lauantai 1. syyskuuta 2012

Onko juoksutauon jälkeen elämää?

Tänään koitti vihdoin se suuri päivä, kun sain itseni pitkästä pitkästä aikaa raahattua kunnon lenkille. Tiedossa on ollut, että juoksukunto ei parane, kuin juoksemalla ja se vaan on niin. Silti jostain syystä muu liikunta on täyttänyt kalenteria siinä määrin, että juoksu on jäänyt hävyttömän vähälle tänä kesänä. Toki olen tehnyt paljon jonkin verran kaikkea muuta. Sisäpyöräillyt ja tanssinut, käynyt Body Pumpissa ja nostellut kuulaa, mutta se ei paljonkaan lämmitä tarkastellessa sitä faktaa, että jos aion juosta puolikkaan tänä(kin) kesänä, se on juostava kolmen viikon kuluttua. Juoksuohjelman noudattamisen pitäisi olla kuumimmillaan ja mä jätän väliin lenkin toisensa jälkeen. Ei näin.

Huhtikuusta tähän päivään mennessä on juostuja kilometrejä kasassa 160km. Viime vuonna sain kasaan 200km juuri ja juuri ennen puolikasta. Enemmän pitäisi juosta. No Shit Sherlock!. Elokuussa jäi muutenkin liikunta vähemmälle. Loma ja kaikenlainen muu puuhastelu on syönyt aikaa liikunnalta. Perhe tosin varmasti on nauttinut. Kuukauden yhteissaldo jäi hieman reilu 17h ja toimintoja kertyi parikymmentä. Pakko skarpata.

Toinen, mikä vaikuttaa juoksuun heti on paino. Fakta on, että muutaman kilon kevyempää ruhoa on helpompi viedä eteenpäin juosten. Täytyy varmaan mennä hakemaan paikka herkkuhampaaseen, koska sitäkin on kolottanut luvattoman paljon tänä kesänä.

No. Lenkki oli kuitenkin hyvä. Sykkeet oli ihan kamalat, mutta en nyt ajatellut välittää siitä. PK-treeniä tulee spinningistä ja ei nyt pilata juoksutauon jälkeistä ekaa lenkkiä sillä, että vahdataan sykkeitä. Juoksin 8km rauhalliseen tahtiin, 57min. Fiilis oli koko reissun ajan hyvä, ennen lähtöä fiilistelin juoksuvaatteissa ja juostessa välillä tuntui siltä, että juoksu rullaa kivasti. Kyllä tämä tästä.

Jalat ei kestä kahtena peräkkäisenä päivänä juoksemista, joten sunnuntaina mennään taas. Sunnuntaille yritän saada toteutuksen asteelle hidasta kymppiä.

Kuvakollaasissa ennen lenkkiä fiilistelyä. Päällä ihan suosikkipaita ja asicsin pitkät trikoot. Päässä Koss:n Porta Pro kuulokeet (mun korvissa ei pysy minkäänmerkkiset napit, ei vaikka teippaisin!) jaloissa uskolliset Pegasokset (jotka ovat hitto vie tiensä päässä varmaan tämän kesän jälkeen...?) ja päälle heitin Craftin takin, jonka sain Kunto Plussan kylkiäisenä joskus. Viimeisissä kuvissa näkyy kuinka tein kuolemaa ja hikoilin kuin pieni sika vuodatin muutaman hillityn hikipisaran kevyellä hölkälläni.


Nämä kuvat julki muuten vaan. Tilasin vähän kirkkaanvärisiä urheilutoppeja ja ostoskoriin lipsahti pari muutakin vaatetta. Varmaan joku koodibugi...  Kirkas neonkoralli toppi oli hauskan näköinen löysän Peace-topin alla ja miehen humppakeikkahattua oli hauska sovitella.



Monnan blogissa kirjoitettiin siitä, miten paljon bloggaaminen vaatii, varsinkin jos kirjoittaja yhtään miettii etukäteen, mitä ja mistä kirjoittaa. Olisi erittäin hauska kuulla myös lukijoilta mistä haluatte lukea? Jos saan toiveita, lupaan ne parhaan taitoni mukaan täyttää ja  poikkeuksellisesti lupaan jopa miettiä mitä kirjoitan.


4 kommenttia:

  1. Kerro vähän itsestäsi! :) Jotain treenailun ulkopuolelta!

    Noi räikeet treenitopit on muuten mun ihan suosikkeja!! <3 Ja tosi hyvältä näyttää toi peace-toppi + räikee neonkoralli siellä alla!!

    p.s. Jos haluat, voisit laittaa tuohon sivupalkkiin sen gadgetin että saa liittyä lukijaksi. Ja ehkä myös kävijälaskuri-gadgetin. Ja ehkä myös tunniste-gadgetin! :) Vinkkeinä siis vain. <3

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy tunnustaa, että mä yritin laittaa kävijälaskuria joskus, mutta multa puuttuu sen veerran nörttigeeniä, etten onnistunut. Myös sitä liity lukijaksi gadgetia yritin joskus, mutta en ehtinyt/jaksanut alkaa säätään, kun ei heti ekalla yrittämällä onnistunut. Tarkoitus siis oli ja on yhä ne sinne laittaa.

    Toiveet otetaan ehdottomasti huomioon. Tack, Monna! <3

    VastaaPoista
  3. Hahaa! Nyt on lukijat, tunnisteet ja kävijälaskurit! Lupaan yrittää vielä illalla kirjoittaa itsestäni.

    VastaaPoista
  4. Veät pari lenkkiä fiiliksellä ni kyllä ne sykkeetkin siitä sitte alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan :) Mä luulen, että se juoksuinto kuoriutuu sieltä kun vaan pari kertaa väännät itsesi sisulla radalle. Koita välillä jotain ihan uutta reittiä?

    VastaaPoista

Kommentoi. Anna ehdotuksia. Neuvo. Kritisoi. Kysy. Kehu. Hauku.