen kaverikin! Ei sillä. Onhan ne kivoja kisamuistoja, rumat paidatkin. Äitini varmasti ajattelee mökillä Suvi-ilta teepparissaan savunhajussa itikoita huitoessaan lämmöllä sitä 10km juoksurutistusta, jonka tytär on paidan eteen temponut. Not. Espoosta sentään saatiin teknistä matskua oleva vihreä Rantamaraton 2011 t-paita muistoksi. Sitä olen pitänyt juoksulenkilläkin päällä. Kerran.

Kisaamaan ei siis lähdetä kylkiäisten vuoksi. Itse ilmoittaudun juoksutapahtumiin siksi, että saan asetettua itselleni jonkin päivämäärän, jota kohti treenaan tavoitteellisemmin. Varsinkin, kun kaikessa tekemisissäni olen tiivissä yhteistyössä kaverini Viime Tingan kanssa. Teistäkin joku saattaa hänet tuntea. Mahtava tyyppi, saa aikaan mielettömiä suorituksia toisinaan!

Lisäksi suurena kimmokkeena juoksutapahtumiin osallistumisena on ollut juoksuseura. Mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut juoksuseurakseni tapahtumiin nioben, jonka kanssa olimme sekä Forssassa että Espoossa. Hän on kisakonkari minuun verrattuna, mutta roikuttaa silti mukanaan hidasta juoksijaa tapahtumasta toiseen. Tänä vuonna oli tarkoitus mennä yhdessä Forssaan.  Nioben maratonille ja minun puolikkaalle, mutta se taitaa kariutua loukkaantumisen vuoksi. Ehkä pääsemme yhdessä taas Espooseen? Minun ilmoittautuminen on edelleen voimassa Forssaan puolimaratonille ja nyt päällä oleva flunssa näyttää, täytyykö se vielä viime tingassa muuttaa vain kympiksi. Vai mennäänkö juoksemaan puolikas käytännössä kylmiltään, ilman yhtään pitkää lenkkiä?

Oli miten oli. Tänä kesänä laitetaan taas numerolappu rintaan ja mennään.

Kuvakollaasissa suosikkilenkkimaisemat ja kuvamuisteloita viime vuoden Forssasta ja Espoosta.

Espoon kuvien (alarivin kaksi oikeanpuoleista) copyright Max Edin ja Forssan kuvan (alarivi vasemmalla Johanna Kuusi.

Juoksuharrastuksen lähihistoria

Kaikki alkoi kai vuonna 2010, helmikuussa. Istuin lääkärin vastaanotolla ja kuulin mitä todennäköisimmin sairastaneeni edelliskesänä aivoinfarktin ja näin myös epikriisiin diagnoosin kohdalle kirjoitettiin. Olin tuolloin ollut juuri ja juuri 27-vuotias. Riskitekijöiksi keksittiin tupakointi ja  migreenitaipumus, sekä hyvin lievänä tekijänä hormonikierukka. Näistä kolmesta ainoa, johon saatoin itse vaikuttaa oli tuo tupakoinnin lopettaminen ja kieltämättä muutenkin aivoinfarkti kannusti elämäntaparemonttiin. Lopetin tupakoinnin ja samoihin aikoihin Hämeenlinnaan rantautui myös Zumba. Aloin käydä työkavereiden kanssa Zumbaamassa ja innostuin. Kunto kasvoi, ja lumien sulaessa aloin miettimään, että jos kestän tunnin-pari zumbaa, niin ehkä voisin aloittaa myös jonkinlaisen juoksukoulun jolla tavoitella 5km yhtäjaksoista juoksemista. Aikatavoitteeksi asetin vitosen puoleen tuntiin.

Ostin elämäni ekat juoksulenkkarit ja vähän sen jälkeen myös sykemittarin (Polar FT60). Aloin juosta. Juoksin lyhtypylvään välin, juoksin kaksi ja niin edelleen. HeiaHeian ensimmäinen juoksumerkintä on 18.5.2010 ja statistiikassa 2,4km ja aikaa oli mennyt 20min. 11.6.2010 olen kirjannut juosseeni 7km tunnissa. Heinäkuussa 2010 muutin  ja nyrjäytin muutossa nilkkani. Tämä vastoinkäyminen aiheutti aikamoisen takapakin ja myös juoksutauon. Jossain vaiheessa kesää jaksoin juosta sen 5km, mutta puoli tuntia ei ollut lähelläkään. Syksyllä jaksoin juosta 7km yhteen menoon 53minuuttiin. Se tuntui todella pitkältä lenkiltä jo se!

Talvella eksyin taas tupakkanaisten seuraan. Liikuntaharrastuskin vähän jäi ja joku hyvä tekosyykin sille varmasti oli. Heiaheia on täysin vailla merkintöjä koko talven ajan. Kevään alkaessa sulattaa lumia pois asfaltia alkoi taas juoksuvarvas kutiamaan. Huhtikuulta 2011 löytyy seuraavat merkinnät, jolloin 5km on taittunut tämän mukaan 35min. Muistan heittäneeni tuon ajan vähän hatusta, koska jotain ongelmaa oli ajanoton kanssa. Uskon, että todellinen aika oli lähempänä 40min tuossa vaiheessa talven venymisen jälkeen. Lopetin taas tupakoinnin ja otin tavoitteeksi juosta 10km putkeen numerolappu rinnassa. Sen tein Forssan suvi-illassa 2011 aikaan 1:09:03. Elämäni ensimmäisen 10km lenkin juoksin treenin vuoksi vain muutamaa päivää ennen. Lenkin jälkeen itkien soitin ystäville ja ilmoitin: "Minä. Juoksin. 10km. " Ehkä yksi elämäni suurimmista itseni voittamisen hetkistä.

Kympin suorittamisen jälkeen päätin juosta puolimaratonin syksyllä. Kesän treenit meni ensin ihan hyvin. Juoksin yhä liian kovilla sykkeillä ja liian usein. Viisaammathan jo tietää mitä siitä seuraa. Minäkin tiedän nyt. Siitä tulee rasitusvammat eli penikkaongelmat. Niiden kanssa taistellessa kesän juokseminen oli vähän sellaista sun tällaista. Samoin oli hankalaa pysytellä erossa tupakkakääryleistä. Jos juoksin, en polttanut. Jos en pystynyt juoksemaan, aloin polttamaan.

Syksyyn mennessä sain nippa nappa 200km juostuja kilometrejä alle ja osallistuin Espoon Rantamaratonin puolikkaalle. Puolikkaalle treenaaminen oli ollut tosiaan vähän epäjohdonmukaista ja tupakansavun höystämää, mutta osallistuin silti puolikkaalle, vaikka tiesin olevani ehkä jopa huonommassa kunnossa, kuin kesäkuussa Forssassa. Juoksin kuin juoksinkin ystäväni nioben kanssa puolimaratonin. Aika oli 2:27 ja risat, mutta juoksin sen. Niobe ehti oman maaliintulonsa jälkeen käydä suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, ennen kuin tuli urheilukentälle minua kannustamaan. Hieman juostaan eri sarjoissa ja siksi niobe onkin ehdottomasti oma juoksuesikuvani.

Puolimaratonin jälkeen oli taas varmasti hyviä tekosyitä paljon, koska seuraavan kerran sain juoksutossut jalkaan vasta marraskuussa. Talven ajan kuitenkin yritin jollain tavalla juosta koko talven. Välillä aktiivisemmin, välillä vähemmän aktiiviesti. Käännekohta liikuntaharrastukseen tuli kuitenkin hieman ennen joulua, kun miehen siskon houkuttelemana kävin tutustumassa läheiseen kuntokeskukseen ja otin jäsenyyden sinne.

Kuntokeskusjäsenyyden jälkeen menetin sekä body pump että spinning-neitsyyteni, otin 10 kerran Fustra PT-paketin ja tein tuttavuutta Zumban kaltaisen Sh'bamin kanssa. Käynyt olen satunnaisesti myös Body Balancessa, Joogassa, Combatissa ja jopa Body Attackissa (joka oli mielestäni enimmäkseen maanista ryhmäpompintaa...). Olen myös syvävenytellyt, kahvakuulaillut, työmatkapyöräillyt ja juossut. Yhteensä tänä vuonna 107h edestä ja siitä juoksua on ollut vain vajaa viidesosa, reilu 20h ja noin 100km.  Treenejä häiritsi melko paljon huhti-toukokuussa opintojen loppurutistus, johon mahtui opinnäytetyön lisäksi kaikki muut viimehetken rästihommat.

Juoksussa on silti tapahtunut kehitystä, vaikka kilometrejä on tullutkin nihkeästi. Sain pari viikkoa sitten vihdoin vuonna 2010 asetetun tavoitteen täytettyä. Juoksin 5km alle puoleen tuntiin. Tarkalleen 29:32.

Myös normilenkin vertailussa voi havaita sekä "vauhdin" kasvaneen että sykkeiden laskeneen. Kyseinen vertailu on siis täsmälleen saman 8km lenkin kiertämisestä, täysin samaan suuntaan, vaikka Garmin haluaakin mitata korkeudet joka kerta eri tavalla.Turtle on the run ei todellakaan ole edes liiottelua.

Tästä siis jatketaan historiani kolmatta juoksukesää eteenpäin. Seuraava tavoite piti olla 16.6.2012 Forssassa juostava puolikas, mutta tulin kamalaan flunssaan, joten se lienee kariutuu siihen. Ehkä vaihdan osallistumisen vain kympiksi. Syksyllä haluaisin taas mennä Espooseen, koska reitti oli maisemallisesti todella kaunis. Jostain syystä tykkään ihan pöhkönä juosta veden äärellä. Mikä lie siinäkin sitten.

Tiivistän loppuun kuvamuotoon vielä treenilookkia joka lähtöön: